En jaksa kopioida samaa asiaa enää kahteen kertaan, mutta tuolta löytyvät tarkemmat taustatiedot tästä ikisinkusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11410855
Yksinkertaisimmillaan asia on niin, että tieto siitä, ettei varmasti tule saamaan koskaan ketään, luo tunteen, etten koskaan olisi halunnutkaan moista.
Tuntuu välillä kuin olisin se mies, jonka elämän tarkoitus ei ollut syntyäkään tähän harmaaseen palloon. Olen kuin vanhempieni vahinkolapsi, vailla toivoa. Ei elämälläni näköjään ole edes sitä biologista tarkoitusta, eli lisääntyä. Voisin ihan hyvin leikkauttaa kiveksenikin irti, jos haluaisin, koska varsinkaan niitä en tule tarvitsemaan. Tosin katuisin ehkä vielä tässä vaiheessa päätöstä, lisääntymisikäinen kun olen, vaikka miksi oikeastaan katua. Kadun vielä enemmän syntymääni. Olen se ylijäämäpainos tähän maailmaan.
Tässä odottelen hiljalleen vanhentumistani. Olisin mieluummin jo se kuuskymppinen mies kiikkustuolissa, mutta kun ei. On aivopesty, että minut on koulutettava töitä ja elämää varten. On aivopesty luulemaan, että parisuhde on se suuri ylpeyden aihe ja sitten vanhemmat ja sukulaiset ja ystävät kiittelee ja kumartelee jos minulla olisi vaimo. Sen sijaan sinkkuna oloa ei arvosteta samalla tavalla, ainoastaan näennäisesti. No selvähän se! Sehän on biologian eli lisääntymisen vastaista, joten miten sitä voikaan kukaan homo sapiens arvostaa koskaan samalla tavalla kuin parisuhdetta.
Tällaisia mietteitä tänään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11410855
Yksinkertaisimmillaan asia on niin, että tieto siitä, ettei varmasti tule saamaan koskaan ketään, luo tunteen, etten koskaan olisi halunnutkaan moista.
Tuntuu välillä kuin olisin se mies, jonka elämän tarkoitus ei ollut syntyäkään tähän harmaaseen palloon. Olen kuin vanhempieni vahinkolapsi, vailla toivoa. Ei elämälläni näköjään ole edes sitä biologista tarkoitusta, eli lisääntyä. Voisin ihan hyvin leikkauttaa kiveksenikin irti, jos haluaisin, koska varsinkaan niitä en tule tarvitsemaan. Tosin katuisin ehkä vielä tässä vaiheessa päätöstä, lisääntymisikäinen kun olen, vaikka miksi oikeastaan katua. Kadun vielä enemmän syntymääni. Olen se ylijäämäpainos tähän maailmaan.
Tässä odottelen hiljalleen vanhentumistani. Olisin mieluummin jo se kuuskymppinen mies kiikkustuolissa, mutta kun ei. On aivopesty, että minut on koulutettava töitä ja elämää varten. On aivopesty luulemaan, että parisuhde on se suuri ylpeyden aihe ja sitten vanhemmat ja sukulaiset ja ystävät kiittelee ja kumartelee jos minulla olisi vaimo. Sen sijaan sinkkuna oloa ei arvosteta samalla tavalla, ainoastaan näennäisesti. No selvähän se! Sehän on biologian eli lisääntymisen vastaista, joten miten sitä voikaan kukaan homo sapiens arvostaa koskaan samalla tavalla kuin parisuhdetta.
Tällaisia mietteitä tänään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Todella harvan elämä muuttuu paremmaksi parisuhteesta. Hyvin monen kuitenkin muuttuu paljon huonommaksi. Se on lähinnä yhteiskunnan tuputtama illuusio siitä miten kunnon ihmisen tulisi elää.
Aivan hyvin pärjää ilmankin. Jää aikaa ja rahaa kaikkeen mielenkiintoisempaan, kun ei tarvitse tuollaista pakkopullaa kärsiä.
Parisuhde on kuin elokuva The Village. Traileri vaikuttaa todella kiinnostavalta, mutta itse leffa on ihan järkyttävän huono.