Puoli vuotta tapahtumasta...ja eilen iltayötä palautui jälleen mieleen. Kipua ja raastavaa tuskaa tuotti ajatus siitä, että aviomies pyöritti parketilla ja suuteli vierasta naista edellisenä iltana, kun seuraavana päivänä oli perheemme suuri juhlapäivä. Ensimmäiset häät....lapsemme on löytänyt itselleen sopivan elämänkumppanina ja he vannoivat tukevansa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä.
Kuinka voin unohtaa??? Aina, kun mietin noita häitä, nousee ikävä muisto rinnalle mieleen.
Ohihan se suhde nyt on. Oli kaatunut omaan mahdottomuuteensa, jo ennenkuin tuli minun tietoon virallisesti. Iäkkäämpi nainen, mummo...elämänohjeita antamassa ja myös muuta tarjoten. Ehkä hänellä myös itsetunto vajaa. Kriisi ikääntymisestä. Rakkaudesta ei ole puhuttu sanaakaan. Hän oli toivottanut ennen perheemme häitä meille rakkaudentäyteistä viikonloppua?? Kuulostaa hieman erikoiselta.
Mutta...minä selviän. Olen selvinnyt jo monta vuotta monenlaisesta henkisestä paineesta. Olen nyt vapaa...Ei pakkoja jatkaa avioliittoa. Lapset jo isoja ja päätökset helpompia.
En löydä enää rakkautta itsestäni, vaikka mies sitä kuulemma minua kohtaan tunteekin. Jos hän rakastaisi, ei hän olisi pettänyt minua. Loukannut ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Samalla hän haavoitti perhettään. Kaikkihan tuli lasten tietoon, heitä ei voi varjella, kun tieto kulkee.
Päivä kerrallaan menen. Lopullista ratkaisua miettien. Tai ainakin siltä tuntuvaa. Voimia kaikille muille, jotka käyvät nyt samankaltaisia tunteita läpi.
Kuinka voin unohtaa??? Aina, kun mietin noita häitä, nousee ikävä muisto rinnalle mieleen.
Ohihan se suhde nyt on. Oli kaatunut omaan mahdottomuuteensa, jo ennenkuin tuli minun tietoon virallisesti. Iäkkäämpi nainen, mummo...elämänohjeita antamassa ja myös muuta tarjoten. Ehkä hänellä myös itsetunto vajaa. Kriisi ikääntymisestä. Rakkaudesta ei ole puhuttu sanaakaan. Hän oli toivottanut ennen perheemme häitä meille rakkaudentäyteistä viikonloppua?? Kuulostaa hieman erikoiselta.
Mutta...minä selviän. Olen selvinnyt jo monta vuotta monenlaisesta henkisestä paineesta. Olen nyt vapaa...Ei pakkoja jatkaa avioliittoa. Lapset jo isoja ja päätökset helpompia.
En löydä enää rakkautta itsestäni, vaikka mies sitä kuulemma minua kohtaan tunteekin. Jos hän rakastaisi, ei hän olisi pettänyt minua. Loukannut ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Samalla hän haavoitti perhettään. Kaikkihan tuli lasten tietoon, heitä ei voi varjella, kun tieto kulkee.
Päivä kerrallaan menen. Lopullista ratkaisua miettien. Tai ainakin siltä tuntuvaa. Voimia kaikille muille, jotka käyvät nyt samankaltaisia tunteita läpi.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Äitini on samanlainen draama-queen, kuin aloittaja. Pahentaa lasten osaa.
Itse en lapsille kertonut...tieto tuli muuta kautta, valitettavasti niin kävi. Tuskaa en halunnut heidän joutuvan tämän tilanteen takia kokemaan.
Mies on suudellut ilmeisesti paljon vanhempaa naista. Koko elämäsi on sortunut.
Herää!
Monet käyvät läpi paljon rankempia tapahtumia ja tunteita. Ja niistäkin selvitään.
Jos todella olet huolissasi lapsistasi selvitä tämä välikohtaus puolisosi kanssa ja jatka elämääsi. Jos tuo mitä kerroit on sinulle kauheuden huippu olet selvinnyt elämästä ilman että silmäsi ovat avautuneet näkemään todellisuuden.
Kaikkea hyvää!
Ovatko, aloittaja aikuiset lapsesi muka kertoneet kokeneensa tuskaa tästä, että isä suuteli vierasta vanhaa naista tanssilattialla? Oletan heillä olevan parempaakin tekemistä.
jokainen kokee asiat omalla tavallaan. osoittaa todella ihmisen pienuutta tää "kriisien suuruuksien vertailu". sä olet sitten varmaan kokenut kaikki maailman vääryydet!
"Kuinka voin unohtaa??? Aina, kun mietin..."
Voisiko olla niin, että sinulla on liikaa vapaa-aikaa? Jospa alkaisit tehdä jotakin järkevää TOISTEN ihmisten auttamiseksi, toisten hyväksi, saisit mielekkäämpää sisältöä ajatuksiisi? Mahdollisesti omaa myötätuntoakin voi kehittää. Vaikutat melko itsekeskeiseltä ihmiseltä. Omaan napaansa ei ole terveellistä tuijottaa.
Joutilaisuus johtaa paheisiin.
et taida olla ihan terve kun syyllistät ihmistä joka on petetty?? sama koskee lähes kaikkia tämän ketjun vastaajia. te ootte niitä katkeria ihmisiä!! älä ap välitä!
Kyllä on ihania ihmisiä nää neuvonantajat. Eipä taida pahemmin olla kokemusta, ainakaan vastaavasta. Sille ei vaan voi mitään, jos joillakin ihmisillä on tunteet, eikä siinä mun mielestä ole mitään itsekeskeistä.
Tunteet on toki meillä kaikilla, mutta muiden tunteet ovat yhtä merkittäviä kuin omat tunteet. En hyväksy sitä, että omia lapsia käytetään hyväksi oman tunne-elämän jatkeena kuten aloittaja pitää. Omiin tunteisiinsa ei pidä jäädä kiinni.
Kokemusta toki on, paljon haastavammasta ja raastavammasta kuin aloittajalla. Pikemmin ehkä on niin päin, että jos ei ole esimerkiksi oman egosentrisyytensä vuoksi joutunut paljon käsittelemään vaiketa tunteitä, niin saattaa sitten olla tällainen kolaus ylivoimaiselta tuntuva. Kukaan ei tässä maailmassa selviä kolhuitta, kaikki eivät vain käperry itsesääliin.
Eiköhän aloittajalla ole kysymys aikuisista lapsista, kun yhden häät laukaisivat ko. tilanteen? Aikuisille ja teineille ei nykypäivänä tarvitse erikseen asioita kertoa, vaan kyllä he kaiken sen näkevät, kuulevat ja aistivat mitä vanhempien välillä tapahtuu.
"ei nykypäivänä tarvitse erikseen asioita kertoa..." Nykypäivän aikuiset tai teinit eivät ole erilaisia kuin ennenkään. Tietysti he tietävät monenlaisia asioita, mutta eivät halua märehtiä niitä sillä tavalla kuin marttyyripettyneet äidit toivoisivat. Parisuhde on parisuhde. On väärin kalastella lapsia liittolaisiksi näin kierolla tavallakaan.
Naisten kannattaa opetella käsittelemään omia tunteitaan, ottaa vastuu omista tunteistaan, tunnistaa omat rajansa, kunnioittaa niitä. Ja kunnioittaa omien lasten elämää, tunteita. Oli perheenäiti sitten kuinka prinsessamaisen loukkaantunut miehelleen, joka ei jumaloikaan vaimoaan niin täydellisesti kuin tämä draama-queen katsoisi ansaitsevansa, ei ole oikein syyllistää miestä lastensa, aikuistenkaan, avulla. Se on raukkamaista. Käykää asiat reilusti keskenänne läpi, älkää käyttäkö lastenne elämää ja tunteita lyömäaseina toisianne kohtaan, koska se ei ole rehtiä lapsianne kohtaan.
Huvitti toi draama kuningas aika hyvä nimi :)
Ehkä en kertonut kaikkea...Viisi vuotta elämästäni lähellä kuolemaa vakavan sairastumisen vuoksi ja pelastuin. Lapsien omat kommentit kertovat isäkuvan romahtamisesta. Ei siinä draama-queen tarvitse olla, vaan lohduttaja. Kyseessä on kuitenkin kotona asuvat lapset. En ansaitse jumalointia; olisi riittänyt uskollisuus ja se, ettei seksiä harrasteta, kuin oman vaimon kanssa. Varsinkin, kun omaan parisuhteeseen kuitenkin tunnuttiin olevan tyytyväinen.
Minä korjasin isän ja lasten välit: puhumalla isälle ymmärrystä. Ehkä tämä palsta oikeuttaa minua kuitenkin purkamaan omia tuntojani, rehellisesti.
Veikkaan, että suurin osa kriitikoista ovat ukkomiesten patjoja. Iskevät, kun perhetilanne on sairauden tai muun syyn vuoksi kriisissä.
Asioita on käyty läpi. Mutta...kaikkea ei voi heti unohtaa. Niin likaista touhua on peuhattu, ettei moni kunnon perheenisästä niin voisi uskoa.
Ap, paljon lohtua ja jaksamista. Täällä on monnta jotka lyövät lyötyä, moni heistä on nuori kokemarton nainen ja ukkomiehen hyväksikäyttämä, joten koeta jaksaa heidän yksipuoliset kommenttinsa, jos tänne kirjoitat. Ihmiset eivät yleensä tiedä eivätkä ymmärrä miten uskottomuus aiheuttaa henkisesti petetylle, jasiksi he väärin luulevat sairauden ja luonnollisen surun tunteita petetyn itse luomaksi reaktioksi,. Sitä ne eivät ole.
Uskottomuuden aiheuttamaan traumaan kuuluu se että mennyt tapahtuma nousee uudestaan ja uudestaan mieleen, aiheuttaen uudestaan saman syvän tuskan kuin ilmitullessaan, näin voi käydä jopa vuosien kuluttua tapahtumasta. Reaktiosi on aivan luonnollinen, normaalin ihmisen reaktio, kun on kohdannut elämässään sen perusteita järkyttäneen trauman. Onneksi ajan kuluessa muistopiikit eivät enää aiheuta sitä samaa unettomuutta jne mitä ensimmäinen shokki,silloin kun uskottomuuus tuli ilmi. Koeta silloin käsitellä suruasi ja tuskaasi, kuunnella sitä. Tunteet käsittelemällä ne pikkuhiljaa laimentuvat. Eteenpäin, toipumista kohti olet menossa, ole rauhassa siitä, vaikka näitä tulee.
Sun aloituksestasi sai käsityksen, ettei mitään muuta ole tapahtunut kuin yksi suudelma tanssilattialla, siksi et ymmärrystä saanut.
Sulla kuitenkin on myös käsitys, että vieraat naiset iskee kiinni heti kun perhetilanne on vaikea. Kyllähän sä kuitenkin ymmärrät sen, ettei kukaan iske kehenkään kiinni jos ei se toinen osapuoli anna siihen mahdollisuutta? Sun mies on itse ihan tietoisesti niitä kakkosia vikitellyt, aivan omasta halustaan. Karua mutta totta.
Monesti se liittoon sitoutuneisuus ja rakkaus punnitaan juuri tuollaisissa tilanteissa. Varmasti ei ole helppoa olla puolisolle tukena sairauden yllättäessä, mutta jos oikeasti toisesta välittää, niin sen vaan tekee. Aivan luonnostaan. Vai olenko ihan väärässä?
" moni heistä on nuori kokemarton nainen ja ukkomiehen hyväksikäyttämä, ..." Minä ainakaan en ole kumpaakaan noista. Olen oman prinsessan kohtelua odottaneen draama-kuningatar äidin tunnevuodatuksista kärsimään joutunut uskottoman isän tytär. Tilanteessa olisi kannaltani ollut kestämistä tarpeeksi ilman, että äiti halusi käyttää minua tytärtään lyömäaseena miestään, eli isääni vastaan. Samankaltainen asetelma kuulostaa olevan aloittajan tilanteessa:
" ... Loukannut ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Samalla hän haavoitti perhettään. Kaikkihan tuli lasten tietoon, heitä ei voi varjella, kun tieto kulkee. ..." Vaikka myötätuntoinen olenkin, tällaiseen itsesääliseen toimintaan empatiani ei riitä. Äiti todennäköisesti kuitenkaan ei säästele todellisuudessa lapsiaan, mahdollisesti vähän saattaa avittaa tiedonkulkua lapsille. Ehkä tiedostamattomasti tai tietoisesti.
Muuten suhtautumiseni olisi ollut aloittajaa kohtaan toinen. Lasten mukaan vetäminen ei saa minun myötätuntoani heräämään, kun tiedän mitä se todellisuudessa on. Kauniista, runollisesta ilmaisusta ja korulauseista huolimatta "... Olen nyt vapaa...Ei pakkoja jatkaa avioliittoa. Lapset jo isoja ja päätökset helpompia. En löydä enää rakkautta itsestäni, vaikka mies sitä kuulemma minua kohtaan tunteekin. Jos hän rakastaisi, ei hän olisi pettänyt minua. Loukannut ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Samalla hän haavoitti perhettään. Kaikkihan tuli lasten tietoon, heitä ei voi varjella, kun tieto kulkee. ..."
Mitä kaikkea tällaiseen sisältyy nimenomaan aikuistenkin lasten kannalta, ei varmaankaan voi kuvitella, jos itse ei ole sitä kokenut. Lauseet voi muovaita kauniiksi, ja paljonhan sääliä aloittaja on onnistunut keräämäänkin jo. Se ei kuitenkaan auta ketään eteenpäin. Mieluummin kannattaa mennä terapiaan keskustelemaan tunteistaan. Tunteita ei voi purkaa, mutta niitä voi käsitellä, mutta ei suomi24-palstalla.
"Pyri suojaamaan lapsiasi asialta tässä vaiheessa parhaasi mukaan. Tässä sekaisessa vaiheessa lasten rasittaminen on kohtuutonta. Asiasta ehtii puhua lasten kanssa myöhemminkin, jos se on tarpeen. Jos lapset ovat kuulleet asiasta tai riitelyänne, sano, että teillä aikuisilla on erimielisyyksiä, joita yritätte nyt keskenänne selvitellä. Kerro, että vanhemmat yrittävät parhaansa ja että lapsille kerrotaan sitten, jos tai kun asiat koskettavat heitä."
Tämä koskee siis aikuisiakin lapsia, koska lapset eivät voi ottaa kantaa tällaisiin asioihin.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/puoliso_uskoton/
Toivon, että joku nainen voisi ottaa onkeensa, ja ymmärtää että ei ole ok vetää minkäänikäisiä lapsi mukaan suhdesotkuihin, vaikka kuinka kyrsii,
hmmhh..., ettet vain olisi itse sekä pettäjäperheen lapsi että myös kakkonen? Tytöt saavat kotoa opin siitä miten naista saa kohdella. Jos on elänyt lapsuudessaan traumaattisen kokemuksen, siis nähnyt äitinsä antavan kohdella itseään julmasti, ja isänsä pettävän,ja joutunut itse tästä kärsimään, toistaa omaa traumaansa myös aikuisena. Tyttö alkaa hakemaan alitajuisesti isänsä kaltaisia miehiä. Ja ajatuu sitten kakkoseksi tai uskottomuutta sietäväksi vaimoksi itsekin.
En tietenkään tunne sinua, enkä syytä. Mutta lapsuuden hoitamattoman trauman toistaminen on totta. Siitä on olemassa paljon tietoa psykologiassa.
Lyhyesti ammattilaisen kirjoittamana "Uhrisitoutuneella on traumaattinen menneisyys. Hän on parisuhteessa objekti eikä usko voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun. Hän toistaa lapsuutensa traumaa hakeutumalla suhteisiin, joissa ilmenee seksuaalista mitätöintiä, hyväksikäyttöä tai jopa sadismia. "
Tässä on mietittävää myös kakkosille, puolisoille ja erityisesti pettäjille itselleen siitä, miten oma käytös voi traumattaa oman lapsen hänen loppuiäkseen.
Pettäjämiehetm,, tiedoksi siis, että voitte tehdäö omista tyttäristänne itsetunnottomia naisia, jotka hyväksyvät roolinsa petettynä vaimoja tai kakkosena, jopa nk,. "kiertopalkintona".
"Minä korjasin isän ja lasten välit: puhumalla isälle ymmärrystä. Ehkä tämä palsta oikeuttaa minua kuitenkin purkamaan omia tuntojani, rehellisesti.
Veikkaan, että suurin osa kriitikoista ovat ukkomiesten patjoja. Iskevät, kun perhetilanne on sairauden tai muun syyn vuoksi kriisissä. "
Törkeä herja minua kohtaan väittää minua ukkomiehen patjaksi, vaikka olen tyttärenä joutunut äitini tukijaksi!!! Osoittaa jotakin olennaista luonteestasi. Aloittaja on niin taidokas äiti, että korjasi isän ja lasten välit - kuinka ulkopuolinen korjaa toisten kahdenkeskiset välit?! Näiltä äideltä sekin onnistuu, hehän ovat täydellisiä.
Kiitos sanoistasi, en ole ap, mutta vuosien seläntakana pelaamisen kokenut, jossa kakkonen parhaansa yrittäen avitti puolisoani eroamaan mm. soittamalla itse puhelun tuntemattomasta numerosta jatkuen julkisella paikalla häpäisyyn. Hän ei päässyt tavoitteeseensa, eikä mikään estä häntä yrittämästä jatkossakaan. Yllättävää on, ettei alan ihmisenä edes tunnista puolisoni persoonaan vaikuttavaa sairautta, vaan haluaa vain saada ns. voita leivälleen.
Oman trauman lisäksi yritän jaksaa tukien perhettäni ja sen kaikkia jäseniä puolisoni mukaan lukien. Ap:lle suosittelen terapiaa, sillä se auttoi minua valtavasti. Traumasta on jo aikaa, mutta kuten yllä kirjoitettiin hyvin, niin muistopiikkejä tulee. Ja jossain vaiheessa ne aiheuttivat unettomuutta, pahoinvointia ja oksentelua, mutta kerta kerralta ne muuttuvat lievemmiksi. Ap:lle edelleen kuuntele itseäsi ja tee niinkuin sydämessäsi tuntuu hyvältä, älä välitä niistä, jotka lyövät lyötyä. Pahimman kriisin ollessa päällä jopa puolisoni löi minua henkisesti ja vieläkin tekee sitä, mutta sairaudelleen ei kukaan voi mitään. Se, mitä henkisesti olen itse kokenut ja ihan oman puolison aiheuttamana, on jotain, mitä ei oikeastaan ymmärrä kuin joku toinen, joka on vastaavan kokenut tai sitten terapeutti. Kenelläkään ei ole oikeutta vähätellä petetyn kokemaa elämän perusteita järkyttävää tarumaa. Tiedän, että kannan hautaan asti tätä mukanani, eikä sitä mikään poista ( ei poistaisi edes se paljon suitsutettu uusi mies), koska joka kerta, kun kohtaan puolisoni kakkosen kaikki se irvokkuus palaa mieleeni.
Shokista selviytyneenä yksi neuvoni ap:lle on anna ajan kulua ja älä tee mitään hätiköityä.
Todella törkeä viesti! "hmmhh..., ettet vain olisi itse sekä pettäjäperheen lapsi että myös kakkonen?"
Kuinka kukaan voi edes keksiä mitään noin ilkeää?! Tämä jos mikä on traumaattista.
Miltä itsestä tuntuisi, jos vihjailisin sinun olevan kakkonen tai ukkomiehen patja? Tuntuisiko mukavalta?
MITEN NE PETETYT NAISET KEHTAATTE? Olette kyllä järkyttävä ihmisryhmä. Mitään oikeutta teillä ei tuollaiseen solvaamiseen ole.
Ei tarvinnut kertoa: mies teki sen itse luhistuen ja itkien. Se, jos mikä haavoitti lapsia. Hän ei kestänyt tekoaan, vaan anoi anteeksiantoa. Yleensä sen saa ajan mittaan ympäristöltä. Itselleen anteeksi antaminen on sitten vaikeampaa...Asiat käsiteltiin meillä silloin, kun lapset eivät olleet kotona.
Paitsi tuo isän luhistuminen....
Jos oma äitisi on sinua hyväksikäyttänyt, ei se tarkoita sitä, että muut tekevät samoin...
Täällä myös yksi saman kokenut. Meillä mies meni vieraisiin kun sairastin. Salasuhdetta oli kestänyt jo toistavuotta kun kakkonen itse esittäytyi. Tuona aikana olin läpikäynyt kaksi suurta leikkausta ja niistä toipumisen. Järkytys oli aivan valtava kun asia paljastui. MIes rukoili anteeksi mutta eihän siitä mitään tullut nainen ei luovuttanut koskaan. Erotiin ja palattiin ja taas kerran erotiin ja palattiin.
Jos olisin ollut täysin terve ihminen niin en varmaankaan olisi suostunut tuohon elämään mutta heikkona pelkäsin yksin jäämistäkin. Enkä nähnyt että tuo peli oli vähällä tappaa minut henkisesti.
Nykyisin ovat naimisissa ja heidän pahin vihollinen ja puhenaihe on minun elämä kun en kuollutkaan suruuni vaan jaksoin nousta ja jatkaa. Syksyllä tulee lopullisesta erosta kuusi vuotta ja kolme viimeisintä vuotta olen olllut onnellisesti uudessa parisuhteessa.
Kuitenkin loukkaannun vieläkin kun kuulen ilkeitä puheitaan minusta. Mietin monesti että eikö ne koskaan lopeta. Eikö petturit näe tekemiään virheitä ja kuinka toimillaan loukkaavat.
Meidän petettyjen pitää arvostaa itseämme paremmin.
Koska uskottomuus on usein traumaattinen tapahtuma, petetty ei saa sitä mielestään tahdonalaisesti.
Ap. voi lukea tämän ammattilaisen kirjoittaman lauseen ja paljon muuta täällä:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/sinulle_uskoton/
Toivon että saat tuolta sivulta enemmän ymmärrystä, apua ja todellista tukea kuin kommentoijat täällä osaavat sinulle antaa.
Monenlaisia traumaattisia kokemuksia me ihmiset joudumme kohtaamaan, Rohkenen silti väittää, että uskottomuuden paljastuminen ei ole sieltä vaikemmasta päästä. Tuolla väestoliiton sivustolla ei mainita sanaa trauma tässä yhteydessä. Asiasta ei varmaan pääsekään eroon, jos yrittää sitä krijoittamalla tänne uskottomuuspalstalle ja säälimällä itseään.
Älä väitä kaikkien ihmisten tunnekokemusten vaikeudesta tai helppoudesta mitään, sillä muiden ihmisten tunnekokemukset, eivät ole sellaisia kuin sinä väität niiden olevan, ne ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat. Edes ne todelliset kokemukset joita sinulle tuntemattomat ovat kohdanneet uskottomuuden myötä, euivät ole tiedossasi. Täällä lukee ja kirjoittaa mm. ihmisiä ,joille jopa fyysinen väkivalta on tullut ensimmäistä kertaa parisuhteeseen, uskottomuusmkriisin myötä!
Voit kertoa tunnekokemustesi vaikeudesta tai helppoudesta vain itsesi puolesta, tai läheistesi, et muiden.
Netti ei ole paikka, josta saa syvällistä ja kattavaa tietoa uskottomuuden aiheuttamasta traumasta.Yksirtyiskohtaista tietoa saa kirjallisuudesta, mm. Revitty sydän -voiko uskottomuudesta toipua -kirja kertoo uskottomuuden aiheuttamasta traumasta hyvinkin yksityiskohtaisesti jokaisen ymmärtämällä tavalla.
Kirjoittaminen, kanssaihmisten tuki ja myös tuntemattomien ihmisten apu netissä voi auttaa joitakuita. Älä siis myöskään väitä tietäväsi, mikä auttaa sinua tuntemattomia ihmisiä toipumaan traumastaan. Itselleni nettikommentoijat toivat suurta apua aikoinaan, kun vielä sairastin.
Rohkenen väittää.....Et varmaankaan ole itse kokenut kuinka syvälle satuttavia tällaiset tarinat joskus ovat. Niihin liittyy niin paljon tuskaa että usein koko perhe tarvitsee ulkopuolista apua. Puhutaan lasten suojelemisesta, mutta joskus nämä lapset tietävät suhteesta enemmin kuin petetty puoliso, kysylevät ja pyytävät selityksiä. Joskus tähän liittyy niin pitkä valheiden verkko että nämä salarakkaat aloittavat vainoamisen josta eroon pääseminen on joskus tosi vaikeaa. Tämä petetty puoliso yrittää selvitä omasta pettymyksestään, mutta on myös tuettava perhettä. Jos tänne kirjoittelu jotain auttaa, se on hyvä. Kaikki apu on hyvästä.
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Pitäisiköhän pettämis-jutuissa käyttää sanaa draama eikä trauma? Sillä ainakin kolmiodraamojahan nämä syrjähyppelyt usein ovat.
Nimenomaan olen kokenut, ja siksi pyytäisin teitä naiset, että ette pahentaisi lastenne tilannetta entisestään käyttämällä heitä aseina kiukussa miestänne vastaan! Tarpeeksi tekemistä on muutenkin ilman että äiti pahentaa tilannetta.
Kyllä se oli meillä mies joka käytti lapsia aseenaan ja miehen ystävät jotka soittelivat lapselle ja kertoivat isän "seikkailuista". Meitä on todella moneksi ja uusia tulee.
Ei pahalla, mutta nyt kannattaisi avata ne silmät. Mustasukkaisuuden ahdistuksessa on otettu henkiä toiselta ja itseltä kautta aikojen. Niin tapahtuu tänäkin päivänä. Nämä ihmiset ovat sairastuneet, kaikki eivät vaan kestä. Meitä on niin monenlaisia. Toisille nämä ovat niin vaikeita asioita että niiden yli ei päästä. Jokainen ihminen on kuitenkin omissa tunteissaan paras asiantuntija, kunnioitetaan ja autetaan heitä.
"Kyllä se oli meillä mies joka käytti lapsia aseenaan ja miehen ystävät jotka soittelivat lapselle ja kertoivat isän "seikkailuista". Meitä on todella moneksi ja uusia tulee."
Tämä on niin tätä: äidillä ei mitään vastuuta, koska mies se aloitti ...
Ei kai äidillä voinut olla vastuuta jos ei edes tiennyt pettämisestä. Vasta vuosien jälkeen selvisi, jo muualle muuttaneena.
"kuuntelitko, Ei kai äidillä voinut olla vastuuta jos ei edes tiennyt pettämisestä. Vasta vuosien jälkeen selvisi, jo muualle muuttaneena." Siis kenellä äidillä? Vastuu mistä? Mitä olisi pitänyt kuulla?
Meillä todellakin alkoi vainoaminen tuon tapahtuman jälkeen ja salarakas oli perhetuttu.
Miehellä todettiin psyyk.sairaus ja joutui vielä sairaslomalle.
On tässä kaikessa ollut traumaa riittävästi.
Miten tämä alkaa kuulostamaan jotenkin jo sadulta?
Itse olet sairas, miehellä psyykkinen sairaus ja kakkonen on vain syyllinen kaikkeen, kuulostaa hieman oudolta.
Mutta tällä tavalla sen oman pöydän saa helposti putsattua, multa ei valitettavasti myötä tuntoa heru.
Satuako? En ole ap, mutta meilläkin, minä sairastuin traumaan (terapeuttikin sen analysoi) ja mies käyttää tällä hetkellä psyyke- ja unilääkkeitä.
Että tervetuloa tutustumaan meidän uskottomuuden avioliitossa kokeiden satumaailmaan.
Tarkennan vielä, 46v mies ei ole koskaan aiemmin ennen käryä käyttänyt psyykelääkkeitä, eikä mielenterveyteensä ammattiapua. Jos joku nyt sanoo, että mies oli salaisesti seko jo käryä aiemmin, niin kenties uskottomuus oli itselääkitystä henkiseen tuskaan sitten. Mun toipumiseni on hyvässä vauhdissa, mutta 10kk käryn jälkeen keskittymiskykyni ja euokahaluni on yhä huono, mm. työtä en kykene tekemään yhtä täysipainoisesti kuten aiemmin. Sairaslomallakin olin pitkään, se on ohi jo.
Mistähän se ihmisessä kertoo, jos hän kääntää kaiken itseensä. Kysymys ei nimenomaan ole sinusta, vaan aloittajakirjoittajasta.
Ihmisten kokemuksia ei voi niputtaa yhteen ja laskea sitten keskiarvoa. Kommentti oli suunnattu aloittajalle, ei sinulle tai psyykenlääkkeitä käyttävälle 46 v miehellesi.
"Satuako? En ole ap, mutta meilläkin, minä..."
"Jos joku nyt sanoo, että ....Mun toipumiseni ... keskittymiskykyni ja euokahaluni ... en kykene ... ."
Minä, minä, minä - juu sinä, sinä mutta kun kyse oli ihan toisesta naisesta, aloittajasta, jonka kertomusta kommentoitiin. Aina ei ole kyse sinusta, nimimerkki Tervetuloa satuun. Ei kokemuksia voi tällä tavalla "jakaa".
Onkohan tosiaan niin, että tämä aloittajan kertomus on kuitenkin keksitty juttu, fiktiota?
"Samalla hän haavoitti perhettään. Kaikkihan tuli lasten tietoon, heitä ei voi varjella, kun tieto kulkee. "
Aloituskirjoituksessa siis kirjoittaja kertoo, että tieto kulki.
myöhemmin: "
"Ei tarvinnut kertoa: mies teki sen itse luhistuen ja itkien. Se, jos mikä haavoitti lapsia. Hän ei kestänyt tekoaan, vaan anoi anteeksiantoa. Yleensä sen saa ajan mittaan ympäristöltä. Itselleen anteeksi antaminen on sitten vaikeampaa...Asiat käsiteltiin meillä silloin, kun lapset eivät olleet kotona. Paitsi tuo isän luhistuminen...."
- Voiko tätä kuvata niin, että tieto kulki, joten lapsia ei voinut varjella?
Lasten ja isän suhteet äiti korjasi sitten tämän jälkeen, yksin:
"Minä korjasin isän ja lasten välit: puhumalla isälle ymmärrystä."
Tarkoitin, että tieto kulki isän kautta. Minuahan syytettiin lasten sotkemisesta asiaan. Tuli sitä tietoa myös muualtakin. Reittejä on monta, koska pienet on piirit pienemmissä asuinpaikoissa.
Sama se, mitä ajattelet: joskus vittumaiset vastoinkäymiset kasaantuvat yksille ihmisille. Ja psyyk.sairaus tekee ihmisestä osittain vastuuntunnottoman. Kaikkea vastuuta se ei poista. Mutta; kakkonen teeskennellen ystävää...en arvosta sellaista ihmistä. Mieluummin reilusti paska, kuin selän takana. Osasi vedellä oikeista naruista, kun tiesi heikot kohdat. Joskus ei vaan kannata luottaa vääriin ihmisiin.
Aloittaja parantaa kertomustaan kuin sika juoksuaan. En tässä vaiheessa usko siihen tippaakaan.
Saihan kuitenkin väittelyn aikaiseksi mikä lienee ollut tarkoitus.
Eläkää ja antakaa elää!
Kuuleppas vanha mutta kokenut. Olen ap ja kaikki mitä olen kirjoittanut on täyttä totta. Tänään kävin taas testeissä. Ikävä juttu tuli vielä perussairauden lisäksi tästä tapahtumasta. En viitsi valehdella asioita, ei ole koskaan ollu tapana. Se on ihan sama, jos ei kukaan usko. En meinannu itsekkään uskoa tätä todeksi, ennenkuin silmäni aukesivat totuuteen.
Fyysinen kipu on paha ja ei tämä henkinenkään hyvältä tunnu. Joten, jos et viitsisi nimittää saduksi sitä, mikä on täyttä totta.
minäminulle minun, tämä on keskustelupalsta uskottomuus aiheenaan.Omien kokemustensa jakamista muille samoista asioista kärsiville kutsutaan vertaistueksi.
Vertaistuki on samanlaisen elämänkokemuksen jakamista muiden kanssa. Toivon että kertomukseni, jossa minä-sanaa ei voi välttää, auttaa ap:ta ja muita näkemään omaa tilannettaan. Takaan sinulle, kyse ei ole itsekkyydestä, enkä hyödy itse mitään.
Saman kokenut kuin aloittaja. Mutta ei mun miehellä ollut vain suudelma tanssilattialla (olisinko siitä edes välittänyt, arvatenkin alkoa päässä). Mun miehelläni oli vuoden kestänyt suhde, joka satutti minua tosi paljon. Edelleenkin syön masennuslääkkeitä ja mietin omaa tilannettani, lähdenkö vai pystynkö vielä suhteeseen jäämään. Lapsemme ovat jo aikuisia, heitä ei kiinnosta onko isillä suhde vai ei, pääasia, että omat asiat ovat kunnossa.
Toivon aloittajalle jaksamista, aika tekee ratkaisun ja himmentää asiaa. Muutaman vuoden kuluttua varmasti pystyt asian jo unohtamaan, mikäli puolisosi pysyy kaidalla tiellä.