"Hanki Elämä!" vakioklisee palstalla

Mitä sen elämän pitäisi olla? Jokaisella on omat haaveensa ja realistiset tavoitteensa, jotka iän myötä muuttuvat. Aikuisena 40v pitäisi jo tiettää
millaisen elämän tavoittelee.
Kerro oma tavoitteesi loppuelämäksi.
13157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En minä tiedä, mikä minusta tulee aikuisena :)

Tavoitteeni on kuitenkin tarjota lapsilleni sellainen koulutus, jonka he haluavat ja johon heillä on edellytyksiä. - Itse haluaisin elää mahdollisimman yksinkertaista, rauhallista ja tavallista elämää ilman isompia ristiriitoja.

Äänestä
  • rock-jätkiä, kaikki muut tavallinen elämä on vtun tylsää ja hukkaan heitettyä siihen nähden. Elämä on rocken rollia, tai ainakin pitäisi olla.

    Äänestä

Palstan logiikan mukaan ainoa tapa osoittaa mahdollisesti hankkineensa elämän on poistua palstalta lopullisesti.

Tavoittelen tietysti joka lauantai lottovoittoa ja maailmaa kiertäväksi vapaaherraksi ryhtymistä. Realistina toki tiedän, että ilman satumaista onnea haaveeni toteutuu vasta eläkeikäisenä. Jos nyt sattuu henkipihisemään ja kunto kestämään. Täytyy yrittää siihen saakka nauttia pienemmistä iloista.

Äänestä

Minulla oli tavoite vuosi sitten ja laitoin sen käytäntöön. Tavoite oli siirtyä yksityisyrittäjäksi.
Toiminta alkaa kesäkuussa, ja aloitan tyhjästä. Hyppään suureen ja tuntemattomaan, tuloni ovat epävarmat ja pelko on suuri. Mutta jos en olisi tätä tehnyt, olisin katunut aina.
Eli mun tavoite on että menestyn sen verran, että kykenen normielämään.
Ja on tässä muitakin tavoitteita. Haluan löytää sen harmonian, työn, kodin, perheen välillä.
Ikää kun tulee, olen sitkeämpi kuin ennen siis nuorempana. En sillai niin vähästä säikähdä ja otan usein aikalisän asioihin. Mulla on haasteita, olen myös uusperheen äiti. Meillä asuu 4 alle 20-vuotiasta ja sekin tuo haasteita.
Toivon hartaasti että nuoret onnistuu.

Äänestä

Henki kulkisi sisään ja ulos. Sitten siihen sekaan mitä milloinkin eteen tulee.

Äänestä

Hanki elämä on yksi loppuun kulahtaneista fraaseista, joilla yritetään väittää, että toisen asiat on perustavaa laatua olevan huonosti. Vähä sellanen on ilmojaki pidelly-tason kiekaisu.

Olen pitkälle saavuttanut sen mitä kaipaan töihin, elintasoon ym. liittyvissä jutuissa ja niiden osalta vaihtelu ja mielenkiintoisuus on tärkeät. Ei tarvi mitään lisää. Lapset on, ystäviä ja kavereita ja uusiin ihmisiin tulee tilaisuuksia tutustua. Oikein mallillaan normielämää silmällä pitäen on asiat. Yhtä vaan puuttuu sano piru ku hyttysiä laski.

Äänestä

Seuraava tavoite on hoitaa elämässäni käytännön asiat kuntoon, sen jälkeen selvitellä uudelleen elämäni suuntaa. Tällä hetkellä kun ei ole oikein selkeää suuntaa paitsi ehkä työelämässä.

Äänestä

Oikeastaan vaikea tavoitella mitään, jos ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Kuka tietää? Mutta haaveitahan saa toki olla ja on ihan hyväkin olla jotain millä pysyy käynnissä. Jotain mikä pitää elämänsyrjässä kiinni.

Äänestä

Mulle riittää tää yksi ja ainoa.

Äänestä

Minulla on ollut koko ajan elämän joka osa-alueella muutoksia, etten ole voinut/kyennyt hankkimaan vielä mitään "oikeaa" elämää (vakiintuneisuutta elämän tilaan). Ensisijainen tehtäväni on huolehtia siitä, että olen turvallinen aikuinen. Mitä siitä jää, on vapaus käyttää miten tahdon. Se on yksinäistä ja raskasta puuhaa, muttei onneksi ihan aina enää.

Mulla ei ole siis ollut reiluun kahteen vuoteen mitään elämää. Voin myöntää sen ihan reilusti, jos se jonkun tekee onnelliseksi.

Äänestä

"Hanki Elämä!"
Ainakin seuraavat pari viikkoa on täyttä elämää. Sen jälkeen ei pitkään aikaan tule olemaan muuta kuin puuduttavaa arkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämänhankkija kirjoitti:

Mitä sen elämän pitäisi olla? Jokaisella on omat haaveensa ja realistiset tavoitteensa, jotka iän myötä muuttuvat. Aikuisena 40v pitäisi jo tiettää
millaisen elämän tavoittelee.
Kerro oma tavoitteesi loppuelämäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu