Mistä tietää että kärsii raudan puutteesta, kannattaako rautatabletteja syödä ja voiko rautaa saada liikaa?
Minulla on myös alhainen verenpaine, onko se hyvä vai huono asia kestävyysurheiluun nähden?
Raudan puute?
6
2586
Vastaukset
- misu
itselläni ainakin alkaa helpommin hengästyttää lenkillä, jos hb on alhaalla. väsyttää koko ajan, silmissä sumenee ajoittain ja on heikko olo. syön jatkuvasti rautaa, sillä saan hb:n pysymään kohtuullisella tasolla. meillä naisillahan on tuo pakollinen verenluovutus kerran kuussa, joten raudan syöntiä suositellaankin, varsinkin paljon liikkuville naisille.
käy kuitenkin ensin mittauttamassa hb:si, sen saa mittauttaa TK:ssa ilmaiseksi, niin tiedät onko kyse raudanpuutteesta vai jostain muusta. tuohon verenpaineasiaan en osaa sanoa mitään. minulla on myös alhainen verenpaine, en ole kyllä huomannut että se vaikuttaisi.- Kestävyysj.
Joo, elikkä rautaahan ei tarvitse syödä ellei ole pelkoa anemiasta. Raudan liiallinen saanti on vaarallista, mutta varsin harvinaista. Runsaasti rautavalmisteita nautittaessa tämäkin voi olla mahdollista ja rautaa alkaa varastoitua runsaasti ferritiininä niin maksaan kuin luuytimeenkin. Tämä saattaa aiheuttaa maksakirroosia sekä diabetesta.
Parastahan on saada rautaa monipuolisesta ruokavaliosta eikä niinkään rautavalmisteista. Usein valmiisteet tarjoavat ainoastaan raudan, vaikka imeytymisen tehostajana tarvitaan myös c-vitamiinia. Ja Misulle rautaahan rulee syödä kuureittain, mutta niin arvelen sinun tekevänkin, vaikka ilmoitit syönnin olevan säännöllistä...
Tuloskuntoon itse olen ottanut rautaa, c-vitamiinia ja foolihappoa sekä muita b-vitamiineja kovien mäkiharjoituksien yhteydessä keväisin. Tällöin erytropoieesin kautta punasolumäärä ja HB kasvaa. Tällöin lihaksiston hapensaanti kasvaa ja anaerobinen kynnys käytännössä nousee. Kannattaa ottaa verenkuva josta näkee myös rautamäärän hb-n yhteydessä ja siitä voi arvioida rautatarpeensa tarvitseeko pillereitä popsia... - misu
Kestävyysj. kirjoitti:
Joo, elikkä rautaahan ei tarvitse syödä ellei ole pelkoa anemiasta. Raudan liiallinen saanti on vaarallista, mutta varsin harvinaista. Runsaasti rautavalmisteita nautittaessa tämäkin voi olla mahdollista ja rautaa alkaa varastoitua runsaasti ferritiininä niin maksaan kuin luuytimeenkin. Tämä saattaa aiheuttaa maksakirroosia sekä diabetesta.
Parastahan on saada rautaa monipuolisesta ruokavaliosta eikä niinkään rautavalmisteista. Usein valmiisteet tarjoavat ainoastaan raudan, vaikka imeytymisen tehostajana tarvitaan myös c-vitamiinia. Ja Misulle rautaahan rulee syödä kuureittain, mutta niin arvelen sinun tekevänkin, vaikka ilmoitit syönnin olevan säännöllistä...
Tuloskuntoon itse olen ottanut rautaa, c-vitamiinia ja foolihappoa sekä muita b-vitamiineja kovien mäkiharjoituksien yhteydessä keväisin. Tällöin erytropoieesin kautta punasolumäärä ja HB kasvaa. Tällöin lihaksiston hapensaanti kasvaa ja anaerobinen kynnys käytännössä nousee. Kannattaa ottaa verenkuva josta näkee myös rautamäärän hb-n yhteydessä ja siitä voi arvioida rautatarpeensa tarvitseeko pillereitä popsia...syön rautaa koko ajan, en siis kuureittain. lääkäriltä olen kysynyt onko siitä haittaa, ja hän sanoi ettei ole. kuukautiseni ovat aika runsaat, joten jos en käytä rautavalmistetta, hb tipahtaa turhan alas. miehillähän se on tietysti vähän eri juttu kun tuota kuukautis-riesaa ei ole.
- Kestj.
misu kirjoitti:
syön rautaa koko ajan, en siis kuureittain. lääkäriltä olen kysynyt onko siitä haittaa, ja hän sanoi ettei ole. kuukautiseni ovat aika runsaat, joten jos en käytä rautavalmistetta, hb tipahtaa turhan alas. miehillähän se on tietysti vähän eri juttu kun tuota kuukautis-riesaa ei ole.
Onko sulta otettu verenkuva, josta on osoitettu rautavarastojen vähyys/riittämättömyys? Joo tosihan se on että naisten raudantarve on huomattavasti suurempi juuri näiden kuukautisten vuoksi. Mutta hemoglobiini ei kuitenkaan ole suorassa suhteessa elimistön ferritiini määrään sekä syötyyn rautamäärään. Siihen riipuu myös erytrosyyttien (punsolujen) koko sekä määrä. Koitahan tehostaa b-vitamiinilla sekä suhkoht runsaalla c-vitamiinilla yhtäaikaisesti raudan kanssa nautittuna kera kovan harjoitus kuukauden. Lisäksi sinun tulee ottaa huomioon tuossa alhaisessa hb:ssä juoksijan punasolumäärä, ja sen kautta alhaisempi hb. Kantapään hiusverisuonistoissa niin määrällisesti kuin laadullisesti kovaa juoksevan punasolut hajoavat ennemmin kuin niiden ohjelmoitu kuolema käynnistyy. Tämän vuoksi juoksijoilla on usein heikompi hb, kuin hiihtäjillä tai pyöräilijöillä... :)
- raudaton
Kestj. kirjoitti:

Okei, nyt meni vähän monimutkaiseksi :)
Niin siis hemoglobiini on minulta jokin aika sitten otettukin, ja ainakin silloin minulle sanottiin että alhainen oli ja että pitäisi syödä rautaa ja tulla mittauttamaan uudelleen. En kyllä ikinä mennyt uudelleen, tyhmä kun olin. En kyllä syönyt rautaakaan.
En tunne itseäni kovin energiseksi, huippaa kun nousen (alhainen verenpaine?), jne..Ja siis olen nainen. Ei nyt kuitenkaan sen kummempia oireita. Lihaa syön jonkin verran, en kuitenkaan läheskään joka päivä. - Manti
raudaton kirjoitti:
Okei, nyt meni vähän monimutkaiseksi :)
Niin siis hemoglobiini on minulta jokin aika sitten otettukin, ja ainakin silloin minulle sanottiin että alhainen oli ja että pitäisi syödä rautaa ja tulla mittauttamaan uudelleen. En kyllä ikinä mennyt uudelleen, tyhmä kun olin. En kyllä syönyt rautaakaan.
En tunne itseäni kovin energiseksi, huippaa kun nousen (alhainen verenpaine?), jne..Ja siis olen nainen. Ei nyt kuitenkaan sen kummempia oireita. Lihaa syön jonkin verran, en kuitenkaan läheskään joka päivä.Minulla ilmeni myös pari vuotta sitten raudanpuutetta, en tiedä varsinaisesti mistä johtuu, kun aikaisemmin ei ole ongelmia ollut. Olisiko aiheuttaja liikunnan määrän lisääminen..?
Joka tapauksessa itselläni olen oireina havainnut väsymystä ja huimausta nopean ylösnousun jälkeen (kyykystä/istumasta). En ole asiaa niin tarkkaan ajatellut, mutta luultavasti myös hengästyy helpommin lenkillä, ja uupuu muutenkin helpommin. Syön paljon lihaa, joten sekään ei tunnu aina riittävän, tabletteihin joutuu turvautumaan joka tapauksessa. Maksa- ja veriruuat olis toki hyväksi, mutta syöminen on niin väkinäistä, että mieluummin popsin pillereitä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399