kiinteistövälittäjät!!!!!!

jennifer.a

Mitä mahtaa kiinteistövälittäjät keskimäärin tienata?Entä huippu sesonkina?Kiinnostunut?

2

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alalla v.-89

      Jos ekana pohtii paljonko "saa" liksaa, niin alkuasenne on jo väärä.
      Välityshommissa ei saa ilmaiseksi mitään, täällä pitää paiskia pitkää päivää, jotta pääsee kohtuulisille ansioille.
      Jos olet perheellinen ja sinulla on pieniä lapsia, mieti asiaa pari kertaa, ennen kuin säntäät alalle.
      Työstä:
      Esim. Uhraat useimmat työviikon illat arviointeihin ja asuntoesittelyihin. Päivät teet paperihommia. Asiakkaasi ovat usein päivällä töissä ja haluavat palveluksiasi iltaisin, kun ovat kotona/vapaalla. Viikonloput kuluvat myös työn merkeissä. Sunnuntai on esittelypäivä. Kännykkä pitää olla aina päällä, ja myös sinä olet aina valmiina esittelemään/arvioimaan asuntoa. Itselle on käynyt jopa niin, että kaupan kassajonosta on pitänyt perjantai-iltana lähteä esittelemään asuntoa, kaupan toivossa tietenkin!!

      Sanoisin, että työ on kovaa ja vaihtuvuus alalla on suurta. Mutta, toisaalta hyvin palkitsevaa! Kun painat rankasti töitä, saat myös hyvän palkan.
      Tosin, sitten kun alkavat huonot ajat (niitäkin on), niin montaa kuukautta ei 0 euron provisiolla eletä!

      Olen ollut alalla v.-89 ja olen viihtynyt.
      Tosin olen kolme kertaa jo vaihtanut firmaa.

      • jennifer.a

        Tää selvens mulle paljon lapset ei ihanpieniä kyllä enää mutta harrastuksia paljon sitä liksaa kysyin vaan siksi et laskeskelin nykyistä työtäni jossa tienaan kyllä ihan hyvin muttakun....jotain uutta sitä aina kaipailee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe