Pelkään miehiä

98% miehistä ovat kilttejä. Naiset ovat niitä, jotka kylmästi torjuvat lähestymiset vähemmän mukavalla tavalla tutustamatta lainkaan mieheen. Jos uskallat lähestyä miestä, saat hyvin pienellä todennäköisyydellä saman kylmän vastaanoton minkä miehet usein saavat.

Sen takia monet miehet, kuten minä(kin), ei uskalla lähestyä naista, koska naisen reaktio saattaa olla kylmä ja ylimielinen. Jos taas miehen reaktio kylmä ja ylimielinen, tuollaisen miehen reaktio on kylmä ja ylimielinen kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa, ei pelkästään naisen lähestyessä.

Justhan se sanoi olevansa kiltti. Mutta mies kai kuitenkin. Pysy loitolla.

gfjjhgf kirjoitti:

98% miehistä ovat kilttejä. Naiset ovat niitä, jotka kylmästi torjuvat lähestymiset vähemmän mukavalla tavalla tutustamatta lainkaan mieheen. Jos uskallat lähestyä miestä, saat hyvin pienellä todennäköisyydellä saman kylmän vastaanoton minkä miehet usein saavat.

Sen takia monet miehet, kuten minä(kin), ei uskalla lähestyä naista, koska naisen reaktio saattaa olla kylmä ja ylimielinen. Jos taas miehen reaktio kylmä ja ylimielinen, tuollaisen miehen reaktio on kylmä ja ylimielinen kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa, ei pelkästään naisen lähestyessä.

Kun kaikilla "naimaikäisillä" naisilla ei aina ole haku päällä. Minä tykkään jutella myös miehille niin kuin juttelen kaikille. Siinä on yleensä se miikka, että miehet luulee jotain enemmän. Mukavista tytöistä tykätään. Samoin mukavista pojista. Miehillä vaan lipsuu yli äyräiden. Jos sitten ei tee tuttavuutta oma-alotteisesti, leimataan leuhkaksi. Itse välttelen varattuja miehiä ja sellaisille varatuille, jotka yrittää lähestyä "siinä mielessä", saatan antaakin kylmät rukkaset ansaitusti!!!!!!!!!!! EVVK varatut miehet.

gfjjhgf kirjoitti:

98% miehistä ovat kilttejä. Naiset ovat niitä, jotka kylmästi torjuvat lähestymiset vähemmän mukavalla tavalla tutustamatta lainkaan mieheen. Jos uskallat lähestyä miestä, saat hyvin pienellä todennäköisyydellä saman kylmän vastaanoton minkä miehet usein saavat.

Sen takia monet miehet, kuten minä(kin), ei uskalla lähestyä naista, koska naisen reaktio saattaa olla kylmä ja ylimielinen. Jos taas miehen reaktio kylmä ja ylimielinen, tuollaisen miehen reaktio on kylmä ja ylimielinen kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa, ei pelkästään naisen lähestyessä.

30-40 prosenttia miehistä on kilttejä. Ehkä oon valinnu väärin.

Painu punttisalin kautta baariin lirkuttamaan!!!

Tekstistäsi ei selviä minkä takia pelkäät ja halveksit miehiä? Oletko tullut satutetuksi niin rankasti vai mistä pelkosi johtuu?

Susta tuskin saa riittävän haastavaa kumppania parisuhteeseen joka tekee vaikutuksen mieheen älyllään ja sivistyksellään.
Ei miehet oo vaikea selkoisia, mutta et voi naisena sitä ymmärtää.
Sen voin vinkkinä antaa, että miehet ovat täysin mustavalkoisia otuksia
asiat joko ovat tai eivät ole, kun taas nainen miettii,
että mitä se tarkoitti tuolla ja tuolla?
Vaikka mies tarkoitti juuri sitä mitä sanoi.

Sitä paitti oon alkanut tulla siihen tulokseen et tykkään vähän rajummasta menosta sun suurin ongelma on se, että sussa ei oo sub-henkisyyttä ja
elämä on ollut liian helppoa.

Harmi, että olet joutunut kokemaan pettymyksiä suhteissasi. Suurin osa ihmisistä on. Pettymykset ja surut täytyy kuitenkin kestää, käsitellä ja jatkaa elämää. Ei se käytännössä ihan noin helppoa ole, mutta täytyy kuitenkin osata hyväksyä se, että elämässä joutuu myös kokemaan kipeitä asioita. Ei kukaan selviä elämästä kolhuitta.

Ilmiselvästi kaipaat miestä rinnallesi. Eihän tämä muuten ongelma sinulle olisikaan. Pelkäämällä turhaan et kuitenkaan anna itsellesi edes mahdollisuutta onneen.

Sinun täytyy vain uskaltaa luottaa. Ja kyllä, voi olla että petyt uudelleen. Voi olla, että seuraavakin mies satuttaa sinua. Voi myös käydä niin, että sinä satutat häntä. Ei ole olemassa takuita, täytyy vain luottaa toiseen ja erityisesti itseensä, jotta tietää että pahimman tapahtuessa selviää kyllä siitäkin.

Ei kaikki miehet ole pahoja. Ei kaikki miehet petä tai vie rahoja. Toivottavasti löydät sellaisen, joka on valmis tekemään kaikkensa ettei satuttaisi sinua.

Kuulostat naiivilta ja huonolta ihmistuntijalta. Suurin osa ihmisistä, jopa miehistä, ei ole kusipäisiä pettureita, mutta silti jotkut naiset vetävät heitä puoleensa kuin paska kärpäsiä. Ilmeisesti ihastut miehissä sellaisiin piirteisiin, jotka ovat yleisiä näillä pettureilla. Kenties jopa kaipaat miestä, joka jollain tapaa käyttää sinua hyväkseen. Ehkä et kykene tasapainoiseen ja tasaveroiseen suhteeseen, joka perustuu luottamukseen ja kunnioitukseen, eikä hyväksikäyttöön.

"Miesten arvomaailma tuntuu todella kieroutuneelta ja ikävältä - ne asiat jotka ovat itselleni tärkeitä eivät ole miehille."

Tätä kohtaa en ymmärrä. Mitä ovat nämä kierot arvot joita miehet kannattaa, mutta sinä et? Pettäminen ja valehtelu vai?

Ai niin ja lue Puzon kirjoja äläkä anna miehen viedä
rahojasi nyt sulla ei oo ees luottotietoja. =/
Sekin on pitkä miinus sen lisäksi että et ota kakkoseen.

Miehen valintakriteereissä ei tietysti ole ollut mitään tarkistamisen varaa ?

Ei millään pahalla, mutta luonnossa salama voi joskus lyödä kaksi kertaa samaan paikkaan. Se kolmas kerta alkaa olla epätodennäköistä ainakin lyhyellä aikaa.

Miten teitä pahoja miehiä sitten oppisi varomaan?

Mun on vaikea pettää kun naiset ei edes tykkää minusta eivätkä halua seurustella.
Ja kyllä mä pärjään ihan omilla rahoillani, sun rahoja en ottais vaikka antaisitkin.

kiltti mies. kirjoitti:

Mun on vaikea pettää kun naiset ei edes tykkää minusta eivätkä halua seurustella.
Ja kyllä mä pärjään ihan omilla rahoillani, sun rahoja en ottais vaikka antaisitkin.

Siis kaikki miehethän ovat omasta mielestään kilttejä ja kunnollisia. Mä seurustelin yhden tosi kiltin ja kunnollisen miehen kanssa, jolla ei ollut mitään omaa tahtoa. Ja koska sillä ei ollut omaa tahtoa, sillä ei myöskään ollut tahtoa kieltäytyä "vielä yhdestä" ryypystä kavereiden pyytäessä tai sänkyseurasta halukkaan naisen kiehnätessä vieressä. Jälkeen päin se oli tosi surullinen ja säälittävä, vähän kuin lapsi joka on syönyt äidin keksivaraston koska ei vaan voinut vastustaa kiusausta.

Olen oppinut että kiltit ovat pahimpia, koska ne tekevät pahoja asioita ei omasta tahdostaan, vaan siksi ettei ole munaa kieltäytyä.

sini. kirjoitti:

Siis kaikki miehethän ovat omasta mielestään kilttejä ja kunnollisia. Mä seurustelin yhden tosi kiltin ja kunnollisen miehen kanssa, jolla ei ollut mitään omaa tahtoa. Ja koska sillä ei ollut omaa tahtoa, sillä ei myöskään ollut tahtoa kieltäytyä "vielä yhdestä" ryypystä kavereiden pyytäessä tai sänkyseurasta halukkaan naisen kiehnätessä vieressä. Jälkeen päin se oli tosi surullinen ja säälittävä, vähän kuin lapsi joka on syönyt äidin keksivaraston koska ei vaan voinut vastustaa kiusausta.

Olen oppinut että kiltit ovat pahimpia, koska ne tekevät pahoja asioita ei omasta tahdostaan, vaan siksi ettei ole munaa kieltäytyä.

Jos et osaa tehdä eroa tahdottoman vätyksen ja kiltin, kunnollisen miehen väliillä, niin ei ihme että joudut tekemisiin paskiaisten kanssa.

Heti kun opit erottamaan aidosti kltin ja vätyksen, löydät myös hyvän miehen.

sini. kirjoitti:

Siis kaikki miehethän ovat omasta mielestään kilttejä ja kunnollisia. Mä seurustelin yhden tosi kiltin ja kunnollisen miehen kanssa, jolla ei ollut mitään omaa tahtoa. Ja koska sillä ei ollut omaa tahtoa, sillä ei myöskään ollut tahtoa kieltäytyä "vielä yhdestä" ryypystä kavereiden pyytäessä tai sänkyseurasta halukkaan naisen kiehnätessä vieressä. Jälkeen päin se oli tosi surullinen ja säälittävä, vähän kuin lapsi joka on syönyt äidin keksivaraston koska ei vaan voinut vastustaa kiusausta.

Olen oppinut että kiltit ovat pahimpia, koska ne tekevät pahoja asioita ei omasta tahdostaan, vaan siksi ettei ole munaa kieltäytyä.

Minä en juo tippaakaan alkoholia vaikka kuka tyrkyttäisi ja miten. Naiset eivät tule kiehnäämään viereeni.

sini. kirjoitti:

Siis kaikki miehethän ovat omasta mielestään kilttejä ja kunnollisia. Mä seurustelin yhden tosi kiltin ja kunnollisen miehen kanssa, jolla ei ollut mitään omaa tahtoa. Ja koska sillä ei ollut omaa tahtoa, sillä ei myöskään ollut tahtoa kieltäytyä "vielä yhdestä" ryypystä kavereiden pyytäessä tai sänkyseurasta halukkaan naisen kiehnätessä vieressä. Jälkeen päin se oli tosi surullinen ja säälittävä, vähän kuin lapsi joka on syönyt äidin keksivaraston koska ei vaan voinut vastustaa kiusausta.

Olen oppinut että kiltit ovat pahimpia, koska ne tekevät pahoja asioita ei omasta tahdostaan, vaan siksi ettei ole munaa kieltäytyä.

Onneksi, et yleistä yhtään. Mutta täällähän sulle näitä runkkareita on
jonoksi asti joten silvoplee siitä ensimmäinen
ressukka ja alttarille hopiti hopiti.

Ai niin myös yleistäminen on paha vika ihmisessä
saatat myös olla ruma sisältä? Kato tää elämä ja
parisuhteet varsinkaan ei oo mitään vitun Hollywoodia,
katot liikaa salkkareita..(Jos niitä enää ees tulee).

vahvatahtoinen atm kirjoitti:

Minä en juo tippaakaan alkoholia vaikka kuka tyrkyttäisi ja miten. Naiset eivät tule kiehnäämään viereeni.

Kyllä ne sitten tulee, kun huomaavat, että olet varattu.

Muuta yhteen toisen naisen kanssa ja adoptoikaa lapsi.

Eli haluat miehestä vain siittäjän ja välikappaleen omaa perheunelmaasi varten. Lähtökohtasi on jo niin väärä ja kiero, että en koskaan haluaisi päätyä yhteen kaltaisesi naisen kanssa.

Öö..Ei vaadi.

Täältä nyt se alttarille viety ja siltä pummaat lapset,
katot vaan et tulot on niin hyvät ,et saat täydet elarit ja
avot homma bueno. Ei perheessä miestä tarvi kuin
3 minuuttia. Voin kokemuksesta kertoa, että parempaa jälkeä
tulee ilman miestä.

"Suurin osa miehistä haluaa samoja asioita kuin naiset: rakkautta, huolenpitoa ja tunteen siitä, että on olemassa ihminen, jolle olet erityinen. Myös mies haluaa, että on joku, joka aidosti välittää, mieluiten juuri nainen."

Eiköhän olisi jo korkea aika myöntää, että näitä playereitä ja vain omaa huvia tavoittelevia naisia on yhä isompi määrä. Ihmissuhteilla pelaillaan ja siitä pidetään niin kauan, kunnes naisella alkaa kello soimaan, ja alkaa mankuminen kersojen perään. Silloin tullaan suurinpiirtein yhdessä yössä ah-niin-vastuulliseksi äitiehdokkaaksi, ja kun raskaus on saatu alkuun, ollaan suurinpiirtein itse pyhimyksiä.

Kuitenkin ennen tätä kaikkea on voitu pelailla ihmissuhteilla ja miesten tunteilla mennen tullen 10-0. Siksi ymmärrettävistä syistä osa miehistä on hyvin varovaisia naisten suhteen, ja syynä voi olla hyvin yhden tai useamman kerran petetty luottamus ihan naisten toimesta.

Sivusta on tullut nähtyä näitäkin naisia, jotka nuorempana ovat olleet ihmissuhteiden suhteen varsin omahyväisiä ja röyhkeitä. Kun ikää on tullut lisää, ja mahdollisesti enää ei olla kaiken keskipisteenä, kun se kauneuskin on alkanut rapistumaan, silloin yllättäen naisille alkaa kova halu ns. luotettavien miesten perään. Ihanan kaksinaamaista touhua tyyliin "siperia opettaa".

Toisin sanoin, pelaa nämä asiat myös toisinkin päin...

Kyllä jotkut miehet panostaa perheeseen paljonkin. Mutta ehkä useammat naiset ovat sitoutuneempia ja panostavampia. Varsinkin nuorempina miehet eivät välttämättä niin mielellään vielä oikein halua asettua aloilleen ajatuksena, että ollaanpa tässä nyt loppuelämä yhdessä.

sggsgdgsg kirjoitti:

Kyllä jotkut miehet panostaa perheeseen paljonkin. Mutta ehkä useammat naiset ovat sitoutuneempia ja panostavampia. Varsinkin nuorempina miehet eivät välttämättä niin mielellään vielä oikein halua asettua aloilleen ajatuksena, että ollaanpa tässä nyt loppuelämä yhdessä.

Ja toisinaan voi olla niin, että naisen näkökulmasta miehen ja naisen välinen suhde on parisuhde, mutta miehen näkökulmasta vakipanosuhde, jossa tehdään kuitenkin muutakin yhdessä.

sggsgdgsg kirjoitti:

Kyllä jotkut miehet panostaa perheeseen paljonkin. Mutta ehkä useammat naiset ovat sitoutuneempia ja panostavampia. Varsinkin nuorempina miehet eivät välttämättä niin mielellään vielä oikein halua asettua aloilleen ajatuksena, että ollaanpa tässä nyt loppuelämä yhdessä.

En muista ikinä tavanneeni miestä, joka ei jo nuorena olisi valmis vakavaan suhteeseen. Kyse on korkeintaan siitä, että kakskymppinen uskoo vielä löytävänsä napakympin ja sitä etsiessään saattaa käydä läpi kevyempiä naisjuttuja. Voi myös olla, etteivät seurustelutaidot ole kehittyneet ja siksi suhteet jäävät lyhyiksi. Kolmekymppisenä moni mies alistuu realismille ja toteaa, että parempi ottaa tuo ihan kiva seiskan tyttö ja perustaa perhe lanssaan, kun ei sitä kymppiä kerran ole saanut. Sitäpaitsi voi olla, että niistä kympeistä on jo kokemusta ja sitä myöten mies ymmärtää, ettei se arkielämä lopulta missitason lääkärittären kanssa niin hirveästi eroa nätin hoitsun kanssa jaetusta elämästä.

Kyllä hyvät miehet panostaa parisuhteisiinsa. Monet miehet ovat vaan tosi juntteja. Mikään muu ei kiinnosta kuin alkoholi ja p*llu.

Tietysti lapsella olisi hyvä olla isä ja äiti.

Hei ämmä,sul on ollut kolme miestä KOLME..Ja tunnet jo kaikki
maailman miehet.Täältä nyt joku noista hipsukoista kuleksimasta.
Ei saatana näitä ku lukee niin oot joku peruskoulun käyny
bimbo joka kattoo salkkareita samalla ku kirjottaa.

Miehet ei halua perhettä naisen kanssa, jolle mies on pelkkä siittäjä, elättäjä ja väline perheen hankkimiseen.

Älä missään nimessä tuhoa kenenkään miehen elämää näillä haaveillasi. Sinusta ei ole suhteeseen sen enempää kuin niistä miehistä joille nainen on pelkkä reikä johon laskea lastinsa.

Miehet ei halua perustaa sitä perhettä naisen kanssa, joka "kelpaa paremman puutteessa" tai jota ei rakasta. Miehillä ei ole tällaista perheenperustamispakkoa, joka johtaisi sitoutumaan jonkun "ihan OK"-naisen kanssa.

Toisekseen, mikä ihmeen hyve se on että haluaa perheen? Ei se ole mikään moraalinen juttu, vaan jokaisen henkilökohtainen valinta. Ei kukaan ole parempi sen takia että on perheellinen tai kukaan huonompi sen takia ettei halua lapsia. Se ei tee miehestä mitenkään moraalisesti arveluttavaa, jos hän ei halua perustaa perhettä. Vähän tulee mieleen että sulla taitaa itselläsikin olla vähän kieroutunut ajatusmaailma.

Kai sen terapeutin saa itse valita onko se mies vai nainen. On niitä oudompiakin syitä käydä terapiassa, eikä ihmiset niitä omia syitään varmaan julkisesti paljon huutele.

Kuinka paljon janoat tuota "parasta huonointa suhdettasi"? Olen muutaman kerran ollut suhteessa miehen kanssa, jolla on ollut kuvailemasi huono suhde takana, mutta yksikään näistä miehistä ei koskaan päässyt entisestään yli ja sydämessään kaipasi häntä takaisin, samalla tyytyen minuun, siksi aikaa kun sai taas vihreää valoa entiseltä. Aina tietenkään vihreää valoa ei ole tullut, mutta olen huomannut suuren kaipuun jonnekin muualle.. Olen koittanut keskustella asiasta (ei syyttävään tai tuomitsevaan sävyyn) josko se helpottaisi, mutta miehet eivät koskaan uskalla puhua sellaisista asioista. Ei se minua loukkaa, minua loukkaa se, että tiedän jonkun olevan vialla, muttei siitä saa puhua. Olen koittanut hyväksyä olevani henkisesti kakkosnainen, mutten psyykkisesti kestä sellaista. Olen eronnut ja koittanut etsiä uutta miestä, mutta vastaan ei ole tullut vielä yhtäkään miestä, jota joku entinen ei olisi kaltoinkohdellut - ja joka ei olisi tämän naisen pauloissa edelleen (vaikkei pidä mitään yhteyttäkään)..

Jotenkin olen paikantanut tämän kaipuun siihen, että kun itse on kiinnostunut ja saa toiselta pikkaisen vastakaikua, mutta huomiota säännöstellään tarpeeksi pieninä annoksina, tulee toivoton hyväksymisen kerjääminen. Sitä saa sen verran huomiota, että jaksaa roikkua mukana, sitä ruokitaan juuri sen verran, että oma pää kestää.. Hyväksyntää ei lopulta koskaan tulekaan, mutta se jää vaivaamaan. Niin sanotusti et saanut mitä halusit, et saanut toiselta ihmiseltä "olet normaali ja hyvä ihminen"-leimaa. Koska aika moni ihminen pitää itseään hyvänä ja hyväksyttävänä (vaikka inhoaisikin itseään, silti moni kokee näin) tulee tarve todistella sille toiselle, että olen ihan oikeasti tavoittelemisen arvoinen ja myös sinun rakkauden arvoinen.

Uskon myös, että jos on jäänyt kiinni edelliseen naiseensa, ei voi olla kokonaisvaltaisesti uudessa suhteessa. Edellinen nainen on nostettu johonkin myyttiseen asemaan, kultaiselle jalustalle, vaikka hänen virheitä voidaankin myöntää olevan ja tutkia niitä, mutta omalla tavallaan hän on kuitenkin tärkeämpi kuin se, joka sinut hyväksyy ja antaa sinulle mitä sinä tarvitset. Hän on silloin "valmista kauraa" eikä hänen eteen tarvitse taistella, eikä hänelle tarvitse todistella itseään. Sitten kutkuttaa ajatus, että jos nyt oikeasti saisin taottua entiselle naiselle, että minä olen hyvä mies, hän huolisi minut ja elämä olisi onnellisempaa ja olo olisi täyttynyt..

Alkuun uudessa suhteessa tunteet entistä naista kohtaan voi laimeta, mutta kun uusi suhde alkaa arkipäiväistyä, fantasiat myyttisestä oliosta alkaa voimistua ja päässä muodostuu ajatus, että kaikki ongelmat ratkeaisi jos saisi entisensä takaisin.. Uusi nainen voi olla kuinka täydellinen tahansa, muttei silti tunnu oikealta.

Jos nyt tämä entinen nainen tulisi luoksesi ja sanoisi, että ymmärtää nyt, hän ei osannut antaa sinulle mitä tarvitsit, ja nyt olisi valmis antamaan sinulle kaiken, vaihtaisitko naista? Jos saisit kaiken mistä olet aina haaveillut? Ja mitä tarkoitat velalla korkoineen? Kasvaako kaipuusi tätä naista kohtaan edelleen?

Jotenkin ristiriitaista, että sanot, että kaikista suhteista, juuri tuo on se mitä sinä haluat, mutta sitten neuvot, ettei saa toimia niin kuin entinen naisesi toimi. Sinun elämäsi rakkaus toimi etäisesti ja tunnekylmästi, mutta silti olisit vieläkin valmis olemaan hänen kanssaan (viitaten siis janoosi) ja olit / olet valmis menemään pitkällekin. Joten eikö ole naisille oikeampi ohje olla kuvailemasi nainen, koska se on se joka miehiä todellisuudessa tuntuu koukuttavan.

Sinisettähdet kirjoitti:

Kuinka paljon janoat tuota "parasta huonointa suhdettasi"? Olen muutaman kerran ollut suhteessa miehen kanssa, jolla on ollut kuvailemasi huono suhde takana, mutta yksikään näistä miehistä ei koskaan päässyt entisestään yli ja sydämessään kaipasi häntä takaisin, samalla tyytyen minuun, siksi aikaa kun sai taas vihreää valoa entiseltä. Aina tietenkään vihreää valoa ei ole tullut, mutta olen huomannut suuren kaipuun jonnekin muualle.. Olen koittanut keskustella asiasta (ei syyttävään tai tuomitsevaan sävyyn) josko se helpottaisi, mutta miehet eivät koskaan uskalla puhua sellaisista asioista. Ei se minua loukkaa, minua loukkaa se, että tiedän jonkun olevan vialla, muttei siitä saa puhua. Olen koittanut hyväksyä olevani henkisesti kakkosnainen, mutten psyykkisesti kestä sellaista. Olen eronnut ja koittanut etsiä uutta miestä, mutta vastaan ei ole tullut vielä yhtäkään miestä, jota joku entinen ei olisi kaltoinkohdellut - ja joka ei olisi tämän naisen pauloissa edelleen (vaikkei pidä mitään yhteyttäkään)..

Jotenkin olen paikantanut tämän kaipuun siihen, että kun itse on kiinnostunut ja saa toiselta pikkaisen vastakaikua, mutta huomiota säännöstellään tarpeeksi pieninä annoksina, tulee toivoton hyväksymisen kerjääminen. Sitä saa sen verran huomiota, että jaksaa roikkua mukana, sitä ruokitaan juuri sen verran, että oma pää kestää.. Hyväksyntää ei lopulta koskaan tulekaan, mutta se jää vaivaamaan. Niin sanotusti et saanut mitä halusit, et saanut toiselta ihmiseltä "olet normaali ja hyvä ihminen"-leimaa. Koska aika moni ihminen pitää itseään hyvänä ja hyväksyttävänä (vaikka inhoaisikin itseään, silti moni kokee näin) tulee tarve todistella sille toiselle, että olen ihan oikeasti tavoittelemisen arvoinen ja myös sinun rakkauden arvoinen.

Uskon myös, että jos on jäänyt kiinni edelliseen naiseensa, ei voi olla kokonaisvaltaisesti uudessa suhteessa. Edellinen nainen on nostettu johonkin myyttiseen asemaan, kultaiselle jalustalle, vaikka hänen virheitä voidaankin myöntää olevan ja tutkia niitä, mutta omalla tavallaan hän on kuitenkin tärkeämpi kuin se, joka sinut hyväksyy ja antaa sinulle mitä sinä tarvitset. Hän on silloin "valmista kauraa" eikä hänen eteen tarvitse taistella, eikä hänelle tarvitse todistella itseään. Sitten kutkuttaa ajatus, että jos nyt oikeasti saisin taottua entiselle naiselle, että minä olen hyvä mies, hän huolisi minut ja elämä olisi onnellisempaa ja olo olisi täyttynyt..

Alkuun uudessa suhteessa tunteet entistä naista kohtaan voi laimeta, mutta kun uusi suhde alkaa arkipäiväistyä, fantasiat myyttisestä oliosta alkaa voimistua ja päässä muodostuu ajatus, että kaikki ongelmat ratkeaisi jos saisi entisensä takaisin.. Uusi nainen voi olla kuinka täydellinen tahansa, muttei silti tunnu oikealta.

Jos nyt tämä entinen nainen tulisi luoksesi ja sanoisi, että ymmärtää nyt, hän ei osannut antaa sinulle mitä tarvitsit, ja nyt olisi valmis antamaan sinulle kaiken, vaihtaisitko naista? Jos saisit kaiken mistä olet aina haaveillut? Ja mitä tarkoitat velalla korkoineen? Kasvaako kaipuusi tätä naista kohtaan edelleen?

Jotenkin ristiriitaista, että sanot, että kaikista suhteista, juuri tuo on se mitä sinä haluat, mutta sitten neuvot, ettei saa toimia niin kuin entinen naisesi toimi. Sinun elämäsi rakkaus toimi etäisesti ja tunnekylmästi, mutta silti olisit vieläkin valmis olemaan hänen kanssaan (viitaten siis janoosi) ja olit / olet valmis menemään pitkällekin. Joten eikö ole naisille oikeampi ohje olla kuvailemasi nainen, koska se on se joka miehiä todellisuudessa tuntuu koukuttavan.

Minä olen yhdestä naisesta, joka ainakin joskus tuntui elämäni rakkaudelta, ajatellut, että olisi myöhässä jos tulisi takaisin silloin kun olen vakavassa suhteessa jonkun uuden kanssa. Sillä silloin se uusi on "antautunut" minulle, on luottanut ja sitoutunut minuun ja minä häneen. Sitä juuri sitoutuminen tarkoittaa, ettei siitä lähdetä vaihtamaan, vaikka voisikin tuntua, että joku saattaisi olla vähän jännempää tai isotissisempää seuraa. Tietysti se vanhan rakkauden takaisinsaanti vähän jäisi mielen sopukoihin kummittelemaan, mutta sen verran uskon itsestäni miestä löytyvän, että en ala rikkomaan lisää sydämiä omien poukkoilujeni takia.
Eri asia tietysti jos olisi niin kummallisesta suhteesta kyse, että sille uudelle olisi heti alunperinkin kerrottu tämä ehto: "haluan olla kanssasi paitsi jos X viiden vuoden takaa tuleekin lopulta takaisin". Itse en kuitenkaan tuollaisessa suhteessa osaisi kuvitella olevani. Suhteessa täytyy olla edes illuusio siitä, että ollaan toistemme ykköset.

Joo, tuo fewternin tilanne kuulostaa ikävältä. Ilmeisesti siis pääsi vähäksi aikaa tapailemaan itseään korkeatasoisempaa naista, johon rakastui palavasti ja nainen ei tietenkään alempitasoisesta miehestä juuri syttynyt ja oli jopa töykeä ja julma. Ja fwerete vaan edelleen haikailee peräänsä, koska tuo nainen oli parhaannäköinen nainen, jota hänellä on ollut. Tästä sitten kaikki fewtreten uudemmatkin naiset joutuvat kärsimään.

Sinisettähdet kirjoitti:

Kuinka paljon janoat tuota "parasta huonointa suhdettasi"? Olen muutaman kerran ollut suhteessa miehen kanssa, jolla on ollut kuvailemasi huono suhde takana, mutta yksikään näistä miehistä ei koskaan päässyt entisestään yli ja sydämessään kaipasi häntä takaisin, samalla tyytyen minuun, siksi aikaa kun sai taas vihreää valoa entiseltä. Aina tietenkään vihreää valoa ei ole tullut, mutta olen huomannut suuren kaipuun jonnekin muualle.. Olen koittanut keskustella asiasta (ei syyttävään tai tuomitsevaan sävyyn) josko se helpottaisi, mutta miehet eivät koskaan uskalla puhua sellaisista asioista. Ei se minua loukkaa, minua loukkaa se, että tiedän jonkun olevan vialla, muttei siitä saa puhua. Olen koittanut hyväksyä olevani henkisesti kakkosnainen, mutten psyykkisesti kestä sellaista. Olen eronnut ja koittanut etsiä uutta miestä, mutta vastaan ei ole tullut vielä yhtäkään miestä, jota joku entinen ei olisi kaltoinkohdellut - ja joka ei olisi tämän naisen pauloissa edelleen (vaikkei pidä mitään yhteyttäkään)..

Jotenkin olen paikantanut tämän kaipuun siihen, että kun itse on kiinnostunut ja saa toiselta pikkaisen vastakaikua, mutta huomiota säännöstellään tarpeeksi pieninä annoksina, tulee toivoton hyväksymisen kerjääminen. Sitä saa sen verran huomiota, että jaksaa roikkua mukana, sitä ruokitaan juuri sen verran, että oma pää kestää.. Hyväksyntää ei lopulta koskaan tulekaan, mutta se jää vaivaamaan. Niin sanotusti et saanut mitä halusit, et saanut toiselta ihmiseltä "olet normaali ja hyvä ihminen"-leimaa. Koska aika moni ihminen pitää itseään hyvänä ja hyväksyttävänä (vaikka inhoaisikin itseään, silti moni kokee näin) tulee tarve todistella sille toiselle, että olen ihan oikeasti tavoittelemisen arvoinen ja myös sinun rakkauden arvoinen.

Uskon myös, että jos on jäänyt kiinni edelliseen naiseensa, ei voi olla kokonaisvaltaisesti uudessa suhteessa. Edellinen nainen on nostettu johonkin myyttiseen asemaan, kultaiselle jalustalle, vaikka hänen virheitä voidaankin myöntää olevan ja tutkia niitä, mutta omalla tavallaan hän on kuitenkin tärkeämpi kuin se, joka sinut hyväksyy ja antaa sinulle mitä sinä tarvitset. Hän on silloin "valmista kauraa" eikä hänen eteen tarvitse taistella, eikä hänelle tarvitse todistella itseään. Sitten kutkuttaa ajatus, että jos nyt oikeasti saisin taottua entiselle naiselle, että minä olen hyvä mies, hän huolisi minut ja elämä olisi onnellisempaa ja olo olisi täyttynyt..

Alkuun uudessa suhteessa tunteet entistä naista kohtaan voi laimeta, mutta kun uusi suhde alkaa arkipäiväistyä, fantasiat myyttisestä oliosta alkaa voimistua ja päässä muodostuu ajatus, että kaikki ongelmat ratkeaisi jos saisi entisensä takaisin.. Uusi nainen voi olla kuinka täydellinen tahansa, muttei silti tunnu oikealta.

Jos nyt tämä entinen nainen tulisi luoksesi ja sanoisi, että ymmärtää nyt, hän ei osannut antaa sinulle mitä tarvitsit, ja nyt olisi valmis antamaan sinulle kaiken, vaihtaisitko naista? Jos saisit kaiken mistä olet aina haaveillut? Ja mitä tarkoitat velalla korkoineen? Kasvaako kaipuusi tätä naista kohtaan edelleen?

Jotenkin ristiriitaista, että sanot, että kaikista suhteista, juuri tuo on se mitä sinä haluat, mutta sitten neuvot, ettei saa toimia niin kuin entinen naisesi toimi. Sinun elämäsi rakkaus toimi etäisesti ja tunnekylmästi, mutta silti olisit vieläkin valmis olemaan hänen kanssaan (viitaten siis janoosi) ja olit / olet valmis menemään pitkällekin. Joten eikö ole naisille oikeampi ohje olla kuvailemasi nainen, koska se on se joka miehiä todellisuudessa tuntuu koukuttavan.

"Jotenkin ristiriitaista, että sanot, että kaikista suhteista, juuri tuo on se mitä sinä haluat, mutta sitten neuvot, ettei saa toimia niin kuin entinen naisesi toimi."

Entinen systeemi ei ollut sitä että kyseessä olisi koskaan ollut "minun nainen". Juuri sitä en kokenut, vaan hän oli aina itsensä. En halua muutenkaan omistaa ketään tai olla vastuussa toisesta "omistussuhteen" muodosta, otan vastuuta vain itsestäni ja siitä että yritän olla se kelpo tyyppi suhteessa.

Ja siis, olennaista ei ole se että nainen oli tietynlainen. Miksi haluta olla sosiaalis-romanttisesti rikkinäinen vartavasten? Kyse on siitä että kyseinen kohtaamattomuus on jäänyt kaivelemaan minua koska toisaalta koen että minä en riittänyt, en vaikka tunteeni olivat tosia ja pyrin niitä osoittamaan siinä suhteessa tavalla jonka suhteen laatu mahdollisti. Tuo suhde opetti minulle etten ole mikään tunteiden teräsmies joka voittaa naisen luottamuksen, en vaikka sitä kuinka haluaisin ja venyttäisin itseni niin pitkälle kuin voin.

Älä ihmeessä tahdo olla se ihminen joka jää mieleen mahdottomana ja jonka jäljiltä mies raahautuu tyhjiin piiskattuna jonnekin muualle. Se ei tee sinua onnelliseksi, se on liian vähän mitä tulee onnellisen suhteen saavuttamiseen sillä tuollainen asenne ei voi sisältää onnellista suhdetta. Jos oma pelkosi on yksinäisyyteen johtava helvetti, niin silloin pelastajien pieksäminen ei auta asiaasi, vaan mittaa vain milloin kunkin kynnys kääntyä pois ylittyy - jokaisella on se kynnys.

Se mitä sanoit miesvihastasi on surullista koska rivien välistä pystyn lukemaan myös loputtoman kaipuun, tuolloin vihan hedelmät eivät koske vain miehiä vaan myös sinua itseäsi. Vankila on omasi ja sinut vapauttava avain on omassa taskussasi. Valinta on vain käytätkö sitä ja päästät ulkomaailman vankilaasi, et voi valita tuleeko sieltä pelkkää hyvää - vaan sieltä tulee aina jokin määrä kumpaakin. Minä vein tuohon kaivelemaan jääneeseen suhteeseen epävarmuuteni joka määritti sen pisteen jonka jälkeen olisin tarvinnut häneltä apua jatkaakseni.

KFjkwenejkweffwewef kirjoitti:

"Jotenkin ristiriitaista, että sanot, että kaikista suhteista, juuri tuo on se mitä sinä haluat, mutta sitten neuvot, ettei saa toimia niin kuin entinen naisesi toimi."

Entinen systeemi ei ollut sitä että kyseessä olisi koskaan ollut "minun nainen". Juuri sitä en kokenut, vaan hän oli aina itsensä. En halua muutenkaan omistaa ketään tai olla vastuussa toisesta "omistussuhteen" muodosta, otan vastuuta vain itsestäni ja siitä että yritän olla se kelpo tyyppi suhteessa.

Ja siis, olennaista ei ole se että nainen oli tietynlainen. Miksi haluta olla sosiaalis-romanttisesti rikkinäinen vartavasten? Kyse on siitä että kyseinen kohtaamattomuus on jäänyt kaivelemaan minua koska toisaalta koen että minä en riittänyt, en vaikka tunteeni olivat tosia ja pyrin niitä osoittamaan siinä suhteessa tavalla jonka suhteen laatu mahdollisti. Tuo suhde opetti minulle etten ole mikään tunteiden teräsmies joka voittaa naisen luottamuksen, en vaikka sitä kuinka haluaisin ja venyttäisin itseni niin pitkälle kuin voin.

Älä ihmeessä tahdo olla se ihminen joka jää mieleen mahdottomana ja jonka jäljiltä mies raahautuu tyhjiin piiskattuna jonnekin muualle. Se ei tee sinua onnelliseksi, se on liian vähän mitä tulee onnellisen suhteen saavuttamiseen sillä tuollainen asenne ei voi sisältää onnellista suhdetta. Jos oma pelkosi on yksinäisyyteen johtava helvetti, niin silloin pelastajien pieksäminen ei auta asiaasi, vaan mittaa vain milloin kunkin kynnys kääntyä pois ylittyy - jokaisella on se kynnys.

Se mitä sanoit miesvihastasi on surullista koska rivien välistä pystyn lukemaan myös loputtoman kaipuun, tuolloin vihan hedelmät eivät koske vain miehiä vaan myös sinua itseäsi. Vankila on omasi ja sinut vapauttava avain on omassa taskussasi. Valinta on vain käytätkö sitä ja päästät ulkomaailman vankilaasi, et voi valita tuleeko sieltä pelkkää hyvää - vaan sieltä tulee aina jokin määrä kumpaakin. Minä vein tuohon kaivelemaan jääneeseen suhteeseen epävarmuuteni joka määritti sen pisteen jonka jälkeen olisin tarvinnut häneltä apua jatkaakseni.

En siis ole tuo ap, näköjään nimimerkki oli siihen viittaava. Minä en vihaa miehiä, ehei, minä vain olen surullinen, että jokaisella miehellä on se suola joka janottaa, vaikka on jo uusi suhde, suhde, joka periaatteessa olisi "unelmien täyttymys" mutta jää tuon edellisen naisen varjoon.

Mutta et vastannut kysymykseeni; olisitko valmis jättämään nykyisen kumppanisi, jos tämä joka ei osannut toimia sinusta "oikein" tulisi ja sanoisi, että ymmärtäisi nyt kuinka väärin toimi, että saat kaiken mitä aina olet halunnut, nimenomaisesti häneltä?

Itse olen avoin ja vastaanottava sekä antava. Silti saan aina siipeeni, koska nämä unelmanaiset kummittelevat kaikkien miesten mielessä, ja jotkut näistä naisista ihan ilkeyttään tulevat sotkemaan vakaan parisuhteen, kai testatakseen onko mies vielä koukussa. Kun mies tekee liikkeen, yleensä nämä naiset heittävät ne menemään uudestaan. Toki on niitäkin, jotka eivät kieroilun takia peliin ryhdy vaan kuvittelevat haluavansa sen, joka ei silloinkaan kelvannut. Mutta näissä kuvioissa on aina ollut sama tekijä; unelmanainen ja lopputulos: minut on heivattu tai minua on petetty. Eikä nämä suhdekuviot ole miehille aina hetki sitten tapahtuneita. Lähes aina ne ovat olleet vuosien takaisia juttuja, suhteet (jos niitä edes oli) oli kariutunut monia vuosia sitten..

Minä olen siis turha, aina. Minä en ole kenellekään koskaan minkäänlainen haavekuva, en se, jonka luokse halutaan, jonka perään itketään. En halua olla mahdoton tai tuhoava, haluan, että olen jollekin ykkösnainen. Raastava pettymys elämässä ehkä on se, että minua ei voi rakastaa täysillä ja ainoastaan, vaan minä olen se johon alistutaan, jottei tarvitse olla yksin. Mutta jos alankin pelaamaan teidän miestenne omaa peliä; alan olemaan mahdoton, jopa tuhoava. Sitten kun mies on samassa koukussa, kuin missä sinä olet, tulen ja sanon että kaikki on ok, tajuan nyt. Sitten olen miehen unelmien täyttymys ja kaikki on onnellisia. Eikö? Eikö sinunkin unelmasi olisi, että tämä nainen tajuaisi kuinka hyvä ja mahtava mies olet, ja antaisi sen, mitä sinä niin suuresti tarvitset.

Sinisettähdet kirjoitti:

En siis ole tuo ap, näköjään nimimerkki oli siihen viittaava. Minä en vihaa miehiä, ehei, minä vain olen surullinen, että jokaisella miehellä on se suola joka janottaa, vaikka on jo uusi suhde, suhde, joka periaatteessa olisi "unelmien täyttymys" mutta jää tuon edellisen naisen varjoon.

Mutta et vastannut kysymykseeni; olisitko valmis jättämään nykyisen kumppanisi, jos tämä joka ei osannut toimia sinusta "oikein" tulisi ja sanoisi, että ymmärtäisi nyt kuinka väärin toimi, että saat kaiken mitä aina olet halunnut, nimenomaisesti häneltä?

Itse olen avoin ja vastaanottava sekä antava. Silti saan aina siipeeni, koska nämä unelmanaiset kummittelevat kaikkien miesten mielessä, ja jotkut näistä naisista ihan ilkeyttään tulevat sotkemaan vakaan parisuhteen, kai testatakseen onko mies vielä koukussa. Kun mies tekee liikkeen, yleensä nämä naiset heittävät ne menemään uudestaan. Toki on niitäkin, jotka eivät kieroilun takia peliin ryhdy vaan kuvittelevat haluavansa sen, joka ei silloinkaan kelvannut. Mutta näissä kuvioissa on aina ollut sama tekijä; unelmanainen ja lopputulos: minut on heivattu tai minua on petetty. Eikä nämä suhdekuviot ole miehille aina hetki sitten tapahtuneita. Lähes aina ne ovat olleet vuosien takaisia juttuja, suhteet (jos niitä edes oli) oli kariutunut monia vuosia sitten..

Minä olen siis turha, aina. Minä en ole kenellekään koskaan minkäänlainen haavekuva, en se, jonka luokse halutaan, jonka perään itketään. En halua olla mahdoton tai tuhoava, haluan, että olen jollekin ykkösnainen. Raastava pettymys elämässä ehkä on se, että minua ei voi rakastaa täysillä ja ainoastaan, vaan minä olen se johon alistutaan, jottei tarvitse olla yksin. Mutta jos alankin pelaamaan teidän miestenne omaa peliä; alan olemaan mahdoton, jopa tuhoava. Sitten kun mies on samassa koukussa, kuin missä sinä olet, tulen ja sanon että kaikki on ok, tajuan nyt. Sitten olen miehen unelmien täyttymys ja kaikki on onnellisia. Eikö? Eikö sinunkin unelmasi olisi, että tämä nainen tajuaisi kuinka hyvä ja mahtava mies olet, ja antaisi sen, mitä sinä niin suuresti tarvitset.

Sinisettähdet: todella inhottava tilanne sinulla, ymmärrän turhautumisesi. Minulla ei ole ratkaisua, mutta kirjoittamastasi minulle tulee mieleen seuraavaa (ja pyydän anteeksi jos teen liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, tekstini on tarkoituksellisestikin sohaisevaa – ota se huomioon lukiessasi):

Oletko analysoinut näitä aiempia suhteitasi, miksi näin kävi? Oletko tiedostamattasi hakenut tietynlaisia suhteita/miehiä? Sanot, että olet avoin, vastaanottava ja antava. Kysyisin siis: oletko liian avoin tai antava (hyväksytkö liikaa)? Entä mikä on se tärkein tekijä jota itse mieheltä haet? Aistitko näissä miehissä jotain rikkinäisyyttä jonka sinä avoimena ihmisenä haluat korjata? Tai onko sinussa jokin haava/rikkinäisyys, jonka toivoisit miehen sinussa täyttävän/korjaavan?

Entä haluatko jossain määrin liikaa (tai liian pian) olla se ykkösnainen? Vaaditko näiltä miehiltä enemmän kuin mitä he voivat antaa? Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että ihmissuhde ei voi olla tyydyttävä jos toinen häiritsevän selkeästi jotakuta kolmatta osapuolta kaipaa – eikä sellaista tarvitse mielestäni kenenkään sietää. Mutta haen tässä oikeastaan takaa sitä, että koska sinulle on näin käynyt aiemmin, oletko vienyt tämän haavasi uusiin suhteisiisi? Kirjoitat: ”minä vain olen surullinen, että jokaisella miehellä on se suola joka janottaa”. Eli koet, että jokaisella miehellä se on? (Minun kokemukseni on eri). Onko mahdollista että tästä aiempaan kokemukseesi pohjautuvasta pelostasi on tullut (tiedostamattasi) itseään toteuttava ennustus? (vrt. iänikuinen karrikoitu esimerkki mustasukkaisuudesta: mustasukkainen ihminen pelkää pettämistä ja ajaa omalla pelollaan/käytöksellään partnerin pettämään).

Miten suhteissasi on muuten käynyt ilmi, että nuo miehesi ovat vielä eksää haikailleet? Kuinka pian suhteen alettua? Miten asia käsiteltiin? Kirjoitit aiemmin, ettei itse asia sinua loukkaa, vaan se loukkaa, ettei asiasta voida puhua. Toisaalta sanot, että haluat palavasti olla ykkösnainen. Huomaatko tämän ristiriidan? Minä tulkitsen sen niin että nimenomaan asia (se, ettet ole ykkösnainen) sinua loukkaa. Kun yritit asiasta puhua, mitä miehet vastasivat?

Mietin myös että jokainen varmastikin suhteessa toivoo ykkösnainen/ykkösmies olevansa; mutta kuinka nopeasti on kohtuullista sitä odottaa? Sehän kehittyy pikkuhiljaa (jos on koskaan kehittyäkseen), eikö? Mielestäni suhteen alussa ollaan yhdessä ”vain” koska se tuntuu hyvältä. Toisen kanssa on hyvä olla – muuta ei tarvita. Eikä tässä vaiheessa mielestäni toiselta voi muuta odottaakaan. Ongelmallista lienee sitten se, kun suhde etenee ja jatkuu, jos osapuolten odotukset eroavat toisistaan. Mutta toista ja toisen tunteita ei voi pakottaa, eihän? Sinusta voi tulla ykkösnainen vain jos mies niin kokee, ja se vie juuri niin kauan aikaa kuin on viedäkseen, eikö? Mielestäni minkäänlaisilla pelailuilla asiaan ei voi vaikuttaa. Tai jos voisikin, niin haluatko olla sellainen ihminen? Olet avoin ihminen – haluatko saavuttaa ”ykkösnaiseuden” kieroin ja salakavalin menetelmin? Etkö silloin pettäisi itsesi? Voisiko mies, joka tähän ”lankeaisi” olla sinun ykkösmies?

Jokaisella meillä on omat haavamme ja jos emme ole niitä käsitelleet, viemme ne uusiin suhteisiimme ja ne voivat olla suhdetta tuhoavia. Aloittajan haava on se että hän pelkää ja halveksii miehiä, sinun haavasi näyttäisi (?) olevan se, että haluat kipeästi olla ykkösnainen. Sinun pitää tuo haava tiedostaa ja pyrkiä varmistamaan ettet vie sitä uuteen suhteeseen (tai jos viet, niin vain rakentavassa hengessä). Tulkitsen että Fmkeklfwmklfwefeefw tarkoitti tätä samaa kirjoittaessaan ”Ei kuitenkaan pahassa tai vahingoittavassa, vaan sovittavassa mielessä.” (saatan toki tulkita väärin)

Pahoitteluni vielä kerran jos tein liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, en oleta että ”vika” on sinussa – voi olla niinkin että sinulla on vain käynyt todella huono tuuri (olet tavannut epäkypsiä miehiä, jotka eivät ole omaa menneisyyttään käsitelleet ennen uuden suhteen aloittamista). Mutta koska sinä voit vaikuttaa vain omaan itseesi ja tunteisiisi, niin kannattaa 1) analysoida oma menneisyys – onko siellä jotain mistä ottaa oppia?; 2) ole itse oman elämäsi ykkösnainen ja käyttäydy sen mukaan. Sen, että olet itsellesi ykkösnainen tulee riittää, koska et voi koskaan olla toisen tunteista varma taikka niitä pakottaa; 3) nauti ja elä hetkessä – kohtele miestä aina potentiaalisena ykkösmiehenäsi (joka ei tarkoita että sinun ylitsesi kävellään), mutta 4) valitse nuo ykkösmieskandidaatit tarkoin.

Kympin Nainen kirjoitti:

Sinisettähdet: todella inhottava tilanne sinulla, ymmärrän turhautumisesi. Minulla ei ole ratkaisua, mutta kirjoittamastasi minulle tulee mieleen seuraavaa (ja pyydän anteeksi jos teen liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, tekstini on tarkoituksellisestikin sohaisevaa – ota se huomioon lukiessasi):

Oletko analysoinut näitä aiempia suhteitasi, miksi näin kävi? Oletko tiedostamattasi hakenut tietynlaisia suhteita/miehiä? Sanot, että olet avoin, vastaanottava ja antava. Kysyisin siis: oletko liian avoin tai antava (hyväksytkö liikaa)? Entä mikä on se tärkein tekijä jota itse mieheltä haet? Aistitko näissä miehissä jotain rikkinäisyyttä jonka sinä avoimena ihmisenä haluat korjata? Tai onko sinussa jokin haava/rikkinäisyys, jonka toivoisit miehen sinussa täyttävän/korjaavan?

Entä haluatko jossain määrin liikaa (tai liian pian) olla se ykkösnainen? Vaaditko näiltä miehiltä enemmän kuin mitä he voivat antaa? Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että ihmissuhde ei voi olla tyydyttävä jos toinen häiritsevän selkeästi jotakuta kolmatta osapuolta kaipaa – eikä sellaista tarvitse mielestäni kenenkään sietää. Mutta haen tässä oikeastaan takaa sitä, että koska sinulle on näin käynyt aiemmin, oletko vienyt tämän haavasi uusiin suhteisiisi? Kirjoitat: ”minä vain olen surullinen, että jokaisella miehellä on se suola joka janottaa”. Eli koet, että jokaisella miehellä se on? (Minun kokemukseni on eri). Onko mahdollista että tästä aiempaan kokemukseesi pohjautuvasta pelostasi on tullut (tiedostamattasi) itseään toteuttava ennustus? (vrt. iänikuinen karrikoitu esimerkki mustasukkaisuudesta: mustasukkainen ihminen pelkää pettämistä ja ajaa omalla pelollaan/käytöksellään partnerin pettämään).

Miten suhteissasi on muuten käynyt ilmi, että nuo miehesi ovat vielä eksää haikailleet? Kuinka pian suhteen alettua? Miten asia käsiteltiin? Kirjoitit aiemmin, ettei itse asia sinua loukkaa, vaan se loukkaa, ettei asiasta voida puhua. Toisaalta sanot, että haluat palavasti olla ykkösnainen. Huomaatko tämän ristiriidan? Minä tulkitsen sen niin että nimenomaan asia (se, ettet ole ykkösnainen) sinua loukkaa. Kun yritit asiasta puhua, mitä miehet vastasivat?

Mietin myös että jokainen varmastikin suhteessa toivoo ykkösnainen/ykkösmies olevansa; mutta kuinka nopeasti on kohtuullista sitä odottaa? Sehän kehittyy pikkuhiljaa (jos on koskaan kehittyäkseen), eikö? Mielestäni suhteen alussa ollaan yhdessä ”vain” koska se tuntuu hyvältä. Toisen kanssa on hyvä olla – muuta ei tarvita. Eikä tässä vaiheessa mielestäni toiselta voi muuta odottaakaan. Ongelmallista lienee sitten se, kun suhde etenee ja jatkuu, jos osapuolten odotukset eroavat toisistaan. Mutta toista ja toisen tunteita ei voi pakottaa, eihän? Sinusta voi tulla ykkösnainen vain jos mies niin kokee, ja se vie juuri niin kauan aikaa kuin on viedäkseen, eikö? Mielestäni minkäänlaisilla pelailuilla asiaan ei voi vaikuttaa. Tai jos voisikin, niin haluatko olla sellainen ihminen? Olet avoin ihminen – haluatko saavuttaa ”ykkösnaiseuden” kieroin ja salakavalin menetelmin? Etkö silloin pettäisi itsesi? Voisiko mies, joka tähän ”lankeaisi” olla sinun ykkösmies?

Jokaisella meillä on omat haavamme ja jos emme ole niitä käsitelleet, viemme ne uusiin suhteisiimme ja ne voivat olla suhdetta tuhoavia. Aloittajan haava on se että hän pelkää ja halveksii miehiä, sinun haavasi näyttäisi (?) olevan se, että haluat kipeästi olla ykkösnainen. Sinun pitää tuo haava tiedostaa ja pyrkiä varmistamaan ettet vie sitä uuteen suhteeseen (tai jos viet, niin vain rakentavassa hengessä). Tulkitsen että Fmkeklfwmklfwefeefw tarkoitti tätä samaa kirjoittaessaan ”Ei kuitenkaan pahassa tai vahingoittavassa, vaan sovittavassa mielessä.” (saatan toki tulkita väärin)

Pahoitteluni vielä kerran jos tein liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, en oleta että ”vika” on sinussa – voi olla niinkin että sinulla on vain käynyt todella huono tuuri (olet tavannut epäkypsiä miehiä, jotka eivät ole omaa menneisyyttään käsitelleet ennen uuden suhteen aloittamista). Mutta koska sinä voit vaikuttaa vain omaan itseesi ja tunteisiisi, niin kannattaa 1) analysoida oma menneisyys – onko siellä jotain mistä ottaa oppia?; 2) ole itse oman elämäsi ykkösnainen ja käyttäydy sen mukaan. Sen, että olet itsellesi ykkösnainen tulee riittää, koska et voi koskaan olla toisen tunteista varma taikka niitä pakottaa; 3) nauti ja elä hetkessä – kohtele miestä aina potentiaalisena ykkösmiehenäsi (joka ei tarkoita että sinun ylitsesi kävellään), mutta 4) valitse nuo ykkösmieskandidaatit tarkoin.

Taattua kymppiä. Mutta minusta hyvin pian suhteen alussa on jo saatava se molemminpuolinen ykkösstatus tai ainakin siihen uskottava, sillehän ei voi mitään jos haamu menneisyydestä tulee sotkemaan tunteet. Järkeä ei voi haamukaan sotkea ja vaikka muuten puhun tunteiden puolesta, niin tilanteessa, jossa minut jättänyt haamu yrittäisi rikkoa uuden vakavan (rakastan-rakastan-lausuttu) suhteeni, kylmä järki antaisi haamulle pakit vaikka kuinka tunteeni huutaisivat vastaan ja vaikka järjelläkin uskoisin haamun kanssa eläväni vähän onnellisemmin.

Suhde, jossa molemminpuolista ykkösyyttä ei ole saavutettu, ei edes mielestäni vielä ole oikea vakava suhde, vaan tapailua, avoin suhde tai muu kevytseukka.

Mies32 kirjoitti:

Taattua kymppiä. Mutta minusta hyvin pian suhteen alussa on jo saatava se molemminpuolinen ykkösstatus tai ainakin siihen uskottava, sillehän ei voi mitään jos haamu menneisyydestä tulee sotkemaan tunteet. Järkeä ei voi haamukaan sotkea ja vaikka muuten puhun tunteiden puolesta, niin tilanteessa, jossa minut jättänyt haamu yrittäisi rikkoa uuden vakavan (rakastan-rakastan-lausuttu) suhteeni, kylmä järki antaisi haamulle pakit vaikka kuinka tunteeni huutaisivat vastaan ja vaikka järjelläkin uskoisin haamun kanssa eläväni vähän onnellisemmin.

Suhde, jossa molemminpuolista ykkösyyttä ei ole saavutettu, ei edes mielestäni vielä ole oikea vakava suhde, vaan tapailua, avoin suhde tai muu kevytseukka.

Joo, olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi, kyllä se vakaa pyrkimys pitää mielestäni puolin ja toisin olla siihen ykkösstatukseen ja sitä voi ja saa odottaa / vaatia heti kun suhde on vakavammalla pohjalla. Näin siis ainakin periaatteessa. Syy, miksi pohdiskelin noinkin pitkään ja heitin kysymyksiä onkin se, että aina ei ihminen toimi periaatteiden mukaan (jos toimisikin, se olisi liian helppoa).

Yksi syy poikkeamiin periaatteista on ihmisen epäkypsyys: esim. voi olla tosiaan, että sinisettähdet on kohdannut epäkypsiä poikasia, jotka ovat syystä taikka toisesta olleet ”haamujen houkuteltavissa”.

Toinen syy poikkeamiin voi olla ns. tahtotilojen eroavaisuus (ymmärtääkseni aika yleistä): eli vaikka kyseessä olisi kaksi kypsää aikuista ihmistä, jotka ovat kumpainenkin haamunsa ja haavansa käsitelleet ja sitoutuneet uuteen suhteeseen, niin silti voi tapahtua niin että toinen odottaa enemmän kuin toinen, tai nopeammin kuin toinen. Toinen saattaa mielessään olla vielä tapailuvaiheessa (tai vaikka kevytseukkailussa) ja toinen jo janoaa kuumeisesti ykkösstatusta (ja pitää mielessään suhdetta jo vakavana).

Silloin voi yhtälö olla hankala. Silloin enemmän haluava ei voi toiselta vaatia sellaista mitä toinen ei vielä ole valmis antamaan, vaan joutuu hyväksymään sen tosiasian että toinen saattaa sen joskus myöhemmin pystyä antamaan – tai sitten ei. Siinä kohtaa painostus tms. ei mielestäni toimi, vaan saattaa ajaa toisen pois. Tämä oli oikeastaan se syy, miksi sinisettähdeltä kysyin, vaatiiko hän (ehkä tiedostamattaankin) liian paljon liian pian? Toisaalta voi täysin perustellusti myös kysyä, kuinka kauan tuossa pitäisi sitten toisen odotella? Kai siinä pitäisi olla vähintääkin uskomus siitä, että suhde ykkösstatussuuntaan kehittyy, vaikkei sitä vielä juuri sillä hetkellä olisikaan?

Eivät ole helppoja asioita, mutta koska toisen tunteita ei pysty pakottamaan, pitääkin mielestäni päähuomio keskittää niihin asioihin, joihin itse pystyy vaikuttamaan. Pyrkimään oman itsensä eheyteen, ymmärtämään omat vajaavaisuutensa, rakastamaan itseään vajaavaisuuksistaan huolimatta ja toimimaan elämässään omaksi parhaakseen. Vasta sitten on täysin valmis siihen vastakappaleeseensa (parempaan puoliskoonsa) mukautumaan.

Sinisettähdet kirjoitti:

En siis ole tuo ap, näköjään nimimerkki oli siihen viittaava. Minä en vihaa miehiä, ehei, minä vain olen surullinen, että jokaisella miehellä on se suola joka janottaa, vaikka on jo uusi suhde, suhde, joka periaatteessa olisi "unelmien täyttymys" mutta jää tuon edellisen naisen varjoon.

Mutta et vastannut kysymykseeni; olisitko valmis jättämään nykyisen kumppanisi, jos tämä joka ei osannut toimia sinusta "oikein" tulisi ja sanoisi, että ymmärtäisi nyt kuinka väärin toimi, että saat kaiken mitä aina olet halunnut, nimenomaisesti häneltä?

Itse olen avoin ja vastaanottava sekä antava. Silti saan aina siipeeni, koska nämä unelmanaiset kummittelevat kaikkien miesten mielessä, ja jotkut näistä naisista ihan ilkeyttään tulevat sotkemaan vakaan parisuhteen, kai testatakseen onko mies vielä koukussa. Kun mies tekee liikkeen, yleensä nämä naiset heittävät ne menemään uudestaan. Toki on niitäkin, jotka eivät kieroilun takia peliin ryhdy vaan kuvittelevat haluavansa sen, joka ei silloinkaan kelvannut. Mutta näissä kuvioissa on aina ollut sama tekijä; unelmanainen ja lopputulos: minut on heivattu tai minua on petetty. Eikä nämä suhdekuviot ole miehille aina hetki sitten tapahtuneita. Lähes aina ne ovat olleet vuosien takaisia juttuja, suhteet (jos niitä edes oli) oli kariutunut monia vuosia sitten..

Minä olen siis turha, aina. Minä en ole kenellekään koskaan minkäänlainen haavekuva, en se, jonka luokse halutaan, jonka perään itketään. En halua olla mahdoton tai tuhoava, haluan, että olen jollekin ykkösnainen. Raastava pettymys elämässä ehkä on se, että minua ei voi rakastaa täysillä ja ainoastaan, vaan minä olen se johon alistutaan, jottei tarvitse olla yksin. Mutta jos alankin pelaamaan teidän miestenne omaa peliä; alan olemaan mahdoton, jopa tuhoava. Sitten kun mies on samassa koukussa, kuin missä sinä olet, tulen ja sanon että kaikki on ok, tajuan nyt. Sitten olen miehen unelmien täyttymys ja kaikki on onnellisia. Eikö? Eikö sinunkin unelmasi olisi, että tämä nainen tajuaisi kuinka hyvä ja mahtava mies olet, ja antaisi sen, mitä sinä niin suuresti tarvitset.

Sinisettähdet, mulla on ollut kelvottomia miehiä joka laatua, mutta ei kaikki samaa. Yksi petti, yksi jätti, yksi otti jne. Mutta se on jo jotain jos jokainen on näitä entisenperään lähtijöitä. Voiko oikeasti käydä noin?

Mikä ihme voi saada ton aikaan, oletko miettinyt? Koska uskalsit viimeksi seurustella?

Eli toisin sanoen, naisen tuntosarvet pitäsi toimia oikein. Joillakin naisilla ne tuntosarvet vaan toimivat sillä tavalla, että he kiinnostuvat vain huonoista miehistä.

sdfsdfsdf kirjoitti:

Eli toisin sanoen, naisen tuntosarvet pitäsi toimia oikein. Joillakin naisilla ne tuntosarvet vaan toimivat sillä tavalla, että he kiinnostuvat vain huonoista miehistä.

Joo ja virheistään voi oppia, että osaa vastaisuudessa erotella jyvät ja akanat. :)