poikaystäväni on täysin äitinsä tossun alla, kun kyläillään hänen kotimaassaan. tiedän, että hän näkee perhettään vain noin pari kk vuodesta joten en ole ykkössijalla, kun kyläillään siellä, mutta esim. viime reissulla oltiin menossa rannalle (olin odottanut pari tuntia, että miehen sisko tulisi, kun hän tarvitsi kyydin toiseen kaupunkiin).
kun oltiin autossa matkalla rannalle miehen äiti soitti ja pyysi ostamaan tupakkaa. mies meni välittömästi ostamaan tupakkaa ja ilmoittamatta minulle mitään ajettiin takaisin hänen äitinsä luokse eikä mentykään rannalle. minua loukkasi tosi paljon, ettei mies ollut edes maininnut, että suunnitelmat muuttuivat tai olisi antanut hänen äitinsä odottaa tunnin/pari niitä tupakoita.
äiti myös sai kauhean mökötyskohtauksen, kun vietettiin yksi päivä kahdestaan ja tultiin vasta myöhään kotiin. hän olisi halunnut syödä illallista kanssamme, muttei ollut siis ilmoittanut mistään perheillallisesta meille.
kun oltiin autossa matkalla rannalle miehen äiti soitti ja pyysi ostamaan tupakkaa. mies meni välittömästi ostamaan tupakkaa ja ilmoittamatta minulle mitään ajettiin takaisin hänen äitinsä luokse eikä mentykään rannalle. minua loukkasi tosi paljon, ettei mies ollut edes maininnut, että suunnitelmat muuttuivat tai olisi antanut hänen äitinsä odottaa tunnin/pari niitä tupakoita.
äiti myös sai kauhean mökötyskohtauksen, kun vietettiin yksi päivä kahdestaan ja tultiin vasta myöhään kotiin. hän olisi halunnut syödä illallista kanssamme, muttei ollut siis ilmoittanut mistään perheillallisesta meille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yritä nyt hyvä tyttö asennoitua niin, että poikaystäväsi menee tapamaan perhettään, ja silloin sinä nyt et vaan ole pääosassa. Itsekin sanot, että hän näkee perhettään vain n. parin kuukauden ajan vuodesta, joten yritä asettua kakkossijalle siksi ajaksi. Jäähän sinulle kuitenkin vielä kymmen kuukautta paistatella hänen huomionsa keskipisteenä.
Ja jos et siinä onnistu, niin jää kotimaahan viettämään omaa aikaa. Tai jos kaikesta huolimatta haluat lähteä mukaan, vaikka pänniikin niin pirusti että tänne pitää tulla avautumaan, niin järkkää siellä itsellesi omaa, muista riippumatonta tekemistä, jolloin kukaan ei pysty sotkemaan aikataulujasi. Jos tämä kaivelee poikaystävääsi, niin kyllä hän alkaa tekemään ihan oma-aloitteisesti aikataulumuutoksia siten että teillekin järjestyy omaa aikaa, eikä kenenkään tarvitse mököttää nurkassa. Siinäpä sitä on kundilla tasapainoilemista kahden huomionkipeän naisen kanssa!
Kyseisessä maassa on huonosti järjestetyt joukkoliikenteet ja on aika vaikea matkustaa ilman autoa. Kun en edes kieltä puhu eksyisin aika nopeasti. Viimeksi olisin halunnut mennä yksin kodin lähellä olevalle torille mutta mies heti patisti siskonsa mukaani. Kivojahan hänen perheenjäsenet on mutta on rasittavaa viettää 1,5vk putkeen heidän kanssaan kun en kuitenkaan tunne heittä kovin hyvin ja minun täytyy käyttäytyä korrektisti kaiken aikaa. Vietimme kuitenkin tosi paljon aikaa hänen perheensä seurassa joten en todellakaan yrittänyt sabotoida miehen vähäistä aikaa heidän kanssaan.
Poikaystäväni pyytämällä pyysi että menen hänen mukaan ja sitten hän vietti lähes kaiken aikansa perheen ja ystäviensä kanssa. Kyllä hän minutkin pyysi tapaamaan kavereitaan mutta he puhuivat keskenään lähinnä miehen omaa kieltä. En tiedä ylireagoinko mutta ei nyt joidenkin tupakoiden takia tarvitsisi päivän suunnitelmia perua...
Mun mieheni on kulttuurista, jossa vanhemmille ei vain voi sanoa vastaan. Voi tehdä joskus toisin kuin vanhemmat toivovat, mutta vanhempia ei voi haastaa. Myös vanhemmat sisarukset katsovat oikeudekseen neuvoa ja määräillä. Miehelläni oli ongelmalliset välit äitiinsä, mutta ulospäin se ei näkynyt. Ei saanut näkyä.
Olemme asennoituneet niin, että perhettä on kuitenkin pääosin mukava nähdä ja että vierailut kestää kyllä, kun joka tapauksessa pääsemme pois. Vaikutusvalta ei juuri tänne Suomeen asti ulotu. Kukin pari ja perhe tyylillään, mutta meillä lähtökohtana on se, että miehen kotimaassa perhe tulee ykkösenä. Sitä varten sinne menemme. Ei tulisi kuuloonkaan, että järjestäisin itselleni omia menoja. Perhe kokee olevansa musta vastuussa enkä siis juuri liiku yksin. Vetäytyminen omaan rauhaan tulkitaan loukkaantumisena tai surullisuutena. Toki teemme pieniä reissuja vain oman ydinperheen kesken tai käyn mieheni kanssa syömässä, kahvilla, kavereilla kylässä tms. On välttämätöntä, että saamme joskus purkaa tuntojamme keskenämme. Mulla on välillä tunne, että kuljen mukana kuin käsimatkatavara, mutta eivät ne matkat miehellekään pelkkää auvoa ole. Aikamoiset paineet hälläkin on, ja siksi on tärkeää pitää yhtä.
Perusajatus on se, että siellä minä en ole vain minä vaan miniä, sisko, täti, jolla on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja jonka tulee käyttäytyä asemansa mukaisesti. Välillä ärsyttävää, kyllä, mutta niin se vain menee. Mua ei nähdä niin kuin haluaisin mut nähtävän vaan siellä mua arvotetaan toisenlaisin perustein kuin Suomessa, halusin tai en. Se, miten käyttäydyn, vaikuttaa siihen, mitä musta ja miehestäni ja mieheni perheestä ajatellaan. Ja sillä, mitä meistä ajatellaan, on seurauksensa yhteiskunnassa, joka perustuu pitkälti suhteiden ylläpitämiseen.
Ajankäyttö on sitten toinen kysymys. Mieheni mielestä aikaa tulee koko ajan lisää, ei se lopu. Jos on suunniteltu jotain, suunnitelmat voivat muuttua, jos tulee muita, sillä hetkellä tärkeämmiltä tuntuvia asioita. Opin jo varhain, että suunnitelma ei ole lupaus :) Ja opin myös itse relaamaan. Joskus on ihan hauskaakin, ettei tiedä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan ja ettei tarvitse kontrolloida kaikkea.
1,5 viikkoa on tosi lyhyt aika...
Välimeren alueen miehille äiti on yleensä puolijumala.
Ranskalaisen mieheni äiti päätti kaikista asioistamme. Hän jopa osti meille aivan hirveitä huonekaluja meiltä kysymättä. Mies halusi viedä pyykitkin äidilleen pestäväksi, sillä minä en kuulemma osannut pestä pyykkikoneellamme yhtä puhtaaksi kuin äiti omallaan. Ja äiti silitti pojan boxeritkin, laiska miniä ei yhtään ajatellut, että pikkuprinssin peffa on ansainnut vain silitetyt alushousut.
Minun äitini ei saanut sekaantua, se oli tämän anopin yksityisoikeus. Äitini vain huokaili, että kyllä se sun anoppisi sitten osaa olla hallitseva, koita kestää.
Jossain vaiheessa en enää kestänyt sitä, että äiti ja poika päättivät kahdestaan meidän asioistamme. Meidän piti esimerkiksi muuttaa miehen työn perässä kivempaan ja suurempaan kaupunkiin niistä lapsuudenmaisemista, mutta anoppi esti sen saamalla sydämen rytmihäiriöitä ja ryhtymällä murhaavaan mykkäkouluun. Jossain vaiheessa löin rukkaset naulaan ja oli valtava helpotus saada taas päättää omaista asioistaan.
Miehen seuraavakaan vaimo ei kestänyt sitä. Hän soitti minulle kerran purkautuakseen ja sanoi ettei kukaan muu ihminen maailmassa voi käsittää sitä kuin toinen exä. Itkettiin ja naurettiin yhdessä, se teki hyvää.
No, nyt äiti ja poika saivat taas toisensa, eikä kukaan miniä ole nyt siinä kolmantena pyöränä.
Voi ei huomaan poikaystäväni äidissä samoja piirteitä. Olin ostamassa pyyhkeitä itselleni kun hän kielsi minua ostamasta ne ja sanoi että hänellå on parempia kotona. Hän sitten kävi ostamassa uusia hänen mielestään parempia pyyhkeitä minulle. Huonekaluja ei onneksi pysty helpolla roudaamaan suomeen. Myöskin hän huomautti syyttävään sävyyn miten hänen poikansa on laihtunut ja muuttunut kalpeaksi suomessa. Ei pitäisi olla shokki että talvella ihonväri muuttuu...
saako kysyä mistä maasta miehesi on?
oma mieheni tulee myös maasta ja kulttuurista jossa äiti on todella tärkeä ja perhe ylipäänsä,mutta tuollaisia kokemuksia ei ole meillä tullut vastaan..olen kyllä samoilla linjoilla tuon toisen vastaajan kanssa että pitäisi pystyä joustamaan kun kerran on varta vasten tultu perhettä tapaamaan..entä jos koittaisit tutustua perheeseen paremmin,opetella kieltä ja suhtautua avoimemmin,ehkäpä tilanne voisi muuttua???
Miehelle tärkein nainen.
heh, minun tunisialainen anoppini on aina minun puolellani jos tulee jotain kärhämää mieheni kanssa ja pitää saarnan miehelleni. hän ei määrää meitä ja luottaa minun valintoihini. tietää että pidän hyvää huolta hänen pojastaan :)
Meillä mieheni sisko on yleensä mun puolellani ja mielellään neuvoo miestäni. Tiettyyn rajaan asti se on ihan ok, saahan sitä mielipiteensä sanoa. Mutta en pidä siitä, että mua käytetään välikappaleena, kun yritetään vaikuttaa mieheeni. Sisko (muiden muassa) saattaa hyvinkin selvästi neuvoa, mitä mun pitää sanoa miehelleni, mitä tehdä, mitä kieltää tekemästä. Mä en pidä siitä, että edes sisarukset, saati muut ulkopuoliset, puuttuvat pyytämättä mun ja mieheni väleihin. Siispä vain kiltisti myötäilen ja nyökyttelen - ja teen kuitenkin toisin :)
Koemme ilmeisesti puolisoiden roolit niin eri lailla. Suomessakin olen saanut vietnamilaisilta kuulla, että annan miehelleni liikaa vapauksia (ja mieheni on varmasti saanut kuulla samaa minusta). Mä en kuitenkaan näe, että mies olisi lapsi, jota voi ohjailla ja määräillä. Tai voisi toki, mutta en halua. Me keskustelemme, riitelemme ja sovimme asioista keskenämme, vaikkei se aina muiden mieleen olisikaan. Monesti sanotaan, että mies on perheen pää, mutta nainen sen pään kääntää. Toimii varmasti monilla, mutta mulla ei luonto anna periksi miehen manipulointiin. Jos haluan jotain, haluan sanoa sen suoraan ja tulla kuulluksi enkä pähkäillä, millä keinoin "myyn" ajatuksen miehelle.