Olen reilu 3-kymppinen sinkkunainen. Elänyt omillani jo useamman vuoden.
Miehiä olen deittaillut, mutta silti tuntuu että ne jää sitten niinkuin yhdenillan jutuiksi.
Jotenkin vedän puoleeni itsekkäitä ja epärehellisiä miehiä.
Nyt olen ns. genreni ulkopuolella tavattuani itseäni 10 v vanhemman miehen.
Hän vaikuttaa erittäin huomaavaiselta, rehelliseltä ja juttumme luistaa hyvin keskusteluissa. Tuntuu että hän pitäisi minusta todella huolta ja ainakin rakastaisi ehdoitta..
Hän ei vaan vastaa juurikaan ihannemieheni ulkoista puolta lainkaan, ja koitan pohtia miten pääsen tästä pinnallisesta tunteesta eroon.
Kaikkihan me vanhetaan ja rupsahdetaan, loppujen lopuksihan kyse on vain ihmisten välisestä kemiasta. Ja kumppanuudesta.
Pelkään pian jääväni yksin vanhuuteen koska etsin sellaista mitä en varmaankaan tule koskaan löytämään.
Eli kiteytettynä tämä mies vastaa henkisellä tasolla juuri mitä haluan,mutta ulkoisesti ei.
Pelkään että se vaikuttaisi esim. seksielämään ja mietin kai liikaa myös mitä ystäväni ja sukulaiseni hänestä ajattelisivat.
Ei hän toki mikään susiruma ole kuitenkaan =D
Tiedän että tämä on erittäin typerää ajattelua mutta olen umpikujassa asian kanssa. Tahtoisin antaa suhteelle mahdollisuuden, mutta entä jos se ei osaltani toimikkaan ja aiheutan toiselle särkyneen sydämen..? =(
Olen ehdottanut ystävyyttä toistaiseksi,jotta saisin lisäaikaa setviä tuntemuksiani.
Olisi kiva jos joku kertoisi kokemuksestaan kyseisestä tilanteesta...
Miehiä olen deittaillut, mutta silti tuntuu että ne jää sitten niinkuin yhdenillan jutuiksi.
Jotenkin vedän puoleeni itsekkäitä ja epärehellisiä miehiä.
Nyt olen ns. genreni ulkopuolella tavattuani itseäni 10 v vanhemman miehen.
Hän vaikuttaa erittäin huomaavaiselta, rehelliseltä ja juttumme luistaa hyvin keskusteluissa. Tuntuu että hän pitäisi minusta todella huolta ja ainakin rakastaisi ehdoitta..
Hän ei vaan vastaa juurikaan ihannemieheni ulkoista puolta lainkaan, ja koitan pohtia miten pääsen tästä pinnallisesta tunteesta eroon.
Kaikkihan me vanhetaan ja rupsahdetaan, loppujen lopuksihan kyse on vain ihmisten välisestä kemiasta. Ja kumppanuudesta.
Pelkään pian jääväni yksin vanhuuteen koska etsin sellaista mitä en varmaankaan tule koskaan löytämään.
Eli kiteytettynä tämä mies vastaa henkisellä tasolla juuri mitä haluan,mutta ulkoisesti ei.
Pelkään että se vaikuttaisi esim. seksielämään ja mietin kai liikaa myös mitä ystäväni ja sukulaiseni hänestä ajattelisivat.
Ei hän toki mikään susiruma ole kuitenkaan =D
Tiedän että tämä on erittäin typerää ajattelua mutta olen umpikujassa asian kanssa. Tahtoisin antaa suhteelle mahdollisuuden, mutta entä jos se ei osaltani toimikkaan ja aiheutan toiselle särkyneen sydämen..? =(
Olen ehdottanut ystävyyttä toistaiseksi,jotta saisin lisäaikaa setviä tuntemuksiani.
Olisi kiva jos joku kertoisi kokemuksestaan kyseisestä tilanteesta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Been there done that eikä siitä tullut mitään. Mies oli luonteeltaan ja elämäntilanteeltaan juuri sitä mitä hain, ja ajattelin että en saa olla niin pinnallinen että torjun hänet vain ulkonäön takia (hänen suurin ongelmansa oli vakava ylipaino jota alkoi kertyä tosi nopeasti lisää heti seurustelumme alettua). Aika pian aloin kuitenkin vältellä seksiä, keksin riitoja tai muita syitä ettei tarvitsisi koskea häneen, ja kuukausien kuluessa syyt laajenivat koskemaan yhteisiä viikonloppuja ylipäänsä, jotta ei tarvitsisi edes tavata. Suhteemme loppui puolentoista vuoden kuluttua ja hän otti sen tosi raskaasti.
Jos et ole intohimoisesti ihastunut, hullaantunut, halua häntä ja haaveile hänestä nyt alkuvaiheessa, et varmasti tule myöhemminkään kokemaan hänen kanssaan sellaista intohimoa ja seksiä jonka takia kannattaisi solmia parisuhde.
Odota sitä ihastusta, joka saa perhoset lentelemään vatsassa.
Olen seurustellut parhaan ystäväni kanssa ja vaikka rakkautta riitti välillämme niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, seksuaalisen kipinän puute sai minut kuitenkin lopettamaan suhteen.
Toisaalta tiedän monia ystävyydestä alkaneita parisuhteita, joissa on myös seksuaalista viehätystä molemmin puolin. Tämä kuitenkin edellyttää, että ystävyyden lisäksi on myös sitä seksuaalista halua jo suhteen alkaessakin.
Mikä estää sinua pitämästä tuota miestä ystävänä parisuhdestatuksestasi riippumatta?
Ongelma ei ole miehen ulkonäkö, vaan syvä epävarmuutesi/pelkosi jostakin, joka saa sinut aina etsiytymään joko huonojen miesten seuraan (joita ei tarvitse ottaa tosissaan) tai sitten kun löydät hyvän miehen, etsimään jonkun tekosyyn, jonka varjolla voit olla heittäytymättä tunteisiisi tai juosta karkuun.
Et ole vielä löytänyt sellaista miestä, joka saisi sinut luottamaan itseesi ja tunteisiisi riittävästi. Tosin se onnistuu vasta sitten kun annat itsellesi luvan tuntea ja luotat itseesi. Hyvä mies voi auttaa sinua siinä paljon, mutta olennaisinta on, rakastatko itseäsi niin paljon, että voit heittäytyä ja antaa itsesi rakastua.
Nyt pidättelet tunteitasi jostakin syystä. Olet löytänyt hyvän ihmisen ja se on paljon enemmän, kuin moni koskaan saa. Miksi et salli itsellesi onnea?