Olen tässä tovin pähkäillyt tällaista pientä asiaa. Miksi miehelle (tai miksei naisellekin) on niin vaikea sanoa suoraan toiselle ihmiselle, ettei tämän seura kiinnosta? Onko tarve jotenkin "roikuttaa" toista tai pitää varalla? Vai eikö nykyisin enää vain sanota suoraan, ettei toinen kiinnosta? Rohkaistuin pari viikkoa sitten kysymään erästä mukavan oloista henkilöä treffeille. Vastaus oli jotain epämääräistä tyylillä "katsellaan, kun ensi viikolla olen kaupungissa." Tajusin tästä jo pian (viestin epämääräisyydestä), ettei tapaamista tule, mutta mietin vain, että miksei voisi sanoa suoraan, ettei kiinnosta? Olen jotenkin aina ajatellut, että parempi on kysyä, siitähän asia selviää. Enkä nyt loukkaannu kieltävästä vastauksesta, päin vastoin! Minusta on loukkaavampaa jättää vastaaminen kokonaan pois tai vastata jotain epämääräistä ja toivoa, että toinen ymmärtää vihjeen. Miksi ylipäätään vaikeuttaa ihmissuhteita lisää epämääräisyydellä? Onko kyse "munattomuudesta" vai mistä?
Eikö selkäranka riitä sanomaan suoraan?
truulia
20179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ylensä moista käytöstä selitellään, ettei mukamas haluta loukata tai uskotaan, että toinen tajuaa sanomattakin. Moukkamaista joka tapauksessa.
No selitellään joo. Loukkaavampaa on olla sanomatta suoraan. En minä nosta itseäni maailman navaksi ja kuvittele, että toinen hajoaa tyystin kieltävästä vastauksesta. :D En vajoa tästäkään polvilleni kiroamaan maailmaa, vaikka toisella ei riittänyt selkäranka sanoa rehellisesti mielipidettään. Vituttaahan se, ettei ihmisillä riitä selkäranka suoraan puheeseen. :P Sitten ihmetellään, että miksi kukaan ei koskaan kysy. Kai se kynnys olisi pienempi, jos edes vastattaisiin suoraan ja rehellisesti.
Miksi tarvisi?
Kyseessä on sen "kohteen" tarve tietää asioista.
Jos kohtella ei ole arvoa loppujen lopuksi, ei ole tarvetta myöskään kommunikoida suoraan jos ei siltä tunnu; ei ole hävittävää.
Voiko tätä asiaa mieltää miksikään muuksi kuin sen ns. häviävän osapuolen epätoivoiseksi yritykseksi kontrolloida ympäristöään ja asettaa ympäristölleen arvoja ja vaateita joita ympäristön ei ole mitään tarvetta noteerata?
Sinä saat leimata suoraan sanomattomat ihmiset munattomaksi jos siltä tuntuu, mutta kuinka pitkälle leimasi noteerataan sosiaalisesti? Ei kovin pitkällä.
Me olemme rotu joka tekee mitä haluaa milloin haluaa miksi haluaa - tai jättää tekemättä.
Ja loppukädessä kysymykseksi jää vain tämä :
"Mitä vikaa minussa tai tilanteessa oli?"
Se on se ainoa relevantti kysymys.
Itse olen aina ajatellut, että maailmassa on tiettyjä asioita, joista pidetään kiinni. Olen korrekti päivittäin ihmisiä kohtaan, joiden mielipiteellä ei ole minulle oikeastaan merkitystä. Ei se ole minusta iso vaiva sanoa suoraan, ettei kiinnosta. Tietty ymmärrän sen, ettei toisen tarvitsekaan olla kiinnostunut siitä, miltä minusta tuntuu. Ehkä olen yksi niistä harvinaisista ihmisistä, joka on vieläkin sitä mieltä, että toiselle voi joka tapauksessa olla kohtelias. Unohtaa aina välillä, etteivät kaikki ajattele samoin ja ettei nykyisin kohteliaisuutta pidetä juuri arvossa. Noh, enpä tässä hävinnyt mitään. Kysyin ja asia selvisi aikanaan, joskaan ei suoraan. :D
Mitä vikaa minussa tai tilanteessa oli? Enpä usko, että varsinaisesti mitään vikaa. Aina ei vain kiinnostus kohtaa, se ei tarkoita sitä, että välttämättä kummassakaan olisi mitään vikaa.
"Itse olen aina ajatellut, että maailmassa on tiettyjä asioita, joista pidetään kiinni."
Niin. Se mikä on ilmiselvää pääsi sisällä ei ole maailman tapa - ei vaikka periaatteessa koko maailma sanosiikin asiaa kysyttäessä "Kyllä, juuri noin pitää toimia".
Kukaan ei halua asettua sen hävivän osapuolen rooliin, jolloin jokainen ODOTTAA saavansa tuon kohtelun. Mutta jos on siinä valitsijan roolissa niin silloin tämä hieno periaate muuttuu merkityksettömäksi ja ihmisten mukavuudenhalu voittaa.
Tämä on käytönnössä todennettu niin monta kertaa henkilökohtaisessa elämässänikin että en itse edes viitsi asettaa noita odotuksia - vaan nykyisin odotan että ihmiset toimivat niinkuin minä olen mieltänyt heidän näissä tilanteissa toimivan... ja hyvin harvoin on tarvinnut "pettyä" odotuksissaan. Päinvastoin, muutaman kerran jotkut ovat ylittäneet odotukset mutta se on todellakin poikkeuksellista :)
"Ymmärrä ihminen - älä turhaan tartu hänen turhiin lupauksiinsa tai kauniisiin arvoihinsa joita hän ei elä todeksi kuin osan ajasta. Se on se mitä me olemme."
"Mitä vikaa minussa tai tilanteessa oli? Enpä usko, että varsinaisesti mitään vikaa. Aina ei vain kiinnostus kohtaa, se ei tarkoita sitä, että välttämättä kummassakaan olisi mitään vikaa."
En väitä, että olisi näin, mutta kun nyt toinen osapuoli ei sanonut juuta eikä jaata suoraan, niin tämä tulkintasi on mahdollinen. Mutta jos hän olisi suoraan sanonut, että et ole kiinnostava tms. ja vieläpä (vähän moukkamaisesti) siitä ja siitä syystä, niin kirjoittaisitko juuri noin... ;) Eli epäsuora kommunikaatio mahdollistaa kummankin osapuolen kasvojen pitämisen, ehkä se siksi on Japanissa yms. niin tärkeää (en väitä olevani aiheeseen perehtynyt, tuli vaan mieleen tuo kasvojenpitämisjuttu).
Mutta parisuhdejutuissa voisi tokia sanoa suoraan, ettei sitten tavata... ehkä kuitenkin kyseessä ajanpeluuta, voihan olla että ihmissuhteita ei välillä vaan jaksa? Totuutta ei aina saa tietää, onhan se ärsyttävää...
Olen ollut monesti itsekin valitsijan roolissa ja olen luopunut mukavuudenhalustani ja mennyt sitä vaikeinta kautta ja sanonut asiat suoraan. Ikävä, että käsityksesi ihmisistä on niin negatiivinen, että ajattelet kaikkien toimivan samoin ja kulkevan helppoa tietä. Tiedän, etten ole maailman napa tai että kaikki toimisivat samoin. Ehkä sitten olen sinisilmäinen tietyllä tavalla, mutten suostu tai halua uskoa, etteikö maailmassa olisi vielä olemassa ihmisiä, jotka toimivat samoin.
Pessimisti ei pety tietenkään, mutta mieluummin silloin tällöin petyn odotuksissani. En kuitenkaan sinisilmäisesti oleta, että kaikki on ihanaa ja vaaleanpunaista. :D
Mutta muistetaan kuitenkin, että vaikka syynä olisi se, että toinen ei pidä minua kiinnostavana, niin kyseessä on kuitenkin hänen tulkintansa minusta. Ihmisen, joka ei loppujen lopuksi tunne minua. Ja mitä arvoa sillä on? Hän saa olla sitä mieltä (tai mitä mieltä minusta onkaan), ei se tarkoita, että minussa olisi välttämättä vikaa. Pikemminkin vika on tällöin siinä, etteivät mielenkiinnot tai persoonat kohtaa. Maailmassa on monen monta ihmistä, jotka eivät takuulla ole minun mielestäni erikseen mielenkiintoisia, mutta se ei tarkoita, etteivätkö he olisi sitä omasta tai jonkun toisen mielestä. En voisi kiinnostua kamalasti postimerkkeilystä, mutta toista se kiinnostaa kovin. Enkä minä nyt mitään syytä kaivannut. Ylipäätään, että olisi ilmaissut, ettei kiinnosta tällä erää. En tiedä tahtoisinko edes tietää erikseen ihmisen syytä siihen, miksi en kiinnosta. Kyllä oma itsetuntemus riittää sen verran, että osaan ihan itsekin arvioida.
Tähän ilmiöön on itsekin tullut törmättyä kummastakin suunnasta.
Ja juurikin tuo "ettei tule loukanneeksi ketään" on näennäisesti sen epämääräisen "see you maybe"-heiton takana, joskin tarkemmin funtsattuani olen vähän kallistunut siihen suuntaan, että toista osapuolta ei oikeastaan siinä ajatella ollenkaan vaan a) varmistellaan oman imagon/maailmankuvan puhtoisena pitäminen ja b) estetään vastapuolen mahdollisuus heittää vastakritiikkiä, mikä voisi tapahtua jos olisi suorapuheisempi.
Eli jonkinlainen kaikesta vähääkään konfliktiin ja kritiikkin johtavasta pakeneminen lienee siinä taustalla, varmistelu, pidä kaikki vaihtoehdot avoinna, play it safe...
Ja jotkut besserwisserit ihan tosissaan nauttii epäsuoran viestinnän avuilla kettuilusta myös, onhan se Tarzan-Jane -kommunikoinnin vastakohtaa mutta kieltämättä tulee sellainen munaton olo siitä, itse ainakin pyrin olemaan suorempi nykyään - joskin pakko myöntää, että esim. nettideittailussa liika suoruus vastapuolelta kyllä tuntuu edelleen pahemmalta kuin epäsuora hylkäys... eli näen että puolensa kummassakin tavassa, mutta selkärankaisuus silti selkärangattomuutta suotavampaa.
Tosin en ymmärrä sitä vastaan väittämistäkään, joka taasen vaikeuttaa toisen osapuolen kieltäytymistä. Jos toinen ei tahdo tavata, niin kyllä se on vain hyväksyttävä ja jätettävä inttäminen ja kysely pois. Ei tulisi mieleenkään penätä, että miksi ei. Olen itse pyrkinyt pitämään kaiken sillä tavalla puhtoisena, että voin hyvillä mielin moikata toista vastaan tullessa. Eli rehdisti sanonut asiat suoraan, mutta kuitenkaan toisen tunteita loukkaamatta. Toki näissä tilanteissa silti voi itsensä loukata, mutta lähes aina jälkeenpäin on toinenkin osapuoli kiitollinen rehellisyydestä. Mutta kukin tyylillään. Ehkä olen ollut aina liian kiltti/mukava toisille ihmisille. Tässä asiassa tosin aionkin olla. Olisihan se toisinaan ollut helpompi itsellekin luikkia vaan piiloon ja odottaa, että toinen tajuaa vihjeen, mutta oma moraali sanoo, että niin ei tehdä. Joten en tee. Muut eläkööt sitten omien sääntöjensä mukaan, vaikken sitä ymmärtäisikään.
Tyylisi kuulostaa ihailtavan hyvältä - jatka siihen malliin. Nettideiteissä vaan on (näilläkin palstoilla) paljon esimerkkejä siitä, että kaikki tosiaankaan ei kestä torjutuksi tulemista vaan ottaa siitä kunnon pultit... ehkä miehet enemmän kuin naiset.
Kaikki ei vaan ole oppineet kohtaamaan vastoinkäymisiä tyylillä...
Kyseessä ei ollut nettideitti, vaan ihan livenä aiemmin tavattu henkilö. Olen joskus joutunut itsekin kuuntelemaan säksätystä siitä, kuinka olen idiootti, kun en ole kiinnostunut. Tiedostan kyllä, että toinen voi vetää pultit. Ihan itseni takia silti tahdon mieluummin sanoa asiat suoraan, kuin luikkia karkuun. En ole niin herkkä, etten kestäisi pieniä pultteja. Olen kuunnellut niitä puhelimessa, livenä sekä viestien välityksellä.
Mä luulen, että siinä on kyse vain omien kasvojen säilyttämisestä. Ehkä tämä vastapuoli mielessään ajattelee olevansa tyly, jos sanoo suoraan. Kun ei tiedä, että sen juuri kysyjä haluaakin kuulla, rehellisen vaikka joskus ehkä niin tylynkin vastauksen.
Toimintamalli varmaankin tulee siitä miten itse toivoisi toisen vastaavassa tilanteessa menettelevän? Tai ehkei sitä suoranaisesti edes mieti mitä itse toivoisi, ehkä se on vaan sellainen puolivillainen muka kohtelias tapa sivuuttaa suora kysymys puolisuoralla vastauksella?
Ko. henkilö ei varmaan tiedä, ettet sä loukkaannu suorista vastauksista joten luultavammin olettaa sun pahoittavan mielesi, jos hän sanoo suoraan "en halua tavata sua treffejen merkeissä".
Useimmat varmaan pitää tylympänä torjua toinen suoriltakäsin ja suoraan, kun kiertää se noin puolisuorasti. Voihan olla, että tuo tyyppi jopa oli epävarma onnistuuko tapaaminen ja halusi olla lyömättä lukkoon mitään. Tosiaan katsella kun on ensi viikolla kaupungissa. Vaikea sanoa.
Miksi ylipäätään vaikeuttaa ihmissuhteita lisää epämääräisyydellä? - Ihmiset nyt on sellaisia, että ne ei aina tiedä itsekään mitä ne haluaa.
Voisiko olla kyse siitä, että se, ketä treffeille pyysit, ei ollenkaan osannut odottaa kutsuasi, ei ollut ajatellut sinua treffi-mielessä, vaan esim. muuten vaan tuttuna? Kun tällainen yllättävä ehdotus sitten tuli, meni vähän puihin ja vastasi epämääräisesti (=sai ajatteluaikaa). Itse olisin sinkkuaikana ainakin voinut vastata noin. Muutenkaan en ole tainnut olla varsinaisilla treffeillä kuin kaksi kertaa elämässä, niistäkään ei mitään seurustelusuhdetta alkanut. Siis ei ole kutsuttu, enkä itsekään ole. Seurustelusuhteet on alkaneet muulla tavoin.On oltu esim. jo muuten tuttuja, että ei ole treffeiksi voinut niitä tapaamisia enää kai kutsua. Voisko olla, että mies pelästyi sitä, että oikein treffeille kutsutaan, oli uusi asia?
En oikein usko, että siitä oli kyse ottaen huomioon edellisen tapaamisen. Voi toki myös olla mahdollista, en voi toisen pään sisään päästä. Enkä nyt varsinaisesti pyytänyt treffeille, lähinnä puhuin näkemisestä sen kummemmin määrittelemättä niitä erikseen treffeiksi.
Parempi olisikin kuin voisi reilusti ja rehellisesti sanoa, ettei kiinnosta luottaen siihen, ettei toinen ota kieltävää vastausta itseensä. Käytännössä se ei kuitenkaan kaikille ole ihan noin helppoa. Uskon, että yleisin syy epämääräisille torjunnoille on juurikin se, ettei haluta tarpeettomasti loukata toista.
Kaikki eivät osaa suhtautua kieltävään vastaukseen yhtä mutkattomasti kuin sinä. Ihailen varmuuttasi suhtautua tähän asiaan, pidä siitä kiinni! :) Joillekin torjutuksi tuleminen, jopa kevyeltä kuulostavan pyynnön jälkeen, voi olla todella vaikea paikka. Se johtuu epävarmuudesta, harvat meistä voi aidosti sanoa olevansa niin varmoja itsestään etteikö torjumiset, muiden mielipiteet itsestä tms tuntuisi missään.
Itselläni aihe on tavallaan hyvinkin ajankohtainen. Olen ollut yli 10 vuotta suhteessa ja miesten torjuminen on ollut mutkatonta, se nyt on selvää etten varattuna lähde kenenkään matkaan eikä sitä tarvitse sen enempää selitellä. Nyt kun olenkin vapaa, huomaan että miesten torjuminen on huomattavasti vaikeampaa. Tunnen itseni hiukan kömpelöksi enkä osaa asettaa sanojani oikein. En oikein osaa pamauttaa suoraan "Ei kiinnosta", sillä se mielestäni vaikuttaa liian tylyltä. Yritän kyllä tehdä selväksi, ettei kiinnosta, mutta kieltämättä yritän pehmentää sitä jollain tavalla.
Kai tässä joutuu rakentelemaan sitä selkärankaakin uudelleen....
Miksi miehelle on niin vaikea sanoa suoraan toiselle ihmiselle, ettei tämän seura kiinnosta?
Vs. Naiselta saatu huomio tuntuu miehestä imartelevalta, vaikka mikään seurustelu ei kuitenkaan kiinnosta. Sen naisen huomio kelpaa "paremman" puutteessa? Jospa mies saa siitä hieman nostetta omalle itsetunnolle ja tuntee olevansa viehättävä..
Naisena voin sanoa tuohon, että kun ei tosiaankaan tiedä... Pahin tilanne on, että kiinnostaa, mutta jotkut signaalit sanovat, ettei kiinnosta. Tai sitten joku tökkii, pelottaa, hämmentää.
Useimmiten se joku, mikä tökkii, on niin pieni alitajuinen juttu vasta, että ei ole selvää kantaa sanoa mitään varmaa. Ihmissuhdeoras voi olla kuin sievästi pakattu roskapussi, jonka varikset repivät auki. Ja lentävät raakkuen pois.
Kyse on ihmisen ominaisuudesta. Aisteista. Jos vaikka tykkäät pullasta, mutta juuri kun olet haukkaamassa siitä, huomaat, että pullan pohja haisee pahalle.
Mä en koskaan tyrmää ketään suoralta kädeltä, koska eihän sitä tiedä, jos ensi viikolla huvittaakin tavata. Miksi pitäisi kaikki aina tietää heti?
Ja seuraavalla viikolla...jos silloinkaan ei huvita treffata, niin syy voi olla hormoneissakin. Joten parasta vielä kattella. Toinen tehköön johtopäätökset jos en osoita riittävästi kiinnostusta. Siis se, joka tietää aina mitä haluaa ja jolla on selvät tavat toimia. Mulla ei ole, ja mä en tiedä.