Ilmoitusasia

Komedia ylipainoisesta professorista, joka ryhtyy tieteellisiin laihdutuskokeiluihin tavattuaan viehättävän neitokaisen. Ohjaaja: Tom Shadyac, USA 1996, (91). Pääosissa: Eddie Murphy, Jada Pinkett, James Coburn.

(kolmosella ja alkoi kolmelta)

Siispä laihdutan nyt tieteellisesti (neitokaistilanne on silti kyllä epämääräinen).

15

74

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =/5(90

      liskon osalta tilanne onneksi selvä.liskulla on uusi rakas kuten olet kertonutkin

    • el commandante

      Sinä itse siinä olet, se tiedetään jo----muttei aavistettukaan, että oletki mustaihoiseta perheestä:D
      Mikset ota talteen perheen biokaasuja ruokailun aikana?

      • CheKumiankka-alve

        Buddyllä ei pätevyys riitä. Ilman tutkintoi ei kelepaa


      • Ryhdyimme värjäämään itsejämme jo vuosia sitten, sillä vähemmistöisyys on kuulemma muodikasta. Olemme myös kehittäneet itseillemme omituisia parafilioita, joilla laajennamme vähemmistöisyyttämme kaventamalla esiintyvyyttämme.
        Pyromania kuitenkin karsittiin listasta kun asumistila alkoi huveta tuhkana tuulee.
        Hankimme myös jatkuvasti uusia äidinkieliä ja näin kohennamme yhteiskunnallista arvostustamme johtavana vähemmistönä.
        Lopullinen tavoite on päätyä häilymään olemassaolon reunalla ja hankkia koko laumalle oma reservaatti.


      • Leif N.
        CheKumiankka-alve kirjoitti:

        Buddyllä ei pätevyys riitä. Ilman tutkintoi ei kelepaa

        olet siis anssi kylpyammeseilori .


      • Errnesto de Rosario
        buddy-love kirjoitti:

        Ryhdyimme värjäämään itsejämme jo vuosia sitten, sillä vähemmistöisyys on kuulemma muodikasta. Olemme myös kehittäneet itseillemme omituisia parafilioita, joilla laajennamme vähemmistöisyyttämme kaventamalla esiintyvyyttämme.
        Pyromania kuitenkin karsittiin listasta kun asumistila alkoi huveta tuhkana tuulee.
        Hankimme myös jatkuvasti uusia äidinkieliä ja näin kohennamme yhteiskunnallista arvostustamme johtavana vähemmistönä.
        Lopullinen tavoite on päätyä häilymään olemassaolon reunalla ja hankkia koko laumalle oma reservaatti.

        Et kai tavoittele dekadentin vähemmistöradikaaliena hegemoniaa?


        VIVA REVOLUCION

        PATRIA O MUERTE

        HASTA LA VICTORIA SIEMPRE


      • W Lindroos
        Leif N. kirjoitti:

        olet siis anssi kylpyammeseilori .

        Lefa on nyt Kupittaan mielisairaalassa ja uskoo olevansa piispa Henrik
        joka pakkokastoi udmurtteja Kupittaan lähteellä
        Sen amme on poliisin hallussa


      • Jotku asiat ei muutu
        W Lindroos kirjoitti:

        Lefa on nyt Kupittaan mielisairaalassa ja uskoo olevansa piispa Henrik
        joka pakkokastoi udmurtteja Kupittaan lähteellä
        Sen amme on poliisin hallussa

        .

        Ennen oli PakkoKasto

        Nyt on PakkoRuotsi

        Har!

        .


      • Oasis
        W Lindroos kirjoitti:

        Lefa on nyt Kupittaan mielisairaalassa ja uskoo olevansa piispa Henrik
        joka pakkokastoi udmurtteja Kupittaan lähteellä
        Sen amme on poliisin hallussa

        Oletteko samalla osastolla?


    • Ernesto "che"

      Ei pidä keksiä läskinpoistajaa, läski on luonnon luoma este kapitalistien lisääntymiseen---tai testaa alkeellsempiin olioin. kuten Ratikkakuski
      joka vuori ameeboja

    • Vähän kulunut naama tullut tuolle Eddielle vuosikymmenten saatossa. Ei oikein enää jaksa innostua. Paitsi Beverly Hills kyttä saattaisi olla taas melkein 30 vuoden jälkeen sellainen, jonka jaksaisin katsoa. Tai ainakin aloittaa. Muita en jaksa edes aloittaa.

    • hämmennys..

      Tarkoittaako tämä nyt sitä, että koska Buddy Love ei ole oikeasti olemassa, vaan on tieteen keinoin aikaansaatu feikkihahmo, niin ei palstan Buddykaan ole oikeasti olemassa, vaan on palstalle kehitetty feikkihahmo? Missä on se aito professori?

      • Mikäli laihdun erittäin tieteellisesti, niin on täysin mahdollista että lopulta häviän kokonaan. Laihtumisessa on vaaransa, mutta oletan että kun lopetan läpikuultavuuden alkaessa, niin asia on kunnossa.


      • öötla
        buddy-love kirjoitti:

        Mikäli laihdun erittäin tieteellisesti, niin on täysin mahdollista että lopulta häviän kokonaan. Laihtumisessa on vaaransa, mutta oletan että kun lopetan läpikuultavuuden alkaessa, niin asia on kunnossa.

        Joko näet oman molosi?


      • buddy-Iove
        öötla kirjoitti:

        Joko näet oman molosi?

        70 kg pitää vielä laihtua ensin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1224
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      98
      975
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      60
      836
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      738
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      606
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      518
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      506
    Aihe