Täällä näkee tosi paljon niitä, jotka kokevat ujouden häiritsevänä ja huonona asiana. Vuosia sitten katsoin sen itsekkin olevan todella häiritsevää. Nyt kuitenkin osaan olla ylpeä siitä. Ujous on osa luonnettani, ja sillä selvä. Mä ainakin olen aika usein ennakkoluuloinen liian ylivlkkaita ja sosiaalisia ihmisiä kohtaan, tulee sellanen mielikuva että ne on ylimielisiä ja haluavat vain huomiota (en yleistä, jotkut sosiaaliset saattavat olla tosi kivoja). Ujot sen sijaan eivät ole sellaisia-ainakaan yleensä- ja siksi tykkään enemmän ujoista. Mun nykyinen poikaystäväkin ihastu muhun just mun ujouden takii :)
Oon viime aikoina tullu "äänekkäämmäks". Olen kolme vuotta odottanut, että pääsisin ujoudesta eroon, ja nyt sitten pääsin... Tämä ei tunnu saavutukselta, pikemminkin vastoinkäymiseltä. Ujona oli jotenkin niin paljon turvallisempi olo ja opettajat tykkäs. Kouluki meni paremmin. Nyt ei enää mene :/ Haluaisin olla taas ujo. Yritän olla hiljaa :s
Mutta olkaa ihmiset hyvät ylpeitä ujoudestanne!
Terveisin pieni 11 vuotias elämää nähnyt tyttö, joka ihailee ujoja.
Oon viime aikoina tullu "äänekkäämmäks". Olen kolme vuotta odottanut, että pääsisin ujoudesta eroon, ja nyt sitten pääsin... Tämä ei tunnu saavutukselta, pikemminkin vastoinkäymiseltä. Ujona oli jotenkin niin paljon turvallisempi olo ja opettajat tykkäs. Kouluki meni paremmin. Nyt ei enää mene :/ Haluaisin olla taas ujo. Yritän olla hiljaa :s
Mutta olkaa ihmiset hyvät ylpeitä ujoudestanne!
Terveisin pieni 11 vuotias elämää nähnyt tyttö, joka ihailee ujoja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ujous on ihmisen persoonallisuutta eikä sitä tarvitse hävetä. Heillä ei aina ole rohkeutta olla seuran keskipisteenä tai sanoa äänekkäästi jotain vaan jäävät mieluummin taka-alalle.
Ujoja ei voi sanoa huonommaksi ihmiseksi tai työntekijöiksi. Se on herkkyyttä eikä sillä ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa.
Huono itsetunto voi olla myös sosiaalisella ja puheliaalla ihmisellä.