Hei te kaikki petetyt...Olen kamppaillut edelleen vaihtelevien tunteiden kanssa liittyen mieheni syksyiseen uskottomuuteen. Pettäminen tapahtui syys-lokakuussa; ajallinen kesto vajaa kuukauden. Se oli enemmälti puhelinkeskusteluja, kolme tapaamista, joilla kahdesta seksin yrittämistä.
Aikaahan tuosta on nyt vierähtänyt puolisen vuotta. Varmuudella asia tuli tietooni marraskuussa kaikkine yksityiskohtineen ( jos näin nyt yleensä voi sanoa).
Mies ei ymmärrä sitä, että edelleen painiskelen tunteideni kanssa. Hän ilmeisesti olettaa, että, kun asia on nyt kerrottu, tästä jatketaan elämää eteenpäin asian käsittelyn jälkeen. Minä kuitenkaan en ole toipunut tapahtuneesta. Minustahan tehtiin mustasukkainen, vainoharhainen vaimo...Tätä kesti n. parisen viikkoa, sillä aavistin jo alusta lähtien hänen sivusuhteensa erilaisista merkeistä hänen käytöksessään.
Mies ei ollut psyykkisesti kunnossa tapahtuman sattuessa. Lääkärin mielestä jonkinasteista maniaa sairasti työuupumuksen ohella.
Edellä mainittu sairaus ei kuitenkaan mielestäni lievennä asian aiheuttamaa tuskaa. Jotenkin se kääntyy päinvastoin. Nyt olen epävarma siitä, voiko tilanne toistua, vaikka mies on elämäntapamuutoksella kohentanut myös parisuhteemme tilaa omalta osaltaan.
Ovathan tunteeni laimentuneet alkushokista tietenkin. Kuitenkin jäljellä on suru ja epävarma olo.
Voisitteko te, petetyt, kertoa, miten kauan keskimäärin toipumisenne on vienyt silloin, kun olette päättäneet jatkaa parisuhdettanne/avioliittoa uskottomuuden jälkeen.
Alan jo epäilemään sitä, etten ole itse normaali tunne-elämältäni, koska edelleen mietin tapahtunutta.
Tapahtuma oli täydellinen shokki; parisuhteessamme ei ollut kriisiä ja elämä hyvin seesteistä, tosin miehellä työntäyteistä, niinkuin yrittäjänä on aina ollut. Siitä tuli myös edellämainittu loppuun palaminen.
Kaikki asialliset vastaukset ovat nyt minulle tärkeitä.
Aikaahan tuosta on nyt vierähtänyt puolisen vuotta. Varmuudella asia tuli tietooni marraskuussa kaikkine yksityiskohtineen ( jos näin nyt yleensä voi sanoa).
Mies ei ymmärrä sitä, että edelleen painiskelen tunteideni kanssa. Hän ilmeisesti olettaa, että, kun asia on nyt kerrottu, tästä jatketaan elämää eteenpäin asian käsittelyn jälkeen. Minä kuitenkaan en ole toipunut tapahtuneesta. Minustahan tehtiin mustasukkainen, vainoharhainen vaimo...Tätä kesti n. parisen viikkoa, sillä aavistin jo alusta lähtien hänen sivusuhteensa erilaisista merkeistä hänen käytöksessään.
Mies ei ollut psyykkisesti kunnossa tapahtuman sattuessa. Lääkärin mielestä jonkinasteista maniaa sairasti työuupumuksen ohella.
Edellä mainittu sairaus ei kuitenkaan mielestäni lievennä asian aiheuttamaa tuskaa. Jotenkin se kääntyy päinvastoin. Nyt olen epävarma siitä, voiko tilanne toistua, vaikka mies on elämäntapamuutoksella kohentanut myös parisuhteemme tilaa omalta osaltaan.
Ovathan tunteeni laimentuneet alkushokista tietenkin. Kuitenkin jäljellä on suru ja epävarma olo.
Voisitteko te, petetyt, kertoa, miten kauan keskimäärin toipumisenne on vienyt silloin, kun olette päättäneet jatkaa parisuhdettanne/avioliittoa uskottomuuden jälkeen.
Alan jo epäilemään sitä, etten ole itse normaali tunne-elämältäni, koska edelleen mietin tapahtunutta.
Tapahtuma oli täydellinen shokki; parisuhteessamme ei ollut kriisiä ja elämä hyvin seesteistä, tosin miehellä työntäyteistä, niinkuin yrittäjänä on aina ollut. Siitä tuli myös edellämainittu loppuun palaminen.
Kaikki asialliset vastaukset ovat nyt minulle tärkeitä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Myötätuntoni sinulle, osasi on vaikea. Tulet selviämään, mutta epäluulo ja menetetty luottamus on vaikea saada takaisin ja palautuminen voi viedä vuosiakin. Suosittelen sinulle ja miehellesi kirjaa "Revitty sydän -voiko uskottomuudesta toipua". Se löytyy usein kirjaston psykologian hyllyiltä.
http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/voiko-uskottomuudesta-toipua/
Pari vuotta... Ei se koskaan ehjäksi ja samanlaiseksi muutu enää. Särö jää. Jotkut asiat ovat paljon paremmin, mutta särö on ja pysyy.
Aikaa kuluu, pari vuotta kannattaa varata. Ei kaikki päivät ole tietenkään yhtä kamalia tai asiaa ajattele jatkuvasti.
Ei se unohdu, mutta muistaminen ei tee sitten enää kipeää, se haalistuu kuin mikä tahansa muisto kun elämässä tulee uusia asioita.
Paljon myös riippuu siitä, miten saat/saatte asian käsiteltyä. Huonosti käsiteleltynä asia voi hiertää vaikka loppuiän. Petetyllä on myös vastuu niistä tunteista, joita pettäminen aiheuttaa, loppupeleissä jokainen vastaa yksin ja itse siitä, miten pitkään ja syvältä antaa asioiden kouria. Mutta kiirehtiä ei kannata, asioita jää silloin pinnan alle, ja sieltä ne singahtelevat esiin aina riitojen ym yhteydessä.
Itselläni tuo kaksi vuotta ei riittänyt alkuunkaan. Lähemmäs neljä vuotta meni ennen kuin aivan rehellisesti pystyin ajattelemaan asiaa niin, että se ei aiheuttanut sitä pahaa mieltä tai oloa.
Erona ap:een oli se, että meillä mies ei patistanut ja kuvitellut, että kertomalla asia olisi ohi. Hän ylipäätään kertoi itse, ja kesti sen jankkamisen ja vaikeat vuodet (ei siis kuukaudet!).
Mutta vaikeidenkin aikojen keskellä matkustelimme, juhlimme, meillä oli mukavaa jne. Eli surkeuttakaan ei ollut kuin jaksoissa kunhan ekasta vuodesta selvittiin.
Itselleni terapiasta oli myös tosi paljon hyötyä. Se auttoi jäsentämään ajatuksia ja oli tärkeänä tukena siinä vaiheessa kun huojuin ja heiluin lähtemisen ja jäämisen välillä. Tajusin, että kaikki isot päätökset täytyy tehdä vasta sitten kun oma mieli ja olo tasaisempi.
Paljon sanotaan, että luottamus ei palaa ennalleen. Se on totta, mutta tavallaan ei-totta. Ainakin minulla luottamus lopulta palautui, mutta erilaisena, eli juuri se sama luottamus ei palaa. Itse kyllä ajattelen, että nykyinen tapa olla puolisoni kanssa, luottaa häneen, parisuhteeseemme ja itseeni on muuttunut parempaan. Se on kyllä vaatinut verta, hikeä ja ennen kaikkea niitä kyyneliä.
yli vuosi on nyt takana. ja kyllä sitä ihan kaikkein pahinta aikaa kesti aikalailla se vuosi. 10 kuukautta miehen tunnustuksen jälkeen nukuin ensimmäisen kokonaisen yön. mutta n. vuosi meni siinä pahimmassa myrskyssä, itkussa, raivossa ym.
tällä hetkellä olo on rauhallisempi. luottamus ei ole palannut ja mielikuvitus piirtää mitä ihmeellisempiä rumia juttuja, heti kun saa mahdollisuuden. paha olo tulee harvemmin, vain silloin kun joku asia muistuttaa tapahtuneesta. terapia on auttanut molempia (miestäkin) asian käsittelyssä. arki on nyt pääasiassa hyvää, eikä tapahtumat pyöri enää mielenpäällä koko ajan. nautimme toistemme seurasta ja teemme yhdessä paljon sellaistakin mitä emme ennen ole tehneet.
en tule unohtamaan koskaan, sen tiedän, mutta jospa se joskus lakkaisi sattumasta näin paljon mieleen tullessaan. vielä ei olla "kuivilla".
Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että pitääkö pettäjän tunnustaa, jos ei muuten kärähdä. Jos pettäminen loppuu, niin mitä saavutetaan sillä, että petettyä satutetaan ja hänen elämästään tehdään helvetti? Pettäjä voisi lopettaa pettämisen, pitää päänsä kiinni ja kärsiä huonosta omasta tunnosta. Onko oikein, että hän omaa oloaan helpottaakseen kertoo pettämisestä ja saa petetylle aikaan kuukausia, jopa vuosia, kestävän helvetin?
Just noin. Pettäjä, joka ei ole kärähtänyt ja on päättänyt lopettaa moisen touhun, jolla ei ole aikomustakaan erota puolisostaan kenenkään muun takia, soisi puhuvan suunsa puhtaaksi aivan ulkopuoliselle ihmiselle. Menisi yksin terapiaan tai kärsisi omissa nahoissaan hölmöilyistään. Miksi tieten tahtoen pahoittaa puolison mieli? Musta se on vaan oman huonon omantunnon puhdistamista ja siirtämistä toisen harteille.
Uskon, että suurin osa pettämisjutuista paljastuu toista kautta kuin pettäjän tunnustuksesta. Jos on niin raukkamainen, että pettää, tuskin on sitten kuitenkaan rohkeutta sitä ikinä myöntääkään. Heitä toki on, jotka omaa syyllisyyttään tunnustavat, mutta varmasti suurin osa tulee ilmi muuta kautta.
Ja kyllä, tuska on valtava. Ihminen, johon olet elämäsi ajan luottanut ja rakastat, pettää luottamuksen tavalla, jota on vaikea kuvitella sellaisen, joka sitä ei ole kokenut.
Kun ulkopuolisena lukee tätä ketjua(järkyttyneenä!), niin vielä vähemmän tajuan niitä ihmisiä, jotka tekevät toisen ihmisen elämästä tuollaista helv..ettiä ihan tietoisesti. Pettäjät ovat täysin luusereita, eivätkä kakkosetkaan saa minulta yhtään sen enempää sympatiaa. Joku vika täytyy ihmisellä olla päässä kun tekee tuollaista toiselle ihmiselle.
kun kuulosti tutulta. Sillä erotuksella ettei lokakuussa loppunut
hui! lle
Ihanko pakko tulla tuolla tavoin ilkeilemään ihmiselle jolla on oikea hätä? Kuinka tyhmä oikein olet?
Jos hui! on jonkun pettäjän kakkonen, niin eipä hänellä taida olla rotia kertoa petetylle, että suhde jatkuu edelleen. Miksi pitää olla ilkeä ihmiselle, jolla on vaikeaa jo muutenkin? Miksi kakkoset aina ilkkuu sitä petettyä osapuolta? Ei se petetyn vika ole, jos pettäjä ei pysy kotipesällään.
mistä te päättelitte että olisin kakkonen enkä petetty, jolla tarina on mennyt hyvin samalla tavalla, erona vaan ettei päättynytkään siihen mihin kerrottiin päättyneen??
Moni antaa pettämisen anteeksi tuolla perusteella, ettei pettäjä ollut psyykkisesti kunnossa. Olen samaa mieltä kanssasi, ettei mikään sairaus voi olla sellainen, että sen varjolla pettäminen pyyhitään kokonaan päiväjärjestyksestä. Pahinta tuossa teidän tilanteessa taitaa olla se, ettei mies halua puhua asiasta. Eli ei halua käsitellä asiaa loppuun asti.
Luottamuksen palautuminen vie vuosia. Sä et unohda tuota koskaan, anteeksi voit ehkä jossain vaiheessa antaa. Onko mies sun mielestäsi niin hyvä muuten, että jatkat elämistä tuossa suhteessa? Sehän syö sun oman mielenterveytesi kokonaan. Mitäs jos vähän aikaa asuisit erilläsi miehestäsi? Olisiko mahdollista? Saisit omat tunteesi käsiteltyä ilman miestä vierellä muistuttamassa tapahtuneesta.
Onko mies pelimies joka uusii tekonsa jossain vaiheessa? Vai onko mies kertahairahduksen kännissä tehnyt ja tyyliin uskovaiseksi tullut? Jotkut miehet haluavat seksiä usealta naiselta, ei tyyliin väliä ketä nai. Toivottavasti selviää mikä mies on miehiään, että saat mielenrauhaa.
Täälä on pian 1,5v kulunut miehen pettämisestä ja vähän alkaa jo helpottamaan. Enää ei niin usein tule mietittyä sitä asiaa yötä päivää ja paremmin on nyt mennyt,kun uskon tietäväni kaiken mitä tapahtui sinä päivänä. Osasin miehen pettämistä vähän jo epäillä,muttei myöntänyt mitään,kun asiasta kyselin,vaikka tiesin hänen valehtelevan. Sen näkee toisen silmistä. Lopulta myönsi 3kk tapahtuneen jälkeen kaiken.
Tai sitten käy niin kuin minulle, että noin puoli vuotta suhteen alkamisen jälkeen sain kuulla kakkosen mieheltä, että miehelläni ja hänen vaimollaan on suhde. Annoin miehelleni aikaa ja yritin olla kaatamatta pahaa oloani hänen niskaansa. Puolen vuoden jälkeen sain tietää suhteen yhä jatkuvan. Pistin mieheni selkä seinää vasten ja soittamaan vierestäni tälle toiselle naiselle, että suhde on ohi, jos halusi kanssani avioliittoa jatkaa. Mieshän soitti.
Tästä on nyt kulunut puolitoista vuotta, joka ei todellakaan ollut helppoa aikaa. Mies ei halua puhua siitä mitään, enkä minä haluaisi erota. Olen koittanut jaksaa päivän kerrallaan, toivoen, että jossain kohtaa helpottaa. Mutta, nyt pääsiäisenä mies alkoi puhua erosta, ja selvisi, ettei se suhde tähän toiseen naiseen ole koskaan päättynyt!
Harvoin rinnakkaissuhde päättyy vaikka niin väitetään. Salataan vaan paremmin. En antaisi anteeksi, koska todennäköisesti mies uusii tekonsa tai jatkaa rinnakkaissuhdetta. Loppupeleissä mies ehtisi satuttaa uudestaan ja kiroaisin sen päivän kun annoin anteeksi ensimmäisen kerran.
...suhde ei jatkunut. Meillä on yhteisiä perhetuttuja ja meillä miehen katumus ollut todella aitoa. On pystynyt perhetuttujen miehille puhumaan siitä. On kironnut tekemäänsä virhettä ja toivonut, ettei sitä olisi tapahtunut.
On huolissaan minusta ja avioliittomme jatkosta, kuulemma. Tajuaa ylittäneensä nyt rajan, jonka jälkeen jatko riippuu täysin minun päätöksestäni. Harkiten sen tulen tekemään. Yhteisissä vuosissa on myös paljon hyviä asioita. En ole sitä mieltä, että kaikki pettäjät ovat pelimiehiä. Yleistyksiin ei koskaan pitäisi sortua. Joskus ihmisen henkilökohtainen kriisi johtaa ikävään lopputulokseen. Minulle ei voinut puhua loppuun palamisestaan ja alkavasta masennuksesta, sillä itse olin näyttänyt ulkoisin puolin selviytyneeni kohtalaisen hyvin fyysisestä sairastumisestani ja rankoista hoidoista. Miehen on tuolloin vaikea tunnustaa jaksamattomuuttaan jatkuvaan työntekoon (maaniseen). Ja minä virheellisesti luulin, että siinä on kyse hänen omasta valinnastaan...Ei pakkomielteestä.
Sama pakkomielle oli tässä ulkopuolisessa suhteessa. Sieltä tuli empatiaa ja lopulta aloite seksiin. Seksin onnistumattomuus masensi, mutta samalla oli havahduttanut miehen tajuamaan, että nyt liikutaan väärällä tiellä. Alkoi alamäki ja raju masennus.
Sen jälkiä seurasivat omat lapset ja vaimo. Kakkonen ei koe tehneensä mitään väärää. Hän on vain halunnut auttaa perhettämme vaikeassa elämäntilanteessa. Omalla miehelleen/aikuisille lapsilleen valehteli kaiken.
Totuus tulee selville, sillä pienet ovat ympyrät täällä pienillä paikkakunnilla. Kyseinen nainen on jo kertaalleen jättänyt miehensä ilman ennakkovaroitusta. Oli sanonut vain, että olemme kasvaneet erilleen...Avioeropaperit kylmästi postissa ja muutto pois kotoa ilman ennakkovaroitusta. Joku hoito oli ilmeisesti päällä myös silloin.
Ei kuulosta aikuisen moraalilta tuollainen. Ihmisten hyväksikäyttöä omien tarpeiden mukaan enemmältikin.
Tunnen surua, vihaakin myös omaa kumppania kohtaan. Vaikka hän nyt selvästi yrittää, eniten kuin koskaan ennen panostaa suhteeseemme. Riittääkö se...aika näyttää. Enää en ole vedätettävä. Uskon vaistoani herkästi, mutta mustasukkaiseksi kyttääjäksi en ala. Se rooli ei sovi minulle. Luottamus ei tule itsestään se pitää uudelleen ansaita ja edessä on kivinen tie. Tahto, voimat ja rakkaus näyttää sen, mikä tulee olemaan lopputulos.
On sairaus, joka vaikuttaa nimittäin maanis-depressiivisyys eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tämähän vie maanisena aikana kyvyn kontrolliin. Sen vallassa on tehty isoimmat virheet elämässä. Maanisuutta seuraa masennus, rajuna. Silloin henkilö tajuaa sen, että mokattu on ja pahasti. Suurin osa itsemurhista tapahtuu myös tuona ajanjaksona.
Maanisuus voi ilmentyä juurikin vieraana naisena, harkitsemattomina ostoina tai voimakkaana ärtymyksenä. Meillä oli nuo kaikki kuviossa mukana. Lääkärin mielestä tunnetila ollut juuri tuolla tavoin epävakaa.
Mutta; kaikki maanikot eivät ole uskottomia. Osalla sijaistoiminto on siis muuta poikkeavaa. Lähipiiri ei herkästi huomaa, kuin ehkä vauhdikkuuden ja ärtymyksen. Meillä vauhdikkuus työelämässä ollut aina läsnä. Nyt siirtyi toiselle puolen. Eli on sairauksia, jotka edesauttavat tilanteen syntymiseen.
sama mulle tapahtunut:(
Hymyilyttää tapa miten ap-kirjoittajan mies on ulkoistanut täysin syyn pettämiseensä "naiselta tuli empatiaa ja aloite seksiin" ""nainen valehteli omalle miehelle ja perheelleen kaiken" "mies oli loppuunpalanut ja masentunut".
Kuulostaa siltä että haluat uskoa mitä mies sanoo koska se kuulostaa paremmalta kuin todennäköisesti oikea totuus: mies jahtasi kakkosnaista ja teki aloitteen suhteeseen, mies valehteli omalle vaimolleen ja perheelleen jne. Niinhän asia todennäköisesti on ollut. Toinen nainen aina teilataan ja oman miehen uskomattomatkin valheet uskotaan. Helpompaa sulkea silmät totuudelta kuin erota, onhan se.
Tuo kuulunee ihmisen normaaliin itsesuojeluvaistoon, että ei myönnetä itselle, miten asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Jotkut jää siihen uskoon (niinkuin ap), mitä pettäjä kertoo, jotkut ottavat asioista selvää kun pahin tunnemyrsky on laantunut.
Ei pitäisi yleistää, mutta tuosta kuviosta puuttuu vielä se, että mies haukkuisi kakkos naisensa hulluksi. Ja ap alkaisi syyttää itseään miehensä pettämisestä. Pettäjillä selityksiä riittää. Ja näyttää riittävän petetyilläkin.
Mua niin vihastuttaa tuollainen asenne. Mulla oli suhde ukkomieheen (tiedän, väärin tehty). Suhde alkoi hänen aloitteestaan. Hän ei aluksi edes kertonut, että hänellä on avovaimo. Hän oli se, joka aina otti yhteyttä. Käryn käytyä puoliso otti muhun yhteyttä, mutta ei halunnut kuunnella mun näkökantaa asiaan. Lopulta musta tehtiin hullu ja väkisin viettelijä. Ihan täyspäinen olin silloin ja edelleen.
Eipä hyödytä suuttua avioparin asenteista jälkikäteen, kun itse jatkoit salasuhdetta vaikka sait tietoon, et sua oli jo alkuun kusetettu poikamiestä esittämällä. Olisit pistänyt poikki silloin, niin sun kusetuksesi ei olisi jatkunut. Ihan itse hyväksyit, et sua saa kusettaa, joten niin tehtiin.
Enhän mä väittänytkään tehneeni oikein. Kyllä olen omantunnon tuskat asiasta kantanut ja itselleni anteeksi antanut. Ei mua kukaan kusettanut sen jälkeen, kun miehen siviilisääty mulle paljastui. Ihan vapaaehtoisesti suhdetta jatkoin.
Mä vaan peräänkuulutin sitä, että miksi puoliso, joka itse otti minuun yhteyttä, ei kuitenkaan halunnut kuunnella mun mielipidettä asiaan? Miksi hän väänsi asiat päälaelleen, ukko sai synninpäästön ja mä olin se hullu? Miksi hän syytti mua puolisonsa väkisinviemisestä? Kyllä mä tajuan, että hän suojeli itseään mutta olisi jättänyt kysymättä multa mitään, jos ei halunnut asiasta keskustella aikuismaisesti.
Sunko mielestä mies ei tehnyt mitään väärää? Minäkö olin se ainoa väärintekijä?
Mulla itsesuojeluvaisto toimii nykyisin liiankin hyvin. En luota kehenkään.
Jos olisin petetty vaimo, en koskaan edes alentaisi itseäni soittelemaan/ keskustelemaan sen toisen naisen kanssa!
Enemmän hävettävää hänellä on elämässään!
Mies kusetti sua, mutta silti jatkoit. Mies kusetti vaimoa, joka silti jatkoi. Joten sitä kautta, että toimit itse samoin kuin vaimo saanet ymmärrystä, miksi sun kertomukset ei kiinnostaneet. Ei suakaan kiinnostanut vaimon näkökulma vielä silloin, kun itse halusit jatkaa ukkoniehen kanssa.
Jos et edes käryn käytyä hävennyt itseäsi toisen suhteen ulkopuolisena, niin erikoinen tapaus olet. Olet suostunut varatun heilaksi ja sitä ei puolusta mikään!
Kun kakkonen kärysi silmieni alla, niin alkoi vaan pontevammin vokotella miestäni. Käry ei siis ainakaan kakkoselle merkkaa p...kaan vertaa. Yritti vaan juosta kotiinsa, joka oli kärypaikkaa lähellä. Varsin naurettavaa pakoilua kypsässä iässä olevalta äidiltä, kun ei pysty edes katsomaan ukkomiehen nuorempaa vaimoa. Kuvitellaan, että on jokin salasuhde, vaikka silloin jo sukulaisetkin tiesivät asiasta, kun olivat salaparin nähneet. Myöhemmin vielä kehdataan tunkea iholle ja häiritä yhä, vaikka miehen kanssa on sovittu puhaltaa yhteiseen hiileen. Tyrkky mikä tyrkky, oli ainakin tämä kakkonen.
ihan turha noissa tapauksissa on jatkaa, sillä se on vain viesti toiselle että "hyväksyn, että panet muita"
luottamus ei tule KOSKAAN ennalleen eikä suhde palaa siksi, mikä se aikaisemmin oli!
Näin se on luottamus ja rakkaus ei koskaan palaa, samanlaisena. Suuri kukka on lakastunut ja liekki sammunut.
Yhdessä ollaan lasten ja lastenlasten ja omien iäkkäittenvanhempien ja tämän elämän keskellä mutta rakkaus on murtunut.
Seksielämä ei enää koskaan ole villiä ja vapaata tuon miehen kanssa joka viestitteli naisten kanssa kiihkeästi, vaikka eivät mitään merkinneet. Seikkaili omenahotellissa ja valehteli suut silmät täyteen.
Paljon menetettiin lapsellisuuden takia.
"Se oli enemmälti puhelinkeskusteluja, kolme tapaamista, joilla kahdesta seksin yrittämistä. "
Ja sinä uskoit tuon? Seksin yrittämistä, ja hah. viistoistavuotiaat yrittää seksiä, sitä vanhemmat harrastaa seksiä.
Sinua on vedätetty ja kunnolla. Ja sama vedätys jatkuu jos olet uskonut aikaisemmat sadut.
Kyllä ne harmaapäiset ukkomiehet useimmiten jo taas yrittävät! Ei ota eteen, ei ainakaan kestoa ole kovin pitkään. Viagralla kyllä, mutta monella jo terveydelliset syyt ovat siihen esteenä.
Vanhojen/vanhenevien miesten ikuinen harha on, että vain nuoret naiset sen pystyyn nostavat! Sitä pitää lähteä kokeilemaan vielä viime metreillä. Eihän sitä usko jos ei koe!
Kannattaisi vain kellahtaa sinne mamman selän taakse, niin ei olisi yksinäistä vanhuutta!
Kuka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa!! Vanha viisaus..
Yleistystä jälleen: kyllä meillä käytiin lääkärillä, joka totesi mielenterveyden häiriön. Tuskin häntä pystyttiin vedättämään. Ja meillä kakkonen yritti vielä käryn käytyä jatkaa suhdetta...vaikka vannoi olevansa katuvainen ja häpeissään tapahtuneesta. Lähti ulkomaanmatkalle miehensä kanssa ja ennen sitä yritti vielä viestitellä miehelleni.
Tottakai mies on syyllinen myös. En ole sinisilmäinen, mutta ei kaikki pettäjät ole paskoja, narsisteja.
Joskus ihmisen mielenterveys järkkyy ja sitä olen työssäni nähnyt lukuisia kertoja myös. Lähes vastaavia tapauksia. Silloin ajattelin, että koskaan ei meille käy noin. Mutta kävipä vaan kuitenkin.
Eikä syyttely auta vaan rakentava keskustelu. Miksi tähän tultiin?? Ei pettäjä ole aina tunteeton sika. En halua olla liian ymmärtäväinen. Tottakai tämä sattuu ja kovasti, sillä toinen nainen teeskenteli perheemme ystävää myös. Turpaan tuli kahdelta taholta. Haavat ovat ja vuotavat edelleen. Enemmälti positiivista tsemppausta tarvitsen, kuin miehen haukkumista. Haukkuminen ei ole rakentavaa missään ihmissuhteessa.