kuinka paljon?

Niin, kuinka paljon liikuntaa viikossa?
Itselläni on ainakin tullut jo pakkomielle liikunnasta, enkä pysty pitämään välipäiviä...
71363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tiedän miltä tuntuu kun ei malta pitää välipäiviä mutta olen oppinut että niitä on vain pakko pitää. Jos ei anna kehon palautua niin se ylirasittuu => sattuu haavereita.
Saa myös parempia tuloksia kun antaa lihaksille edes yhtenä päivänä mahdollisuuden palautua. Lisäksi on suuri riski että menet ylikuntoon jos liikut aktiivisesti joka päivä ja sen mukana menetät liikunnan ilon ainakin hetkellisesti tai sitten pitemmäksi aikaa. Jossain vaiheessa alkaa myös paikat hajoilemaan ja viimeistään sitten on pakko pitää lepokuukausia että rikkoontunut osa eheytyy.

Itse teen niin että treenaan aina täysillä (varsinkin lepopäivää edeltävänä päivänä) => seuraavana päivänä paikat niin kipeet että on pakko pitää lepopäiviä kun ei kertakaikkiaan pysty kunnon suoritukseen.

Niin, mä en laske esim kävelyä urheiluksi eli kun puhun liikkumisesta tarkoitan sellaista liikuntaa mistä tulee kunnolla hiki, ja mikä tuntuu seuraavana päivänä lihaksissa. Lepopäivänä voi aivan hyvin käydä rauhallisella kävelylenkillä, ei silloin tarvitse sängyssä maata koko päivää :)

Ja lopuksi vastaus kysymykseen: Itse liikun 4-8h/vko (riippuen onko kevyt vai rankka viikko) aktiivisesti, sen päälle hyötyliikunnat tottakai. Lepopäiviä tulee 1-2 rankkanakin viikkona. Itselleni riittää kun tuntimäärä liikuntaa viikossa pysyy sellaisena että olen tyytyväinen, sillon sallin itselleni lepopäiviä.

Äänestä

Kyllähän sitä taidetaan suositella sellaista 1-2 lepopäivää viikossa ainakin. Riippuu tietty kuntoilun tasosta ja tarkoituksesta.

Itselläni on kokemusta tuosta "ylikunnosta" ja himosta liikuntaan. Välillä on ollut kuukausia, että on ollut pakko lähteä jokaikinen päivä useiden tai jopa kymmenien kilometrien lenkeille. Minun kuntoni sitä ei kyllä ole kestänyt vaan seurauksena on ollut jomotukset ja jumitukset sekä jopa useiden viikkojen lepojaksot.

Pitäisi vaan malttaa pitää lepopäiviä jottei joudu pitämään lepoviikkoja! :)

Äänestä
  • Mitä se tarkoittaa jos on ylikunnossa, tai siis miten se ilmenee?

    Äänestä


Terve

Melkein voisin veikata, että olet ylikunnossa tällä hetkellä, sillä suuret harjoitusmäärät ja tuo asenne mikä sinulla on, johtavat ylikuntoon väistämättä. Tiedän mistä puhun, sillä olen elänyt saman vaiheen...

Sitä on vaikea tunnistaa, jos ei osaa kuunnella kroppaansa ja vastaavaa ei aiemmin ole ollut. Monesti kuntoilijalla ylikunto ei kumminkaan pääse suuriin mitasuhteisiin, oten tunnistaminen entistä vaikeampaa.

Ylikunnossa tuntuu, etteivät harjoitukset tuota mitään tulosta, vaikka kuinka rehkii ja noilla määrillähän pitäisi olla huippuluokan kunnossa, eikö!?

Äänestä

Opettele nauttimaan siitä tunteesta, kun pidät pari välipäivää ja syöt hyvin - kroppa oikein latautu ja jalat kaivaa jo lähtömonttuja valmiiksi, kun tiedät, että huomenna tai lihuomenna taas liikkumaan!

Äänestä

Itselläni toistuvat työmatkat ja -kiireet katkaisivat hurjan 3 vuoden kunto/ylikuntoputken: 27 treenipäivää kuukaudessa, 25km lenkkejä ja sali samana päivänä jne. Mikään ei riittänyt ja Polarin kuntoindeksi (korkea tosin) laski vähitellen.

En uskonut mitä luin liikunnan fysiologiasta, kuulin asiantuntijoilta jne. Lopulta en edes hikoillut juurikaan liikunnan aikana ja pulssin matalauus ei kertonutkaan kovasta kunnosta, vaan siitä että sydänlihas ei ikinä saanut palautua kunnolla. Lihas sekin on.

Syömisen ja lepäämisen merkityksen tajuaa vasta kun pakottaa itsensä kokeilemaan sitä: läskiä ei kerrykään vaan elimistön varaama "paniikkirasvamakkarakin" katoaa, lihakset alkavat vihdoin kasvaa, tankoihin voi ensi kertaa vuoteen lisätä painoa ja sitä rataa...

Uskokaa hyvät himoliikkujat, uskokaa ja kokeilkaa. Väliviikkokaan ei ole pahitteeksi välillä, se voi sisältää kevyttä pyöräilyä ja kävelyä yms. ja kun kulutatte niin syökää - ja paljon. Elimistö tarttuu kaikkeen mitä syöt jos et anna sen ymmärtää että liikunnan vastapainoksi ruokaa kyllä tulee palkkioksi. Näin muutut todelliseksi rasvanpolttokoneeksi ja energiapakkaukseksi. Mutta vain tauottamalla kovan liikunnan ja vain syömällä paljon. Mitään vaihtoehtoja ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm kirjoitti:

Niin, kuinka paljon liikuntaa viikossa?
Itselläni on ainakin tullut jo pakkomielle liikunnasta, enkä pysty pitämään välipäiviä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu