Tapahtuuko muillekin?

Täälläkin päässä sattuu ja tapahtuu vuoden sisällä vaikka mitä. Aika perspektiiviksi kun ottaa vielä semmosen 10 vuotta, niin avot. JOhan on ollut vilinää. Kumma kun vielä on järkipäässä ja osaan hymyilläkin vielä.

Ehkä se tästä sitten tasottuu, en tiedä. Samaa oon miettinyt, että onko tämä joku kosto edellisestä elämästä. Joskus aattelen vaan, että no ei voi mitään, kohta taas rytisee jossakin suunnassa ja ehkä se jotenkin helpottaa. Ei edes odota, että lähiomaiset pysyis hengissä tai onnettomuuksia ei sattuisi, vaan on sillä mielellä, että jos jotain hyvää tapahtuu, niin kahvit pitää heti keittää ja hyppiä tasajalkaa onnesta.

Nainen 32 kirjoitti:

Täälläkin päässä sattuu ja tapahtuu vuoden sisällä vaikka mitä. Aika perspektiiviksi kun ottaa vielä semmosen 10 vuotta, niin avot. JOhan on ollut vilinää. Kumma kun vielä on järkipäässä ja osaan hymyilläkin vielä.

Ehkä se tästä sitten tasottuu, en tiedä. Samaa oon miettinyt, että onko tämä joku kosto edellisestä elämästä. Joskus aattelen vaan, että no ei voi mitään, kohta taas rytisee jossakin suunnassa ja ehkä se jotenkin helpottaa. Ei edes odota, että lähiomaiset pysyis hengissä tai onnettomuuksia ei sattuisi, vaan on sillä mielellä, että jos jotain hyvää tapahtuu, niin kahvit pitää heti keittää ja hyppiä tasajalkaa onnesta.

Kiitos sanoistasi, Nainen 32 !

Olen luullut olevani ainoa kirouksen uhri. Minulla nimittäin juuri kun olin 32 (neljä vuotta sitten) oli niin kammottava parin vuoden jakso, että vieläkin ihmettelen, miten siitä selvisin.

Rakennettiin taloa, kuoli yllättäen kaksi tosi läheistä ihmistä (molemmat noin kolmekymppisinä, toinen tapaturmaan, toinen vajaan viikon äkilliseen sairauteen), toinen heistä oli tärkeä lohduttaja edellisen kuoleman aikoihin. Meille syntyi vaikeasti sairas lapsi, oli samaan aikaan taloudellinen katastrofi meistä riippumattomasta syystä (talohanke meinasi mennä vasaran alle). Lähiomaiseni sairastui henkisesti, tuhosi elämäänsä kovasti lyhyen ajan sisällä ja aiheutti suurta huolta meille sukulaisille. Kaiken tämän lisäksi saimme kimppuumme "psykopaatin" joka häiriköi meitä yötä päivää ainakin puolitoista vuotta emmekä meinanneet löytää keinoa hänestä rauhaan pääsemiseksi.

Silloin uuvuin täysin, itkin joka päivä, eikä kyllä ollut juurikaan elämänhalua. Elämä tuntui kauhuelokuvalta. Edes lapset eivät tuottaneet iloa silloin (sitä suren nyt).

Olen jotakuinkin päässyt jaloilleni, jaksan taas olla töissäkin. Mutta kuten et Sinäkään, en myöskään minä usko esim. perheeni pitkäikäisyyteen. Joka päivä pelkään, että lapsille tai miehelle käy jotain.

Tavallinen päivä, kun ei satu mitään ikävää, saa minut illalla salaa ristimään käteni "kiitos sinne jonnekin, jos siellä joku on..."

Yleensä ikävät asiat kasautuvat. Sen on moni huomannut.

Tällöin voi samalla murehtimisella käsitellä useita asioita yhtä aikaa. Tämä ei sinänsä ole mikään lohtu. Mutta lohtu on se, että kun aurinko taas joskus paistaa, on jokaisesta ikävästä asiasta jo aikaa. Parempi ehkä kuitenkin, että tulevat joukolla.

Läheisten kuolemat ennen kaikkea vaativat aikaa, että niistä pääsee yli. Rahahuolet ovat niihin verrattuna pienempiä, mutta aivan todellisia nekin kyllä ovat.

Auton hajoaminen harmittaa aina. Se on huonoa tuuria. Ajan itse vanhalla japsilla ja suosittelen muillekin. Mekaniikka ei juuri hajoa, mutta jos hajoaa, on halpa korjata. Ruosteen päälle saa maalia spraypullosta, hinta Biltemassa 4 euroa.

Työttömyyskään ei ole ilo. Jos siihen joutuu, kannattaa yrittää mihin tahansa työhön niin vimmatusti kuin pystyy. Suomessa pysyy työtönkin hengissä, mutta yritäpäs silloin iskeä naista. Luuseri ei kiinnosta ketään, se on varma. Harrasteautonkin saa unohtaa.

Minulla ei ole muita ongelmia kuin lihavuus, ja siitä seuraava naisen puute. On sitä siinäkin harmittelemista.

Yritähän jaksaa.

Eipä ollut tarkoitus ruikuttaa, vaan kysyin että kai muitakin epäonnisia on olemassa.

En kertonut mitä minulle on sattunut, joten elä hauku että ruikutan pienistä.

Toivottavasti kuitenkin ite kullakin on jatkossa kivampaa.

Mokomakin poppanoita, luulitko olevasi fiksukin? En sanonut että nuo kaikki on mulle sattunut vaan heittelin vain esimerkkejä:

"Tapahtuukohan muille ikinä lyhyen ajan sisään (esim. noin vuosi) useempia isoja pahoja juttuja tyyliin läheisen kuolema, ero, vakava onnettomuus/sairaus, ei-toivottu raskaus, työttömyys jne.?"

Ja mulle itelleni on sattunu muutakin kökköä kuin listassa mainittuja.

Simsalabim vaan sulle.