OH-HOH

Luin eräästä tietoitusvälineestä, että helsinkiläinen virenjoukko on rauhoittamassa Enontekiön suurtunturialuetta. Ihan päävetokjuhtansa toimittavat paikalle puhumaan enontekiöläiset ympäri. Ja jostain luin, että kyseisestä kunnasta on jo reilusti yli puolet jo jotenkin suojeltua. Saa nähdä, onko upea kuntannme Helsingin talutusnuorassa. Minua ainakin kauhistuttaa, että joku etelän joukkio voi noin räikesäti määräillä vähäväkistä "tyhmänä pitämäänsä ansanosaa".
7262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No aivan kamalalta tuntuu, ko jokku Helsingin piiperöt tulevat tänne määräämään missä me saamma liikkua ja missä mitäki tehä. Aivan ko me olisimma jotenki ymmärtämättömiä ja heijä täytyy antaa muka aivoapua. Vei ryökäle. Perustetaampa mekki järjestö. Vaikkapa `" Pelasta ees osa Helsingistä". Ja sitte alama rauhottamaan vaikka jotaki Kaivoipuiston aluetta. Tai vaikka sen Mannerheimintien kokonaan kaikelta tallaamisesta. Aivan tosi, alethaanpa miettimään.

Äänestä

Nuo ovat vaarattomia...
Mun mielestä Helsingin yliopiston biologinen asema kätkee ne syöpäläiset joista on todellista riesaa enontekiöläisille. Mielestäni biloginenasema pitää lopettaa ja sen väki palauttaa kotiin. Kylle me tiedetään, että sääskiä on joskus enemmän ja toisinaan tääs vähemmän. Me tiedetään myös, että hilloja ei tule joka kesä.
Kerätään kolehti ja maksetaan Eskeliselle, että ajaa porukan suorintatietä kehä kolmosen tuutulandiaan, mieluusti pysähtymättä.

Äänestä
  • Tosi hyvä ja miettikääpä, myös hyvin oivaltava kirjoitus tuon otsikon "Eskeliselle töitä"-otsikon alla.
    Painukoon tosiaan nuo itikantutkijat huus Hesaansa. Siellähän kanit tuhoaa puistoja, samoin tekevät valkoposkihanhet, merimetsot tuhoavat ulosteellaan kauniin saarison kuoliaaksi, pääkaupunki saastuttaa Suomenlahtea enemmän kuin uskalletaan kertoa. Ja lisää löytyy. Painukaa ihmeessä sinne tutkimaan ja suojelemaan. Älkää tulko enää ikinä neuvomaan meitä ja rajoittamaan meidän elämäämme täällä rakkaassa Lapissamme.

    Äänestä

Selvästi käy ilmi, jotta te tarviitte ulkopuolista ohjausta, eituu muutoin mitään.

Äänestä
  • UPEA ASIA KUN LAITTETHAN SÄÄNNÖT AINAKIN KISURAOMISTAJILLE NEHÄÅN JUST PASKOO PITKIN TUNTUREITA KELEKALLA AJELUA HUMALASSA JÄTTÄVÅT
    KALJATUPELIT PITKIN RAITHIA KOKO KISURALAUMAT TÄYTHYY HÄVITHÄÄ
    TÄHÄN HETKINEN JÄKÄLÄ TILANNE ON SURKEA POROT KALUNNU KAINEN
    LIIAAN SUURET KISURAMÄÄRÄT ELI PARAS LOPETHAA KOKO EU-TUELLA OLEVA KISURAHOITO KISURA TÄLLÄ HETKELLÄ NÄKEE NÄLÄKÄÄ JOTEN TARVIS
    ETELÄN-RUOKAPISTE LAITHAA TÄNHE KISUROILHE etelän herrat pääthää
    tästä tulevasta luonnontila alueesta sen jälkeen tervetuloa matkailu-yrittäjät tänne
    niitä täällä tarvithan
    GREAT CASE WHEN LAITTETHAN RULES AT LEAST KISURAOMISTAJILLE NEHÄÅN JUST ALONG PASKOO Tunturi KELEKALLA rides drunk they will not go
    KALJATUPELIT ALONG THE ENTIRE RAITHIA KISURALAUMAT TÄYTHYY HÄVITHÄÄ
    THIS CURRENT SITUATION IS HOPELESS lichen reindeer KALUNNU käinen
    LIIAAN LARGE KISURAMÄÄRÄT ELI BEST LOPETHAA FULL SUPPORT OF THE EU-KISURAHOITO KISURA AT THE MOMENT, SO YOU MAKE NÄLÄKÄÄ Tarvis
    SOUTH-FOOD POINT LAITHAA TÄNHE KISUROILHE southern gentlemen pääthää
    the future of this area in a natural state then welcome to the tourism entrepreneurs here
    they are needed here please

    Äänestä

Net tulevat tänne haisevilla matkailuautoillaan. Viikon ruokakamppeet matkassa, tiisseliä kannussa, härskeimmät käyvät saunassa hotelleissa pummilla ja nukkuvat niissä kopeissa P-alueilla. Latiakaan eivät jätä ja hiihtävät yrittäjien kustantamilla laduilla tuntureissa.
Norjalaiset tulevat rannikolta ja käyttävät rahaa eivätkä elä pummilla. Niitä pitää kuunnella herkällä korvalla....
Suomalaisille on Levi, Ylläs, Ruka jne. Käykää siellä ja jättäkää meidät norjalaisten kanssa rauhaan.
Kilpisjärvelle tarvitaan kunnollinen laskettelukeskus, Malla ja Saana ovat hyvällä paikalla. Lentokentälle pitää myös kaavoittaa tilaa, jotta keski-euroopalaiset maksvat asiakkaat pääsevät perille asti.

Viherpiiperöt ja hesalaiset saavat minusta hiihtää kaivopuistossa.

Äänestä
  • lentokentästä joutopäivinä tehtävä huskyajelucenter, siellä sileäälä hyvä ottaa valjakolla spurttia, pidettäis vaikka ravikisat "HUSKY TOTO V5", lanseerattais uusi kilpailumuoto ja vedonlyöntimahdollisuus.Lentokenttä tehokkaampaan käyttöön. Kisojen jälkeen vaan lanataan pökkylät radalta pois ettei flyben renkaat liukastele laskeutuessaan ja taas noustessaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaan Lapin ihailij kirjoitti:

Luin eräästä tietoitusvälineestä, että helsinkiläinen virenjoukko on rauhoittamassa Enontekiön suurtunturialuetta. Ihan päävetokjuhtansa toimittavat paikalle puhumaan enontekiöläiset ympäri. Ja jostain luin, että kyseisestä kunnasta on jo reilusti yli puolet jo jotenkin suojeltua. Saa nähdä, onko upea kuntannme Helsingin talutusnuorassa. Minua ainakin kauhistuttaa, että joku etelän joukkio voi noin räikesäti määräillä vähäväkistä "tyhmänä pitämäänsä ansanosaa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu