Onko muita, joiden liiton on avioehto pilannut?
Meidän tapauksessamme vaimo halusi ehdon ja itse suostuin, vaikka pidän periaattellisesti mahdottomana yhtälöä, jossa omaisuus on merkityksellisempi kuin avioliitto.
Periaatteen miehenä asetin omalta osaltani liiton "ehdoksi", että avioehdossa lueteltut omaisuuserät eivät kuulu meidän yhteiseen elämäämme millään tavoin, eli niihin suhtaudutaan kuin suhtauduttaisiin kolmansiin pyöriin suhteessa - ollaan ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan vaikka tiedetään että on..
Meidän onneamme ei ehdollisen liiton solmiminen ole lisännyt, vaan hyvinkin paljon päinvastoin on käynyt. En suosittele kenellekään avioehdon solmimista, ellei se ole aidosti ok molemmille osapuolille.
Keskustelua ehdon juridiikasta on käyty paljonkin, haluaisin että tämä viestiketju käsittelisi asiaa periaattelliselta kannalta. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole valmis jakamaan elämää kokonaan? Vesittyykö avioliiton idea, jos ehtoja tehdään? Eikö olisi parempi olla susiparina, jos ehdotonta liittoa ei voi solmia?
Meidän tapauksessamme vaimo halusi ehdon ja itse suostuin, vaikka pidän periaattellisesti mahdottomana yhtälöä, jossa omaisuus on merkityksellisempi kuin avioliitto.
Periaatteen miehenä asetin omalta osaltani liiton "ehdoksi", että avioehdossa lueteltut omaisuuserät eivät kuulu meidän yhteiseen elämäämme millään tavoin, eli niihin suhtaudutaan kuin suhtauduttaisiin kolmansiin pyöriin suhteessa - ollaan ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan vaikka tiedetään että on..
Meidän onneamme ei ehdollisen liiton solmiminen ole lisännyt, vaan hyvinkin paljon päinvastoin on käynyt. En suosittele kenellekään avioehdon solmimista, ellei se ole aidosti ok molemmille osapuolille.
Keskustelua ehdon juridiikasta on käyty paljonkin, haluaisin että tämä viestiketju käsittelisi asiaa periaattelliselta kannalta. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole valmis jakamaan elämää kokonaan? Vesittyykö avioliiton idea, jos ehtoja tehdään? Eikö olisi parempi olla susiparina, jos ehdotonta liittoa ei voi solmia?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Avioehto on hyvä juttu kun esim toinen puoliso ostelee veneitä tai moottoripyöriä tai on jokin kallis muu juttu ja toinen laittaa omasta palkasta osan sääsöön ja saa säästettyä vaikka 20v 50000egee niin ilaman avioehtoa kaikki menee puoliksi mutta jos on ehtona että vain yhteinen omaisuus jaetaan erossa niin toinen pitää säästänsä ja toinen ne laitteet mitä on hankittu harrastuksiin. Itseäni ainakin ottaisi päähän jos omalla rahalla ostetutst moottoripyörästä joutuisi tasinkoa maksamaan erossa vaikka puoliso ei ole lanttiakaan laittanut rahaa laiteeseen ja tämän takia jo yli 20v avoliitossa. Jos vaikka perii joskus jotain niin ei tartte puolisolle erossa maksella niistä mitään tai voittaa vaikka lottovoiton niin erossa maksaa siitäkin tasinkoa puolisolle. Moni liittto on johtanut eroon lottovoiton takia kun toinen puoliso rupeaa ahneeksi.
Yleensä se, joka vastustaa avioehtoa on juuri se, jolla on salaisia, ehkä itseltäänkin kieltämiä itsekkäitä ajartuksia, itsekkäitä tavoitteita miten oman tulevaisuutensa turvaisi, jos elämässä tulisikin ei-odotettu onnettomuus vastaan. Hän on yleensä myös se, joka tuo liittoon vähemmän omaisuutta, on huonommin koulutettu ja huonommalla palkalla.
"Keskustelua ehdon juridiikasta on käyty paljonkin, haluaisin että tämä viestiketju käsittelisi asiaa periaattelliselta kannalta. "
Sanoit olevasi ns. periaatteen mies. Oman kokemuksini mukaan juuri nämä "periaatteen ihmiset" (lue: joustamattomat ja itsekkäät) saavat aikaiseksi ongelman asiasta kuin asiasta. Ja avioehto ei ole siitä mikään poikkeus. Mutta se ei siis ole avioehdon vika.
Kaksi tuulen huuhtomaa takamusta. Menimme yhteen 1969.
Vaimolla oli sentään pienipalkkainen, vaikkakin vakituinen työpaikka ja säästöjä vajaa 2000mk.
Minulla ei ollut muuta kuin kuluneet vaatteet ja hieman velkaa.
Silloin, emmekä myöhemminkään ole keskustelleet mistään ehdosta koska sen tarpeellisuus ei ole käynyt ajatuksissamme.
Siirtäessämme lapsillemme omaisuutta kirjasimme lahjoituksiin ehdon joka sulki pois puolison oikeuden ko. lahjoitukseen.
Toisen tenevan osalta tämän tarve realisoitui avioerossa.
Heillä ei ollut avioehtoa ja mies oli kustantanut koko lystin yli 10-vuotta mutta jäipähän ainakin lahjoitusten osuus jaon ulkopuolelle.
Tuon yhden havainnon perusteella suosittelen avioehtoa! Jos suhteet ovat normaalit niin ei siitä mitään haittaakaan pitäisi olla.
Ps. Aktiiviaikana minä toin perheen yhteen, yhteiseen kassaan tuloistamme noin 80% joten kyllä kai nykyinen, niukahko omaisuutemme on pääasiassa minun rahoittamaani.
Olen hyvilläni siitä, että leskeytyessään vaimo tulee hyvin toimeen.
Meillä on avioehto tehtiin minun (vaimon) toiveesta, koska tiedän, että tulevaisuudessa tulen saamaan paljon rahaa perintönä. Olisin tyhmä, jos en olisi vaatinut avioehtoa, koska jos ero osuu omalle kohdalle, niin siinä vaiheessa ei paljoa naurata. Jos ero tuleekin esim. toisen osapuolen pettämisen takia, niin haluatko antaa hänelle rahojasi/omaisuuttasi, jos sellaista on tai tulee olemaan? Tuskin! Avioehtomme siis pätee, kun kyseessä on avioero, kuoleman sattuessa toinen perii toisen. Ja avioehto ei todellakaan tarkoita sitä, että odottaisi ja olisi varma eron tulemisesta, vaan aina kannattaa olla kaukaa viisas, asiassa kuin asiassa. Kyllähän se on nähty, että lujempikin rakkaus musertuu isojen vastoinkäymisten edessä ja olisi naiivia ajatella, ettei se voisi sattua koskaan omalle kohdalle, vaikka pidänkin sitä todella epätodennäköisenä. Ihmiset ajattelevat näissä asioissa liikaa tunteella, eivätkä käytä aivoja ja myöhemmin kaduttaa!
En ymmärrä, miten avioehto voi pilata yhtään mitään. Sillähän ei ole mitään vaikutusta arkeen, jos ei eroa aleta hankkia. Voisiko ap vähän avata, miten avioehto näkyy hänen arjessaan ja miten elämä ilman ehtoa nykytilanteesta eroaisi.
Vain typerä, pikkumainen ja toisen omistuksista kateellinen tekee avioehdosta ongelman.
"2 2: Vain typerä, pikkumainen ja toisen omistuksista kateellinen tekee avioehdosta ongelman."
Loppukaneettisi kertoo olennaisen. Jos et sinä ymmärrä miten joku toinen ehkä näkee avioehdon, niin ei vika välttämättä ole siinä toisessa, vaan ehkäpä se on silloin sinun ymmärryskyvyssäsi.
Miten se, että aviopari sopii, ettei eron sattuessa kohdalle kummallakaan ole oikeutta toisen yksin hankkimaan tai perintönä saamaan omaisuuteen, voi aiheuttaa ongelmia parisuhteessa?
Avioehtohan ei estä omaisuudesta nauttimista yhdessä.
"Miten se, että aviopari sopii, ettei eron sattuessa kohdalle kummallakaan ole oikeutta toisen yksin hankkimaan tai perintönä saamaan omaisuuteen, voi aiheuttaa ongelmia parisuhteessa?"
Toisella on turvallisempi asema ja voi ottaa eronkin kevyemmin perustein, kuin se jota vastaan ehto on tehty. Sekin on selvää, että ehdollinen liitto ei ole kaikille sama tuttu avioliitto josta on ottanut elämänmallinsa omia vanhempiaan, ja muita sukulaisia seuratessaan. Kun sukulaisten avioliitoissa ei ehtoja asetettu, niin herää ihmetys miksi omalle liitolle asetetaan.
Raha-asiat voivat myös olla oikeassa elämässä mutkikkaammat, kuin ehtopaperia kirjoittaessa luuli. Todellisuus ja muuttuvat olosuhteet voi yllättää niin, että avioehto vaikuttaakin eri tavalla kuin olisi luullut.
>> Toisella on turvallisempi asema ja voi ottaa eronkin kevyemmin perustein, kuin se jota vastaan ehto on tehty.
Saman mitalin toinen puoli jos syyllistämislinjalle haluttaisiin lähteä.
Turvattomamman aseman omaava haluaa ansiotonta hyötyä toisen asemasta.
Saattaisikin olla viisaampaa hakeuta suhteellisen tasaveroisen henkilön kanssa yhteen.
>> Raha-asiat voivat myös olla oikeassa elämässä mutkikkaammat, kuin ehtopaperia kirjoittaessa luuli.
Kertoisitko muutamia esimerkkejä miten muuttuvat raha-asiat voisivat vaikuttaa kielteisesti sopimukselliseen tilanteeseen?
Usein on juuri päinvastoin. Ajatellaan vaikkapa tilannetta jossa toinen osapuoli lähtee erilaisiin bisneksiin ja velkaantuu ulosottoon saakka. Tai toisen tietämättä ottaa erilaisia lainoja. Silloin ne kaatuvat myös toisen harteille. Tai vastaava tilanne eron hetkellä. Erosta huolimatta yhteisvastuullisuudesta johtuen toinen joutuisi maksamaan ex-puolisonsa keräämiä velkoja, vaikkapa konkurssiyrityksen sellaisia.
Toisaalta kun ja jos tilanteet muuttuvat merkittävästi ja sitä luottamusta on, niin mikään ei estä tekemästä yhteisestä sopimuksesta tarvitavia ja haluttuja muutoksia avioehtoon.
Mutta viimekädessähän jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa asioiden suhteen. Kuitenkin naiviudesta ja tyhmyydestä toisinaan sakoitetaan ja silloin se on liian myöhäistä.
"Kertoisitko muutamia esimerkkejä miten muuttuvat raha-asiat voisivat vaikuttaa kielteisesti sopimukselliseen tilanteeseen?"
- Varakkaampi osapuoli painostaa tai vaikka tiedostamattakin houkuttelee köyhemmän tuhlaavaisempaan elämäntapaan, kuin köyhempi muuten eläisi. Avioliiton aikana vauraampi saa helposti rahaa säästöön, köyhempi ei. Pahimmassa tapauksessa köyhempi jopa velkaantuu pysyäkseen puolisonsa elämäntyylissä (matkustelu, juhlat, harrastukset...) mukana.
- Avioehdossa sovitaan tietyt omaisuudet erillisiksi ja tietyt jaettaviksi. Toisen vanhemmat tekevät sitten salaa lapsensa puolison avio-oikeutta rajoittavan testamentin niin, että pariskunnan yhteiseksi jättämä (hamaa tulevaisuutta koskeva) omaisuuserä meneekin vain toiselle puolisoista.
Mun mielestä naimisiin ei kannata mennäkään, mutta jos menee, niin varakkaamman/paremmin ansaitsevan puolison kannattaa tehdä avioehto. Miksi? Koska vaikka itse olisi kuinka ehdottomasti liikkeellä, sen toisen ajatukset voi muuttua vaikka 10 vuoden päästä. Sitten edessä on vain ankara ketutus, kun satojatuhansia tai enemmän kovalla työllä ansaittua rahaa häipyy toisen mukaan.
Aika omahyväinen ajatus, että varakkaampi osapuoli olisi liikkeellä kunniallisin aikein ja ero olisi köyhemmän syytä.
Mulle avioliitto on ennen kaikkea juridinen juttu, nykyisen lain mukaan helpoin tapa järjestää yhteinen omaisuus, periminen jne. Avioehto täydentää palettia, etenkin jos kuviossa on mukana eksän ja nyksän muksuja yms.
Olen taipuvainen olemaan ennemminkin sitä mieltä, että avioliitto ei muuta itse suhdetta mihinkään. Jos eivät yhteiset halut, teot ja suunnitelmat pidä hommaa kasassa, ei sitä tee myöskään papin aamen tai nimmari avioliittotodistuksessa.
Asianhan voi nähdä juuri päinvastoinkin. Avioehto tekee peruskuviot kummallekin selkeisi ja poistaa kaikki teoreettisetkin väärinymmärykset.
Onhan itse avioliittokin sopimus ja sillä on myös juridisia seurauksia. Sopimuksettomalla ajatusmallillahan tulisi olla avioitumatta lainkaan ja säilyttää suhde vain luottamusperiaatteella.
Olettaisin, että avioehtokriittisillä asiassa on useinkin kyseessä psykologinen tulppa tai kuviteltu epäluottamuslauseke.
Tai joissakin tapauksissa huomattavasti heikommassa taloudellisessa asemassa oleva haluaa jopa hyötyä tilanteesta.
Miksi avioehtoa ei tulisi tehdä kun paljon vaatimattomimmissakin asioissa on viisasta ja usein lakisääteistäkin tehdä sopimukset. Juuri sopimukset tekevät asiat selkeiksi sen osapuolille ja vapauttaa mielenkin.
Ps. Sitten on tietenkin tilanteet joissa nainen on jättänyt uransa sivuun hoitaakseen lapsia, niin tilanne voi olla mutkikkaampi, vaikka silloin mies onkin ollut taloudellisesti kantavana tekijänä.
Mikäli ero tulee pitkän ajan kuluttua, niin hän on taloudellisesti heikommassa asemassa (tulevan eläkkenkin suhteen) kuin lapseton nainen, joka on pitänyt työurastaan huolta.
Kieltämättä ikäviä ja kinkkisiä tilanteita (toisinana myös taloudellisesti) jos ero tapahtuu. Tilastollisesti erot ovat kuitenkin hyvin yleisiä.
"Miksi avioehtoa ei tulisi tehdä kun paljon vaatimattomimmissakin asioissa on viisasta ja usein lakisääteistäkin tehdä sopimukset."
Siksi, kun kyse on omasta aviopuolisosta. Vaikka ero tulisikin, niin silti kyseessä on oma vaimo tai mies, ehkä yhteisten lasten vanhempi. Miksi ylipäätään mennä naimisiin, jos ei halua jakaa omaansa toisen kanssa? Puoliso voi vaikka sairastua ja oikeasti tarvita rahaa. Nykyään ja varsinkin tulevaisuudessa terveydenhoito ei välttämättä järjesty kaikille entiseen malliin.
Jos ajattelee avioliiton olevan kuin mikä tahansa seurustelusuhde, jossa ero on normaalia ja ok, ja sen jälkeen molemmat jatkavat niin kuin mitään suhdetta ei koskaan olisi ollutkaan, niin ihan käsi sydämellä kannattaisi miettiä vielä jotta minkälainen parisuhdemalli se itselle parhaiten sopii.
>> Siksi, kun kyse on omasta aviopuolisosta. Vaikka ero tulisikin, niin silti kyseessä on oma vaimo tai mies, ehkä yhteisten lasten vanhempi.
Juurikin sopimus selkeyttää asiat ja autaa välttämään väärinkäsityksiä.
Valitettavan usein erotessa riita ja sota syntyy omaisuudesta ja lapsista.
Valitettavasti kaikki erot eivät tapahdu samassa harmoniassa kuin liiton aloittaminen. Tuo niin rakas henkilö saatta pahimmillaan olla kuin hyeena erotilateessa ja törkeimmissä tapauksissa jopa syyttää yhteisten lasten isää lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tarkoituksellisesti ja valheelliseti.
Kumpa ihmiset osaisivatkin erota sivistyneesti ja olemalla tekemättä ylimääräistä vahinkoa toisilleen ja mahdollisille lapsille.
Muuan tuttavapiiriin kuuluva keski-ikäinen mies erosi aikoinaan vaimostaan ja jätti tälle pääkaupunkiseudulla olevan yhteisen talon (hänestä pahaa sanaa sanomatta). Nykyisin tuo talo on arvokas. Tämä ilman avioehtoa ja kummankin ollessa tuloiltaan vastaavassa asemassa. Joskus näinkin.
Olen nähnyt sivusta myös hyvin repiviä eroja. Mikäli avioehtoa ei ole ollut, niin silloin on ollut piru merrassa.
Kukaan ei avioituessaan ajattele eroavansa ja se koskee vain toisia. Kuitenkin suurkaupungeissa noin puolet liitoista päätyy eroon. Viisasta on tehdä avioehto, joka tasapainottaa asioita kumpaakin ajatellen.
Ei kukaan matkavakuutustakaan ottava ajattele / oleta joutuvansa tapaturmaan. Silti se on järkevää ottaa.
Mutta kuten sanottu, niin jokainen toimikoon hyväksi katsomallaan tavalla.
Viime kädessähän nämä ovat jokaisen pariskunnan henkilökohtaisia asioita.
Ei avioehto estä puolisoa auttamasta toista taloudellisesti. Avioehto vaikuttaa omaisuuden jakoon vain avioliiton päättyessä.
Avioliiton aikana ei avioehtoa huomaa. Erotilanteessa tai kuolintapauksessa omiin nimiin hankittu tai saatu omaisuus säilyy omana ja yhteinen omaisuus jaetaan. Yksinkertaista.
Kuinkahan moni puolisoaan avioeron jälkeen haluaa auttaa? Siksi avio-oikeus juuri on, että erossa köyhempi osapuoli saa tasoitusta vaikka pari luikertaisikin muista lupauksistaan ja valoistaan.
Ei kenenkään tietenkään pakko ole omaisuuttaan puolison kanssa jakaa, mutta silloin pari voi puhua asiat halki ja jatkaa avoliitossa. Silloinkin voi sitoutua kykyjensä mukaan ja tehdä testamentin avokin hyväksi kuoleman varalta, tai eronkin jos jotain haluaa antaa.
Sitä vaan en ymmärrä, että mikä vimma avioehtolaisilla on ylipäätään rynnätä avioliittoon? Saavutuksenne käytännössä on se, että eroilette kuten avoliitoistakin ja lisäksi muutatte yhteiskunnallista keskustelua ja suhtautumista avioliittoon niin ettei sitä enää arvosteta. Olette siis halventamassa avioliiton asemaa ja heikentämässä puolisoiden suhdetta toisiinsa. Ruohonjuuritasolla jokainen pari on toki vastuussa vain itsestään, mutta kun ihminen on laumasielu niin juttu vaan menee niin että trendit leviää ja ihmiset muuttavat toimintaansa samaan suuntaan kuin muutkin.
>> Sitä vaan en ymmärrä, että mikä vimma avioehtolaisilla on ylipäätään rynnätä avioliittoon?
Mistä ihmeestä revit tuollaisia syyllistäviä väittämiä ja yleistyksiä ja koetat pukea kanssasi eri tavoin toimivien päälle?
Eiköhän juurikin avioehdon kirjoittavat pariskunnat ole loogisesti ajatelle juurikin niitä harkitsevampia ja vastuuntuntoisempi sen sijaan, että ryntäisivät avioliittoon vaaleanpunaiset lasit silmilläân.
>> Saavutuksenne käytännössä on se, että eroilette kuten avoliitoistakin ja lisäksi muutatte yhteiskunnallista keskustelua ja suhtautumista avioliittoon niin ettei sitä enää arvosteta.
Väitteen esittäjällä on todistustaakka. Laittaisitko esille faktaa ja erotilastoja avioehdon tehneiden erot vs. ei ehtoa tehneet.
>> Olette siis halventamassa avioliiton asemaa ja heikentämässä puolisoiden suhdetta toisiinsa.
Anteksi, mutta nyt kyllä alkaa jo kuullostaa jonkin extremisti-fundamentalisen uskonliikkeen edustajan kiihkoilulta.
Sairaaloisessa megalomanisuudessasi lisäksi kuvittelet tuntevasi kaikkien pariskuntien suhteen vilpittömyyden ja sen luomisen vaikuttimet.
''Toinen laittaa omasta palkasta osan sääsöön ja saa säästettyä vaikka 20v 50000egee''.
Laskin että tällä menolla kun mies ei tahdo minun osallistuvan mihinkään menoihin ja itse omilla rahoilla ostan vain meikit ym vähäpätöistä, niin minulle jää vähintään 1000€/kk säästöön, se tekee 20 vuodessa 240000€, luultavasti enemmänkin koska sijoituksissa säästöjä karttuu lisää ja palkkakin jossakin vaiheessa varmaan nousee (toki voi laskeakin, jos saa potkut, sairastuu jää työkyvyttömäksi tai asumiskustannukset ym menot muuttuvat..). Olen 20 vuoden päästä reilu 40-vuotias, taidankin pystyä lopettamaan työnteon jo 10 vuoden päästä, koska nyt jo on omaisuutta hyvin, kaikki itse tienattuja.. Sitten vain hommaan asunnon ja loput sijoitan, riittää minulle mainiosta elämiseen ne rahat ja säästöönkin jää.. Meidän kannattaa mieheni kanssa siis molempien tehdä avioehto kaikesta, jos joskus menemme naimisiin.. ;)
Olen samaa mieltä. Silloin kun raha on ykkönen, se on myös yrityksen johtaja, tässä tapauksessa avioliiton. Avioliitossa rakkaus ja puoliso ovat ykkönen, ja hyvin menee, ja yhdessä pysytään, vastoinkäymiset voitetaan.
Jos vaakakupeissa ovat yhdessä puoliso, toisessa raha, niin se on yrityksen /liiton arvopohja.
Kysymys on lopulta ihmisen henkisen kehityksen tasosta. Ihminen, joka ei kykene 'voittamaan, ylittämään' rahaa, raha ohjaa aina sellaisen ihmisen ajattelua, päätöksiä ja ratkaisuja.
Henkisest kehittyneelle ihmiselle elämässä on monimuotoisia arvoja ja 'pääomia'.
Jos raha on ihmiselle ainoa pääoman muoto, ainoa rikkauden muoto, totta kai hänen elämänsä pyörii tämän hänen ainoan pääomansa ympärillä.
Minusta on jopa väärin riskeerata lasten koti...olisi kauheaa, että menisin naimisiin ja mies ottaisi eron, niin lapsilla ei olisi enää kotia tai joutuisimme muuttamaan johonkin pieneen vuokrakämppään. Olen sitten mieluummin henkisesti kehittymätön, mutta lasteni kotia en riskeeraa yhdenkään miehen enkä yhdenkään avioliiton vuoksi...
ja voin vakuuttaa, että elämäni ei pyöri rahan ympärillä, vaikka avioehto onkin. Elätän tässä neljää ihmistä (minä, lapset ja mies). He ovat minun tuloistani kaikki riippuvaisia. Ilmeisen henkisesti kehittymättömänä minä katson, että raha (oma pysyvä koti, riittävä määrä rahaa jotta ei tarvitse nähdä nälkää eikä kulkea rikkinäisissä vaatteissa) luo lapsille tietynlaista turvaa. Senpä takia minulla on myös vakuutus kuolemani varalta, jotta jos kuolen ennenaikaisesti, niin vakuutusrahojen turvain lapset voivat ainakin opiskella rauhassa. Paljonkaan minulla ei jää säästöön maksettuani meidän neljän asumisen, ruoan, vaatteet ja muun tarpeellisen ja ostaessani joskus jotain ylimääräistäkin meille (yleensä lapsille) tai kotiin.
"Onko muita, joiden liiton on avioehto pilannut?"
Ohoh, minä luulin että ollaan naimisssa puolison kanssa.
Onko teillä yhteiset rahat ja yhteiset tilit? Lasketteko, kumpi ostaa mitäki?. Jos näin, niin miksi ihmeessä ei tekisi avioehtoa, koska päivittäinen elämä on jo eri rahoilla elämistä? Jos taas on yhteiset rahat, niin miksi tarvitaan avioehto - perittävän omaisuuden osalta tuon voi hoitaa vanhemmatkin testamentilla.
Onneksi minä halusin avioehdon ex-mieheni kanssa. Kun hän sitten päätti lähteä niin jäi asuntoni minulle ja lapselle. Olisi ollut tosi kurjaa, että olisin menettänyt puolet asunnostani/omaisuudestani. Tai jos hän olisi vienyt puolet vaikka ostamistani huonekaluista yms. olisi ollut minulle aika kova isku taloudellisesti. Mieheni ei osallistunut rahallisesti sisustamiseen. Olin kuitenkin elättänyt häntä kymmenen vuotta (maksoin aina asumisen ja asumiskulut). Eli kyllä oli hyvä olla se avioehto. Olisi ollut todella paljon vaikeampaa aloittaa elämä yksin, jos olisin menettänyt kaikesta puolet.
Nyt kun menin ulkomaalaisen miehen kanssa naimisiin, niin pidin edelleen kiinni siitä, että avioehto on oltava. Olisi tosi kurjaa menettää puolet omaisuudesta ja kotikin siinä menisi sitten alta, jos hän vaikka päättää lähteä liitosta saatuaan pysyvän oleskeluluvan tai kansalaisuuden. Minä en enää luota yhteenkään mieheen niin paljon, että altistaisin omaisuuteni, minkä olen työllä ja perintönä saanut, sille, että mies saa ilmaiseksi sen puoli valtakuntaa...Minun on suojeltava myös lapsiani. Tämä on heidän kotinsa enkä halua, että mies tulee ja vie heiltä kodin alta...Kuten sanoin, en usko enää avioliiton ehdottomaan pysyvyyteen, vaikka niin halusin uskoa nuorena. Avioehdon koen todella tärkeäksi, eikä tarvitse sitten kodin menettämisen pelossa pelätä avioeroa. En minä avioeroa usko ottavani, mutta miehistä ei koskaan tiedä...
Olemme uusiopari ja uskon että avioehto on ihan hyvä. Aikuisia lapsia molemmilla, puolison lapseta ainakin on kovin huolissaan miten heidän perintönsä käy. Tuntuu kyllä aika keljulta kun epäillään että kalastelen puolisoni omaisuutta. Avioehdosta emme kyllä kerro kellekkään se on meidän välinen sopimus eikä kuulu muille. Tulkoo sitten aikanaa esiin kun aika meistä jommasta kummasta jättää.
Uusioperheet ja suhteet omaavat omat etunsa ja haasteensakin, sillä useimmiten kummallakin taholla on jo pitkä historia. Perheellisen kanssa avioituessaan parhaimmillaan saa hyvät suhteet koko perheeseen.
Mielestäni avioehdon teko on reilua kaikkia osapuolia ajatellen.
Tietysti aviopari on vapaa käyttämään varallisuutensa elinaikanaan haluamallaan tavalla. Moni tosin haluaa jättää jotakin myös perillisille jos mahdollista.
Tokihan avioehto on aina pariskunnan privaatti asia. Toisinaan kuvaamassasi tapauksessa saattaisi olla kaikille osapuolille hyväksi tietty avoimuus, joka olisi osoitus kaikkien huomioimisesta.
Toisaalta perheen lastenkin huoli on ymmärrettävää vaikka uusi vanhemman puoliso olisikin tervetullut.
Hieman tabutonta avoimuutta on useinkin ihmissuhteita parantava asia ja auttaa välttämään väärinkäsityksiä kaikkine seurauksineen. Useinkin juuri lausumattomata ja selvittämättömät asiat aiheuttavat vahinkoa ihmissuhteissa.
Jos vain mahdollista, niin voisi olla hyödyllistä kaikessa yksinkertaisuudessaan yksityiskohtiin menemättä kertoa, että ehto on tehty ja kaikki osapuolet on huomioitu. Se voisi poistaa mahdollisia pinnan alla olevia jännitteitä, huolta, puhdistaisi ilma, olla huojentavaa ja olisi lasten taholta koettu reiluna eleenä.
Henkis-tunneperäinen panttaus riskeeraa vain rajoittaa omaa ja perheen yhteistä elämisen laatua ja suhteita.
- http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101714584465_tr.shtml
Tietysti kyse on henkilökohtaisista valinnoista ja riipuu osin olosuhteista joita ulkopuoliset eivät tiedä eikä heille kuulu.