Tyttöystävälläni on takana pitkä parisuhde ja hän on ollut kihloissakin.
Minä olen nyt seurustellut puoli vuotta kuukautta kanssaan ja tuo asia on häirinnyt minua alusta asti. Olen yrittänyt pitää asian pois mielestä ja yrittänyt myös hyväksyä tilanteen, että näin vain elämä on mennyt. Silti aika ajoin tulee paha mieli ja voin pahoin, kun asia tulee mieleen.
Minä itse en ole ikinä aiemmin ollut parisuhteessa, kukaan nainen ei ole ikinä pitänyt minusta, enkä ole siis päässyt vannomaan rakkautta kenellekään naiselle. Lyhyitä suhteita olen päässyt kokemaan, mutta kenenkään naisen kanssa en ole siis ollut aivan lähellä. Eli niin lähellä, että rakkaus olisi molemmin puoleista ja heittäytymistä suhteeseen tositarkoituksella, joten en haluaisi tehdä sitä aivan kenen tahansa kanssa. Se, että annan sydämeni jollekin, on tavallaan syvintä ja suurin uhraus, mitä voin tehdä. Tyttöystäväni on kuitenkin jo aiemmin vannonut rakkautta jollekin miehelle ja he ovat eläneet pitkän ja yhteisen taipaleen. Haluaisin olla naiselle elämän rakkaus ja tuossa tilanteessa haluaisin antaa kaikkeni tällaiselle naiselle. En siis halua tuntea oloani ”toiseksi mieheksi.” Tällä hetkellä tässä suhteessa tunnen oloni aika ajoin epämukavaksi, eikä tuosta johtuen kiinnosta antaa naiselle kaikkeani. Jos omaa terveen itsetunnon, niin mielestäni silloin ei tarvitse sietää tällaista tilannetta.
Tämä asia on se syy, miksen koskaan kunnolla rakastu häneen, enkä tavallaan antaudu hänelle ja suhteeseen. Myöskään tyttöystäväni ei vaikuta rakastuvan minuun. Olemme vain sanoneet "tykkäävämme" toisistamme. Eli tässä pitäisi odottaa ja tavallaan jonottaa vuoroaan, että pääsisi tuon naisen ykkösmieheksi ja elämän rakkaudeksi. Ja vältttämättä ikinä tuota ei tule tapahtumaan, joten miksi odottelisin?Haluaisin ikäiseni naisen, joka olisi samalla tasolla parisuhdekokemuksen kanssa. Lyhyitä suhteita saa ja pitääkin olla, sillä ne kertovat vain terveestä seksuaalisuudesta. Haluaisin siis löytää aikaisemmin seurustelemattoman naisen. Mutta se alkaa olla vaikeaa, sillä olen jo 26-vuotias. Olen siis yrittänyt hyväksyä, että tämä on tilanne ja kanssani samalla viivalla olevaa tyttöystävää ei ole mahdollista löytää, tai on hyvin vaikea löytää. Olen mies, jolla ei ole naisia nurkan takana odottamassa ja voisin valita sen parhaan. Olen siis alistunut tähän kompromissiin ja yritän sietää tätä tilannetta.
Olen kasvanut kuitenkin henkisesti vahvaksi ja ymmärrän, että sietämällä toisia pääsee pitkälle ja se on oikea tie. Olen siis mielestäni henkisesti tasapainoinen ja terve, mutta jotenkin häpeilen tätä tunnettani, tuntuu että se ei olisi normaalia. Kaikkialla toitotetaan, että menneisyyden suhteilla ei ole väliä ja ne tulee unohtaa. Pidetään itsetunto ongelmana, jos kumppanin menneisyys vaivaa, mutta nimenomaan hyvän itsetunnon omaavan ei tarvitsisi sietää tuollaista.
Onnellisessa parisuhteessa ei siis aivan kaikkea tarvitse sietää, mielestäni parisuhteen tulisi olla helppoa. Tuo sietäminen tekee aika ajoin arjen raskaaksi, joten ei tunnu oikealta jatkaa tällaista elämää.
Meneekö tämä ahdistus jossain vaiheessa ohi? Olen tavallaan odotellut sitä koko tämän suhteen ajan. Tiivistettynä, olen nyt mieluummin tässä suhteessa kuin yksin. Hänen kanssaan on ihanaa viettää aikaa ja arkikin maistuu, mutta se jokin puuttuu. Olemme kuitenkin olleet yhdessä jo puoli vuotta, joten ei tämä ole aivan huono suhde. Mutta en siis halua ja uskalla heittäytyä suhteeseen täysillä. Uskallanko ottaa sen viimeisen askeleen ja riskin, eli rakastua tähän ihmiseen? Uskallanko päästää hänet niin lähelle? Nyt olen pitänyt suhteessa juuri tämän verran etäisyyttä.
Tällä tavalla eläminen on myös väärin tätä tyttöystävääni kohtaan. Olen tavallaan valkoisilla valheilla elänyt hänen kanssaan, koska toisaalta en siis halua olla yksin. Läheisyys, yhteinen aika ja tekeminen, vuorovaikutus ovat ne asiat, joita tarvitsen. Yksinkertaisesti noita asioita ihminen vain tarvitsee. Ja mainitaan vielä, että seksi tulee tärkeysjärjestyksessä vasta noiden jälkeen. En siis ole pelkästään seksin takia parisuhteessa, ilmoitetaan vielä tuokin asia.
Olemme jo jutelleet ahdistuksestani ja tästä ristiriidasta suhteessamme, asia on siis jo nostettu esille. Mutta mitä pitäisi nyt tehdä? Mitä teen, jätänkö hänet vai yritänkö jatkaa suhdetta?
Minä olen nyt seurustellut puoli vuotta kuukautta kanssaan ja tuo asia on häirinnyt minua alusta asti. Olen yrittänyt pitää asian pois mielestä ja yrittänyt myös hyväksyä tilanteen, että näin vain elämä on mennyt. Silti aika ajoin tulee paha mieli ja voin pahoin, kun asia tulee mieleen.
Minä itse en ole ikinä aiemmin ollut parisuhteessa, kukaan nainen ei ole ikinä pitänyt minusta, enkä ole siis päässyt vannomaan rakkautta kenellekään naiselle. Lyhyitä suhteita olen päässyt kokemaan, mutta kenenkään naisen kanssa en ole siis ollut aivan lähellä. Eli niin lähellä, että rakkaus olisi molemmin puoleista ja heittäytymistä suhteeseen tositarkoituksella, joten en haluaisi tehdä sitä aivan kenen tahansa kanssa. Se, että annan sydämeni jollekin, on tavallaan syvintä ja suurin uhraus, mitä voin tehdä. Tyttöystäväni on kuitenkin jo aiemmin vannonut rakkautta jollekin miehelle ja he ovat eläneet pitkän ja yhteisen taipaleen. Haluaisin olla naiselle elämän rakkaus ja tuossa tilanteessa haluaisin antaa kaikkeni tällaiselle naiselle. En siis halua tuntea oloani ”toiseksi mieheksi.” Tällä hetkellä tässä suhteessa tunnen oloni aika ajoin epämukavaksi, eikä tuosta johtuen kiinnosta antaa naiselle kaikkeani. Jos omaa terveen itsetunnon, niin mielestäni silloin ei tarvitse sietää tällaista tilannetta.
Tämä asia on se syy, miksen koskaan kunnolla rakastu häneen, enkä tavallaan antaudu hänelle ja suhteeseen. Myöskään tyttöystäväni ei vaikuta rakastuvan minuun. Olemme vain sanoneet "tykkäävämme" toisistamme. Eli tässä pitäisi odottaa ja tavallaan jonottaa vuoroaan, että pääsisi tuon naisen ykkösmieheksi ja elämän rakkaudeksi. Ja vältttämättä ikinä tuota ei tule tapahtumaan, joten miksi odottelisin?Haluaisin ikäiseni naisen, joka olisi samalla tasolla parisuhdekokemuksen kanssa. Lyhyitä suhteita saa ja pitääkin olla, sillä ne kertovat vain terveestä seksuaalisuudesta. Haluaisin siis löytää aikaisemmin seurustelemattoman naisen. Mutta se alkaa olla vaikeaa, sillä olen jo 26-vuotias. Olen siis yrittänyt hyväksyä, että tämä on tilanne ja kanssani samalla viivalla olevaa tyttöystävää ei ole mahdollista löytää, tai on hyvin vaikea löytää. Olen mies, jolla ei ole naisia nurkan takana odottamassa ja voisin valita sen parhaan. Olen siis alistunut tähän kompromissiin ja yritän sietää tätä tilannetta.
Olen kasvanut kuitenkin henkisesti vahvaksi ja ymmärrän, että sietämällä toisia pääsee pitkälle ja se on oikea tie. Olen siis mielestäni henkisesti tasapainoinen ja terve, mutta jotenkin häpeilen tätä tunnettani, tuntuu että se ei olisi normaalia. Kaikkialla toitotetaan, että menneisyyden suhteilla ei ole väliä ja ne tulee unohtaa. Pidetään itsetunto ongelmana, jos kumppanin menneisyys vaivaa, mutta nimenomaan hyvän itsetunnon omaavan ei tarvitsisi sietää tuollaista.
Onnellisessa parisuhteessa ei siis aivan kaikkea tarvitse sietää, mielestäni parisuhteen tulisi olla helppoa. Tuo sietäminen tekee aika ajoin arjen raskaaksi, joten ei tunnu oikealta jatkaa tällaista elämää.
Meneekö tämä ahdistus jossain vaiheessa ohi? Olen tavallaan odotellut sitä koko tämän suhteen ajan. Tiivistettynä, olen nyt mieluummin tässä suhteessa kuin yksin. Hänen kanssaan on ihanaa viettää aikaa ja arkikin maistuu, mutta se jokin puuttuu. Olemme kuitenkin olleet yhdessä jo puoli vuotta, joten ei tämä ole aivan huono suhde. Mutta en siis halua ja uskalla heittäytyä suhteeseen täysillä. Uskallanko ottaa sen viimeisen askeleen ja riskin, eli rakastua tähän ihmiseen? Uskallanko päästää hänet niin lähelle? Nyt olen pitänyt suhteessa juuri tämän verran etäisyyttä.
Tällä tavalla eläminen on myös väärin tätä tyttöystävääni kohtaan. Olen tavallaan valkoisilla valheilla elänyt hänen kanssaan, koska toisaalta en siis halua olla yksin. Läheisyys, yhteinen aika ja tekeminen, vuorovaikutus ovat ne asiat, joita tarvitsen. Yksinkertaisesti noita asioita ihminen vain tarvitsee. Ja mainitaan vielä, että seksi tulee tärkeysjärjestyksessä vasta noiden jälkeen. En siis ole pelkästään seksin takia parisuhteessa, ilmoitetaan vielä tuokin asia.
Olemme jo jutelleet ahdistuksestani ja tästä ristiriidasta suhteessamme, asia on siis jo nostettu esille. Mutta mitä pitäisi nyt tehdä? Mitä teen, jätänkö hänet vai yritänkö jatkaa suhdetta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Pidetään itsetunto ongelmana, jos kumppanin menneisyys vaivaa, mutta nimenomaan hyvän itsetunnon omaavan ei tarvitsisi sietää tuollaista.
Onnellisessa parisuhteessa ei siis aivan kaikkea tarvitse sietää, mielestäni parisuhteen tulisi olla helppoa. "
Mistä hemmetin sietämisestä sinä oikein vouhotat? Hyvän itsetunnon omaavan ei tarvitse sietää sitä, että toisella on ollut aiemmin seurustelusuhde? Lopeta tuo hyvästä itsetunnosta vouhkaaminen ja lopeta suhde, jos noin koville ottaa toisen aiempi seurustelu. Ei se menneisyys minnekkään katoa sillä, ettet sinä sitä siedä.
Etsit jonkun lyhyitä suhteita harrastelleen tilalle. Niitä on nykymaailma pullollaan...
Mitä hittoa, et pysty rakastamaan etkä antautumaan suhteelle, mutta sulla on tyttöystävä? Siitähän seuraa, että sitten kun/jos löydät tytön, jolle olisit ensimmäinen, hän ei olekaan enää sinulle ensimmäinen. Et pysty tarjoamaan toiselle samaa tasoa mitä itse etsit.
Sinuna silti yrittäisin etsiä kokemattoman tytön, joka ei ole vielä seurustellut. Mitä kauemmin odotat, sitä vähemmän niitä on sinun saatavillasi.
"mielestäni parisuhteen tulisi olla helppoa". Kiva ajatus, mutta toiselta planeetalta. Jos ajattelet että jos hyvä suhde on pelkkää ruusuilla tanssimista, niin saat etsiä sellaista suhdetta mailman tappiin asti. Jokaisessa suhteessa on omat ongelmat, kompastuskivet ja erimielisyydet. Ja kaikenlisäksi on ihan normaalia ettei elämä aina ole helppoa.
Mutta, ymmärräthän ettei ole taikakeinoa millä voit muuttaa naisesi meneisyyttä. Mikset siis nauttsii siitä mitä teillä on, exät ovat exiä. Jos tässä maassa kaikki vain murehtisivat sitä että omalla kumppanilla on joskus ollut joku muukin, niin eipä kovin montaa parisuhdetta olisi/tulisi olemaan.
Mutta ongelmahan on sinun, ei tyttiksesi. Joten hae apua, ei kuulosta ihan pieneltä vialta eikä sen nimi ole tyttöystäväsi.
Kiitos jo kommenteista :)
"Mutta ongelmahan on sinun, ei tyttiksesi. Joten hae apua, ei kuulosta ihan pieneltä vialta eikä sen nimi ole tyttöystäväsi."
Ensinnäkin...eihän se todellakaan voi olla minun asiani päästä yli toisen ihmisen existä! Kyllä se on kumppanin tehtävä, eli tässä tapauksessa odottaisin tyttöystävältäni exänsä unohtamista.
Tässä on myös sellainen puoli, sillä TOISTA IHMISTÄ EI VOI VAATIA LOPETTAMAAN MITÄÄN. Joten jos tyttöystäväni ei ihan omassa pääkopassaan tajua, että jarruttaa vanhojen muisteluillaan nykyisen suhteen edistymistä, niin sitten on tunnevammainen tapaus kyseessä. Täytyy siis itse tajuta lähteä suhteesta ja helvetin lujaa.
Parisuhteessa pitäisi tuntea olonsa AINOAKSI JA OIKEAKSI. Lisäksi kyllä mielestäni suhteessa pitäisi olla helppo elää. Ei elämä ole helppo laji, kyllä tiedän 26-vuotiaana jo jotakin :) Mutta kun on työt ja muut elämän murheet, niin en viitsisi enää parisuhteessa ottaa vastaan murheita ja vielä tuollaisesta asiasta. Jos kumppani pitää lämpimiä välejä eksäänsa ja pitää sille vielä paikan sydämessään, niin en katsele tuollaista.
entäs jos sä olisit ihan vaan yksin jokusen vuoden ja kasvaisit aikuiseksi samalla?
Hei, minulla on vastaavantapainen kokemus. Tapainen.
Olin 32-vuotias, kun erosin ensirakkaudestani, pisimmästä suhteestani, 13 vuotta avoliitossa, ei lapsia. Erosimme sovussa kavereina. Olemme edelleen kavereita, kuin sisko ja veli, soittelemme muutaman kerran vuodessa ja päivitämme kuulumiset.
Muutama vuosi meni itselläni lyhyissä suhteissa, kunnes 36-vuotiaana tapasin nykyisen avomieheni, joka oli ollut naimisissa 17 vuotta. Vaimo oli jättänyt. Heillä oli kaksi lasta.
Olen nyt 39-vuotias, mies minua vuoden vanhempi. Huomaan, että avopuolisoni ei edelleenkään osaa päästää irti exästään. Ymmärrän toki, että lasten vuoksi yhteyksiä täytyy pitää, enkä ole sillä tavallla mustasukkainen (ex-vaimo lähti toisen miehen matkaan, ja seurustelee onnellisena), mutta avomieheni puhuu edelleen exästään päivittäin.
Välillä katkeraan sävyyn, valillä neutraalisti tyyliin "Tiinakin tykkää Frank Sinatrasta, kaikki naiset näköjään kuuntelee sitä" ja "Miksei voitais mennä Roomaan, käytiin siellä Tiinan kanssa ja oli hyvä reissu".
Myös riitojen yhteydessä hän ottaa exän esille, "Tiinan kanssa ei koskaan tarvinnut edes neuvotella näistä asioista" ja "En halua vertailla, mutta Tiina tajusi nämä asiat selittämättä" ja myös omat exäni kaivetaan riidoissa esiin "Matti se varmaan osasi tämänkin paremmin" jne. vaikka olen oman menneisyyteni kanssa sinut, ja pidän exät exinä, en halua tuoda heitä nykyelämääni.
Ihmettelen sitä, että miksi ryhtyä uuteen suhteeseen, jos ajatukset pyörivät noin pahasti eksässä, kuten aloittajankin exällä on. Ymmärrän, tiettyyn rajaan asti on hyvä, että voi vapautuneesti puhua exästään, mutta kun se alkaa olla "normaali" jokapäiväinen puheenaihe, tuntuu, ettei haluta päästää menneisyydestä irti.
Avomieheni on omasta mielestään osannut päästää irti, ja sinut menneisyytensä kanssa. Mutta ei se ihan niin taida olla, tajuaa hän sitä itse tai ei.
Minä olen tehnyt nyt päätöksen muuttaa pois, ja saavat sitten jäädä pyörittämään tätä omaa sirkustaan tänne ihan ilman minua.
Eli aloittaja, mitä aiot tehdä?
Munkkiluostariin.
"Minä olen tehnyt nyt päätöksen muuttaa pois, ja saavat sitten jäädä pyörittämään tätä omaa sirkustaan tänne ihan ilman minua.
Eli aloittaja, mitä aiot tehdä?"
Olen päättänyt, että pidän vakavan keskustelun tyttöystäväni kanssa ja pyydän häntä miettimään asioita. Haluaako hän olla minun kanssani tosissaan ja näkisikö hän tulevaisuutta suhteellamme. Meillä menee juuri nyt ja tässä hyvin, eli suin päin en sano päin hänen naamansa, että ero tulee. Olen sanonut tyttöystävälleni, että haluaisin rakastaa häntä ja suunnitella tulevaisuutta. Haluaisin aidosti olla hänen kanssaan ja rakastaa. Annan hänelle aikaa miettiä asiaa ja pyöritellä omassa päässään, että mitä hän itse haluaa. Sehän tässä on ydinasia. Onko hän hypännyt liian nopeasti uuteen suhteeseen, eikä ole päässyt yli entisestä miehestä ja mitä hän ylipäätänsä haluaa tehdä nyt. Sanon, että en olisi onnellinen suhteessa, jossa tyttöystäväni ei pitäisi minua elämäni miehenä. Olisin vakuuttunut, jos tyttöystäväni sanoisi eksälleen, kun yhteyttä pitävät, että on nyt löytänyt elämänsä miehen ja rakkauden, minusta. Mutta ainakin tällä hetkellä hän ei pysty sanomaan noin.
Olen vielä nuori ja voisin löytää minua rakastavan naisen, jolle itsekin pystyisin antamaan kaikkeni. Vaihtoehto on siis lähteä tästä suhteesta pois. Vakavassa parisuhteessa tärkein asia on kumppanin pitäminen ainutlaatuisena ja ainoana rakkautena. Tuo tärkein asia on nyt tyttöystävältäni hukassa.
Moni mies on laskenut tyttösi sisään ja suuhun:):)
Kuulostat lähinnä narsistiselta **sipäältä. Aikuinen 26v mies ei pysty hyväksymään että naisella on ollut elämää jo ennen hänen tapaamistaan. Nyyh nyyh, kun et ollutkaan maailman napa ja kaikkien palvoma.
"Olen vielä nuori ja voisin löytää minua rakastavan naisen, jolle itsekin pystyisin antamaan kaikkeni. Vaihtoehto on siis lähteä tästä suhteesta pois. Vakavassa parisuhteessa tärkein asia on kumppanin pitäminen ainutlaatuisena ja ainoana rakkautena. Tuo tärkein asia on nyt tyttöystävältäni hukassa."
Sun tyttöystävältä ei ole mikään hukassa, sinulta nuori mies vain puuttuu itsetuntemusta.
Parisuhteet tekevät sen, että ihminen oppii tuntemaan itseään.
Tyttöystäväsi tietää jo varmaan mitä haluaa, ja on päättänyt siis olla sinun kanssasi. Hän haluaa sinut vaikka tietää muistakin miehistä.
Sinä sensijaan, et tunne itseäsi.
Itsetuntemusta omaava ihminen kysyy itseltään, ja sitten kertoo toiselle että kuule, ne sinun exä kertomuksesi saavat minut tuntemaan itseni tois sijaiseksi, joten ehkä olisi parempi kun et puhuisi niistä. itsetuntemusta omaava Mies ei laskelmoi, että voiko rakastua vai ei, koska hän tietää haluaako olla juuri tietyn ihmisen kanssa ja ottaa sitten riskin. Vaikka hän olisi rakastuntut prostituoituun joka on varmasti ollut kaikkien kanssa jo.
Tyttöystäväsi saattaisi reagoida tähän jopa positiivisesti, ja kertoa sinulle että ok.
Mutta vaikutat niin ylikierroksilla käyvältä ja katkeralta, että teet varmasti palveluksen tyttökaverillesi kun näytät todellisen karvasi ja alat pillittää tuosta asiasta. Hänkin on varmasti tahollaan ihmetellyt mikä mättää, jos hän tietäisi että kyseessä on asia jolle hän ei itse enää voi mitään, eli sille että on ollut todella suhteessa ja tehnyt parhaansa ja vannonut aikoinaan rakkautta-sitten epäonnistunut suhde, niin hänenkään ei tarvitsisi enää yrittää turhaan koska hän ei tuota asiaa voi enää jälkikäteen muuttaa. Sitäpaitsi järkevä mies huomaisi, että siinä on ihminen joka ottaa itsensä vakavasti, eikä säntää suinpäin uudelleen kihlohin, kerran ensin on epäonnistunut. Hän ei voi sitä muuttaa, joten hän varmasti nyt ihmettelee mitä tekee väärin: kerro hänelle, etttä tuollainen jätkä sinä olet niin hän pääsee ainakin miettimästä mikä suhteessanne on pielessä.
Ja jos hän sanoo vain että tykkää, niin ehkä hän vain odottaa aloitetta sinulta.
Yleensä ensin mies sanoo että hän rakastaa, koska jos nainen sanoo sen ensin nii pelkää torjuntaa. Ja miesten kansa pitä olla varovainen, ettei tunnusta tunteitaan liian aikaisin koska mies saa sitoutumiskammon ja luulee että nainen haluaa naimisiin ja lapsia. Jokainen nainen tietää tämän, eikä tuputa miehelle mitään seuraavia askelia, mies ottaa ne ja nainen van suostuu jos haluaa. Jos sinä rakastat, sanot sen. jos et, niin pysytelkää siinä tykkäämistasolla. mutta turhaan odotat että naisesi tekee ensimmäisenä aloitteen, koska huomaa että jokin on pielessä.
Tästä maailmasta ei löydy enää naisia, joilla ei olisi liuta miehiä ja random panoja listallaan satapäin. Ei kannata edes yrittää moista etsiä (paitsi ehkä Suviseuroista). Hanki itsellesi vähän kokemusta eri naisista, niin sitten eivät nuo tulevan kumppaninkaan rakkausseikkailut tunnu niin pahalta. Kun siitä pääsee yli niin tajuaa, ettei nuo seksijutut niin isoja asioita loppujen lopuksi ole.
Meinasin tällätä miikan, mutta viimeinen virke muutti mielen. Olet sääkin sitten tajunnut - toivottavasti - että liudalla miehiä ei voi millään olla mitään kokemuksia ilman niitä satapäisiä naisia.
Eikä pidä sekoittaa kahta täysin eri asiaa; halua, tarvetta ja rakastumista, jolla ei ole (välttämättä) mitään tekemistä edellisten kanssa.
Kun rakastut, niin tiedät sen. Et voi kontrolloida rakkauden tunnettasi, että uskallatko vai voitko tai entä jos... Jos oikeasti rakastuu toiseen ihmiseen, sen tietää. Silloin ei ole väliä mistä se rakkauden kohde on tulossa tai minne menossa, tai onko varakas vai köyhä. Eikä siinä siis ole väliä onko aiemmin toinen ollut suhteessa vai ei. Jos rakastut, niin se on menoa.
Joten sanoisin, ettei tuo nykyinen nainen ole oikea sinulle ja tiedät sen itsekin. Olet hänen kanssaan, koska et ole löytänyt sitä oikeaa vielä. Älä jatka suhdettasi valehdellen itsellesi ja naisellesi. Olette toistenne seurassa ns. paremman puutteesta johtuen.