Mies ei halua sitoutua, ei rakasta. Hänelle ei saa puhua muuta kuin pinnallisia ja kepeitä asioita. Mitään en saa kysyä, kaikki on vaatimista, painostamista tai syyttämistä. Olen onneton. Itse olin tosissani mutta näin tässä kävi, että mies vain leikkii tunteillani. Miehen mielestä häneltä ei saa vaatia mitään, hänet pitää hyväksyä "sellaisena kuin hän on". Olen aivan uupunut, onneton,itkuinen ja epätoivoinen. Mies ei välitä minusta.
Mies haluaa vain kevytsuhteen
6
388
Vastaukset
- ~cissi~
Joo, tunsin kerran yhden tollasen. En mä jaksanut kevytsuhdetta, en käytä kevyttuotteitakaan - koska ne ei maistu miltään. Nakkasin tyypin menemään. Mies oli yhteydessä myöhemmin ja käytti parhaat kykynsä, jotta jatkettaisiin. Mutta siellä kuupassa ei edelleenkään ollut sisältöä, niin ei jatkettu.
Tuntuu se nyt kamalalta, mutta se on sun työvoitto. Ajattele surua urakkana, jota työstät. Siitä tulee vielä palkkio. - lifemocker
että sellainen ilmoitusluontoinen asia...
- jätetty ja pettynyt
Olin itse tuollaisessa suhteessa melkein 6 kk ja riuduin. Alussa mies oli minusta kovin kiinnostunut, vannoi heti rakkauttaan ja teki kaikkensa minun puolesta. Kun sitten lämpenin ja aloin ihastumisen jälkeen todella välittämään (rakastamaan) häntä, alkoi etäisyyden otto. "Tarvitsen tilaa, haluan olla yksin" ja tekstiviestit ja puhelinsoitot harvenivat. Tapasimme kuitenkin säännöllisesti (n 2krt/vko) mutta miehen mieli vaihtui jatkuvasti, joskus sanoi rakastavansa minua ja seuraavana päivänä ei ollut enää varma haluaako olla kanssani.
Kestin tätä juupas-eipäs suhdetta, koska olin syvästi rakastunut (ja olen kait edelleen) mieheen, siitä huolimatta, että usein itkin kotona yksikseni ja mietin, että haluan vakaamman suhteen.
Suhde loppui kun mies jätti minut. Siitä huolimatta, että olin oinastellut hänen tunteiden laimentumista, olin sokissa. En ole vieläkään päässyt hänestä täysin eroon. Loukkasi ehkä kaikista eniten, kun hän kliseemäisesti lausahti eron syyksi; "ei tämä johdu sinusta, vaan minusta". Olisin toivonut vähän enemmän selitystä.
Nyt olemme miehen kanssa joskus yhteydessä puhelimen välityksellä. Hän kuulostaa iloiselta (mietin, onko iloinen, kun pääsi minusta eroon..) samalla kun minä nielen pettymystä, kiukkua ja surua.
Näin se elämä vaan menee, aina ei voi voittaa. Kaikesta selviää, mutta aikaa se vaatii. Kyllä se aurinko paistaa vielä sinne risukasaankin :) (itsekkin tässä odottelen sitä aurinkoa) Usko pois! Tiedän, että surettaa ja tuntuu pahalle, kun on ihastunut niiiin tulisesti ja sitten käykin ilmi, ettei tästä koskaan voi tulla hengailua ja halimista vakavampaa suhdetta. Se kyllä satuttaa ja pahasti. Sitä tippuu sinne monttuun ja ylös pääseminen on kamalan vaikeeta. Sit mielessä pyörii ne kysymykset; Mitä mä tein väärin? Oisinko voinu tehä jotain eri tavalla? Miks se ei halunnukkaan sitoutua? Enkö ollukkaan tarpeeks hyvä? En jaksa edes kirjoittaa kaikkea. Jään miettimään edelleen noita kysymyksiä ja odottelemaan sitä aurinkoa, joka paistelee sinne ehkä joskus sinne risukasaan :)
- sveonia
Hyvä Christina-x. Sulla on monta kysymystä?
Jos saan sivullisena sanoa. Nopeasti näkee että olet hyvä ihminen.
kuika näen?
Sinuun sattui pahasti.
Teit varmaan kaikkesi.
Ajattelit vielä olisitko voinut tehdä jotakin VIELÄ paremmin
Pahoittelet," olinko kuitenkaan tarpeeksi hyvä"??
Mitä teit väärin?
Kaikki nämä teit, uhrasit itseäsi, yritit vakavasti....
Kaikki yhden SIAN hyväksi, Meistä miehistä varmaan 80% on suuria sikoja.
Eivät tietenkään voi sitoa itseään koska loputtomiin löytää taas paremman.
ja paremman.
Joskus hävettää olla mies.
Oletko lukenut, mikä on psykopat? Aivan,, ei ole murhaaja kuten niin usein
sanotaan.
Vaan on tyyppi joka pystyy olemaan enkeliäkin ihanampi (metsästäessään)
tai kun tavoittelee haluamaansa.
Ei ole aikaa definierata sitä kaikkea kuin ihana tänä ihminen on,kunnes....
löytyi "parempi"
Ase näitä vastaan???
Kun kohtaat ihmisen joka ensi mäkemyksellä sanoo ex "olet ihanin
maailmassa" "teit minusta maaaaailman onnellisimman miehen" jne jne
Hymyilee valloittasti sekunnin päästä nähtyään sinut, ajattelet miten olenkaan
attraktiv. hän saa minut tuntemaan itseni NAISEKSI.... tätä riittä loputtomiin.
Jos hallitset hypnoosin tidät kuinka sinun käy. Niin, tunnet "en ikinä VOI
unohtaa häntä". edes sittenkään vaikka oli ilkeä.
Mutta on sinun vuorosi
Vaan muista mitään et ole sinä tehnyt väärin.
Kerro mitä vain, tai kysy jotakin jos haluat!!
Anteeksi kirj virheeni.
asun meren takana
- jkjfdhjgkj
Niin sama virsi; "kultarakas kun tämä ei johdu sinusta vaan minusta, sinä olet huippunainen mjtta minusta ei nyt vaan ole syvempään suhteeseen". Ja melkein voisin lyödä vetoa että parin viikon kuluttua miehellä on jo joku toinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171035124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102488Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2192034Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231853- 721110
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491084Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59919Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?76918En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43862Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88843