Arhinmäki lihhoo ja kansa laihtuu ! Mihin vasenlaidan( vas sos.dem.) työväen oikeuksien puolustaminen unohtu kehysriihessä ja vähän ennenkin sitä?
No son aikohin eletty
proletariaatti nälkä
47238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mitä se asioita puolusteluilla kuitenkaan muuta. Proletaari ei olisi proletaari jos ei olisi köyhä. Se on koko asian ydin, köyhät pysyy aina köyhinä, ei ne mitään rahalla osaisi tehdäkkään. Ryyppäisivät ja rälläisivät ne hukkaan kuitenkin.
Rikas taas osaa sijoittaa rahansa ja saa sen poikimaan, rikkailla on aina hyvää käyttöä lisärahalle. Köyhät ei rahan päälle ymmärrä, se on myös osasyy siihen, että ollaan köyhiä.
Suomen sadanneksi rikkain maksoi veroa saman verran kuin 17 000 keskituloista yhteensä ja keskituoisen palkka on sellanen 3 tonnia.
Tuo jo osoittaa missä se raha on parhaaksi hyödyksi myös yhteiskunnalle.
Olipa vastaus hanskassa, näin jotku ymmärtää asiat.
Mitä tulee vasemistoliittoon, sen perustivta vain siksi, ettei kaikki proletaarit sentään vielä järjestäyty Kommunistiseen Työäväenpuolueeseen, (KTP:n) - taktinen kiusa se vain on, ja suuren rahan hyväksi pikkuporvaristo vielä pelaa, vaikka vasemistoliitto nimisesti, oikeistososialisdemokraattien sisarpuolue.
edellisen jutun luettua (järkipäätös vain) kertoo paljon,,,ei ole työväenpuoluetta! niinhän tuo teeveekin sanoi,,, ainoa työväenpuole suomessa vain suomessa on perussuomalaisten puolue. siitä seuraavaksi lähetään. Mustajärven pitää saada äänet demukoilta ja vasenliitolta ettei ole vain persut vasemmalla yksin.
Jeee kyllähän minullakin ottaisi päähän jos olisin demukka vassari! Eihän siinä voi kuin rikkaita kehua! Koko maailma ihmettelee Suomen vasemmistoa! VAIHTAKAA AATE!
Demukat, emäpuolue, ja jälkirääpäle vasuri: palatkaa marxismi - leninismiin, ja luopukaa suuren rahan, (kapitalsitien finassiharvainvallan) puolesta tomiminen.
Hehhheee ei ole paluuta, mokasivat pahasti. Oma etu taas! Arhinmäki Urpilainen. Ministerinä hyvä palkka ja edut. Arhinmäki ei olisi koskaan päässyt ministeriksi jos ei olisi nuollut Käteisen per set tä! Ei kehannut etes ottaa kunnon salkkua vaan nainen hoitaa isompaa pestiä.
HE, jotka palaavat marxismi - leninismiin, ovat työläisten, pienitulositen ja vähävaraisten asialla, muut ko. joukkoa vastaan, porvaririntamassa. Tervetuloa Kommunistiseen Työväenpuolueeseen, (KTP: n) jäseneksi ja kannattajaksi.
Mikä puolue hoitaa tavallisten työtätekevien asioita niin että Suomi ja suomalaiset pärjäävät" leivässä?
Ai oottaa kunnon salkkua, eiköhän se ole niin, että otti sen mikä annettiin.
Me persut puolustetaan myös vähäosaisia, vaikka ollaankin valtion kehysriihen monien päätösten kanssa samoilla linjoilla, ei sentään kaikkien.
Persut on oikea työväen puolue, vaikka kyllä täällä oikeistokin viihtyy
Rikkaitakin tarvitaan veronmaksuun. .
Sanoisin nimim. kysmys, että itse pitää hoitaa. Kukaan ei tee mitään puolestasi. Mutta oli asiaakin.
Aivan hirvittää se selityksin kirjo tuon hallituksen suunnalta, kun olipa puolue mikä tahansa, niin sanovat, että 'kun olisi pitänyt', ja kun eihän siinä ollut aikaa', ja kun 'eihän siinä kukaan huomannut kun oli niin vähän tietoa'. No voi sun että pitääpä olla kaikenlaisia ongelmia hallituksella... ja sitten he jatkavat hallitustyönkentelyä...
Mihin se aika muuten on kadonnut?
Työväestön ja muiden köyhien puolustamiseen mahtuu lisää porukkaa, tervetuloa vain persutkin.
Minkään puolueen kannatuksen määrä ei ole itsetarkoitus, vaan se mitä puolue tekee. Näin katsoen persujen ei ole syytä pörhistellä, kun se ei ole vielä tehnyt mitään. "Tiputtanut hohtimet kaivoon ja pystykarsintaa" kynsinyt.
demukalla on jääny levy pyörimään, heh heh. näyttää ärsyttävän jatkuva tippuminen olikohan jopa neljännellä sijalla mielipide mittauksessa. urpukka ei sano mittään koska kokoomus vei taas pässit narussa hah haaa demukka1 vinkuu jo persujakin höynäytettäväksi. persut ei lähe narun jatkoksi.
Arhinmäki MUKA nyt ihmettelee, miten tässä näin kävi. Pitää olla kaksnaamanen! Turhaa yrittää olla tietämätön on tiennyt asian varsin hyvin!
Ei se mitään ole tiennyt. Ei sillä ole kykyä tai edes kiinnostusta talousasioihin. Yllättyi kun kuuli mitä on tullut sovittua. Nyt sitten raukka toistelee sitä, onko oikein, että joku Herlin maksaa vähemmän jne.
Kyllä se näktyy, että osa puolueista valitsee oman näköiset nokkamiehet. Muuta mielessä kuin idealismi, niin ei ymmärrys mihinkään riitä. Istutaan mukana ja nyökitään, niinku jotain ymmärtäis, mutta muu kiinnostanu kuin jalkapallo, ei sillä noita talousasioita ratkota.
Ei se pössi lähe poisvaikka mitä tapahtuisi, koska oma henkilökohtainen etu on ensin. Luulisi jo oman porukan hermostuvan. Urpilaisen äly tuli taas nähtyä. Kuudesta puolueesta porukka kasattu ja Katainen vie mennentullen.
Täällä persut kehuvat Arhinmäen ja Urpilaisen tekemisiä. Omista kemisistä niillä ei ole mitään sanomista.
Eikö se ole niinku tapa, että kehutaan itseä, eikä muunpuoluelaisia. Esim. vois kertoa, joko ne hohtimet on haettu kaivosta, että voitaisiin suorittaa sitä pystykarsintaa.
ei voi kyllä kehuakkaan vassareitten touhuja. eihän heijän omatkaan kehu. mikä siinä maksaa ettei voi myöntää että ne hohtimet ovat kaivossa pahasti vas-demareilla. Sipilän piti suomentaa.
Koskas ne persut olis mitään aikaan saaneet ? Ohokonen tulis siitä kirjasta, missä niiden tekemiset lueteltaisiin. Ainoa luku mihinkä paperia kuluisi, olisikin se muiden arvosteleminen. Ei semmosta päätöstä ole muut tehneet, mitä ei persut olis haukkuneet. itte kyllä loukkaantuvat pahasti jos niiden sanomisista muut edes huomauttaa.
Ei persuja saa haukkua net on oikeessa mut niille ei ole annettu valtaa ,ainakaan vielä . Oottakaapas , se aika tullo ja sit huijarit ja yhteiskunnan laiskat saa huutia.
Nyt jos koskaan pitäs vasemmistoliiton hypätä pois hallituksesta.Hallitus nurin ja uuvet vaali. Vaaleissa kokokoomus ja sostemit ottas takkiin oikein kunnolla ja vasemmistoliitto veisi sostemien ääniä rajusti ja nousisi jo sinne 14 % puolueeksi.Siinä siivellä myös kepu voittaisi ja persut ehkä pitäs kannatuksesnsa jossain 14 nurkilla. Vassut saisi menetettyjä ääniä myös persuilta takaisin melko lailla.
Eiköpähän tässä 'jupakassa' ole vähän laskelmointia. Provoja tehdään politiikassa jatkuvasti, mutta samallahan siinä ottaa riskin, eli voi mennä omakin kannatus.
Eli tahallaankin voi antaa asioiden mennä 'huonosti'.
Upilainen ei mahu etes tunnustamaan mokaansa vaikka puoluetoverit ovat eri mieltä päätöksistä. Painetta, painetta omasta takaa. Eihän se aate sitä ole ettää lisää miljoonia miljonääreille ja köyhät kyykkyyn.
Kristus, ei olisi luullut Räsäsenkään istuvan tuommosessa hallituksessa. poliisien työtä supistavana ja esittämässä ei koulutettuja ihmisiä tilalle.
siiiinäpä syy miksi en äänestä!!!! puhuvat pas kaa ennen vaaleja! rikollisuus vain kasvaa itä-euroopasta tänne ja poliseja ei lisätä!!
Persuthan ne ylläpitää niitä liivijengiläisiä.
Persukansanedustajat ovat oikein kunniavieraita jengiläisten keskuudessa.
Pakkohan demukoitten ja komukoitten myötää eriarvoisuus mitä nyt teikäläiset saavat aikaan! Mitä kunniavierailuun tulee, teistä ei tule miljonäärien kunniavieraita vaikka kieli on ruskea.
mietipä sitä).., ite, ettei väittämiäsi "komukoita", (Tarkoitat varmaan kommunIsteja)?
.OLE EDSUKUNNASSA EIKÄ HALLITUSKESSA, SIELLÄ ON VAIN SDP JA VASEMISTOLIITTO, NS. "VASEMISTOSTA", JA KYSEISET PUOLUEHENKILÖT EIVÄT OLE KOMMUNISTEJA, TAI KUTEN NIMEÄT, "KOMUKOITA".
Jos Arhinmäki ei laita hanskoja tiskiin niin hanskat joutuu ottamaan ja puistotöihin takaisin ja olisi se armeijakin käymättä!
Sama Urpilaiselle, pääsis vihdoin opettamaan aikuisia elintasopakolaisia lukemaan ja laskemaan! Siinä maksettaisiin molemmille verorahoista.
Jos laittaa, joka voi olla tarkoitus, niin aina paikka on koneistossa, havahtukaa jo
Provokaatiota, saada näyttämään toinen huonolta sillä tapaa.
Poliitikko funtsii vaan omaa paikkaansa aurinkossa
kenen rahalla Halonen Venäjällä lorvii viisi päivää? se tidetään ketkä maksaa Urpilaisen matkan, me.
Vasemmisto hallituksessa eivätkä huolehi omistaan ja ovat äänet saaneet juuri heiltä!
Milloinkahan tulee loppu näitten muka pakolaisten avustamisessa. Siinä ei mitään pahaa jos autetaan, mut kohtuus kaikessa. Lapsikin ymmärtää jo miksi on ihmisiä jotka eivät tee töitä ja elävät ruhtinaallisesti ja on kotimaan ihmisiä joilla ei ole töitä, mut elävät iliman asuntoa ja ruoka kerjäämisessä.
TOTUUDEN PERSU SANOI "VASEMISTOSTA", MUTTA UNOHTAA, ETTEI PERSUT HUOLEHTI MUUSTA KUIN SAAMASTAAN PUOLUETEUSTA...
persuja on joka valiokunnissa ja niinpä pienennetiin kehitysrahaa esimerkiksi.
On se hyvä et on toi Juha Sipilä tuoll eduskunnassa neuvomassa miten ne raha-asiat ja verojutut sekä osinkojutut tulisi säätää. Siell on Arhinmäet ja Urpukaiset huuli pyöreenä ihmettelemässsä et mitä se kokoomus oikein tekikään .Kyllä köyhät pantiin taas kyykkyyn ja vasemmiston voimin.
Sipilä vaikuttaa poikkeuksellisen hyvältä mieheltä, kapulaiseksi, mutta hyvinhän Urpukaiset ja Arhikaisetkin toimivat, kun korjasivat kokoomuksen yrittämän kälmeyden.
Muuten olen sitä mieltä, että persuilla on HOHTIMET KAIVOSSA.
HEEEEHEHHEEEEE tyhmä pari arhinmäki ja rouva urpilainen sooloilevat koko ajan ovat käteisen narussa olleet koko ajan ja sinä hohtimien vouhottaja et ole koskaan ollut kepu! se on varmaa! et osaa muuta kuin samaa hokea, tyypillinen demukka jolta ei löydy muuta kuin saman jauhamista koska ei sanat enää riitä muuhun.
Missä se persujen ansioluettelo viipyy.
jo toinen hokema joka toistuu! en viitsis kehua demukoitten ansioluetteloa. iiro viinanen joutu koville demukoitten vallassa olon jälkeen myös aho. oli kovan työn takana saada suomi taas jaloilleen. siinä tuli raippaa työssä käyville ihmisille. myös ansiosidonnaiset muuttu sovitelluksi.. nyt käy samallalailla. rahaa syyvetään ympäri maailmaa surutta ja oman maan kansalaiset leipää kerjäämässä. säälittää nyt jo seuraavan hallituksen työ saada kontikseen semmoinen maa kuin SUOMI! ei taida olla yhestäkään sutkimaasta apua koska miten velkanen auttaa.
Son aina ollu niin et ko muut saa jotakin kasaan niin sostemit jakaa ne heti holtittomasti. Nyt ne jakkaa ympäri etelä-eurooppaa. Ennen Eu:ta ne värkkäs kaikkia supjektiivisia oikeuksia jokka maksaa. Nii ko se et lapset voi viijä kunnan hoitoon vaikka jompi kumpi vanhemmista makkaa kotona.Eihän sitä kestäminkään valtion tulot.
"lujille ottaa" kirjoitti asiaa, näin on ollut ja on ja sen vuoksi AINA Suomessa on rahapula kun sostemit ovat puikoissa. Kuka/ketkä haluavat seuraavaksi mennä hallitukseen taas parsimaan jälkiä?
Ei ne ole yksin demukat ja vassarit ku syytää rahaa etelän sutkeille.
Väitätte, että käteinen vie muita, eikä se sitten vie rahaasioissa. Päällimmäinen päsmäri rahan viennissä on kepulainen rehni.
No persut ei ole viemässä, mutta eivärthän ne ole missään muuallakaan, missä asiallisia asioita hoidetaan.
Vassari 1 eikös se rehn oo riippumaton komisaari?EII SE VIE PENNIÄKÄÄN SUOMESTA. Kyl son demukat ja käteinen sekä arhinmäki jokka kantaa sitä rahaa.
Kommunistit saisivat paljon aikaan, elleivät ne rökittäisi omiaan jatkuvasti, vaan porvareita pelkästään!
Marxilais - leniniläiset kommunsiti käyvät luokkaktaistelua kahdella rintamalla: porvareita-, ja niiden apureita, opportunisteja työväenliikkeessä ja kommunnistien keskuudessa heiluvia poukkoilijoita vastaan.
Kommunisti eivät käy luokkataistelua kuin teoriassa, eikä teoria ole mitään.
NE on työläiset jotka tuon luokkataistelun käyvät elävässä käytännössä.
Kommunistien pitäisi olla vain organisoimassa tuota taistelua,
eikä teoretisoimassa sitä
Mikä siitä tulee kun talo on tulessa, niin palokukunta kiistelee minkä teorian mukaan tuo palo sammutetaan, ja talo saa palaa rauhassa perustuksiaan myöten
Kommunismi ei ole mikään teoria, vaan elävä totuus oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta
Viime vuosituhannella rakennetut teoriat sen toteuttamiseksi ovat pötyä,olisi otettava opiksi ja päivitettä tilanne nykyhetkeen
Noitten teorioiden mukainen rakennustyö on epäonnistunut, johtuen ihmisen psykologisesta perimästä, joka on toisen hyväksikäyttäminen, sekä taloudellisesti, että henkisesti.
Voidaanko silloin sille pohjalle rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, ei
Ihmisen täytyy yksilönä muuttua, sillä mitä me olemme yksilöinä sitä on koko yhteiskunta
Kun enemmistö ihmisistä muuttuu, niin se synnyttää automaattisesti myös sen mukaisen järjestelmän, eikä siihen tarvita puolueita
Uskonnot, aatteet ja puolueet ovat olemassa vain tämä vallitseva pahan ikuistamiseksi
Minkäsmoisen järjestelmän se Velho meinaa Suomeen saada,ei kai vain Pohjois-Korean vaiko jokin Arabimaan josko Venäjän.Taitaapi olla noi puolueet ainuat jotka ainakin demokratian läheltä liippaa.Ja onhan se tietenki vielä vaikkapa radikaali uskovaiset hallitsemaan kansaa.
Eikö se ole niin: -Ilman vallankumouksellista teoriaa ei ole vallankuouksellista luokkataisteluakaan sosialisimista. Onko siitä nyt mitään tuntumaa EU:n kytektyssä Suomnessa?
Käykö täällä luokataistelua työläiset sosialismista, ja jos ei, niin miksi eivät mielestäsi?
Aivan oikiein, puolue, (KTP) ohjaa, järejstää ja kasvattaa joukkoja nimen omaa marxilais - leniniläisen teorian opastuksella.
-Tietellinen sosialisminteroia on nyt tosin harvalla työläisellä voimavarana, koska on ollut työläisten johdossa puolueita, joilla ei ole vallankunouksellista teoriaa, eikä kasvata joukkoja vallalnkumoukselliseen luokkataisteluun sosialismista,
johon työväenluoka vielä kerran kasvaa, kun luokkaktietoisuus lisäänty...
Se kasvttaminen on työväenluokan puolueen, KTP: n tehtävä, tosin vaikeaa tänää, mutta näinn ei ole "ikuiusesti". Teoriaa, marxismi - leninsimiä vielä joukot opiskelee, kun aika kypsyy, eikä siihen enää mene edes yli 3000 vuotta, mitä on ollut nämä luokkayhteiskunnat. Kommunismi on vasta luokaton yhtesikunta, sosialismissa on kaksi yhteiskuntaluokka, tosin veljellisissä suteissa keskenään, kun puole osaa teorian, ja ohjata, järjestää ja kasvattaa joukkoja luokkataistelussa sosialismniin, ja astettain kommunsimiksi... Tule mukaan, ja lopeta uusien teorioiden sepittely...