mies väkivaltainen

nanna

Olen mieheni kanssa seurustellut 2,5 vuotta ja asumme yhdessä. Hän on nyt ainakin vuoden verran käyttäytynyt silloin tällöin väkivaltaisesti.
Miten teillä, jotka olette eläneet väkivaltaisessa suhteessa, on alkanut väkivallan kierre ja millaista väkivalta on ollut?
Mies on aika äkkipikainen luonne ja joskus selvinpäin olemme hänen kanssaan painineet, mutta nyrkkejään hän ei ole koskaan käyttänyt, muuten kyllä satuttanut.Raahannut ovesta ulos ja riepotellut, hajottanut paikkoja.Kännissä hän käyttäytyy vielä aggressiivisemmin: esimerkkinä viikonloppuna, kun hän hajotti lapsen sängyn ja oli aikeissa heittää sen minun päälleni. Lisäksi hän otti seinästä sellaisen metallisen painavan lampun, jolla uhkasi heittää minua. Sain kuitenkin estettyä molemmat, kun huusin, että tajuatko mitä mulle tapahtuu, jos sä noilla isket mua ja itkin hysteerisesti.
Toisaalta ajattelen, ettei hän koskaan vahingoittaisi minua oikeasti. ei hän minua nyrkeillä koskaan löisi, pelottelee vaan. Ja toisaalta, mitään tällaista ei tapahtuisi, jos mä en suuttuisi sille, kun se on humalassa. Mä sitä aikani ärsytän, niin onkos se toisaalta ihme, jos toisella menee hermot?!
Yhtenä kertana mies taas alkoi kännissä ohjata autoa ojaan kesken kaiken, kun olimme liikkeellä ja minä ajoin.
Näihin riitoihin on useimmin syynä luottamuksen puute. Mieheni ei ole pätkääkään mustasukkainen, mutta pettänyt minua kerran. Usein minä olen se, joka riidat alottaa, jos hän sanoo jotain väärää ja alan epäillä,että hän on tehnyt jotain. Silti tuntuu pahalta, että emmekö me voisi ennemmin puhua asiasta, miksi hänen täytyy alkaa riehumaan?
En halua mitenkään puolustella häntä, mutta ihan tosissaan mietin, että onko syy vain minussa? Ei hän kenenkään toisen kanssa ole ollut väkivaltainen ja minä olen hänet aina itse suututtanut, ei hän ilman syytä ole alkanut riehumaan...
Kuinka teillä muilla? Onko kellään samanlaista?

4

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nanna

      niin ja sen halusin myös tietää, että kuulostaako tuo hänen käyttäytymisensä siltä, että hän voisi joskus tosissaan vahingoittaa minua vai onko pelkkää pelottelua?
      Mies on ihan aidosti ollut pahoillaan viime viikonlopusta ja itkikin, kun aamulla näki, mitä oli tehnyt.Hän kysyi, että pelkäänkö minä nyt häntä. Hän ei itse muista näistä tapauksista mitään, on ollut niin sekaisin.

    • dudu

      Tarvitsisitte molemmat ulkopuolista apua ja asennemuutosta ja yhteistä aikaa ja työtä suhteenne ja molemminpuolisen luottamuksen vahvistamiseksi.

      • kuulosta

        Eihän se nyt ole normaalia, että pitää miettiä mitä uskaltaa tehdä ja sanoa omassa kodissa. Kaikenlainen väkivalta on väärin, ja eihän sitä koskaan tiedä mitä jatkossa voi tapahtua. Suosittelen, että molemmat yritätte selvinpäin keskustella rakentavasti asioistanne ja hakekaa vaikka ammattiapua. Kannattaisi jättää alkoholin käyttö.


    • ???

      ex-mieheni väkivaltaisuus alkoi siitä yhdestä "viattomasta" läppäsystä humalapäissään, ja annoin tyhmänä anteeksi ja uskoin miehen anteeksi pyyntöihin ja sanoihin: ei koskaan enään...niin ei käynyt,tilanne paheni viimein kun exäni oli yrittänyt lähes tappaa minut lähdin.
      Minun neuvo lähde vielä kun voit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe