Tutustuin kesällä eräissä pippaloissa naiseen, joka teki minuun vaikutuksen. Pidimme hauskaa, vaihdoimme pitkiä katseita ja sitten kerroin, että hän oli tehnyt minuun vaikutuksen. Hieman sen jälkeen kutsuin itseni hänelle kylään, johon hän suostui. Tapasimme pari kertaa jutustelun merkeissä. Yhdellä kerralla olikin hänen syntymäpäivänsä, jossa tuli tutustuttua myös hänen vanhempiinsa. Myöhemmin annoin hänelle myöhästyneenä syntymäpäivälahjana itse tekemäni taulun, josta hän piti tosi paljon.
Sitten kuulin, että hän oli katkaissut jalkansa. Vein lohdutukseksi kukkapuskan ja viinipullon. Sen jälkeen hän ei oikein ole vastannut puhelimeen, eikä viesteihinkään, kuin hyvin harvoin ja "asiallisesti". Ymmärsin lukea rivien välistä, että ei taida oikein napata. Ja nyt sitten viime aikoina ei ole tullut oikein oltua itsekään yhteydessä. Joskus jos tapaamme sattumalta, niin vaihdamme muutaman sanan. Mutta siihen se sitten jää. Mikä meni pieleen? Ainakaan oikealla välittämisellä ja sen osoittamisella ei läheisempää suhdetta synny.
Mikä meni pieleen?
8
1394
Vastaukset
- M85
ei niistä naisista ota selvää, ainakaan tällaisena TOOOSI kokemattomana sinkkuna....
- Saikku
Mikse esitä hänelle asiaa niin kuin täällä esitit ja kysy suoraan mikä tuli?!Vaikkei suhde jatkuisikaan,niin saisit ainakin selvyyden.Sen verta läheiseksi teidän suhde kuulosti menneen.
- ennustajaeukko
Olisko olleet ne kukat ja viini? Kukat on just sellainen romanttisenoloinen lahja. Mikäs tietysti estää antamasta niitä vaikka kavereille, mutta se kukkien tyylikin meinaa paljon (ruusut vastaan auringonkukat - kyllä deittailu on monimutkaista.)
Itse satutin käteni joitakin vuosia sitten, eli tuo tarina tuntuu tutulta. Tuleva poikaystävä tuli katsomaan minua yhteisen ystävämme kanssa. Hän jatkoi minun hoivaamistani, kun sain käden pakettiin, mutta läheisyydestä huolimatta en silti saanut häneltä mitään lahjoja ennenkuin olimme päässeet ensisuudelman yli. Se oli minusta hyvä, sillä en halunnut joutua kiitollisuudenvelkaan tms. On nimittäin epämiellyttävää pelätä että toinen odottaa ns. vastapalvelusta. Vaikka sinulla olisi puhtaat jauhot pussissa niin ei aina ole helppo luottaa, varsinkin jos ei vielä tunne toista kovin hyvin. Lahjat luo tavallaan painetta.
Kannattaa puhua: "hei, sä olet hyvä tyyppi ja mulla on ollut mukavaa, onko jotain sattunut kun me on lakattu pitämästä yhteyttä" tms. Ainakin yhden mieskaverini kohdalla tää toimi: romanssi oli ihan vaakalaudalla, mutta hän kokosi rohkeutensa ja puhui uuden tyttöystävänsä kanssa ja nyt he asuvat kimpassa.
Suhteiden alut voi olla tosi takkuisia! Tuo minunkin entinen "hoivaava" poikaystäväni joutui käyttämään tota keskustelutaktiikkaa muhun(!), koska en ole niitä kaikkein luottavaisimpia ihmisiä. Olimme kuitenkin pitkän aikaa onnellisesti yhdessä ja erosimme ystävinä myös.
Kyllä välittämisellä syntyy suhde, ihan varmasti. Ehkä sen välittämisen vaan pitää olla alussa myös jotenkin platonista, että toinen luottaa. Tsemppiä.
ps. myös koti, perheenjäsenet yms. on aika iso askel ihan suhteen alussa. vähän riippuu ihmisestä tietysti. - Kirsi
näin naisena että tuo viinipullo ja kukkapuska -juttu oli vähän liikaa. tarkoitit toki hyvää, ja kaunis elehän tuo oli, mutta ainakin itse säikähtäisin sitä jos olen tuntenut miehen vasta lyhyen aikaa. tulisi kiusaantunut ja kiitollisuudenvelkainen tunne, ja lisäksi pelkäisin että toinen on liian kiinnostunut minusta...siis äh, sairaalloisen kiinnostunut jos tiedät mitä tarkoitan. se, että olisit käynyt katsomassa ja vienyt esim. suklaalevyn tms, olisi riittänyt ja ollut ns. viattomampaa. kuten joku sanoikin, kukat ja viini on aika iso ja romanttinen lahja, ja väkisinkin sitä olettaa että toinen odottelee nyt vastapalvelusta... mutta joo, nämä ovat näitä "naisten oikkuja" jälleen ja periaatteessa et tehnyt mitään väärää, sinua vain tulkittiin väärin.
- uncle dirty
Kukat kalloja? Se meinaa vie onnettomuustapauksissa varmasti väärille vesille. Hautajaisiin todella kaunis kukka sellaisenaankin.
- ruusu
Duram, vika ei todellakaan ollut sinussa! Toimit todella hienosti, ainakin kaikki minun tuntemani naiset arvostavat juuri tuollaista miestä, ja kukkien saaminen on aivan ihanaa, kyllä siitä käsittääkseni jokainen tyttö tykkää. Eihän sitä tarvitse niin vakavasti ottaa, en ymmärrä noita ylläolevia kirjoittajia. Muualla euroopassa naiset saavat kukkia paljon vähäisemmissäkin tilaisuuksissa, ja ihan ystäviltäänkin, ei sen tarvitse mikään rakkaudenosoitus olla. Kukat piristävät jokaisen päivää, mielestäni olisi todella kannatettavaa että miehet veisivät niitä vaikka joka päivä ihailemilleen naisille. :)
Syy siihen että suhteesta ei tullut sen kummempaa oli mielestäni yksinkertaisesti se että ette sopineet niin hyvin yhteen että olisi kannattanut alkaa seurustella. Tyttö toimi ihailtavasti, tapaili sinua niin kauan kunnes sai selville omat tunteensa (menemättä sänkyyn), ja sitten asiallisesti ja sinua loukkaamatta vähin erin lopetti suhteen. Ja jos pystytte edelleen moikkaamaan ja vaihtamaan ystävällisesti kuulumisia, niin tilannehan on tosi hieno. Koskaanhan ei ole poissuljettua etteikö hän voisi sinusta vielä joskus kiinnostua, mutta nyt ei selvästikään ollut oikea aika teidän rakkauden syttyä.
Tietty voit kysyä häneltä oliko jokin tietty juttu joka sammutti hänen kiinnostuksensa, jos sinusta tuntuu että olette sen verran hyvällä kaveripohjalla nyt, mutta uskon ettet saa mitään selkeää vastausta. Ei näissä tunnejutuissa ole mitään selkeitä syitä, joko sitä vaan haluaa ollan jonkun kanssa tai sitten ei halua. Vika ei ole sinussa eikä hänessa, vaan siinä että ette sopineet niin hyvin yhteen että olisi syntynyt oikeanlaisia fiiliksiä. Vaikka hän sanoisi sinulle jonkun syyn, älä ihmeessä rupea itseäsi muuttamaan sen vuoksi, sehän voi olla juuri se omaperäinen juttu sinussa johon seuraava tyttöystäväsi rakastuu! Katsos nämä on niin makuasioita, parasta vain olla oma itsensä, käyttäytyä hyvin ja ottaa tyttö huomioon, ja katsoa miten käy.
Nyt vaan häntä pystyyn ja jatka samaan malliin seuraavien tapaamiesi tyttöjen kanssa, kuulostat ihanalta mieheltä! Ole rohkea ja pyydä treffeille, ja jätä tyttö sitten rauhaan kun huomaat että hän ei ole kiinnostunut. Kyllä sen sitten huomaa kun joku ihailemistasi tytöistä on sinusta oikeasti kiinnostunut.- Duram
Kiitos kommentista, niin sinulle ruusu, kuin muillekin. Samansuuntainen ajatuksen kulku on ollut itsellänikin ja sellaisen ihmisen aion pitää elämässäni edelleen, vaikka sitten kaverina. Olen yleensä tehnyt niin kuin itsestäni on tuntunut oikealta ja hyvältä ja aion toimia niin jatkossakin. Varmaan olin hieman innokas, eikä se tietenkään kaikille passaa. Älä huoli, en aio muuttua miksikään, enkä ruveta pelaamaan mitään pelejä. Mutta oppia ikä kaikki... :)
- ennustajaeukko
Duram kirjoitti:
Kiitos kommentista, niin sinulle ruusu, kuin muillekin. Samansuuntainen ajatuksen kulku on ollut itsellänikin ja sellaisen ihmisen aion pitää elämässäni edelleen, vaikka sitten kaverina. Olen yleensä tehnyt niin kuin itsestäni on tuntunut oikealta ja hyvältä ja aion toimia niin jatkossakin. Varmaan olin hieman innokas, eikä se tietenkään kaikille passaa. Älä huoli, en aio muuttua miksikään, enkä ruveta pelaamaan mitään pelejä. Mutta oppia ikä kaikki... :)
Minäkin haluaisin myös tähdentää ettet tehnyt mitään "väärin" tai mitään "huonoa." Siis jos tuo kertomasi tarina saisi sinut tai jonkun muun miehen pettyneenä ajattelemaan että "no, ei sitten, naiset tosiaan taitaa aina rakastua renttuihin", niin ei se ole totta! Eleesi oli mukava. Niinkuin joku tuossa sanoi, aina ei kemiat kohtaa, ja sitten on sitä sellaista liikaa varovaisuutta, joka vielä yhdistyy siihen ettei omista tunteistaan ole varma.
Ymmärtänet mitä tarkoitan, jos otetaan esimerkiksi vaikka sellainen että joku mies kerran vihjaa - ehkä vain sanoitta - naiselle että esim. illallisen maksaminen (tai jopa taksin!) tarkoittaa että nainen on velkaa suudelman tms. tai jopa seksiä. Tätä tosiaan tapahtuu paljon. En ole varmasti ainut, jolla mies on tuhahtanut jotain siihen suuntaan että "halusit kai kanssani ulos että maksaisin ruoat." Kuvittele vaikka että joku kaverisi tarjoaa sinulle kaljan, päädytte kinastelemaan futismatsista ja sitten hän syyttää sinua siitä että tulit baariin hänen seurakseen vain saadaksesi ilmaista bisseä. (Vahingosta viisastuneena maksan nykyään AINA oman osani, jos olen treffeillä! Kavereiden kesken, myös sekaporukassa, voidaan sitten piffata toisillemme jos haluttaa koska on selvä ettei toisella ole taka-ajatuksia.) Yhdenkin sellaisen kokemuksen jälkeen sitä ikäänkuin oppii varomaan mihin itsensä asettaa jos hyväksyy mieheltä jonkun hellyydenosoituksen suhteen alussa, kun asiat ovat vielä auki. Se ei ole ainakaan minulta mitään päätöntä oikuttelua, vaikka se voi olla mahdotonta tulkita ja vaikea selittää ilman että se kuulostaisi loukkaavalta -se on vaan pelkkää huonojen kokemusten tuomaa varovaisuutta. Valitettavasti sen luottamuspulan osaksi joutuvat myös ne miehet jotka ovat täysin vilpittömiä. Se aiheuttaa tietysti väärinkäsityksiä, joskus jopa sen verran etteivät suhteet aina pääse edes kehittymään. Se on sääli, en yrittäisi koskaan muuta väittääkään.
Kaikilla naisillahan ei välttämättä näin ole. Joillakin onnellisilla voi olla niin vankat ja positiiviset kokemukset miehistä että he eivät koskaan ajattele näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389