Olen hirveä

taasko5

Tiedän että teen väärin, mutta kun en vain osaa lopettaa. Aina, kun kotona tulee riitaa mieheni kanssa ja lähden ovet paukkuen ulos, päädyn exäni luo.
Olen ollut naimisissa nykyiseni kanssa jo 12 vuotta. Meillä ei ole yhteisä lapsia.
Kun tyttären rippijuhlia pidettiin 4 vuotta sitten, tuli myös exäni juhliin. Meillä alkoi heti eräänlainen silmäpeli ja kuinka ollakaaan, kun kohtasimme kaupassa, pyysi hän minut luokseen kahville. En voinut vastustaa kiusausta. Hänen luonaan asia johti toiseen ja päädyin sänkyyn hänen kanssaan.
Kun sitten tuli kotona riitaa jostakin mitättömästä syystä, pakenin exäni hoiviin. Kyllä hän hyvin lohduttikin. Kotiin palasin kun saimme taas miehni kanssa sovun aikaan. Mieheni luulee minun olleen ystävättäreni luona.
Tätä on siis jatkunut jo nelisen vuotta satunnaisesti. Välillä minusta tuntuu, että tahallani kärjistän kotona asioita vain päästäkseni exäni hoiviin. Olen hirveä ihminen, mutta kun se vain on niin ihanaa saada kuulla kauniita asioita ja viettää ihanaa aikaa sängyssä.
Tämä kaikki varmasti kaatuu vielä päälleni, mutta kiusaus on vain liian suuri.

6

752

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitaskatkoa

      Toivottavasti miehesi tajuaa pian minkälaisen huoran kanssa talonsa jakaa.

    • Ongelmasi on selkärangassa. Se tuntuu olevan elastaania. Ennenkin on kuultu selitys "tiedän että teen väärin" Ei suinkaan katuvaisena, vaan jonkinlaisena osoituksena että olenpa sittenkin kunnollinen ihminen kun tajuan tekeväni väärin. Kunnollisempia ne on jotka tajuaa edes olla esittämättä tekopyhää.

    • 357 mag

      Gamala ihminen, tunnistan tuon tahallisen riidan haaston ex-naisessani, miten pystyt elämään itsesi kanssa ja noiden tekojen kanssa. Elämäsi on pelkkää valhetta, jos ei ole omaatuntoannettu ni ei kai siitä vissiin voi ketään syyttääkään.

    • Itsekäs aviopuoliso

      Kyllä sä osaisit lopettaa. Mutta et viitsi lopettaa. Hyvä että edes ymmärrät kuinka huono ihminen olet.

      Jos olisit edes vähän ihminen, ottaisit eron ja antaisit miehellesi mahdollisuuden löytää itselleen uusi, itseäsi parempi puoliso, jonka kanssa hän voisi viettää onnellisen loppuelämän. Sinä et koskaan, et koskaan, tee häntä onnelliseksi. Mutta itsekkyydessäsi et välitä siitä, että aviopuolisosi on onneton, enkä usko että kykenisit voittamaan itsekkyytesi, sillä et edes yritä, et halua yrittää, sillä oma nautintosi on sinulle elämäsi tärkein asia, yli muiden ihmisten onnen ja hyvinvoinni.

    • Ymmärrät vasta kun..

      Ymmärrät että olet hirveä todella vasta sitten, kun oma tyttäresi saa selville, että petät miestäsi exäsi kanssa. Tyttäret eivät hyväksy edes oman isänsä kanssa pettävän äitiä. Hyi, jo pelkkä ajatus, omasta äidistä.

    • Tahallinen riitely

      Joskus pettäjät syyllistävät kumppaniaan kotona ja käynnistävät riitaa parisuhteessa vain sen vuoksi, että riidan avulla on helppo olla uskoton. Pettäjä voi syyllistää kumppaniaan mitättömistä asioista ja keksiä mitä tahansa , pieniäkin virheitä omassa kumppanissaan, jotta erilaisia tekosyitä joilla voi osoittaa petetyn olevan huono puoliso ja riidan aiheellinen. Pettäjä ei välttämättä osaa analysoida omaa käytöstään, ja hän voi kokea turhan riitelyn aidoksi riitelyksi. Voi myös olla, että riittävään itsetuntemuksen omaava pettäjä tunnustaa itselleen käynnistävänsä kotonaan tahallisesti riitaa.
      Riitely, tarkasti parin välisen kommunikaation puuttuminen, on pettäjän etu, sillä riidan ja vihaisuuden varjolla voi poistua kodista ilman selityksiä kumppanille mihin on menossa tai palatessa missä kävi. On helppo sanoa kumppanilleen: ”Ei kuulu sulle missä mä olin!” silloin kun on riita päällä, eikä tarvitse keskustella aikuisella tavalla ja avoimesti oman kumppanin kanssa, vaan voi näytellä oman puhumattomuuden johtuvan pelkästään parin keskinäisestä riidasta.

      Lienee selvää kaikille, että tällainen käytös omaa puolisoa kohtaa on alhaisen, kieroilevan ja itsekkään ihmisen ala-arvoinen ihmissuhdetemppu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      130
      1206
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1051
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      788
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      50
      608
    5. 48
      582
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      29
      497
    8. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      493
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      477
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      467
    Aihe