Mitä enemmän tämä nettideittailu menee siihen suuntaan, että ette lähde treffeille nopeasti, niin sitä enemmän täällä kertyy ihmisillä viestittelykumppaneita.
Lopullisena tuloksena saattaa olla sitten 4-5 treffikaveria kierrossa ja lopulta kaikki jäävät puolitiehen, koska mihinkään ei satsata.
Ehdottaisinkin teitä lähtemään sen 3 tai 4 viestin jälkeen ulos, niin ei tule ruuhkia.
Lopullisena tuloksena saattaa olla sitten 4-5 treffikaveria kierrossa ja lopulta kaikki jäävät puolitiehen, koska mihinkään ei satsata.
Ehdottaisinkin teitä lähtemään sen 3 tai 4 viestin jälkeen ulos, niin ei tule ruuhkia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Haluan tutustua ensin kunnolla. Onko sinulla ongelmia pysyä totuudessa 3-4 viestiä pidempään? Mitä pidempään viestittelee, sitä nopeammin tavatessa käy ilmi, onko toinen pysynyt totuudessa.. ja mitä enemmän tutustuu, niin sitä vähemmän tulee niitä turhia treffejä. Elämä on muutakin kuin treffailua.
Vaikka vielä en olekaan löytänyt sitä sopivaa, niin kivemmalta sellaiset treffit ovat tuntuneet joille olen lähtenyt sellaisen miehen kanssa jonka kanssa on kirjoitettu aika paljonkin etukäteen.
Miehet joiden kanssa olen lähtenyt välittömästi treffeille parin viestin jälkeen (miehen toiveesta) ovat selvästi pettyneet seuraansa ja itse olen loukkaantunut siitä että miehestä paistaa läpi ettei haluaisikaan olla seurassani. Eikä sekään kivalta tuntunut kun ideana olikin päästä vain petiin, kuten kerran kävi. Se lankeamus riitti...
Minä olen kyllä miehenä sitä mieltä, että tavata kannattaa mahdollisimman pian, jos ensiviesteissä toinen vaikuttaa mukavalta, on selkeää että haetaan samoja asioita ja toinen vaikuttaa samanhenkiseltä ja on ehkä jotain samoja kiinnostuksen kohteita. En oikein näe syytä mitä hyötyä olisi viestitellä pidempään, kun se mahdollinen suhde ei synny niiden viestien myötä vaan siitä, että ihmiset kohtaavat toisensa ihan kasvotusten. Olen kirjoittanut joskus pidempäänkin, mutta en ole nähnyt niiden vaikuttavan asiaan mitenkään. Itseasiassa useampiin tapailuihin ja suhteeseen päätyneet tutustumiset ovat olleet niitä, joissa on tavattu melko pian.
Ennemminkin sitä mielestäni pettyy toiseen, jos on kirjoitellut pidempään. Kun silloin väkisinkin muodostuu toista kohtaan enemmän odotuksia kuin lyhyemmässä kirjoittelussa. Ihmisellä kun on tapana muodostaa toisesta mielikuvaa päässään ja se mielikuva laajenee mitä pidempään kirjoitetaan. Tosiasia kuitenkin on se, että se lopulta livenä kohdattu ihminen harvemmin vastaa ihan täysin sitä mielikuvaa. Lyhyemmässä kirjoittelussa mielikuva ei ole ehtinyt muotoutua vielä niin paljon, että toisen näkisi treffeillä niin helposti erilaiseksi kuin mitä on ajatellut. Treffeille pitäisi joka tapauksessa mennä avoimin mielin.
Toinen asia on se, että on kuitenkin aika harvinaista, että tutustumisesta syntyy suhdetta, jonka vuoksi en kuluttaisi aikaa viestittelyyn liikaa kun kuitenkin se tapaaminen ratkaisee siksi paljon ainakin oman kokemukseni mukaan. Ja jos joku kerran vaikuttaa mukavalta niin ainakin itselleni tulee halu myös tavata enkä saa ihan hirveästi irti siitä, että vain kirjoitellaan. Vaikka toisaalta kirjoittamisesta pidänkin. Joskus ajattelin kyllä toisin, mutta en enää kun olen tarpeeksi ihmisiin netissä tutustunut niin paras on vain tavata pian ja siirtyä eteenpäin jos ei kerran natsaa.
Samaa mieltä. Mahdollisimman pian treffeille ja niiden treffien ei tarvitse olla sen kummempaa kuin esimerkiksi kahvikupillinen työmatkan varrella. Jos molemminpuolinen kiinnostus sen jälkeen on herännyt niin keskustelua voi jatkaa edelleen kirjoittamallaKIN.
Nimenomaan sitä voi jatkaa edelleen kirjoittamallakin kun on nähty. Ja mielumminhan sitä jatkaakin tutustumista ja itsestään enemmän kertoilemista sellaisen ihmisen kanssa, jonka on tavannut ja kokee haluavansa tutustua lisää ja jos toinenkin on samaa mieltä. Kuin että kirjoittelee itsestään ummet ja lammet jollekin tuntemattomalle, jonka kanssa voi käydä niinkin ettei edes tavatakaan tai että tutustuminen jää siihen yhteen tapaamiseen.
Samaa mieltä olen myöskin treffeistä. Ensitapaamisen ei tarvitse olla mitään erikoista. Omasta mielestäni tärkeintä on päästä juttelemaan toisen kanssa rennolla fiiliksellä. Kävelylenkki ja/tai kahvit on vallan hyvä tapa tutustua. Sitten kun puolin ja toisin vähän tunnetaan paremmin ja mikä kumpaakin kiinnostaa, niin voi kehitellä jotain muutakin tekemistä. Tosin edelleenkin siinä alun tutustumisessa tärkeintä on toisen kanssa oleminen eikä niinkään tehdäänkö jotain kovinkin erikoista. Mielestäni hienoa on jos toisen kanssa viihtyy jo alussa tekemättä mitään ihmeellistä, kun sitä sitten kuitenkin enemmän normaalissa arjessa tulee olemaan jos asia mihinkään etenee.
Höpöhöpö???
Ymmärrätkö sen, että virtuaalisesta ei ketään oteta vakavasti. Jos kirjoittelet sen muutaman kuukauden netin kautta, niin siinä ehtii kertyä varastoon useampia viestittelykavereita. Vai luuletko, että mies viestittelee vain sinulle?
Kyllä sen aistii jos toinen on tosissaan, pelkästään jo määrästä ja innostuksesta.
Tällä tuppaa taas unohtumaan se, että meitä ihmisiä on moneksi. Yhdelle sopii pikatreffit, toiselle pitkät kirjoittelut, ja kolmannelle jotain siltä väliltä.
Ymmärrän sen, että joillekin tapaaminen kasvotusten tai vaikka edes jutteleminen puhelimitse on tärkeää, ja että on vaikea kiinnostua tosissaan ilman noita.
Itse kuitenkin edustan toista ääripäätä, joten annanpa tämänkin äänen kuulua täällä.
Profiilini on pitkä, persoonallinen ja kuvallinen. Teen aloitteita melko harvoin, sillä vastaavanlaisia profiileja tulee vastaan harvoin, mikä on toki ymmärrettävää. Uskoisin saavani aloitteita suht paljon mieheksi.
Itse ehdottaisin treffejä aikaisintaan viikon kirjoittelun jälkeen, ja silloinkin saisi olla vaihdettuna suunnilleen viesti per päivä kumpaankin suuntaan. Harvemmalla tahdilla saisi kulua enemmänkin kuin viikko. Viesteillä haluaisin luodata muun muassa ajatus- ja arvomaailmaa ja sitä, kuinka syvällisesti nainen yleensäkin pohtii tuollaisia asioita. Jos keskustelu ei mene riittävän syvälliseksi kirjoitellen, niin tuskin kasvotustenkaan, sillä sellaisia asioita on jopa helpompi käsitellä ajan kanssa kirjemäisesti kirjoittaen kuin kasvotusten keskustellen.
Olemme tietysti vähemmistö kaikkien ihmisten keskuudessa, mutta meitäkin on, joille small talkin aika tulee vasta sitten, kun tunnetaan toisen ajatusmaailmaa pintaa syvemmältä, ja kaltaisilleni pikatreffit eivät suinkaan ole se paras vaihtoehto.
Paras nettideitistä käynnistynyt suhteeni alkoi parin viikon kirjoittelulla, jossa pisimmät viestitm olisivat olleet tulostettuina kolme A4-sivua. Kahden suht' hiljaisen ja hitaan live-tutustujan oli sitten helppo ottaa alkuun rennosti, kun kumpikin tiesi jo viestien pohjalta odottaa potentiaalista sielunkumppania.
Minulla on oikeastaan melkolailla sama näkemys asiaan kuin sinulla. Haluan saada kirjoittelemalla selville että toisessa ihmisessä on "syvyyttä", potentiaalia niin syvälliseen kuin pinnalliseenkin jutusteluun. Ne joiden kanssa rynnätään välittömästi tapaamaan harvemmin ovat erityisen joustavia ihmisiä. Juttu jää pyörimään yhdentekevissä ja jonninjoutavissa ilmojen pitelyissä jollaista löpinää voin harrastaa vaikka naapureidenkin kanssa. Jos jo kirjoitellessa on käynyt ilmi että toinen ihminen on henkisesti täysin takalukossa eli ei kykene avautumaan EDES tilanteessa jossa ei tarvitse jännittää face to face -kontaktia, niin miten kummassa hän yhtäkkiä muuttuu avoimeksi tavatessa? En ymmärrä. Miehet jotka ovat kuin simpukoita eli odottavat pitkään että joku heidät avaisi saavat minun puolestani jäädäkin avaamatta. Suoraansanoen pelkään jurottajia joista ei saa sanaa ulos kirjallisessa muodossa ja hyvin todennäköistä on ettei saisi livenäkään.
Tuokin on yksi ongelma, että netissä on helpompi pyörittää useampas kuin livenä.
Isompi ongelma mielestäni on se tunne että aina voi löytyä parempaa, ei viitsitä edes kokeilla.
Itsekään tosin en deittaile, olen sellainen että jos nainen kiinnostaa4455667766 niin olen ns. sinut heti ja tuo ei onnistu kovinkaan monen kanssa.