"Lapset lyövät ja potkivat opettajia päiväkodeissa"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042116927542_uu.shtml
Vapaan kasvatuksen hedelmiä nyt sitten poimitaan?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042116927542_uu.shtml
Vapaan kasvatuksen hedelmiä nyt sitten poimitaan?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vähän väsynyt aihe jo. Vapaa kasvatus oli muotia joskus 70-luvulla. Nykyisin ei vissiin kasvateta enää laisinkaan.
Nykyisin ei vissiin kasvateta ja sitä ja tätä.
Nykyisin ainakin uutisoidaan. Oletko varma, ettei nykyisin enää kasvateta lainkaan?
No totta kai enemmistö vanhemmista kasvattaa. Kunhan vain leukailin.
Mutta kiistämätön tosiasia on, että lasten ja nuorten käytöshäiriöt ovat lisääntyneet ja niihin puuttuminen on entistä hankalampaa. Eniten tässä ihmetyttää, että vanhemmat puolustelevat lastensa huonoa käytöstä eivätkö usko opettajia.
Kun minä aikoinaan tein pahojani tarhassa tai koulussa, ei ollut epäislystäkään, uskoiko vanhempani opettajia vai minua. Ja huutia tuli sen verran, että mietin seuraavan kerran kahdesti, kannattaako tehdä kolttosia. Joku muukin tässä ajassa on muuttunut kuin uutisointi.
Noku ei saa kasvattaa, kostaa eikä opettaa. Pitää silittää päätä, ymmärtää ja ignoorata.
Koirakasvatus ei toimi lapsille.
Kunnon syys ja seuraus osoitettava.
JA vanhempien kunnioitus on opetettava jos meinaavat viedä harakan pentunsa päiväkotiin.
Ilmankos, kun lapset ovat hoidossa 24/ 7, 365 vaikka äippä/ isä olis kotona. Ilman lomia.
Hei, hipit ja missit. Maailmanrauhaa keitaalle....Y
Pelit ja lastenohjelmat ovat muuttuneet sisällöltään väkivaltaisemmiksi viime vuosikymmeninä.
Mitäs täällä taas yritetään lasten syyksi laittaa?
Ne ei osaa pyytää vanhemmilta kunnon kasvatusta.
.
Kakruilla on oltava oikeus reklamoida puutteellisesta ja vajavaisesta kasvatuksesta
Har!
.
Vieläkö valtakunnassa osataan kysyä "miksi"? Taitaa olla enemmän kiinni uskalluksesta.
No, kohta maton alle ei enää mahdu kaikki mönjä, maton alla lämpimässä kehittynyt spaghettihirviö tuntee hetkensä koittaneen ja ryöstäytyy käsistä...
Nykyään vanhemmilla ei ole tarjota lapsilleen muuta kuin kirjastoa ja nettielokuvia, sipsekä ja limua. Siitä se johtuu .
Miksi ei ole tarjota?
Tällaiset lapset eivät osaa ilmaista itseään, haluavat tahtonsa läpi ja itsekuri puuttuu?
koska nykyisin kasvatuksessa ei saa käyttää kuria
Missä sellainen on kielletty?
Jollei uskalleta asettaa selkeitä rajoja lapselle, lapset oppivat nopeasti käyttämään tätä hyväkseen. Kaikki lapset koettelevat rajoja tavalla tai toisella ja on aikuisten, eritoten vanhempien, tehtävä huolehtia siitä, ettei lapsi kuvittele voivansa tehdä mitä tahansa ja selvitä seurauksitta.
Hetki sitten oli lehdessä juttua siitäkin, etteivät jotkut vanhemmat uskalla komentaa lapsiaan peläten aiheuttavansa itkukohtauksen. En tiedä miten nuo vanhemmat selviävät ihan arjen pienistä askareista, jos koko ajan toimivat niin, ettei lapsi vain itkisi. Ei siihen itkuun kuole, vaikkei tarkoituksena tietty ole lasta itkettää, mutta rajoista täytyy pitää kiinni, vaikka se joskus itkettäisikin.
Ongelmallista on myös se, kun jotkut vanhemmat ovat niin herkkiä sen suhteen, ettei ulkopuolinen saisi heidän lastaan komentaa. Lähipiirissäni toisten lapsia saa onneksi komentaa ilman, että siitä tulee mitään sanomisia puolin tai toisin ja itse olen komentanut ventovieraidenkin lapsia esim junan leikkivaunussa. Jollei koskaan kukaan ulkopuolinen komenna, lapsi oppii käyttämään sitäkin hyväkseen "et sä voi mua komentaa, et oo mun äiti" ja jollei se äitikään komenna, niin siinäpä sitä sitten ollaankin mukavassa tilanteessa...
Anna Perhoa lainatakseni "jollei kukaan sano lapselle EI, sen joutuu tekemään poliisi".
>Jollei koskaan kukaan ulkopuolinen komenna, lapsi oppii käyttämään sitäkin hyväkseen "et sä voi mua komentaa, et oo mun äiti" ja jollei se äitikään komenna, niin siinäpä sitä sitten ollaankin mukavassa tilanteessa...
Mukavat tilanteet vaativat kivoja keinoja :) Miksi tilanteessa ei voi sanoa kersalle, että tässä tilanteessa mä oon sun äiti ja sä kuuntelet mua, koska mä komennan sua nyt ja sä tottelet?
Näinpä se on nähtävä. Pettymyksiä ja pahaa mieltä tulee elämässä läpi elämän isommassa ja pienemmässä mittakaavassa. Hyvä oppia jo lapsena käsittelemään sellaisia tunteita ja tilanteita. Ettei aina vaan tule sitä päänsilitystä, vaan joskus tulee maailmalla köniinkin. Jos nyt ei kirjaimellisesti kukaan kiinni käy, mutta monenlaisia tilanteita jossa vaaditaan henkistä vahvuutta kestää ja läpi käydä vastoinkäymisiä. Tilanteitassakin joissa ympäristö ei suinkaan kevennä tai helpota, vaan joskus jopa saattaa lisätä taakkaa.
Oho läpikäydä yhteen. Näytti kummalliselle erikseen. :)
Minähän nimenomaan sanoin tuolla, että komennan tarvittaessa myös ventovieraiden lapsia eli mielestäni lapselle voi ja pitää sanoa, vaikkei olisi oma lapsi. Kynnys sanoa on toki hiukan korkeampi ja omaa lastani komennan ns tiukemmin.
Tarkoitin sitä, että jos pelätään vanhempien reaktioita ja jätetään sen takia sanomatta, jotkut vanhemmat kun eivät kestä mitään pientäkään komentamista muilta kuin itseltään. Onneksi nuo vanhemmat ovat vähemmistönä.
Näh. 90-luvun lapset kasvattajina.
Ensisynnyttäjien keski-ikä on noin 30 vuotta.
Niin? Eli ne on ite ollut kersoja 90-luvulla. Olis kai pitänyt sanoa 80-luvun kersat jos syntymävuotta ajtaellaan (mä en) mutta sama se. 20 vuoden päästä, kuvittele, meillä pitää olla haarniskat päällä kadulla kulkiessakin, kun kakarat hyppii silmille puukkojen kanssa :(
Eiköhän semmosilta pleikkasorsilta saa puukon pois napattua. Karkuunkin voi juosta, sipseillä ruokittu päivänsäde ei jaksa juosta perässä.
Kaikki lasten oirehdinta lähtee vanhemmista ja kotioloista.
Kouluihin pn saatu uutta erinlaista kyldyyria.
Palstan väki..........