Miksi ette voi sanoa suoraan kun ette enää halua tavata? Kävin neljä kertaa todella mukavan naisen kanssa treffeillä ja kaikki tuntu menevän oikein hyvin. Sitte yht äkkiä kyseinen nainen ei enää vastannut puheluihini eikä tekstiviesteihin. Olisi voinut ilmoittaa suoraan ettei halua enää jatkaa tapailemista. Kyseinen nainen käyttäytyi kuin teini vaikka ikää sillä oli jo lähes 30 vuotta. Mä olen aina ilmoittanut suoraan treffikumppanille jos en halua enää jatkaa. Miksi naiset eivät voi toimia samoin?
Naiset miksi?
9
3143
Vastaukset
- Saara
Rohkeus puuttuu, sitä sen täytyy olla. Pelätään, että saadaan nokille negatiivisesta vastauksesta. Eikä kestetä ajatusta siitäkään, että joudutaan vastuuseen sanomisista.
On kiva olla haluttu ja ihailtu. Ei sitä kuplaa haluta rikkoa suoruudella, mieluummin siis valitaan olla raukkiksia ja paetaan hiljaisuuteen ja tavoittamattomiin kun itseä ei enää huvita leikkiä. Moni nainen ei vaan tajua, että MIES kunnioittaa enemmän suoruutta kuin pakoa valheisiin, karttelua jne. Rehti ja reilu meininki olis naistenkin siis hyvä opetella.
Tosin löytyy kyllä miehiäkin, jotka vaan pakenevat sujuvasti paikalta kun ei enää innosta treffailla... - Ellu
eläpä yleistä! minä ainakin sanon suoraan. Sun kohdalle on vain tullut erilaisia naisia.
- arska
olen kyllä itsekkin syyllistynyt miehenä samaan mut sanalla sanoen vittumaista käytöstä. kyl se on se ettei jaksa alkaa selitteleen toiselle ja vääntää juttua josta ei kuitenkaa tuu mitään. ei oo motivaatiota. siitähän se. sellaselle naiselle tai miehelle pittää laittaa viesti et "voi, kadehdin rohkeuttasi olla vastaamatta suoraan kysymykseen, kumpa minustakin kasvaisi isona noin vastuuntuntoinen ihminen. ps. voitko lähettää maksamami kahvirahat takaisin koska vituttaa antaa niitä heikoille ihmisille"
=) - hyvätapainen
Jep, ylipäätään tuntuu siltä, että alkeellistenkin käytöstapojen vaatimukset koskee täällä vain miehiä. Pikku vinkki teille, naiset: kun joku lähestyy teitä viestillä, joka ei sytytä, siihen voi vastata lyhyesti vaikka "sori, ei kiinnosta." Kestää muutaman sekunnin, mutta onnistutte säilyttämään illuusion, että nainenkin kykenee kommunikaatioon.
- Nippe
Säälittävä hiirulainen.
- anna
Tunnustan, että nuorempana tein noin, jos olin pettynyt mieheen siksi, että a) hän oli mielestäni pihi b) hän yritti lääppiä ensitreffeillä. Myönnän että olisi reilua sanoa suoraan, mutta miten sanot? Tuntuu, että itse haluaisin että "annettaisiin ymmärtää" mieluummin mitä sanottaisiin suoraan, että "et kiinnosta minua". Itse ymmärrän yskän jos mies ei vastaa kun pari päivää yrittää soittaa tai viestittää... Ps. olen kuitenkin pahoillani ja nykyään sanoisin suoraan jos tilanne olisi ko.
- Exä
Itselleni kävi tässä hiljattain samoin. Satutko tietämään miksi hän halusi lopettaa suhteenne?
- eräs n30+
Minulle taas on käynyt niin ,että treffikamu/mies ei ymmärrä vaikka kuinka sanoin hänelle, ettei meistä tule paria...Mies vonkaa yhä vaan ...en ymmärrä jos nainen miehelle kohteliaasti sanoo että kiitos kaikesta ,muttei tästä mitään sen enempää tule!!
Niin miksi mies ei ymmärrä... ja jos nainen sanoo "ns. jämäkämmillä sanoilla" sitten nainen onkin huora ja ties vaikka mitä ...vaikka vasta tutustutaan ensimm. kertoja ....
vaikkei esim. mitään sänkyhommeleita oiskaan harratettu...
Joten ota teistä miehistäkään selvää...(on meissä naisissakin samanlaisia )
aina vaan ei natsaa ajatusmaailmat yhteen ..silloin minun mielestä on jatkettava matkaa,etsien yhä sitä mahdollista sopivaa kumppania...
eikä roikkua epätoivoisesti, väkisinkin sitä hermostuu
jos toinen meilaa,soittaa ja vonkuu perässä...
mutta tälläistähän tämä elämä aina välillä' on...ei tasan käy onnen lahjat.
Nim. Etsin kunnes löydän sun... - kaisa25
syyllistyn tuohon useinkin, sillä useinkaan ei ole ollut syytä miksei haluaisi tavata uudelleen. Kuitenkin uteliaana ihmisenä deittaan jo uuden miehen kanssa, eikä siinä sit enää edellistä muistella. On vaan paha kun puhelimessa on niin monia numeroita, ettei aina muista, et minkälainen se Kalle, Matti3, Jussi* tai joku muu olikaan. Pitää varmaan alkaa kirjoittaan jotain tuntomerkkejä mistä tyypin voisi muistaa...
Joskus jos tyyppi on oikeesti ollut tosi lattea, eikä kiinnostukseni ole lainkaan herännyt olen sanonut suoraan, että eiköhän tää ollut tässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283