Liian suuri penis

o penis

Tykkään hölkkäämisestä ja kunnon juoksulenkeistä, musiikkia kuunnellen. Ongelmana on vaan aivan liian iso penis. Penikseni takia juokseminen tuntuu tietysti ikävältä ja pienempänä pahana huomaan ihmisten tuijottavan kesällä kun on vähemmissä vaatteissa. Käytän nyt jo urheilulalushousuja ja tiukkoja housuja jotka tukisi penistäni. Onko teillä muilla isopeniksisillä neuvoja, mistä saa kunnon tukea. Neuvot olisi tarpeen. Olen myös ajatellut peniksen pienennys leikkausta. Miten sellaiseen?

500

85560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • p.e.niksen j.a.tke

      Mää oon teipannut pee.niksen ilmastointiteipillä jalkaan kiinni. Muuten ihan hyvä, mutta etenkin shortseilla juostessa kerää katseita.

      • päivän pelastaja

        ite oon joutunut juoksulenkeillä usein paneen joittenkin vaimoja johtuen isosta peniksestä, rouvat nillittää ettei kotona saa kunnon munaa läskiltä äijältä. noh, meikähän rynkyttää isolla slarballa kunnolla takaapäin ja rouvathan ulvoo nautinnosta!!


      • kieliniuho
        päivän pelastaja kirjoitti:

        ite oon joutunut juoksulenkeillä usein paneen joittenkin vaimoja johtuen isosta peniksestä, rouvat nillittää ettei kotona saa kunnon munaa läskiltä äijältä. noh, meikähän rynkyttää isolla slarballa kunnolla takaapäin ja rouvathan ulvoo nautinnosta!!

        Se on kyllä slerba suomeksi.


      • valistaja
        kieliniuho kirjoitti:

        Se on kyllä slerba suomeksi.

        Miten pitkä voi penis olla?

        30 senttiä. Pitempi on jalka.


      • tuumaa edes vähän
        valistaja kirjoitti:

        Miten pitkä voi penis olla?

        30 senttiä. Pitempi on jalka.

        Et taida ihan ymmärtää vitsin alkuperäistä versioita?


      • operoitu
        valistaja kirjoitti:

        Miten pitkä voi penis olla?

        30 senttiä. Pitempi on jalka.

        Et ole tosiaan ymmärtänyt. Jolu voi olla enintään 30,48 cm pitkä, sitten
        se muuttuu jalaksi!

        Minullahan oli myös ongelma poikasena. Jolun pää tahtoi sattua juostessa katukiveyksen
        reunaan. Lääkäri ehdotti, että otetaan välistä 30 cm pätkä pois.
        Minut oli jo nukutettu leikkausta varten ja kirurgilla oli jo veitsi kädessä.
        Silloin tuli pelastava enkeli, leikkauksessa avustajana ollut nuori naishoitaja näki
        tilanteen ja parahti "ei helevetti, jatketaan jalkoja"!
        Niinpä minusta tuli 220 cm pitkä urheilija, eikä jolu ota enää katukiveykseen!


      • operoitu
        operoitu kirjoitti:

        Et ole tosiaan ymmärtänyt. Jolu voi olla enintään 30,48 cm pitkä, sitten
        se muuttuu jalaksi!

        Minullahan oli myös ongelma poikasena. Jolun pää tahtoi sattua juostessa katukiveyksen
        reunaan. Lääkäri ehdotti, että otetaan välistä 30 cm pätkä pois.
        Minut oli jo nukutettu leikkausta varten ja kirurgilla oli jo veitsi kädessä.
        Silloin tuli pelastava enkeli, leikkauksessa avustajana ollut nuori naishoitaja näki
        tilanteen ja parahti "ei helevetti, jatketaan jalkoja"!
        Niinpä minusta tuli 220 cm pitkä urheilija, eikä jolu ota enää katukiveykseen!

        Niin vielä lisäyksenä tuohon edelliseen ongelmaan. Järven toisella puolen asui naapurin
        kaunis tyär. Jos kun otti kovasti eteen lähdin uimaaan salmen yli nääpuriin,
        toisella rannalla oli koko kylän kalaverkot "puikkarissa", voitteko väittää,
        ettei ollut pojalla vaikeuksia.


      • valistaja
        tuumaa edes vähän kirjoitti:

        Et taida ihan ymmärtää vitsin alkuperäistä versioita?

        "Et taida ihan ymmärtää vitsin alkuperäistä versioita?"

        No anteeksi nyt kauheasti että pyöristin. Joillekin tuollainen vajaa puoli senttiä taitaa olla tärkeätä.


      • =====o-,
        valistaja kirjoitti:

        "Et taida ihan ymmärtää vitsin alkuperäistä versioita?"

        No anteeksi nyt kauheasti että pyöristin. Joillekin tuollainen vajaa puoli senttiä taitaa olla tärkeätä.

        Mitä eroa on 15-senttisellä ja 18-senttisellä? Naisten käsikirjasta vakoiltuna: aah ja aaaaah.


      • ranking-mestari
        =====o-, kirjoitti:

        Mitä eroa on 15-senttisellä ja 18-senttisellä? Naisten käsikirjasta vakoiltuna: aah ja aaaaah.

        9,6-senttinen on prinssinakki verrattuna 10,08-senttiseen jortikkaan. Tuossa jälkimmäisessä on numeroitakin jo tuplasti.


      • Tässä oikea neuvo
        ranking-mestari kirjoitti:

        9,6-senttinen on prinssinakki verrattuna 10,08-senttiseen jortikkaan. Tuossa jälkimmäisessä on numeroitakin jo tuplasti.

        Ei ole itselläni tuollaista ongelmaa, enkä koskaan tuollaisesta ole kuullutkaan, mutta sen neuvon voin antaa, että jos juokset kylmällä ilmalla, penis ja kivespussi pienentyvät.

        Jos kesällä tuntuu että aina vaan on kuuma, niin juokse yöllä, ja aivan keskikesän olet vain juoksematta.

        Jos tuo koko-ongelmasi on jokin luonnonoikkumainen ja täysin liiallisuuksiin menevä käyttökelvoton halkomuna, niin sitten ei kyllä tästäkään neuvosta varmaankaan apua ole. Silloin juoksu ei ole sinua varten. Eihän kaikki naisetkaan voi juosta jos rinnat ovat sairaalloisen kokoiset.


      • JariTervoo
        operoitu kirjoitti:

        Niin vielä lisäyksenä tuohon edelliseen ongelmaan. Järven toisella puolen asui naapurin
        kaunis tyär. Jos kun otti kovasti eteen lähdin uimaaan salmen yli nääpuriin,
        toisella rannalla oli koko kylän kalaverkot "puikkarissa", voitteko väittää,
        ettei ollut pojalla vaikeuksia.

        Huono. Tosi huono..


      • ameriikan presitentt
        JariTervoo kirjoitti:

        Huono. Tosi huono..

        Joo ja kun olin USA:n presidentti. Kerran teki mieli ottaa yhteyttä Venäjän presidenttiin, mutta puhelinlinjat oli poikki. No pyysin sihteeriä kirjoittamaan viestin jortikan varteen ja sitten vilauttamaan rintojaan. Tykkimiehet suuntasivat aseeni oikeaan suuntaan ja viesti meni perille. Että sillä lailla.


      • mittamies1
        valistaja kirjoitti:

        Miten pitkä voi penis olla?

        30 senttiä. Pitempi on jalka.

        jalka on 30,48 cm


      • peter2

        Joo on sellaiset vaikeudet minulakin mutta teipaan teipilla navan alle mahaan On huono juosta jos teipaa reiteen ja munat teipaan samaan paketiin siinä on minun neuvot kokeile


      • 12v..

        teillä on kuitenki porkkanaa tennispalloo vaatetta tungettunaetumuseeneikä mitään luomuasetta


      • jalaton
        mittamies1 kirjoitti:

        jalka on 30,48 cm

        Niin kai on, mutta entäs toinen jalka.


      • Isolerssi
        päivän pelastaja kirjoitti:

        ite oon joutunut juoksulenkeillä usein paneen joittenkin vaimoja johtuen isosta peniksestä, rouvat nillittää ettei kotona saa kunnon munaa läskiltä äijältä. noh, meikähän rynkyttää isolla slarballa kunnolla takaapäin ja rouvathan ulvoo nautinnosta!!

        Ite yleensä lenkillä kiedon kyrvän vyötärön ympärille ns. "vyöksi" ettei nyt ihan joka muija stondista näe. Nykyään kuitenkin lenkkipoluilla joka toisella vastaan tulijalla on joogahousut ja mehevä perse.


      • hukkavarsi

        Minä leikkautin peniksen hukkavartta noin 25 cm pois. Nyt on haittana kiitosten ja kehujen ylikuorma.


      • NroJarj
        ranking-mestari kirjoitti:

        9,6-senttinen on prinssinakki verrattuna 10,08-senttiseen jortikkaan. Tuossa jälkimmäisessä on numeroitakin jo tuplasti.

        ”Tuossa jälkimmäisessä on numeroitakin jo tuplasti.”
        Suorastaan loistava perustelu! :)

        Katsotaanpa:

        – 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000001
        – 999

        Kumpikohan luvuista on suurempi? Niinpä.


      • kag/ka
        kieliniuho kirjoitti:

        Se on kyllä slerba suomeksi.

        Tuskin suomeksi, ota selvää ennekuin kirjoittelet pikku pilisi nimistä.
        Todellisuudessa sinulla on pikku kikkeli jolla ei voi tehdä muuta kuin kusta,ja siitäkin osa valuu likaisille kengillesi. tai pienen pieni pissanapa, johonpätee edellinen lause.


      • JJHe

        No aivan varmasti.

        Mutta ne katseet ei keräänny sukuelimesi koon vuoksi, vaan ihan muista syistä.

        Jos joku sanookin nähneensä tosi ison kyr.vän pilkistävän sortseistasi, niin ei ne tarkota sillä sitä osaa jossa terska on kiinni, vaan sitä jossa silmät pullottaa....


      • valojapäälle
        NroJarj kirjoitti:

        ”Tuossa jälkimmäisessä on numeroitakin jo tuplasti.”
        Suorastaan loistava perustelu! :)

        Katsotaanpa:

        – 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000001
        – 999

        Kumpikohan luvuista on suurempi? Niinpä.

        Kylläpä oletkin sitten nerokas huumorintajuton idiootti :===)))
        Niinpä.


      • ernm
        Isolerssi kirjoitti:

        Ite yleensä lenkillä kiedon kyrvän vyötärön ympärille ns. "vyöksi" ettei nyt ihan joka muija stondista näe. Nykyään kuitenkin lenkkipoluilla joka toisella vastaan tulijalla on joogahousut ja mehevä perse.

        "Ite yleensä lenkillä kiedon ******* vyötärön ympärille ns. "vyöksi" ettei nyt ihan joka muija stondista näe. Nykyään kuitenkin lenkkipoluilla joka toisella vastaan tulijalla on joogahousut ja mehevä *****."

        Joo, tuo on se kuuluisa vyötärömakkara.


      • Sinkkunainen
        =====o-, kirjoitti:

        Mitä eroa on 15-senttisellä ja 18-senttisellä? Naisten käsikirjasta vakoiltuna: aah ja aaaaah.

        Naiset tykkää enempi 15 cm kalusta .


      • Nakukymppiläinen

        Löyhä solmu voisi toimia.


    • vaikeaa on

      Minäkin olen teipannut peeniksen jalkaan kiinni, toimii muuten hyvin mutta jos satun jostain syystä kiihottumaan niin silloin juoksusta tulee vaikeaa.
      Jos ei teippi repeä niin jalassa on sellainen lasta ettei polvi taivu ollenkaan.

      Jos taas teippi repeää irti niin klunssi kolahtaa otsaan, eli pitää välttää juoksemista paikoissa missä voi tulla nättejä naisia vastaan.

      • Pippalomies

        Te olette muut teipanneet peniksen jalkaanne. Mutta minä ressukka olen joutunut teippaamaan jalan penikseen. Tämä kärsimysnäytelmäni johtunee suhteettomasta kokoerosta näiden kahden välillä.

        Siitä voitte sitten päätellä kuinka vaikeata eteenpäin kulkeminen on, kun kolmannen jalan loppuosa tulee laahautuen perässäni aina silloin kun se ei ole juhlakunnossa. Kun se on juhlakunnossa en näe eteenpäin kävellessäni.


      • 3 muna puusta
        Pippalomies kirjoitti:

        Te olette muut teipanneet peniksen jalkaanne. Mutta minä ressukka olen joutunut teippaamaan jalan penikseen. Tämä kärsimysnäytelmäni johtunee suhteettomasta kokoerosta näiden kahden välillä.

        Siitä voitte sitten päätellä kuinka vaikeata eteenpäin kulkeminen on, kun kolmannen jalan loppuosa tulee laahautuen perässäni aina silloin kun se ei ole juhlakunnossa. Kun se on juhlakunnossa en näe eteenpäin kävellessäni.

        Tuut sä silloin puuntakaa...


      • sfgsadfadfadafafd

        teippaus on kätevä keino. ja jos stondis tulee, ainahan sitä voi esittää tanssivansa ripaskaa, niin ei kiinnitä ihmisten huomiota niin paljoa.


      • otsa polvissa
        3 muna puusta kirjoitti:

        Tuut sä silloin puuntakaa...

        Tuo nimimerkki "vaikeaa on" mahtaa olla matalaotsainen.


      • nurinpäin
        Pippalomies kirjoitti:

        Te olette muut teipanneet peniksen jalkaanne. Mutta minä ressukka olen joutunut teippaamaan jalan penikseen. Tämä kärsimysnäytelmäni johtunee suhteettomasta kokoerosta näiden kahden välillä.

        Siitä voitte sitten päätellä kuinka vaikeata eteenpäin kulkeminen on, kun kolmannen jalan loppuosa tulee laahautuen perässäni aina silloin kun se ei ole juhlakunnossa. Kun se on juhlakunnossa en näe eteenpäin kävellessäni.

        Sinulle on tehty ensin mulukku ja sitten ruettu rakentamaan miestä sen ympärille!


      • Peenis
        Pippalomies kirjoitti:

        Te olette muut teipanneet peniksen jalkaanne. Mutta minä ressukka olen joutunut teippaamaan jalan penikseen. Tämä kärsimysnäytelmäni johtunee suhteettomasta kokoerosta näiden kahden välillä.

        Siitä voitte sitten päätellä kuinka vaikeata eteenpäin kulkeminen on, kun kolmannen jalan loppuosa tulee laahautuen perässäni aina silloin kun se ei ole juhlakunnossa. Kun se on juhlakunnossa en näe eteenpäin kävellessäni.

        Mulla ei ole ollenkaan peenistä, on vain penis!! Onkohan se sitten lyhempi


    • tiukastihanuriin

      Sen voi myös työntää omaan hanuriin, niin ei tartte mitään teippejä...Tosin, jos se on myös paksu, niin joudut juoksemaan hiukan jalat harallaan....

      • ohiiohoi

        Ei oo hyvä idea tunkea hanuriin koska ei saa riittävästi happea kun heppu pyrkii tukkimaan hengitystietkin. Jalan ympäri sitominenkaan ei toimi, koska juoksuvauhti jää turhan hitaaksi ja kuuma nainen juoksee ohitse ja veri pakkautuu heppiin. On tää juokseminen vaikeaa. Pitäisikö siirtyä kuntouimariksi?


      • 2011
        ohiiohoi kirjoitti:

        Ei oo hyvä idea tunkea hanuriin koska ei saa riittävästi happea kun heppu pyrkii tukkimaan hengitystietkin. Jalan ympäri sitominenkaan ei toimi, koska juoksuvauhti jää turhan hitaaksi ja kuuma nainen juoksee ohitse ja veri pakkautuu heppiin. On tää juokseminen vaikeaa. Pitäisikö siirtyä kuntouimariksi?

        Minä sidon vyötärön ympäri rautalangalla ( 30cm), pysyy hyvin !!


      • s s
        2011 kirjoitti:

        Minä sidon vyötärön ympäri rautalangalla ( 30cm), pysyy hyvin !!

        Aika kapea vyötärö jos saat sidottua sen 30 cm pitkällä rautalangalla.


      • Megalerssi
        2011 kirjoitti:

        Minä sidon vyötärön ympäri rautalangalla ( 30cm), pysyy hyvin !!

        Mäkin sidoin ennen vyötärölle mutta alettiin haukkuun läskiksi vaikka oon oikeesti hoikka :C Nykyään mulla on lenkillä mukana sellainen vedettävä naparetkeilijän peräkärry jossa on pressu päällä.


      • 5+20
        ohiiohoi kirjoitti:

        Ei oo hyvä idea tunkea hanuriin koska ei saa riittävästi happea kun heppu pyrkii tukkimaan hengitystietkin. Jalan ympäri sitominenkaan ei toimi, koska juoksuvauhti jää turhan hitaaksi ja kuuma nainen juoksee ohitse ja veri pakkautuu heppiin. On tää juokseminen vaikeaa. Pitäisikö siirtyä kuntouimariksi?

        uimassa on taas vaarana se että köli osuu pohjaan.


      • cfgbh
        ohiiohoi kirjoitti:

        Ei oo hyvä idea tunkea hanuriin koska ei saa riittävästi happea kun heppu pyrkii tukkimaan hengitystietkin. Jalan ympäri sitominenkaan ei toimi, koska juoksuvauhti jää turhan hitaaksi ja kuuma nainen juoksee ohitse ja veri pakkautuu heppiin. On tää juokseminen vaikeaa. Pitäisikö siirtyä kuntouimariksi?

        joo ja vain selkäuintia ettei osu mahtikikuli pohjan haljenneisiin kaakeleihin


      • Heppi pohjassa
        ohiiohoi kirjoitti:

        Ei oo hyvä idea tunkea hanuriin koska ei saa riittävästi happea kun heppu pyrkii tukkimaan hengitystietkin. Jalan ympäri sitominenkaan ei toimi, koska juoksuvauhti jää turhan hitaaksi ja kuuma nainen juoksee ohitse ja veri pakkautuu heppiin. On tää juokseminen vaikeaa. Pitäisikö siirtyä kuntouimariksi?

        Uinnissa se huono puoli että heppi toimii kuin ankkuri. Lienee huvittavaa vaikka kuinka kroppaa niin ei pääse eteenpäin.


      • aloitteleva3
        Heppi pohjassa kirjoitti:

        Uinnissa se huono puoli että heppi toimii kuin ankkuri. Lienee huvittavaa vaikka kuinka kroppaa niin ei pääse eteenpäin.

        Miten se toimii vesijuoksussa?


      • räpyläjalka
        aloitteleva3 kirjoitti:

        Miten se toimii vesijuoksussa?

        Nouseeko sen varaan helposti plaaniin?


      • pili
        cfgbh kirjoitti:

        joo ja vain selkäuintia ettei osu mahtikikuli pohjan haljenneisiin kaakeleihin

        Tuo selkäuinti toimii joella ihan hyvin mutta matalassa uimahallissa tai sillan alta niin ei taho oikein päästä. Kerranki ku olin menossa Juutinrauman sillan alta....


    • rtytrty

      Mää sidon peniksen polven yläpuolelle hihnalla kiinni.

      • holmesi

        entä loput? annatko heilua vapaasti polven alla?


    • Tiukka solmu

      Minä laitan penikseen yhden solmun aina juoksemaan lähtiessä, näin se on tavallisen mittainen, tosin hieman paksumpi.

    • jvhvjjll

      Minä annan peniksen heilua vapaana tuulessa, mitä sitä peittelemään uhh! Sehän se pervo on joka katsoo!

    • Heijariliike

      Minäkin annan heilua peniksen vapaana ja olen oppinut käyttämään peniksen heijariliikettä vauhdittamaan juoksua. Esimerkiksi maastojuoksussa raskas penis saa myötäleessä helppoa liike-energiaa, niin tuleva ylämäki menee kuin itsekseen, ei tarvitse puuskuttaa.

    • gfdgfdbvcbvc

      Teippaa penis kiinni vatsaan niin ei heilu. Pullottamisongelmaan suosittelisin löysää paitaa ja hametta.

      • heppii

        Minä kietaisen peenikseni vyötärön ympäri.
        Pelastusrengas vyötäisillä on normaali näky lenkkipolulla. Täydestä menee.
        Niille joiden heppi ei mene kuin puoli kierrosta, niin sen lopun voi jatkaa esim. kokonaisella (meno-paluu) HKn sinisellä.


      • Aito finni

        Me Saamelaiset ollaan hokattu tuo hame homma jo tuhansia vuosia sitten. Samoin net teki teiän esi-isätkin, mutta nyky suomalaisilla slerssi on kutistunut niin, että teille käy hyvinkin tiukat pillifarkut.


    • nissen poika

      Ois tarkoitus ilmoittautua nakukympille, onkohan siinä tämmöistä pituusrajoitusta kun mullakin suinaantunut vähän turhankin paljon kokoa tuolle penikselle. Sen tästä nakukympistä tiedän, että ainoastaan lenkkitossut saa olla pukineena. Varmaan katsomassa on paljonkin naisia, mutta eiköhän se mene.

    • Penisman2014

      Jos haluu kiihottuu kun juoksee tai muuta ja haluu anaaliseksiä tiiättekö mitä pitäs tehä?no laittaa penis peppuun ja siinä on kunnon anaali tappi ei ainakaan tarvii mitään vyötä pitämään sitä pikku pippeliä paikoillaan :D

      • PalliPauli

        Nyt muuten oli hyvä juttu.


    • söbö

      Joskus sattuu vähemmän tiukat alushousut jalkaan ja sitten on koko lenkki yhtä jöböjöböä. Se on hauskaa, tavallaan.

    • 12912

      Miehille tehdyt stringit jalkaa niin ei pääse heilumaan.
      Itselläni samaa ongelmaa verryttely housuissa jopa kotona kun vehkeet näkyy liiankin hyvin kaikille.

      • jorkki

        Omani tungen saappaaseen. Joskus lähtenyt jalasta lujaa kun on ottanu eteen. Ei siinä muuta heikkoo kun joku saa aina jatsarin naamariinsa tai koko bootsi lentää niin pitkälle, että joutuu ostaan uusia.


      • Joutes
        jorkki kirjoitti:

        Omani tungen saappaaseen. Joskus lähtenyt jalasta lujaa kun on ottanu eteen. Ei siinä muuta heikkoo kun joku saa aina jatsarin naamariinsa tai koko bootsi lentää niin pitkälle, että joutuu ostaan uusia.

        Juuri nimenomaan tästä syystä ostan aina vähintään kaksi paria samoja saappaita. Kun toinen kimmahtaa hevonvittuun, saat korvaavan parin jälkeenjääneelle saappaalle toisesta saapasparista ja kun taas, sama homma.

        Pitkällä juoksulla säästää tonneja!


    • batongeissi

      Itehä vedin oman peniksen vesurilla irti ja heitin rappukäytävää nii heti kaikki luuli sitä kuristaja käärmeeksi... sitte lehdessä vielä luki ettei se ees saa vauvaa kuristettua hengiltä.
      vittu kävelin ohi nii penis nii vihanen et katkas mun akilesjänteet :D
      pyörätuolilla nyt eteenpäin...

      • jaikääoli?

        Helvetin fiksua jengiä täällä. EIIIIIIIIIIIHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH


    • pate2

      Alkupään heitän lenkille lähtiessä oikean olan yli ja pää sitten risteselän korkeudella housuihin, toimii.

    • kolmijalka3

      Ainahan voi laittaa lenkkitossun siihen liikajalkaankin ja juosta kolmella jalalla,
      ellei kaks reunimmaista jää liian lyhkäsiks!!!

      • jähärkyttävä meisseli

        Ite pidän suussa, alkulenkin vähän lämmitellen. Loppumatkasta voi ottaa kunnolla suihin. Hyvä fiilis lopuksi takaa, että tulee lähdettyä taas seuraavana päivänä ja kunto kohoaa joka sektorilla.


      • 7 veljeksestä pienin
        jähärkyttävä meisseli kirjoitti:

        Ite pidän suussa, alkulenkin vähän lämmitellen. Loppumatkasta voi ottaa kunnolla suihin. Hyvä fiilis lopuksi takaa, että tulee lähdettyä taas seuraavana päivänä ja kunto kohoaa joka sektorilla.

        Nämä teidän pienimunasten ratkaisut ei kyllä aidosti isomunaisella toimi lainkaan. Minä olen päättänyt pysyä gulleileni ihan vaan kotosalla ja olen tyytynyt päivittäin kiertämään kerran gullini ympäri, jolloin lenkille on kertynyt mittaa sen 21km eli suunnilleen puolimaratonin verran. Se on toistaiseksi ollut riittävästi, kun olen tyytynyt viime aikoina kisoissakin juoksemaan vain puolikkaita. Pitää toivoa, ettei gulli vaan ala seisoo ennen päivittäistä lenkkiä tai joudun siirtymään taas takas maratonille.


      • jalmari6245
        7 veljeksestä pienin kirjoitti:

        Nämä teidän pienimunasten ratkaisut ei kyllä aidosti isomunaisella toimi lainkaan. Minä olen päättänyt pysyä gulleileni ihan vaan kotosalla ja olen tyytynyt päivittäin kiertämään kerran gullini ympäri, jolloin lenkille on kertynyt mittaa sen 21km eli suunnilleen puolimaratonin verran. Se on toistaiseksi ollut riittävästi, kun olen tyytynyt viime aikoina kisoissakin juoksemaan vain puolikkaita. Pitää toivoa, ettei gulli vaan ala seisoo ennen päivittäistä lenkkiä tai joudun siirtymään taas takas maratonille.

        Mulla on sen verran kookas meisseli että vaikka näen seksikkään naisen niin siinä on vielä noin tunti aikaa ehtiä kotiin, sillä verellä kestää jonkin aikaa pakkautua kovettamaan lerssiä, ja lenkin voi juosta loppuun asti ennen kuin kulli on juhlakunnossa.


    • Taminuendo

      Hyvin samantyyppinen ongelma meikäläiselläkin. Oma probleemaa lisää vielä melan järjetön ympärysmitta. Elin on niin paksu, että olen joutunut teettämään housuihini kolmannen lahkeen.

      No, eipähän jortikka pulpahtele eteenpäin, mutta juoksu on aika ajoin varsin työlästä. Tsemppiä, veljet!

    • ATTEPENAPENTTY

      Tämä on oikeasti iso ongelma! :(

      Itse olen työntänyt penikseni ns. pienentävään putkiloon, mutta kyllähän se juoksufiiliksiä vie kun kulli on putkilossa.

    • kalle3

      mikä on penis?

      • Jyrpä

        Penis on melkein kuin kyrpä mutta paljon pienempi.


    • Cherrysex

      Kiihotuin vähän teidän peenis jutuista senkin körmyt

      • tekninenalusasu

        pervo. tämä on vakava asia.


      • jari67js

        voi kun pääsis rakasteleen jotaki


    • eddie63

      Minä olen teipannut sen vatsaan kiinni (jeesusteipillä) näin se ei haittaa juoksua lainkaan, joskus olen kyllä lyönyt leukani siihen ja pyörtynyt...

    • tekninenalusasu

      itse teippaan peniksen suoraan otsaani. silloin se toimii myös yhteiskunnallisesti kantaaottavana statementtinä!

    • kokeiltuon

      Olen kokeillut monia tapoja, mutta helpoimmaksi olen havainnut peniksen rullaamisen esimerkiksi jatkojohtokelalle, jota sitten kantaa kädessä. Toimii lenkkipolulla myös tehokkaana keskustelunavaajana.

      • Hahhahhaaa...

        Ei jumalauta, kyllä tuli vedet silmistä niin makeasti nauroin näitä kommentteja.


      • korsettimies

        Tätäkin olen kokeillut mutta olen huomannut vuosien varrella helpommaksi kierittää peniksen vain vartalon ympärille ja laittaa tiukan korsetin päälle. Tuo esiin hyvin myös muotoja.


      • enääenpanekoskaanpilluun
        Hahhahhaaa... kirjoitti:

        Ei jumalauta, kyllä tuli vedet silmistä niin makeasti nauroin näitä kommentteja.

        Nää on helvetin hyviä..mulla taas eri ongelma


      • ........
        Hahhahhaaa... kirjoitti:

        Ei jumalauta, kyllä tuli vedet silmistä niin makeasti nauroin näitä kommentteja.

        Aika hervotonta, minustakin. :)


      • kaamea pöheikkö
        ........ kirjoitti:

        Aika hervotonta, minustakin. :)

        Luin ensin, että aika karvatonta...

        Vaan eipä viestisi liipannutkaan karvoitusasiaa, joka myöskin pitää ratkaista, ja johon toivoakseni palaamme, kunhan ensin jättikaluiset juoksijat ovat raastavaan ongelmaansa löytäneet toimivan ratkaisun.

        Ehkän näin saamme suomalaisen kestävyysjuoksun jälleen uuteen kukoistukseen, kun juoksijoittemme harjoittelua jo vuosikausia haitanneet ns. tekniset haasteet saadaan vihdoinkin ratkaistua.


      • sateenkaari_nainen

        Kuka sanoo ettei suomimiehellä huumori pelaa.


    • Jaska 12cm

      Erään suomalaisen bilebändin muusikko käyttää semmosia norsu stringejä.. Toimii ja kerää katseita hallitusti ;))

    • Jore 30cm

      Paras on kun pyöräytät peniksen pakaroitten väliin ei se sieltä minnekkään mene vaarallista on jos penis heilahtaa liian kovasti juoksussa vaarana on nyrjähtäminen sitten on leikki kaukana. (Muista ottaa se penis pakaroiden välistä kun käyt paskalla)

      • pekka harmaasaukko

        varsinkin jos on erektiossa nääs...


    • jakke4

      kerroit hyvä vitsin :) sa hyvät naurut tosta jutustas :) hah hah haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa :)

      • Pendolinux

        Itse ostin lasten juoksurattaat joita lykin juistessani. Pippeljögel sinne lampaanvillaan käärittynä tulee oikein kivasti mukana. Naapuritalon rouvakin kehui poikaa niin punaposkiseksi kun vaunuihin katsoi.


      • khiimo
        Pendolinux kirjoitti:

        Itse ostin lasten juoksurattaat joita lykin juistessani. Pippeljögel sinne lampaanvillaan käärittynä tulee oikein kivasti mukana. Naapuritalon rouvakin kehui poikaa niin punaposkiseksi kun vaunuihin katsoi.

        iskin lastenrattaisiin vielä pipon suojaamaan sukukalleuksia, tarkastajat kävi mun kimppuun kun kysy et onko tolla mulkulla matkalippua. noh, kuljen pummilla sitten :/


    • bman1

      Olen huomannut että kassit ei niinkään kotkaile tiellä juostessa mutta kun laitan Kotekan penikseni päälle juostessa se peittää ison penikseni hyvin sekä koristelee sen silmää hiveleväksi kokonaisuudeksi. KYLLÄ, KANNATAN KOTEKOJA NE OVAT ERITTÄIN MIEHEKKÄITÄ !!!!

    • humppa-make

      Opiskelen peenislekuriksi ja uskon teidän kärsivän niin sanotusta RT:n syndroomasta.
      1800-luvun antiikin Kreikassa muinaiset vaimonhakkaajat roikottivat vaimojaan parvekkeelta pelkän elimen varassa (huom. joibertti merimiessolmulla eukon kaulan ympärillä) ja hakkasivat kasseillaan vuoroin itseään niskaan (aiheutti niskan ruttuuntumista, näyttää vaihdekepin tyveltä!) ja vuoroin emännyyttä. Tämä aiheutti mm. kiveskiertymää, kives- eli pussirottasyöpää ja peeniksen eli roikan venymistä. Kuivattuja joibertteja on sittemmin käytetty mm. pitkäsiimana, niiden ollessa jopa lähemmäs 30 metriä pitkiä. Norjalaiset kalastajat kiittävät.

    • slerbaking

      Itse käytän maasto juoksussa jäykkää peenistäni seipäänä ja junttaan sen kannon tai muuhun maassa olevaan koloon ja ylitän esteen seiväshypystä tutulla tyylillä. Kerran kokeilin peenikseni kiertämistä jalan ympärille mutta siitä ei tullut kuin sanomista ensimmäisen yh-äidin kohdalla ja jalka murtui välittömästi valtavan erektioni takia.

      • Pikku-Tiikeri

        Parhaimmaks tyyliks oon havainnu hyppii sillä ku Nalle Puhissa tiikeri. Hyvät lennot, kovat pomput ja kyyti on taattu. Palleista voi säädellä meneekö oikealle vai vasemmalle. Extrana voi kokeilla kutitusta anaalin tietämillä. On tää vaikeeta!


    • Klapikone

      Vittuako sä lenkille edes lähdet? Perusta pornotuotantoyhtiö ja kuluta tarvittavat kalorit aiheuttamalla lonkkavikoja seiskapäivän wanna-be-julkkis pirkoille...!

      • Licker

        Toi olis kyllä niin ihanaa.♥ Voisin haluta kokeilla. Ei edes haittaisi, mulla on yliliikkuvat lonkat jo valmiiksi ni ne kestää kyllä.


      • Tosi_üstavasi

        Älä kuuntele tuollista pään rääpimistä! Minä olen ystävä ja tulen kantamaan penistäsi lenkkiesi ajaksi... Jos en jaksa mukana, niin roikun hetken ja raahaudun mukana! Tai sit voit pukea sen koiraksi ja leikkiä että talutat sitä hihnassa?


    • Heini 94

      jotkut kaverinikin väittävät ettei koolla ole aina niin väliä, minä ainakin kostuin jo pelkästään tämän lukemisesta. kelpaisiko lenkkeily seura tälläsen tuhman vaaleaverikön kanssa?

      • Hemuli_14

        Samma här! Hirveä ongelma! Alkuun ajattelin, että penikseni voi heilua vapaana. Lopulta oli pakko alkaa teippaamaan sitä jalkaan kiinni, koska vapaana se hakkasi niin pahasti nilkoille. En voinut tällöin tehdä kuin kaksi lenkkiä viikossa, koska nilkkojen ja peniksen pään mustelmien hoitamiseen meni useampi päivä.


      • mukava valkku69

        Tässä ketjussa valehdellaan niin että korvat heiluu, tuskin mikään muu. Älä hyvä tyttö ota todesta mitä kakstuumaset kerskuu. Saattaa ne tietysti nyt olla vähän pidempiä kun on suht lämmin sää. Lämpötila on merkittävin kikkelin kokoon vaikuttava tekijä. Kesällä tietysti jos on sisuspussittomat shortsit kuten ainakin 70-luvulla kaikilla huippujuoksijoilla, niin saattaa se veitikka kurkistaa neulaspolulla lahkeesta.

        Eikä koolla tosiaan ole merkitystä. Riittää kun on nopeat pakarat. Juoksijalla myös takareidet on tärkeät lihakset sekä lantio totta kai. Lenkkiseura kyllä kelpaa. Kelpaisiko systemaattinen tehotreeni? Sitäkin olisi tarjolla.


      • tappiteuvo
        Hemuli_14 kirjoitti:

        Samma här! Hirveä ongelma! Alkuun ajattelin, että penikseni voi heilua vapaana. Lopulta oli pakko alkaa teippaamaan sitä jalkaan kiinni, koska vapaana se hakkasi niin pahasti nilkoille. En voinut tällöin tehdä kuin kaksi lenkkiä viikossa, koska nilkkojen ja peniksen pään mustelmien hoitamiseen meni useampi päivä.

        mulla on ongelma kun on niin pieni ettei sitä housuissa tunne ees
        6 senttiä velttona
        9 kun on seisokki
        vaimo huutaa kun nussin sitä ja kuiskii ooh ku iso ooh ku iso
        ja teidän isomulkkusten vaimot käy myös luonani kun teillä
        ei kovene ne mulkut.
        mulkun koolla ei ole merkitystä nainnissa.
        vain kova muna on orgasmin tae naisille.
        kova kuin kanki, on parempi kuin veltto 20 senttinen


      • I Hanter I
        mukava valkku69 kirjoitti:

        Tässä ketjussa valehdellaan niin että korvat heiluu, tuskin mikään muu. Älä hyvä tyttö ota todesta mitä kakstuumaset kerskuu. Saattaa ne tietysti nyt olla vähän pidempiä kun on suht lämmin sää. Lämpötila on merkittävin kikkelin kokoon vaikuttava tekijä. Kesällä tietysti jos on sisuspussittomat shortsit kuten ainakin 70-luvulla kaikilla huippujuoksijoilla, niin saattaa se veitikka kurkistaa neulaspolulla lahkeesta.

        Eikä koolla tosiaan ole merkitystä. Riittää kun on nopeat pakarat. Juoksijalla myös takareidet on tärkeät lihakset sekä lantio totta kai. Lenkkiseura kyllä kelpaa. Kelpaisiko systemaattinen tehotreeni? Sitäkin olisi tarjolla.

        Enemmän tässä kyrvät heiluu kuin korvat.


      • jari67js

        arvaappaoisko kivaaa ois kiva juosta ja käydä uimassa oletko harrastanut seksiä vedessä


    • lihaksikasnuija

      Veljet! Voin ymmärtää tuskanne, mutta ongelmaan on ratkaisu. Tiedättehän kantotelineen missä lasta kannetaan "kantoreppu"... Niitä löytyy lyhytmunaisille eteen ja pidemmän korren omaaville myös taakse.

      Ei tehdä lenkeilystä ongelmaa vaan laitetaan munat reppuun, välittämättä perversseistä katseista mitä lenkkipoluilla aina saa... Jos perverssio menee kosketteluun asti, niin kannattaa palkata turvamiehet kantamaan sitä munaa vierelle, koska ei voi tietää milloin perverssi nainen haluaa nimikirjoituksen tai että vaan läiskit häntä sillä kalulla pakaroille.

      Ja joo uskokaa pois. haarojenväliin teipattu kalu takaapäin näyttää hännältä ja kuka meistä haluais olla epänormaali? Tietenkin koiraihmiset voi ihastua, mutta se itsestäni ainakin on hyvin kiusallista...

      Olen itse välttänyt kuvottavat katseet ja ehdotukset siten, että käyn lenkillä yöllä. Silloin voin juosta muna valtoimenaan vaikkakin välillä virkavalta tulee huomauttelemaan, että olisin muka paljastelija kun naapurin 165 vuotias mummo on huomannut että lähden lenkille... Yleensä virkavallan kans asian saa puhuttua kun huomaavat tämän ongelman laajuuden ja kuulevat selityksen..

      Ison kalun kanssa juokseminen keskellä yötä on siis virkavallankin mielestä ok. Mielummin siis niin kuin päivällä.

      p.s. on tästä hyötyäkin.. Lihanuijaa ei tarvitse ostaa, tällä hyvin pehmentää kovemmankin lihan kun hieman hutkii *mäiskis mäiskis* ja vieraat tykkää erikoisen mureasta pihvistä!

    • Setämies123

      Voin pitää siitä kiinni hölkätessä ja voit läpsiä aina välillä sillä minua naamaan.

    • Jimmyman

      Itse olen taittanut kaluni kivesten välistä ja pakaroiden välistä selkärankaa pitkin kohti niskaa ja salivyöllä tiukasti kiinni.

    • mela

      Itse käytän penistäni hyppynaruna, samalla kun juoksen.
      Kunto nousee kohisten. No, katseita se kerää mutta hei, on ihan Rocky-mainen fiilis.

    • xxxxxxlllllll
      • Mutsis2014

        Vitun läski, lopeta se perseiden kuvaaminen typerällä ilmeelläsi. Anna naisten harrastaa ja rupea sinäkin, ettet olisi niin vitun ruma.


      • UUUH!!!

        panisin!


      • dgfnjfd

        antaisin


    • Hannukerttu

      Itse jätän toisen pään aina kotiovelle jos lähtee vieraisiin maisemiin lenkille. Osaa sitten kätevästi kotiin seuraamalla johtolankaa jos eksyy.

    • Heiluri Hessu

      Minulla on ongelma isot kivespussit ne kun tuppaa heilumaan ja paukkumaan hiemankin löysemmissä housuissa persvakoon. Miten minä tuon ongelman ratkaisen?

    • horsecock1
    • Ihana nainen

      *kuolee nauruun* HAHAHA! :D

    • k1mm0

      Kassit ovat siinä P..n alapuolella. Käytännössä homma toimii niin, johdetaan alipaine kasseihin kassien ilmanimpasta (sijaitsee takapuolella). Alipaine imaisee P..n kasseihin, jossa "se" kulkee sujuavasti lenkillä, saunassa tai ihan vaan nakurannalla. Tämä selittää myös nimimerkille "heiluri Hessu" miksi ne kassit ovat isot. Ne odottavat täyttämistä.

    • Kottikärryt

      Itse olen kokenut hyväksi peniksen kantamisen edellä kottikärryissä samalla juosten. Tulee hyvin liikuntaa, kun työntää painavia kottikärryjä samalla!

      • Sipulipalli

        Meillä ei koiralla tarvita talutusnarua ollenkaan kun sidon elimeni kaulaketjuun ja alan juoksemaan. Miinuspuolia toki on. Kaksi edellistä koiraani menehtyi penikseni valtavan aaltoliikkeen seurauksena,nyt olen vaihtanut isompaan. Laji kannattaa tarkoin valita ja välttää remmiä purevaa rotua.


    • Tuumahaaru

      Läääkärinainen ei suositellut lyhentämistä,vaan kehoitti jatkamaan jalkoja.

    • Koolla on väliä.

      Itsehän heitän sen ikään kuin kaulahuiviksi, pari kierrosta kaulan ympäri ja loput roikkuu olan yli. Talvella laitan siihen vaimon kutoman villasukan kaltaisen päällisen, niin ei kukaan edes huomaa mitään. Luulevat vain pitkäksi kaulahuiviksi. Kesällähän porukka katselee, että mikäs helevetin puutarhaletku tuolla on mukanaan. Kyllä siihen tottuu.

      • Koolla on väliä.

        Mainitaan tähän vielä toki, että olen ajatellut repun ottamista mukaan, jolloin heittäisin sen olalle, ja siitä kerälle reppuun. En ole ehtinyt kokeilla, mutta luulisin että se toimisi. Kokeilkaa ihmeessä.


      • Hillitön paahtaja

        Eikös tuo ole hirmu vaarallista, kun on peenis kaulan ympärillä? Erektion sattuessa siinähän vallan kuristuu.. Mutta jos se toimii, pitää kokeilla.


      • nainen922

        Kesällähän porukka katselee, että mikäs helevetin puutarhaletku tuolla on mukanaan. Kyllä siihen tottuu. Repesin :D


      • VD (Veneral Disease)
        nainen922 kirjoitti:

        Kesällähän porukka katselee, että mikäs helevetin puutarhaletku tuolla on mukanaan. Kyllä siihen tottuu. Repesin :D

        Tiedetään, että naiset on enemmän semmoisen paksun perään. Mutta ei tarvitse nauraa näille pitkille ja ohkaisille. Niillä on kuule paljon vähennetty sisäsiittoisuutta esimerkiksi Berliinin muurin ali tapahtuvilla "sessioilla". Siis silloin vanhan kunnon Neuvostoliiton aikana.


      • 10+4
        VD (Veneral Disease) kirjoitti:

        Tiedetään, että naiset on enemmän semmoisen paksun perään. Mutta ei tarvitse nauraa näille pitkille ja ohkaisille. Niillä on kuule paljon vähennetty sisäsiittoisuutta esimerkiksi Berliinin muurin ali tapahtuvilla "sessioilla". Siis silloin vanhan kunnon Neuvostoliiton aikana.

        Ei, kyllä sitä pituutta pitää olla. Lyhyt ja paksu tuntuu vain epämukavalta, joskus kivuliaalta, etenkin jos mies ei osaa hommia kunnolla vaan törkkii menemään. (Ja lyhyen elimen kanssa doggystyle ei onnistu kunnolla, kun penis lipsuu ulos koko ajan. :( )


    • Vasen lahje

      Yritin löytää penistä pienentävän kehittimen erotiikkaliikkeestä. Heillä ei ollut sellaista ylipainepumppua. Tasa-arvovaltuutettu voisi ottaa tähän tiukemman linjan. Kärsin usein tästä penisongelmasta. Kiveksille kaikki yritetyt asiat tuottaneet vain kipua.

      Penis lerppaa missä sattuu milloinkin.

    • joooooooooooooooooo

      Itse teippaan kyrvän jeesusteipillä jalkaan ja toisen leikkasin saksilla poies

      • jäätävä!

        Itselläni on niin pitkä että kun lähden ja lenkille ja palaan sieltä ei ole penikseni edes lähtenyt kotoa mihinkään joten käytä isoa "kelaa" jotta saan varren vedettyä takaisin kotiin !


    • Ratkaisu

      jätän peniksen kotiin ulkoilun ajaksi. Vaimokin on ollut tyytyväinen tähän käytäntöön. Hän ei jaksa kahta mulk..a kotona samaan aikaan.

    • Maryanneh

      Ovatko kaljupäiset juoksijat mielestänne seksikkäitä?

      • NauranKyynelSilmäs

        Tarkoitatko kaljupäällä penistä?


    • Beritt

      Ei ole. Tulee mieleen lähinnä roll-on dödö.

      • Vieno Huttunen

        paitsi että roll-on dödö haisee hienpoistoaineelle ja kaljupäimem juoksija vastaavasti hielle....


    • Migdet

      Itselläni on myös peniksen kanssa ongelmia juostessa. Varsinkin jos käyttää vähänkin löysempiä juoksuhousuja, niin penis raastaa asvalttia.
      Tästä sitten koituu asvaltti-ihottumaa penikseen ja asvaltin rikkoutuminen.
      Onko normaalia, että jalkani on viisitoistasenttiä pitkät?

      • mukava valkku

        Se on täysin normaalia mutta ikävä kyllä kestävyysjuoksun huipulle ennuste ei ole kovin hyvä. Koska taloudellisuus on heikko jos jalat ovat kovin lyhyet ja pitkä selkä. Minkä mittainen muuten olet pystyasennossa? Tarkoitan nyt koko juoksijan pituutta enkä tuntosarven.


    • Hard cock

      Nelikymppisen paras palautumismittari: seisooko aamuisin vai ei? Turha katsella sykemittareita, ne eivät kerro mitään todellista.

      Tarkkailkaa kikkeliänne, se tietää koska mono on syönnillään.

      • pohjoismainen ekerho

        Onko kukaan mitannut pikkuveljen ortostaattista sykettä? Ensin otetaan lukemat levossa ja sitten juhlakunnossa. Jos on kovin iso erotus niin kertoo ylirasituksesta. Tämän voi suorittaa ihan tavallisella verenpainemittarilla. Tulee sitten se verenpainekin mitattua etuveijarista samalla. Nykyään luulisi myös löytyvän penispumppuja, joissa on verenpaine, syke ja gps mukana ja pystyy siirtämään dataa myös nettiin reaaliaikaisesti.

        Ortostaattisen testin voi suorittaa myös ilman mittareita mutta tällöin ei tarkkailla sykkeitä eikä paineita vaan arvio suoritetaan silmämääräisesti aivan siihen tyyliin kuten edellinen kirjoittaja jo ansiokkaasti mainitsi. Tulkinta on vain vähän päinvastainen kuin tavallisessa ortostaattisessa testissä. Siinähän on syytä huolestua jos ei alle minuutissa laske lähelle lepotasoa. Kikkelitestissä taas pitäisi hälytyskellojen pärähtää jos pääsee kyllä pystyyn, mutta lerpahtaa alle viidentoista sekunnin lähtötasolle. Oma lukunsa toki nämä alan miehet, jotka ehtivät jo siinä ajassa hoitaa koko toimituksen. Mutta silloin puhutaan jo aivan eri urheilulajista kuin mitä juoksu on.

        Tuo 'raskaan kukon' vinkki on kyllä ihan oikeasti hyvä mittari ja toimii myös valmennuspuolella. Tässä mielessä miehet ovat etulyöntiasemassa. Naisen ylirasituksen joutuu päättelemään päänsärystä tai muista hyvin epämääräisistä oireista.


    • eru

      Itse puen hametta päälle, mutta sekin kerää hieman katseita. Tosin se on myös ihan kivaa antaa kikkelin moshata rauhakseen juoksuaskeleilla.

    • persereikäkö

      Itse uitan Masinolissa tunnin ja lähden sen jälkeen hölkkäämään. Siinä kun hölkköilee niin alkaa pikkuhiljaa tuntua ihana Masinol päässä. (Kummassakin) Sen jälkeen otan huikan kolinaa ja sammun. Kun herään niin metsien peikot ovat lypsäneen lerpan tyhjäksi. Ja koko käsittely maksaa noin 2e riippuen pituudesta.

      Tarvikkeet saa Neste huoltamoilta.

      • Kalu mallia ääretön

        Penis.


    • Mikkelin kittaaja

      Oliko se niin että penis on lähes sama kuin skyrpä mut paljon pienempi??

    • jgkdlsd

      Kannattaa kesäsin tehä penikseen umpisolmu niin pituus lyhenee, jos ei yksi riitä niin toinen! Haittapuolia on hetkittäinen kyrvän sinertäminen.

    • Long Wang

      Minä juoksen ilman housuja ja pyörittelen samalla lantiota. Molo toimii potkurina ja antaa lisävauhtia. Satasen aikakin parani näin 0.5 sekuntia. Täytyy vain muistaa pyörittää oikeaan suuntaan että ei vastusta menoa.

    • reilu17

      Minä olen ratkaissut ongelman jääpussilla. Sillä konstilla isokin mela kutistuu olemattomaksi tyngäksi.

      • nknj

        anopin kuva ajaa saman asian.


    • Niksi pirkka

      Minä olen teipannut peniksen otsaan. Kukaan ei näe sitä siitä kun kaikki tuijottaa tiukkoja trikoita haarojen kohdalta.

    • 35 sm

      Itselläni ei ole kuin 34 sentin penis. Annan sen lenkillä ollessani riipua vapaasti.
      Välillä sen pää kurkistaa housun lahkeesta, mutta nautin siitä huomiosta mitä se naisissa aiheuttaa. Kun jokapäiväisen lenkkini varrelle on muodostunut naistungosta. Mikä voi enempää miehen itsetuntoa nostaa, kun olla kavereiden vaimojen päiväunissa?

    • RobertPlant_

      Annatte jöpöttää tiukista housuista. Siinähän on tyyliä. Nahkarotsi ja tiukat farkut.

    • ladaöldas

      kerrankin ketju mille voi nauraa, yleensä suomi24 täynnä kaikkea paskaa

      • huomauttelia

        Olet väärällä palstalla. Tämä on iso ongelma ongelmaisille. Ei tarvita mitään hekotteijoita. Mieluummin jotain karjalaisia itkunaisia. Niitä voi vedellä korville milläs muullakaan kuin sillä "palo"letkun klunssilla. Nimittäin itkunaisten harrastus vetää vertoja sekopäisyydessään kaikelle muulle sekoilulle ja "mutterin" heilutus ääntä kohti on oikeutettua.


    • hurja reissu

      Varokaa kun juoksette ettei käy niin kuin minulle, kun naapurin 200 kiloa painava Dobermanni lähti seuraamaan minua koko lenkin ajan ja 20 kilometrin kohdalla nappasi puolikkaan penikseni varresta, eli 20 senttiä mukaansa. Jouduin ajamaan koiraa takaa 10 kilometrin verran, kunnes koira viimein antautui ja sain penikseni takaisin. Loppumatka sitten tultiinkin sulassa sovussa ja ratsastin dobermannin päällä kotiin.

    • Kundin oppipoika

      Teppo tuu pois sieltä takaisin pitkävetopalstalle!

    • Raipe vaan

      Itse unohdin kerran teipata jöllin kiinni ennen lenkille lähtöä ja niinhän siinä kävi, että kompastuin omaan jölliini kun nousin Pispalan portaita ylös. Mut ei tehrä siitä ny numeroo.

    • Stadin isomela

      Mulla taas lakosi aidat aitajuoksussa.

      • Olli Kuhta

        Samoin mutta sitten älysin vaihtaa lajin seiväshyppyyn. Pääsin 450 omalla "seipäällä" jouduin lopettamaan kun hrpinpää lupesi ärtymään seväsmonttuun junttaamisesta...
        Nyt olen ajatellut ruveta purjehtimaan - masto on jo valmiiksi tarvitsen vain purjeen ja jollan!!


      • Turvaton Kyherö
        Olli Kuhta kirjoitti:

        Samoin mutta sitten älysin vaihtaa lajin seiväshyppyyn. Pääsin 450 omalla "seipäällä" jouduin lopettamaan kun hrpinpää lupesi ärtymään seväsmonttuun junttaamisesta...
        Nyt olen ajatellut ruveta purjehtimaan - masto on jo valmiiksi tarvitsen vain purjeen ja jollan!!

        minulla taas niin kookas jölli että pyytelivät kesätöihin Pariisiin tuuraamaan Eifelin tornia. Hanke kariutui kun Kone ei suostunut asentamaan hissejä jönssini kupeille.
        Tämä tarina on TOSI !


    • Johnny Wilson

      Itselläni suurehko elin on helpointa ja halvinta saada juoksulenkeillä piiloon kääntämällä kassien alta pakaraväliin ja upottamalla nuppi anukseen. Juostessa joutuu jonkun verran puristelemaan lantionpohjan lihaksilla, ettei lipsahda ulos, mutta samalla saa lantionpohjat harjoitusta ja muutoinkin tunne on, sanoisinko, mielenkiintoinen. Juoksuasentokin on noussut enemmän pystyyn, ja lantiosta lähtevä askeleen tuenta toimii paremmin. Suosittelen.

      Mutta sitten ONGELMAAN - sama ei toimi pyöräillessä. Sattuu vallan s**tanasti, jos jättää satulan ja välilihan väliin. Joskus kokeilin noita satuloita, joissa on läpiuurros keskellä, ja roikutin heppiä lycriini leikkaamasta raosta satulan läpi, mutta joku näki silti ja sain putkaa. Kohtalotovereita?

      • ☺☺☺☺

        Mitäs jos menisit takaisin kaappiisi ja siellä hipelöisit härveliäsi omissa oloissasi ihan rauhassa.


    • Kyllä se siitä...

      No on sulla jutut...

      "Olen myös ajatellut peniksen pienennys leikkausta"

      Mene hyvä ihminen lääkäriin, ei plastikkakirurgille vaan psykiatrille.

      • hohhoi1

        Pienennysleikkaukset ovat ihan oikea juttu... Me ei kaikki kasveta samaan mittakaavaan ja jos jokin elin tai uloke on sellaista kokoluokkaa että se haittaa normielämää, niin kyllä sitä pyritään silloin muokkaamaan. : P


      • Huumoria kehiin

        Kyllä minä suosittelisin sulle sitä psykiatria tai Näin hellitän pipoani -koulutusta. On se elämä ikävää, kun tällaiselle ei voi nauraa!


    • hyväkuntoinen tiedem

      Minä olen rakentanut kolmesta vessapaperirullasta ulottuvuuskoneen. Lähetän penikseni aina toiseen ulottuvuuteen ennen juoksulenkkiä ja palautan sen tähän tuttuun maailmaan kotiin palattuani. Helppoa ja kivutonta.

      • Antti Hirvi

        Minulla isompi ja tein samanlaisen vekottimen kolmesta talouspaperirullasta. Valitettavasti vehkeeni jäi sinne kolmanteen ulottuvuuteen enkä ole onnistunut palauttamaan sitä. Onneksi minulle jäi vielä viiden sentin nykerö vanhaa piliä jolla olen yritellyt tulla toimeen. Kätevä lenkillä mutta hävettää uimahallissa eikä vaimokaan oikein saa tyydytystä kuin käsipelillä ja kaikenlaisilla vempeleillä...


    • liibalaaba1

      :D

    • topias3
    • näin maalla

      ite urheilen nykyään halkoja hakkaamalla,lerpan päähän teippasin kirveen ja ei muutako pölliä halki lerppakin tykkää kun saa riehua,mulla on kaksi kuvaa liiterin seinässä toinen on pirunseksikäs mimi pyllistämässä et hunaja reikä näkyy,tätä kuvaa katson kun kirves pitää saada korkeelle pölkyn päälle,toises on anopin kuva,tätä tarvitaan kun lerppa heilahtaa alas ja pölli halkee.

      • homosti

        tuo on ratkaisu jos ei naista saa


    • eräsvain

      Vatsaa vasten kiinni ihoteipillä tai laastarilla?
      Ja jos tosissaan tuntuu että ko. koosta on haittaa arjessa muutenkin niin kannattaa ainakin tutustua noihin leikkausvaihtoehtoihin.

    • Teuvo H

      Pitäkää tiedot pippelistä omananne.

      • Timo S.

        Laita sinä kuva "siitä" tänne äläkä selittele. Senhän sinä osaat.


    • Vipunivel

      Minulla vastaava ongelma. Peenikseni altaa alle polven, joten nivel polvenkohdalla taittaa ilkeästä peenistäni.

    • Parit tiukat alushousut ja sitten löysät shortsit päälle.
      -
      Oletko muuten ajatellut kesällä nakukynppiä?

    • tuhero1

      Hei sinä turvaton kyherö haluaisin nähdä sun eeffelisi....Et onko tarinasi tosi-
      aankin totta

      • Turvaton Kyherö

        Taatusti haluaisit mutta en mä sulle sitä vilauta..
        No tulihan tuota hieman liioiteltua - todellisuudessa pyytivät Tampereelle Näsineulaa tuuraamaan (huijasin hieman ettei henkilöllisyyteni paljastuisi..)
        Koneen haluttomuus asentaa hissejä taas johtui Antti Herliniä vaivaavasta penis-kateudesta - olettaisin...
        Olen ollut myös Noirjassa porauslautoilla työssä - lähinnä öljypuomina !


    • fatrat
    • aivan vain kysyn

      Tässä samalla ohimennen kyselisinkin, että löytyykö täältä kaunista naista maiskuttelemaan minun lenkkimakkaraani?

    • jättipena

      Mä yleensä annan sen roikkua vapaana. Samalla, kun juoksee, niin penis heiluu sivulta toiselle hätistäen kanssajuoksijoita. Mikään ei luo samanlaista nautintoa, kun juosta heikon ja siron naisen vierellä, ottaa muutama spurttiaskel ja katsoa, miten massiivinen penikseni iskee naista poskelle.

      Se fiilis luo kesän.

    • teronuppi

      Minä asennan aina punaisen valon sinne päähän ja annan teille heilua vapaana. Kätevä heijjastin

    • Dickinson

      Itse heitän lerssini olkapäille ja teen hyvin voimapainotteista kyykkytreeniä.
      Sen jälkeen kardio- ja yläkroppatreenin hoidan heiluttelemalla meisseliäni helikopterin propelien lailla ja lentelemällä ympäri kyliä.

    • EräsNainen

      Tästä näkee ettei ihmiset (miehet) osaa keskustella vakavasti kun aiheena on tuo ah niin ihmeellinen penis. Jos nainen olisi tehnyt aloitteen siitä kuinka juoksu tuottaa ongelmia suurten rintojen takia niin muut isorintaiset olisivat siellä kertomassa vinkkejä ja kuinka heillä on sama ongelma. Täällä miehet sitten selittävät kuinka joku leikkaa oman munansa irti, toinen tunkee sen saappaaseen, kolmas ja neljäs teippaa peniksensä jalkaan kiinni jne. Sirkus on valmis. Ymmärtääköhän kukaan että tuo isomunaisuus, jos asian voi niin ilmaista, voi olla jollekin oikeasti ongelma? Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa niin onko tänne pakko kommentoida jotain aivan älyttömän tyhmää ja lapsellista?

      • lenkkistondari

        Itsellä on ongelma lenkkeillessä, jos alkaa huima seisokki ni pyörryn. En ole kerennyt koskaan näkemään kaluani juhlakunnossa koska veri ei riitä toiseen päähän enään. Ja toisena problemaana( kaverilla ) oli, että nuorella iällä stondiksen sai alas yhdellä kädellä, keski-iällä tarvis jo kahta kättä alaspainamiseen ja eläkeiän kynnyksellä kun koetti painaa stondista alas ni nousi jalat maasta reilusti irti. Ja sinne jäi molonsa varaan sitten.


      • Sissijuusto
        lenkkistondari kirjoitti:

        Itsellä on ongelma lenkkeillessä, jos alkaa huima seisokki ni pyörryn. En ole kerennyt koskaan näkemään kaluani juhlakunnossa koska veri ei riitä toiseen päähän enään. Ja toisena problemaana( kaverilla ) oli, että nuorella iällä stondiksen sai alas yhdellä kädellä, keski-iällä tarvis jo kahta kättä alaspainamiseen ja eläkeiän kynnyksellä kun koetti painaa stondista alas ni nousi jalat maasta reilusti irti. Ja sinne jäi molonsa varaan sitten.

        Tuo on nyt yhtä hömpää kuin että kalju voisi nostaa itsensä tukasta ylös.


      • Toinen nainen

        Juuri samaa mietin minäkin.


      • kolmas nainen
        Toinen nainen kirjoitti:

        Juuri samaa mietin minäkin.

        Sitä samaa (= isoa penistä) ajattelen minäkin ihan yhtenään.


      • eroavaisuudet

        Juu, tämä viestittely ketju kertoo sen, että mies on oikeasti henkisesti paljon kehittymättömämpi kuin nainen. Mies ois aika hukassa ilman naista. Kelle he puhuisivat ongelmistaan, jos ei olisi naista rinnalla kuuntelemassa ja auttamassa.

        Nainen on miehen kanssa rakkaudesta tai kaveruudesta, mies on naisen kanssa tarpeesta.


      • Pasi Kuikka
        kolmas nainen kirjoitti:

        Sitä samaa (= isoa penistä) ajattelen minäkin ihan yhtenään.

        Enpä olisi sinusta Pauli ( Hanhiniemi) ? Uskonut ...


      • Pipopois

        Tästä näkee, etteivät ihmiset (naiset) osaa heittää humööriä, kun aiheena on tuo penis. Jos yksi ketju sadasta lähtee lapasesta suorastaan raamatullisiin mittasuhteisiin, niin mitä se sinulta on pois?

        Höllää vähän pipoa ja nauti elämästä ja huumorista! Ja jos ei tee mieli lukea tällaisia juttuja, niin olisit lopettanut jo muutaman ensimmäisen kohdalla. Mielenrauhaa ja avarakatseisuutta!


      • Näillä mennään

        Tästä näkee ettei ihmiset (naiset) osaa keskustella vakavasti kun aiheena ovat nuo ah niin ihmeelliset rinnat. Jos mies olisi tehnyt aloitteen siitä kuinka juoksu tuottaa ongelmia suuren peniksen takia niin muut isomunaiset olisivat siellä kertomassa vinkkejä ja kuinka heillä on sama ongelma. Täällä naiset sitten selittävät kuinka joku pienentää tissejä, toinen heittää ne olan yli, kolmas ja neljäs teippaa päähänsä kiinni tai solmii selkänsä taakse jne. Sirkus on valmis. Ymmärtääköhän kukaan että tuo isorintaisuus, jos asian voi niin ilmaista, voi olla jollekin oikeasti ongelma? Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa niin onko tänne pakko kommentoida jotain aivan älyttömän tyhmää ja lapsellista?


    • Tattinen vaan

      En oikein kehtaisi kertoa kun ujostuttaa mutta itse annan peniksen roikkua vapaana perässäni kun juoksen pururataa ympäri.
      Pitkillä suorilla näen hepin pään pöllyttävän lehtiä edessäni.

    • arska52q

      säälittävä mini muna olet

      • HK juusto

        Tässä edellä tulikin prinssinakkinen mukaan meidän tosimiesten keskusteluun. Vaikka kyllä tuolla aiemminkin vilahteli jonkinlaista kateutta eli soluttautujia on varmasti enemmänkin.

        Jos joku katsoi 5D-dokumentin siitä hepusta, jolla oli 60 kg tavaraa jalkovälissä tietää miten homma hoidetaan näppärästi. Heppu osallistui maailman menoon nostamalla kalleudet pyörätuoliin siellä sairaalassakin ja tuuppasi edellä. Siitä voisi ottaa mallia miten maratoonille mennään kun on tavaraa riittämiin mukana.


    • Pälöletky

      Oma kullini on pelastuslaitoksella palokunnan autossa vesiletkuna. Vuokraan sitä kuukaudeksi kerrallaan. Kehuja tullut ulottuvuudesta ilman jatkoja naapurikortteliin ja painetta ja tuottoa piisaa kunnon sammutuskaariin.

    • ex palomestari.

      Kirjoitusten perusteella suomessa näyttää olevan aika yleinen ongelma tuo liian iso penis. Ottaen huomioon suomen keskimitta on 10cm kovana, mut eihän tutkimukset aina ole oikeassa. Tottakai itsekin kuulun tähän ongelmaryhmään joilla roikkuu peli polvissa saakka, tarkempi mitta: 24cm juhlakunnossa. Ratkaisu tähän oli ostaa uusi Audi r8, koska uuden ruotsalaisen tutkimuksen mukaan hienon auton omistajilla on pieni penis. Nyt rakas ystäväni on vain vaivaiset 17cm. Elämä on ihanaa.

    • 23tapaa

      Varmaan seuratuin ja kirjoitelluin palsta tämä penissessio. Poliitikot ja pankisedät saa huseerata rauhassa veliensä kanssa, kun penishuumori piirtää kauneinta kukkaa. Hatunnoston paikka!

    • hehehheeeeeee

      Sain hyvät naurut tältä palstalta. :D

      • haistattelia

        Haista sinä Holopainen...

        Tämä ei ole mikään kikattelijoiden klubi. Täällä on tuskaa. Asia on vakava ja universaali. Ratkaisuja ei ole.


    • en kerkeä juoksemaan

      mä en edes lenkille pääse kun ovikello soi yhtenään, ja oven takana on jonossa naapuritaloistakin tulleita kotiäitejä, nuoria sinkkiunaisia ja äijäänsä kyllästyneitä naikkosia.
      ongelmanani onkin lenkkeilyn sijaan se että alakerran naapurini kertoi että heillä on katosta tullut kaikki rappaukset alas ja betonipölyä on kuulemma niin paljon että ei tahdo eteensä nähdä. Viime viikolla oli kävellyt päin naulakkoa ja joutunut laittamaan tikit otsaansa. muut kyselee että milloin sillä remontti loppuu, kun kuulemma talon ilmastoinlaitteen suodattimia joutuu vaihtamaan niin usein että yhtiövastike nousee kohtuuttomaksi normi työssäkäyvälle perheelle.
      Toinen ongelmani on että tarvitsisin tehokkaan ilmankuivaimen jolla saisin ikkunoiden sisäpuolisen huurun pois pysyvästi, tästä on isännöitsijä huomauttanut.
      kuulemma sellaisen joutuu teettämään, vakiolaitteissa ei riitä tehot jatkuvaa kuivatukseen.

    • rauno tero

      Se on aivan tuurissa kelle iso kyrpä kasvaa

    • Ville-Petteri

      Onko kellään penis -aiheisia sananlaskuja tai kaskuja? Niitä voisi laittaa tänne. Myös lauluja ja kronikoita.

      • mullon jalka

        Toistan. Miten pitkä voi peenis olla? 30 cm. Mitennii?? Pidempi on jalka.


    • HaaskaJuddu

      Itse leikkaan peniksen irti. No ongelmana se että pääsee liiman kanssa illalle leikkimään :/.

    • Baldinski

      Mulla on Larun pienin, ei mitään ongelmaa.

    • Nils-Åge

      Onko penisasit muka tärkeimpiä juoksun saralla? Mielestäni eivät. Enemmän pitäisi keskustella juoksumiehenkunnosta.

    • riippa palli

      Työntää sen munan omaan perseeseen, niin saa oikein tripla tyydytyksen. Muna hieroo eturauhasta, persereikä hyväilee kullia ja pystyy juoksemaan, kannattaa kokeilla.

      Näin mää teen aina niin saa juosta rauhassa eikä tarvi varoa että astuu oman kullin päälle juostessa

    • Pissaa ja kakkaa

      Mun peniksestä tulee pissaa ja pyllystä kakkaa.... Kun syö kakkaa niin hengitys alkaa haista paskalle. Jos pippelin työntää pyllyyn niin siihen voi tullaa kakkaa.

    • Tuppikullin kummitus

      Mulla oli vähän samantapainen ongelma, siitä syystä koska kärsin synnynnäisestä peniksen liikakasvusta. En lopulta jaksanut elää, koska urheilu (=elämän tarkoitus) kävi lopulta mahdottomaksi, enkä peniksenpoistoonkaan ollut hirveän innokas lähtemään. Niinpä lopulta hirttäydyin 80-senttiseen penikseeni, joka oli vielä paksukin kuin tuhatvuotinen tammi.

    • normi jätkä
    • JES$€X

      Mulla on tosi pieni penis, mutta kivekset roikkuvat erittäin alhaalla ja heiluriliike on rasittava. Olen miettinyt jotain urheiluliivien tapaista tukemaan kiveksiäni.

    • Kalle Kiwes

      Siis vitjamunat.

      • pallifriikki

        Minua vitjamunat ei rassaa ollenkaan, päinvastoin, venytän niitä yhä löysemmiksi. Riittävän löysät housut, tai tiukoissa kaikki prujut vasempaan lahkeeseen, eikä kenelläkään ole mitään moitittavaa. Kun ei katso, niin ei näe, oli oikeuden tuomarin vastaus sille, joka valitti, että naapuri ui alasti saunarannassaan.


      • PikkuJorma

        Minkälaisia paskahousuja työ oletta tiällä sosiaalisessa mediassa kun että uskalla essiintyä omalla nimellännä? Piilotteletta nimimerkin takana!

        Nimimerkille "EräsNainen" 15.03.2014 klo. 08.56: Haluaisin kovin mielelläni tavata EräsNaisen illan kähmässä tallin takana, hieroaksemme parenpaa tuttavuutta keskenämme. Puutoksessa.

        Viljami Puttiini.


      • JES$€X

        Enpä ollut ennen kuullukkaan moisesta termistä. Eli minulla on siis "vitjamuna". Kiitos tästä tiedosta!


      • Alma Spergar
        JES$€X kirjoitti:

        Enpä ollut ennen kuullukkaan moisesta termistä. Eli minulla on siis "vitjamuna". Kiitos tästä tiedosta!

        VAROITUS
        nk. "vitjamunan" omistajien kannattaa vatoa ettei pili jää saunan lauteitten väliin ettei löylyttelyt venähdä !!


      • roikottimet
        JES$€X kirjoitti:

        Enpä ollut ennen kuullukkaan moisesta termistä. Eli minulla on siis "vitjamuna". Kiitos tästä tiedosta!

        Täydellinen termi on *savolaiset vitjamunat*, joissa siemenen itäminen on parempi kuin kiinteissä palleissa.


    • molow

      Antaa vain molon heilua. Onni sillä, jolle kasvaa suuri.

    • Whitely

      Heikki Paasosen sainoin: Mikä on valkoinen 25 cm pitkä? Ei mikään

    • Palttoonkääntäjä

      Saitko syntymälahjana kookkaan kullin? Ole hyvä mies onnellinen! Olen joutunut 77 vuotta häpeämään tätä kikkeliäni! Koulukiusattuna, tyttölasten vieruksamana ja ikuisena käteenvetäjänä kuin Vladimir Putin.

    • Bigg Egg

      Voinko juosta liian suuri muna paljaana?

    • jorma 82wee

      Itse en käy ulkona lenkillä. Poljen sisällä kuntopyörää ja sidon penikseni nippusiteillä kuntopyörän kädensijassa sijaitsevaan sykeanturiin kiinni. Samalla tulee mitattua jorman syke.

    • Letku Lennart

      Hyvinvarustettu mies etsii lenkkiseuraa. Vastaukset firman konttoriin.

      • sama kuin edellä

        Hyvinvarustettu mies etsii kuntopyötäilyseuraa.


    • Ellinoora7

      Letku Lennartti! Ettethän vaan liene näitä pihlajatien puppelipoikia salattuine elimineen?

      Berberin kääntäjä

    • Romantiikka Seppo

      Kuis tänä aamuna panee?

      • molomies

        Aikanaan juoksentelin kauniina kevätpäivänä maaseudulla pitkän moloni kanssa, huomasin maajussin kyntävän peltoaan. Ajattelin auttaa böndeä vähän hommissa ja runkkasin molon juhlakuntoon ja kävin kyntämässä pari hehtaaria peltoa kondikseen. Maajussi lähetti jouluna konjamiinipullon kotiin kiitokseksi.


      • Alpo Keisa
        molomies kirjoitti:

        Aikanaan juoksentelin kauniina kevätpäivänä maaseudulla pitkän moloni kanssa, huomasin maajussin kyntävän peltoaan. Ajattelin auttaa böndeä vähän hommissa ja runkkasin molon juhlakuntoon ja kävin kyntämässä pari hehtaaria peltoa kondikseen. Maajussi lähetti jouluna konjamiinipullon kotiin kiitokseksi.

        Minä tei samoin, tosin sillä erotuksella, että sukelsin ennen kyntöä jääkylmään lampeen ja sen jälkeen hölkkäsin varpaisillani pitkin sarkaa, ettei tullut liian syvää vakoa.


    • yhyy sniif

      sain hyvät itkut

    • Kattokaa pls
    • ei kulu lenkkarit

      mä olen opettanut penikselleni käymään lenkillä. menen seisoskelemaan pesäpallokentän laidalle kun on naisten pelivuoro, ja penikseni lähtee lähimetsään lenkille. pituutta riittää sopivasti sen verran.
      yllättävän usein sen lenkki kestää kauan, ja naisten pallonhakureissut metsästä kestävät kauan, ja kun he tulevat metsästä pois niin posket ovat punaiset.
      siitä tiedän että jotain siellä tapahtuu kun kasseista lähtee silloin tällöin lähetys letkua.

      • heh heh

        :D :D :D

        voi herran pieksut minkälaista juttua täällä lentää


      • pussittee

        minä taas en uskalla pesäpallossa lähellä kotipesää olla naisten pelissä
        monesti käynyt niin että ottaneet väärästä mailasta kiinni.


      • portsari4
        heh heh kirjoitti:

        :D :D :D

        voi herran pieksut minkälaista juttua täällä lentää

        Ja taas tämä hihittelijä kuittailee. Muualle!


    • Metrin Slerba

      Hyvinvarustettu mies hakee lenkkiseuraa toisista hyvinvarustetuista miehistä Suomi24juoksupalstalta.

    • Hallin kulut

      Lyhennysoperaatio on paras hoito asiaan, kunhan nähdään sen verran vaivaa, ettei noin vain katkaista jommasta kummasta päästä. Parhaisiin tuloksiin päästään kun lyhennetään keskeltä tarpeen mukaan. Tuloksena on huomattavasti toimivampi värkki.

    • hyvä veli

      Hei, täällä myös yksi "juoksurajoitteinen" ilmoittautuu.

      Itse olen käyttänyt täälläkin mainittua "penis rullataan vatsan päälle spiraaliksi ja ankkuroidaan kireillä navan yli kiskotuilla alushousuilla" -metodia.

      Toimii muuten hyvin, mutta aina tuntuu siltä kuin juoksisi täydellä vatsalla ja joka kerta sen seurauksena iskee kylkipistos. Vaiva on kiusallinen, mutta kun muistaa lähtiessä ottaa pari 800mg buranaa niin kivun kestää eikä tarvitse laittaa kävelyksi.

      Nykyään moikkaan varmuuden vuoksi kaikkia vatsakkaita juoksijoita, koska kuka tahansa heistä saattaa olla "veli". ...ei tosin olisi kannattanut aloittaa tuota sinänsä ystävällistä tapaa, koska kun olen myös moottoripyöräilyä harrastava karavaanari, joudun nykyään käytännössä kulkemaan yleisillä paikoilla toinen käsi ylhäällä.

    • kotsamies

      Minä olen päätynyt kottikärryihin.
      Olen teettänyt kevytrakenteiset kottikärryt lasikuidusta eivätkä paljon juostessa paina siinä edessä.
      Säilytän kärryissä myös kanisteria jonka suuaukkoon olen lerpun pään työntänyt, voin heittää vettäkin juostessa ja lerppu kulkee mukavasti rullalla siinä edessä kärryissä.

    • Housuboa

      Siis mulla on myös tuollainen isompi tatti ja tästä aiheutuu hankaluuksia vaikka en lenkkeilekkään. Housuista saattaa saada sen vaikutelman, että pullottaa lahkeessa, vaikka olisi ihan levollisissa tunnelmissa. Pidemmänpäälle on rasittavaa, että sukupuolielimeni ovat yleinen keskustelunaihe työpaikallani. Tästä saattaisi olla hyotyä, jos en työskentelisi miesvaltaisella alalla. Kavereidenkin kanssa olisi kannattanut jättää saunomiset väliin. Käsittämätöntä, miten kiinnostuneita heteromiehet ovat peniklsistä.

      Irtosuhteissa kondominkanssa ei kaikilla naisilla tuo kosteudeneritys riitä voiteluun. Kondomi saattaa rikkoutua tai tulla hiertymiä pipariin. Piparin ystävänä kunnioitan vaginan oikekuksia kivuttomaan ja onnelliseen elämään. Käytännössä mulla on sitten liukuvoidetuubi mukana 24 h, kun naisilta ei välttämättä löydy vesiliukoisia tuotteita. Kiusallista selittää uusille tuttavuuksille, että on varusteita mukana.

      Lisäksi en ole erityisen perverssi. Eräs hieman pienikokoisempi nainen kiinnitti huomiota seikkaan, että penikseni on paksumpi kuin hänen kätensä. Koko käden käyttöä pidän kieroutuneena, joten ymmärrätte varmaan eettiset pohdintoni. Onneksi aivot eivät yleensä toimi kun panettaa. Parikertaa ei ole päässyt pöksyihin kun pupujussit. Jokaisella meillä on omat riippakivemme kannettavana.Tässä olikin koko vuodatus traumatisoituneen sieluni uumenista.

    • Pervo-Mervi

      Tuu tänne.

    • mikketriplefail

      Itse ihan perinteitä kunnioittaen, heitän olalle. Ei ole tähänkään asti siinä häirinnyt.

      Miksi kaikki pitää tehdä niin vaikeeksi? mitä olen näitä muita kommentteja täältä lukenut..

    • hanuri-hanna

      Meillä kaikilla on ongelmamme. itse olen nainen joka harrastaa polkupyöräilyä, mutta pesäni on niin suuri että satula uppoaa sisääni kokonaan. enkä jaksa tangollakaan ajaa jatkuvasti.
      Voisinkohan jotenkin yhdistää ulkoliikunnan jonkun edellämaintun miehen kanssa, vastakohdathan täydentävät toisiaan.

    • iso pili isot murhee

      Itsellä on ongelmana se jos sattuu liikaa verta pakkautumaan penikseen lenkillä niin ikävästi se hidastaa vauhtia kun painopiste siirtyy eteen. Tämän takia usein joudun pakostakin kuljettamaan repussa vähintään parikymmentä kiloa lyijyä. Ongelmana on käänteisesti myös se jos ei satukaan kiihottumaan niin kaatuu taaksepäin. Ei ole elämä helppoa. Heiluriliikkeestä maastossa on sekin haitta että toisinaan saattaa jorma tökätä maahan ja pääsee harjoittamaan seiväshyppyä.

      • Näin on...

        ... minä taas menetän tajuntani, kun kaikki veri pakkautuu vehkeeseen. Poliisi sitten korjaa talteen ja aika selittäminen on että pääsee juoppoputkasta pihalle. Pitävät ihmeenä kun puhallan nollat joka kerralla.


    • IsoOksa

      Syksyisin kiedon penikseni kaulan ympärille. Talvisin kovimmilla pakkasilla jätän penikseni kotiin ja käytän perinteisempää kaulaliinaa.

    • kärsäkäs juo

      Itellä kanssa samaa vikaa, lenkkeilen ja kisailen, mutta onneksi nyky tiede oli löytäny tuon saman kuin Selänne mm käytti,että palautuakseen nopeemmin on oltava kuumaa ja kylmää, lenkin jälkeen vedän elimeni housuista ja käytän jäissä ja kuumassa, koska suuri osa verestä on kalussa niin palaudun nopeemmin myös lenkistä ja voin alkaa nauttimaan palautteen myötä tänne ilmaantuneista ilmoituksista, pistän meiliä ja jonoa pystyyn.. Elämä on tuskaisaa aina seuraavalle lenkille,housuja puristaa jo valmiiksi.. Auttakaa jolla vastaavaa,miten jaksatte elää tällaista,kuntoilemalla enempi??

    • HIRNU

      .
      _ HEVOSMIES _
      .
      Minulla käy kuin hevosella... ei ole ongelmia juostessa...
      .

    • Pitkä ja paksu mulla

      Ite yleensä pyöritän kikkelin jalkojen ympärille, näyttää siltä kuin olisi paksut housut jalassa :)

    • Jormas

      Kesällä juoksen shortseissa, joihin on ommeltu toinen puntti verkkareista. Muuten molo kurkistelee shortsinlahkeesta koko ajan. Aika monet mimmit liittyvät lenkkiseuraksi ja oma emäntä on tosi vihainen, kun lenkkeilyseurana on hurja röykkiö muijia.

    • näitäkin

      ohoijaa................................

    • ive0+

      ihan selvä provo... toivoo vain yhteydenottoja

    • paavi 666

      itse leikkasin liian suuren kaluni poikki ja syötin sen naapurin koiralle ,huomenna annan kivekseni pelastusarmeijalle, antavat ne kuulemma perinneruuan valmistukseen Afrikkaan, tyhjiin säkkeihin alan keräämään kahden euron kolikoita, jos lenkillä ollessa kuulette lanttien kilinää niin saatan olla joutunut ohitetuksi.

    • Ainpanettaa

      Meillä homma on ratkaistu niin, että autan mieskultaa lenkkeilyssä. Hyppään repuksi eteen ja nappaan OMG:n parempaan talteen tiukkaan puristukseeni ja mies lähtee juoksemaan. Kuntohan sillä kasvaa kohisten kun kantaa lisäpainoa samalla. Voitelu pelaa kätevästi keppiin eikä tule kylmä ylisuurellekaan kun ei kerran heilu missään vapaana eikä ole ikävästi teipattuna yhtään mihinkään vaan pehmeässä pivossa. Eipä ole valitellut. Kuntoilumusiikkikin toiseen korvaan "aaaaahhhh....." kuulemma kelpaa.

    • mää oon meilt

      Kun mä saan orkun,,,,,niin multa tulee ulos vasta huomenna,,,on vähän pitkä toi putki

    • kuntoplus

      Salitreeneissä on kanssa vaikeaa, kun nostaessa isotkivenset heilahtaa kuin kirkonkellot niin alahousu ei jaksa pitää aisoissa kiveksiä ja paksu kalu joka treenatessa meinaa pyrkiä eri laitteilla ulos kurkistelemaan.. Prässissä kerran nainen tälläytyi eteen ja huomaamatta näin kävi, nolostuin,mutta nainen jättäytyi ja panetutti illan pukuhuoneessa ja monta muuta kertaa joutunu tällaisesta kärsimään ,en pääse treenaamaan tämän vuoksi kunnolla, kaikki katselee... Enkä voi mitään jos jollakin tiukka toppi tai trikoo..n14 veltto ja paksuutta 4-5 riippakivekset ja treenattu vartalo? Olenko jotenkin vääränlainen salille,lisäksi panettaa aina 4tai 6 h ei harvinaista..

    • päle

      kulkuuseet kulkuuseet

    • Mr. Miracle

      Viimeaikoina on juoksuhommat jääneet, koska olen siirtynyt pelastusalalle. Vuokraan omaani talviaikana pelastusvaijeriksi Helsingin ja Tallinnan väliselle lauttaliikenteelle, solmulla vaan kiinni lähtöpäähän ja konerikon sattuessa kelataan koko purkki rantaan.

      Kesäkelillä letkua riittää Tukholman saaristoon saakka.

    • Minua häiritsee

      lähinnä se, että lepotilainen lerssini lähtee hölkätessä liikkeelle vasta otettuani kolme askelta. Nytkähdys tuntuu ikävästi tuossa tyvipäässä.

      Jos lerssi taas ottaa eteen, niin en voi edelleenkään lähteä lenkille kun makaan tajuttomana verenpaineen laskettua lähes olemattomiin.

    • lerssiä

      En pysty lainkaan juoksemaan molon suuren koon vuoksi, mutta käytän moloa esim mökillä lipputankona, lipun narut vaan tahtovat kiristäämään ikävästi lerssiä.

    • minä laitoin

      siihen lenkarin onhyvä juosta kolmella jalalla

    • Yksi kymysys

      Eikö kannattaisi ottaa aiheesta kaikki irti ja juosta alasti.

      Jos luonto on palkinnut runsaskätisesti, miksi pitää piilossa?

    • Jarmoliini

      Tämä on maailman viisain juttuketju!

    • Mr. Miracle

      Minullapa on sellainen vakavampi ongelma, että puolison halutessa kanssakäymistä, on tapahtuma soviteltava veripalvelun autonkuljettajan aikataulun mukaan. Yleensä kahden vuorokauden varoitusajalla saadaan tankkiauto pihaan, jotta saan lisäverta riittää koko letkun matkalle. Ilman lisäveritankkausta en saa kuin vähän nivusista eteenpäin uhmaamaan painovoimaa.

      Nyttemmin on naapuruston rouvien kanssa sovittu "hoito" samalla heillekin, tyhmäähän se olisi yhtä varten moinen järjestely suorittaa. Samalla autonkuljettaja ehtii käydä vaikka elokuvissa toisella paikkakunnalla.

    • pipopää

      mä laitoin omalle penikselle pipon päähän ja laitoin sen rintareppuun toimii ihan hyvin

    • nahkasaappaat

      Juostessa ei varsinaisesti ole ongelmia. Käytän lenkillä saapashousuja joihin penikseni mahtuu useammalle mutkalle. Ongelma on muualla: pyörryn aina, kun saan kunnon stondiksen. Lääkärini mukaan penis vaatii stondatessaan liikaa verta eikä sitä riitä enää aivoihin. Onko kohtaloni jäädä ikuiseksi ehtapojaksi?

    • long and longer

      Kokohan itteesän siusta, jos tykkää et se riippuu pöntön vedenpohjaan asti kannattaa pitää se. Pidän itsekin sen pitämisestä. Juoksulla kanntaa ootta olkareppu johon riiputat sitä

    • Isoisoisoa
    • kokemusta on

      Suosittelen tunkemaan sen omaan takapuoleen, silloin ei ole tiellä ja tuntuu höpöltä ;)

    • ero-lohko

      jopa on pojilla murheet

    • Blondiini

      En epäile hetkeäkään etteikö nämä vastaukset olisi tosia,totuus on monesti tarua ihmeellisempi :) Jos kysymyksessä on oikeasti ongelma niin tulee mieleen vain että käytät löysempiä housuja.Minulla naisena sama ongelma mutta ylempänä,se hoituu kaksilla urheiluliiveillä päällekkäin.

      • heiluttelia

        Minä en tarvitse kahvakuulaa kahvakuulatreenissä. Heilutteleen vaan menemään. Mutta saisi olla jonkinlainen kahvajuttukin, jotta voisi tehdä ne punnerrukset pään yläpuolelle olkavarsilihaksia kehittäen. Olisiko ehdotuksia miten kahvoja voisi kiinnittää?


    • PIITTKÄÄ

      mulla on jo ongelma miettiä jos sattuu kuolemaan kyrpä pystyssä
      joutuu arkkuun tekemään KORSTEENIN, muuten ei sovi sisään.
      ja senhän voi tehdä yhtä pitkän, niin saa samalla muistomerkin ,
      ei tarvi ees nimeä kaikki tietävät kun kokoa katsoo.

    • melajorma

      Nyt veneilykauden alkaessa pitkästä kullista on myös hyötyä.
      Sitä voi käyttää syvyysmittarina,kunhan muistaa sitoa ne solmut metrin välein.
      Myös kun käy piknikillä rannalla eväskorin kanssa,niin kullilla voi sitoa veneen näppärästi keulalenkistä kiinni ja lekotella ruutufiltillä pois pahimmat ähkyt ahmimisesta ja hankkia kauniin rusketuksen samalla veneen pysytellessä varmasti näköpiirissä.

      • ==========o-,

        Ja kuseminen onnistuu hyvin tapin reiästä keskituhdolla istuen. Vaikka ei tuo laidan ylikään ole mitenkään ongelmallista. Tapinreikä on muuten vaan mielenkiintoisempi.


      • realisti nysällä
        ==========o-, kirjoitti:

        Ja kuseminen onnistuu hyvin tapin reiästä keskituhdolla istuen. Vaikka ei tuo laidan ylikään ole mitenkään ongelmallista. Tapinreikä on muuten vaan mielenkiintoisempi.

        Minkähän takia veneisiin ei ole lisävarustetta pienimunaisille. Eli tapinreikään letku ja toiseen päähän joku suppilo. Voisi siinä istuskellessa lorottaa turvallisesti. Nysän kanssa jos laidan yli yrittää on joko osa nesteistä veneessä tai sitten äijä järvessä.


    • hervoton_ripulipaska

      Itse annoin mulukulle rullaluistimen. Kulkee mukana ku Mato Matala konsanaan

    • Pitkämunainen

      Minä pidän munaani suussa juostessani. Näin se pysyy lämpimänäkin eikä palella.

    • Aak29

      Mä sidon lenkinajaksi kaasupallon pikku johnin päähän. Sitten annan se heilua vapaasti yläilmoissa. Toimii hyvin turvaviirinä ja saa samalla pois housuista tilaa viemästä ja hiostamasta. Kesällä saattaa leijua jo hieman liiankin korkealla, mutta talvisin kun kylmä kutistaa on juuri sopivalla korkeudella.

      • Janis Petke

        Ratkaisin ongelman auton vaihdoilla. Aluksi minulla oli BMW ja lerssini oli julmetun suonikas ja massiivinen. Vaihdoin bemun mersuun ja tilanne helpotti peniksen koon pienennyttyä, mutta uutena ongelmana ilmeni mersumiehiä vaivaava kyvytömyys elikkä impotenssi. Ratkaisin asian marssimalla Toyota kaupiaan luo ja nyt minulla on itämaistyylinen pieni mutta pirteä pippelin napero joka on helppo kuljettaa mukana lenkillä. Vaimo kyllä olisi pitänyt enemmän BMW:n suurentamasta elimestä, mutta tyytyy kohtaloonsa etenkin kun muistaa mersun aiheuttaman kyvyttömyyden ...


      • onnekas läskinpala

        "Mä sidon lenkinajaksi kaasupallon pikku johnin päähän. Sitten annan se heilua vapaasti yläilmoissa."

        Mä sidon 11 kg kaasupullon ja vaihdan sen Nesteellä täyteen. Näin pysyy asuntovaunun kaasut päivitettynä. Siirtelen asuntovaunua aisasta arvaa miten. Koko kesän siirtelen pari kertaa viikossa ettei ruoho kärsi. Ellen nyt sitten satu olemaan reissussa sen vaunun kanssa. Paikoitan vaunun karavaanikansan ihmetellessä. Arvaa taas miten.


    • kaisu-kuningatar

      Olen 52-vuotias kotirouva ja minä tästä aivan kiihotun ;) Olisipa miehelläni tuollainen Jorma myös :(

    • pikkupekka99

      joo mulki on

    • manu-80

      mieti sitä pomoo joka veti työhaastattelussa perääsi, kyllä siitä kutistuu

    • B and Honey

      Minulla on liian iso penis kun kivekset ei mahdu kortsun sisään.

    • Penis Envy

      Tästä foorumista on tullut aivan liian peniskeskeinen.

    • Iso-muna-juna

      Teippasin munan reiteen. No, lenkin jälkeen kattoin pornoa ja potkin telkkarin paskax.

      • selvä näkijä

        Katsoit sitten säätyttöjä. Vaikka ei ne mitään tyttöjä ole. Yhdellä on musta skorpioni tatuoituna oikeaan pakaraan.


      • selvä näkijä
        selvä näkijä kirjoitti:

        Katsoit sitten säätyttöjä. Vaikka ei ne mitään tyttöjä ole. Yhdellä on musta skorpioni tatuoituna oikeaan pakaraan.

        Arvaako kukaan kenellä niistä? Vihje. Se on se jokaa tietää että me tiedämme ja alkaa punastella tai ainakin hymyillä arvoituksellisesti.


    • Sisäänvetotaktiikka

      Olettekos kuulleet jaappanilaisesti peeniksen sisäänvetotaktiikasta, on meinaas aikas kätevää kun voi vetää peeniksen sisään kuin hevonen ikään. Eipä haittaa lenkkipolulla eikä muussakaan arkielämässä. Jos sattuu ereektio iskemään niin se on vain kutkuttavan tuntuista. Kuulostaa uskomattomalta, mutta jaappanilainen miesguru sai minulla nuo peeniksen sisäänvetolihakset aktivoitua stimuloivalla peenishieronnalla ja voimakristallien käytöllä. Tämä guru oli tottunut myös siihen, että hänen sisäänvedettyä peenistään nai toinen mies kuin naisen pillua ikään. Oli kuulemma hyvin kutkuttavan tuntuista, harmi etten ole saanut omaa peenistäni vielä moiseen venytettyä.

      • Pasi Kullero

        kuultu on ja testattu. Ei vain tullut kolmeen viikkoon enää ulos vaikka yritin sokeripalalla houkutella - näin näet anopin alasti ja veitikka säikähti sitä...


      • suosiellä
        Pasi Kullero kirjoitti:

        kuultu on ja testattu. Ei vain tullut kolmeen viikkoon enää ulos vaikka yritin sokeripalalla houkutella - näin näet anopin alasti ja veitikka säikähti sitä...

        Naista valitessa tulisi tutustua anoppikokelaaseen kunnolla. Jos se on vastenmielinen, on vaarana vastenmielisyys vaimoa kohtaan sitten joskus. Toisaalta jos anoppi on kovin puoleenstavetävä...


      • Ville Vattu
        suosiellä kirjoitti:

        Naista valitessa tulisi tutustua anoppikokelaaseen kunnolla. Jos se on vastenmielinen, on vaarana vastenmielisyys vaimoa kohtaan sitten joskus. Toisaalta jos anoppi on kovin puoleenstavetävä...

        Niin kyllähän yleensä tytär tulee jossain määrin myöhemmin äitinsä näköiseksi. Ei kuitenkaan aina. Jos sitä liikaa katselee valikoivasti mahdollisten morsianten äitejen ulkonäköjä niin jääpä aika moni avioliitto tässä maassa solmimatta...(ainakin omani olisi jäänyt solmimatta, onneksi vaimoni muituttaa enemmän isänsä puolen naisväkeä...)


    • suurmies24

      mulla on 18cm pitkä ja sama ympärysmitta eli 6cm paksu penis lepotilassa.uimahallissa on sitten saunassa homomiehet iskemässä ja kun häpesin suorastaan mennä allasosatolle uikkareissa kun shortseissa ei saa mennä pikkulapset osoittelivat ja muutenkin jengi katseli et oon varmaan joku pervo kalu pystyssä. no porvoon uimahallissa sitten otin mukaan uikkarit ja vedin niiden päälle shortsit ja kävelin allasosatolle ja uimavalvoja neiti tuli sanomaan että täällä ei saa olla shortsit päällä sanoin ihan suoraan niin kuin asia on muttta se se sanoi ettei poikkeuksia tehdä, no tempasin ne shortsit pois ja jalkaan jäi uikkarit niin se sanoi et okei laita vaan ne shortsit takaisin.jengi ei ota tosissaan asiaa et isoa saa tosissaan jopa hävetä no vaimo antoi sille seurusteluaikana nimen monsteri ja koskaan en ole voiinut olla naisen kanssa ilman liukuvoidetta. käyhän ne naiset pienentämassä rintojakin

    • Puumakisuli

      Täytyy todeta, että tuli vatsalihakset kipeiksi ja vedet valui silmistä, oli oikein kiva perjantaipiristys lukea tätä ketjua, kiitos siitä =)

    • puma marianna

      Mitä tekemistä muka peniksillä on juoksufoorumilla?

      • penispanis

        Naisilla on juoksut, ne juoksee peniksen luo.


      • ps tyyppi

        penis häiritsee noitten 30cm pitkien mulkkujen juoksua ymmärrätkö?


      • smalldick

        Kannattaisi varmaan lukea aloitusteksti niin voisit ymmärtää että mitä, senkin penisnaama!


    • ps tyyppi

      mulla on vaa tälläne kovana 12,2cm pitkä munan pätkä kait se joku 9 cm on normina

    • 32,9cm + nuppi

      Itsellä oma S.L. Erba on myös kookas, jokseenkin lihava, mutta pitkä. Haittapuolina koen ilmastointiteipin kovan kulutuksen, joka taas syö jo muutenkin kovin pientä finanssipuoltani. Kesäisin hyviä puolia on monia, käytännöllisimmäksi olen todennut veden lämpötilan mittaamisen laiturilla istuessani. Myös rannan pohjan syvyyden selvittäminen käy samalta istumalta.

      • slerba1

        hyvin voi mitata järven pohjan.


    • Fantastinen sinfonia

      Meikäläisen nahkafagotti on sitä koko luokkaa, että tarvitaan sekstetti naisia puhaltamaan se soitto kuntoon.

    • Aak33

      Tänään oli hyvä ilma juosta, kun oli kova tuuli. Annan kaverin heilua vapaana juostessa ja joskus käy niin, että astun vahingossa sen päälle. Ei tunnu kivalta:( . Mutta tänään kun oli kova tuuli tuli se perässä ikään kuin olisi ollut häntä ja ei ollut pelkoa, että astun päälle. Saisikohan pikku kaveriin sidottua pienen nousuvarjon tyynellä säällä. Sellaisen laskuvarjon tyyppisen, joka nostaisi sen vauhdissa ylös maasta?

    • isopoika230cm

      Mulla on tapana aina ennen juoksulenkkiä vuolla moralla muutamia kymmeniä senttejä pois samalla kun vuolen kiehiset lenkkisaunaan.

    • miss pena

      entäs jos tekisit vaan niin kuin nuo drag queenit ja teippaisit sen molos jalkoväliin. ei näkyis eikä heiluis. ainoo ongelma voi olla että ekalla kerralla voi tuntua oudolta ja jopa sattua mutta kyllä siihen tottuu!

    • the_jorma

      mulla on kans ongelmana iso penis. juoksulenkin jälkeen penis on pirun arka ja punottaa. se nyt toki johtuu luonnollisesti siitä kun penis roikkuu lahkeesta ja raahautuu asfalttia pitkin perässä. jossain vaiheessa sitä sitten käärii letkun olan ylitte ettei tulisi rakkoja. mikä neuvoksi?

    • Siniset kellit

      Minä lopetin lenkkeilyn koettuani sen liian hankalaksi ja siirryin pyöräilyyn. Olisi pitäny miettiä kahesti sitäkin, kun vaikka seisaaltaan poljin menemään, niin jotenkin hepin pää heilahti lahkeesta pihalle ja suoraan ketjujen väliin! Meinasi kirpasta ku ketjut hyppäs pois paikaltaan samalla ja putosin pallit edellä tangolle.

      • Aak 39

        Siniset kellit.

        Suosittelen sulle pyörään koria. Sinne kun tunkee veitikan lenkin ajaksi niin ainakin itse olen päässyt ongelmasta lähes kokonaan eroon. Vain pari kertaa on päässyt mulskahtamaan vekkuli pois. Kori on kesäisin myös mielyttävän viileä.


    • eiku kokeile

      jäitä housuun ni eiköhä vähäks aikaa tokene.

      • Aslakki 1

        Kokkeiltu on tuo jää homma tullee vain ouluun asti vastaan. No ongelmahan on miun emännällä kun joutuu ouluun asti matkustamaan, että saisi slörssiä. Ja sillon kun saavuttaa ite hepin niin joutuu tosi varovasti tälläämään piirakan kohille ennen kun menne ees hipasemaan . Toisaalta emäntä on ollut tosi tyytyvinen kun on saanut samalla parintunnin helsingin reissun päälle. Niin asutaan muuten Utsjoella.


    • mul on pieni

      lenkki sujuu hyvin vaikka ilman vaatteita on niin pieni

    • Helikellit soi

      Hyvä kikka on vetää se löysänä pakaroiden välistä ja sujauttaa omaan ahteriinsa. Tätä käyttävät kuulemma muun muassa monet kontoilevat tunnetusti hyvin varustetut julkkismiehet eli voit samalla tuntea itsesi trendikkääksi.

      Jos ei meinaa pysyä vehje rektaalissa niin voit vetäistä juoksuhousujesi alle riittävän tiukat stringit tai vaikka sukkahousut. Perinteisempi kaveri askartelee jotain kätevää vaikkapa nahkaremmeistä.

    • akan hanuri only

      Onpa tää suosittu jutska mutku eivät ole laithaneet kuvia joukhoon, niin menhee mielikuvituksen puolelle.

      • Vierailija 47

        Joo siis mullahan aina lenkillä käydessä peenis toimii tällasena pimuanturina, että ku sellaisia naikkosia tulee vastaan 'joissa silmä lepää'' nii tää vehe suuntautuu aina sinnepäin.. siinä on ohikulkijoilla ihmettelemistä.On se kuulkaas vähän noloa kun ei saa millään pidettyä aloillaan jos oikeen naislauma sattuu tuleen vastaan.. niin siinä eessä se pyörii vinhasti.. ei oo auttanu teippaukset eikä minkään sortin kärryt tähän.

        Mutta ei varmaan oo valinnan vaikeusongelmaa :D


    • penismaakari

      itse olen liimannut otsaan kiinni

    • Mulqvisti

      Banaani

    • miävaaa
    • extralarge

      Mulla on vastaava ongelma että on liian iso penis, kerrankin lähdin lomalle thaimaaseen niin perille päästyäni huomasin että terska oli jäänyt kotioven väliin.

    • Ohjeita riittää

      Juokse kolminkontin! Tai tee siihen solmu. Tai pistä lerssi suuhun kun lähdet juoksemaan, mutta älä niele mälliä, jos laukeaa, ettet muutu homoksi. Ota radio-ohjattava helikopteri mukaan, sidot siitä narun terskan juureen ja lennätät juostessa edelläsi, niin että se kannattaa slaikkaria.

    • Kikkeli :)

      Mynä. Hihhihii.

    • urpis

      Katainen hei ei se ole heppi vaan tubbi joka irtosi kukkaruukusta

    • Helsinkiläinen2k14

      Itse olen myös teipannut omani mutta sortseissa juokseminen ei oikeen onnistu 41,2 cm pitkän peniksen kanssa ;/

      • Jorma-Jarno

        Oletko koittanut juosta pikkuhousuissa?

        Sinähän olet se tyyppi, joka kompastuu sortsien takasaumaan joka kierroksella ja tekee likaisen tahran siihen kakkaläikän viereen....


    • 12ja13

      Pelkkää tökeröä finninaamojen fantasioita kuvitellut kertomukset. Kasvakaa viisaudessa, ikäähän teille tulee joka tapauksessa. Muistaakseni Havaijilla eli aikanaan johonkin tautiin sairastunut mies, joka joutui lykkäämään kiveksiään kottikärryillä edellään. Siitäkö tässä haaveillaan.

      Ei yhtään naurattanu tämä vitja. Kusemiseen riittää, kunhan ei housut kastu. Lapsen teko ja sillä leikkiminen selviää teille kakaroille aikanaan, kunhan sinne asti pääsette. Muusta siinä on kyse, kuin jonkun oman ruumiinosanne dimensioista.

      Mtä se halko vutussa tekee. Olki se on ku kutkuttaa.

    • Terska Teuvo

      Prinssinakki. Hihiii...

      • huvinsa kullakin

        Mulla taas on niin suuri munapussi, ettei sopivia uikkareita tahdo löytää. Joutuu ostamaan niin isot, että ne aina valahtaa kinttuun, kun tulee ylös altaasta. Sekös aikuisia naisia huvittaa uimahallissa. Pienemmät vaan pelästyvät.


    • Iiiso

      Kävin joskus aikoinaa kultaisella kuusikkymen luvulla hoitsulla valittamassa tätä samaista vaivaa. Olin silloin 10v ja minua kiusattiin koulussa peenikseni takia. Hoitsu oli hiukan ihmeissään kun shortseissa sinne kävelin. Terskani napsahti jokaikiseen kynnykseen, katukivetykseen, kiveen, puskaan, naapurin kissaan matkalla lääkäriin. Ohhoh eipä jaksa kirjoittaakaan enempää :DD

    • Hyväksy itsesi, olemme kaikki erilaisia. Olemme yksilöitä.
      Osallistu ylpeästi nakukympille.
      www.nakukymppi.net
      -
      Pieni tai suuri se on toisten ongelma...

    • slerba1

      Vaikee sitä on juosta ku slerbaa pitää oikein kantaa, sitten kun se seisoo niin se on kerrostalon kokoinen.

      • slerba1

        On ollu oikeesti raskas kun on pitänyt ihan kaksinkäsin raahata, piti käydä sitä varten punttisalilla. Se on vähä niinkun elefantin kärsä mut alempana..


    • ja minulla myös

      täytyy heittää olkapäälle,kun lähtee töihin ja vauhipussit laittaa kottikärriin.

    • Puhdas

      Sinulla on mielenterveysongelma jos luet tätä ketjua vieläkin.

      • trrtttjrjtr

        sinulla on siis mielenterveysongelma koska kirjoituksesi on täällä lopussa.


      • TiegIail
        trrtttjrjtr kirjoitti:

        sinulla on siis mielenterveysongelma koska kirjoituksesi on täällä lopussa.

        Länsimaisessa lääketieteessä ei enää ole täysin terveen diagnoosia. Kai tämän ketjun vikaiset ovat sieltä mielenterveysongelmaisten lievimmästä päästä..?


      • asiaa ei palleille
        TiegIail kirjoitti:

        Länsimaisessa lääketieteessä ei enää ole täysin terveen diagnoosia. Kai tämän ketjun vikaiset ovat sieltä mielenterveysongelmaisten lievimmästä päästä..?

        Ja ketäpä, lähtökohtaisesti tasapainoista, juoksua harrastavaa miestä ei jättikalu syöksisi itsemurhan partaalle, kun käytännössä palkintopallipaikkahaaveille voi heittää jäätävän ylikuorman takia hyvästit.


    • 0pt1m1sti

      TÄSSÄ KOLME VAIHTOEHTOA:

      1. Osta penispumpun sijasta penis-imasin. Se imee siitä kaiken pois, ja mitään ei jää jäljelle! :)

      2. Tai itse ainakin leikkaisin penikseni irti kokonaan. Loppuis se ongelma.

      3. Juo paljon energiajuomia, saat pienemmän peniksen kun tulee tarpeeksi juotua

    • KOMBIMIES SAVOSTA

      lleikkaa saksilla puolet poies......ylimääräisestä puolikkaasta saa hyvän välipalan lenkin jälkeen..testattu on ja kyllä muuten toimii.

    • mamasita34

      Persulla muka iso penis? Hahah

    • Voihan nenä

      Aika peniskeskeiseksi on menossa urheilu, siis ei pelkästään hölkkä. Käsipallofinaalissa oli todella munaa. Vastakkain COCKS ja DICKEN.

    • dirk dickler

      Hahahaaaaa... aika hyvä!

    • GAYYY

      AAAAAH

    • Hellurej

      ompa teillä suurwt probleemit jalkainvälissä.
      Tehkää niinkuin Napoleon aikanaan,hänkin pitää aina kädellään rintaansa vasten eikä juokse turhaan pitkin polkuja.
      Keisarin hommia ei ole kylläkään monta saatavilla, mutta paljon seisontapaikkoja on vapaana Suomessakin.Siis ulos kaikki isohäntäiset, kalu pystyyn rintaa vasten ja kädellä kiinni ja mieluimmin jokin vaate peittona sekä Napoleonin kaltainen hattu päähän.Helsingissä kauppatorilla hyvä seisoskella on paljon turistejakin. Hehheh !

    • häntämies

      Teetin itse ompelijalla juoksu housut joissa on takana häntää muistuttava tasku. Sinne kun sujauttaa ennen juoksua niin pysyy tasapainokin kunnossa.

      • hellurej

        Tarttekos juosta, voihan hyppia eteenpäin kuin kenguru jag käyttää kalua pussissa kuin kengurukin tukijalkana !!


    • ,gbuydtvgdfhngdfjnh

      Mul on aina kyr*ä otsassa, jos joudun juokseen pitempään kuin bussiin.

    • PivesKussi

      Luin kaikki viestit alusta asti, oli kiva ilta, kiitti.

      • o penis

        Onpas kiva kun toisten vaikeudet viihdyttää.


      • netissä 2x viikos
        o penis kirjoitti:

        Onpas kiva kun toisten vaikeudet viihdyttää.

        kyllä mulln maha kipee täsät nykyajan meiningistä. sontaa saa lykätä jokapalstalle varsinaista typerän ihmisen ajanvieteettä.


      • o penis
        netissä 2x viikos kirjoitti:

        kyllä mulln maha kipee täsät nykyajan meiningistä. sontaa saa lykätä jokapalstalle varsinaista typerän ihmisen ajanvieteettä.

        aloitukseni on kuitenkin ollut aivan asiallinen ja häiriköt ovat tuhonneet keskustelun


      • 19+10

        Olet sairas. Huvitat itseäsi näiden herrojen kustannuksella, etkö tajua että tämä lähentelee jo yhteiskunnallista ongelmaa, koska heitä vainotaan pervoina.


    • Shrimp

      Mullapas on NIIN olematon että jouduin menemään pidennysleikkaukseen saadakseni kullilleni edes kaksi pykälää paremman luokituksen joka on "naurettavan pieni".

    • kytkylerpa

      Miten saa 30.senttisen?
      Mä sain kun lyhennytin 20.senttiä!

    • Uljas Hurma

      Ongelmana on wc pöntöllä istuminen, slaikkarin pää dippaa veteen.

      • g ng g

        Minä hommasin pöntön eteen saavin niin ei tarvi veteen dippailla


    • onpas ongelmia

      minulla,vain 18 senttinen

      • Mullakin välillä

        tuota kokoa, mutta minähän olenkin nainen ;o)))))))).


    • ei siihen tarvitse

      mitenkään suurta älykkyysosamäärää,jos mul`kusta on puhe ja sen koosta.

    • Sinkkupetri Purtu

      Hakkaa kalusi kakkos-nelosella litteäksi, ja laita rullalle. Niin me muutkin tehdään.

    • arskanterska

      Kylläpä otatte niukasti kantaa mulkkujen ongelmiin. Hehkutatte vaan omia pippeleitänne. Minä työnnän aina vanhoja lastenvaunuja, pallit ja lerssi kyytiin ja menoks. Bussiinkin pääsee ilman ja nyt mulla on lahjoituksena saadut juoksurattaat.

      • mies terskan takaa

        Ilmankos lapsesi opettaja on todennut että on "ihan isänsä näkönen" tuo pikku Jarno....


    • Melko kookas

      Tiiättekö miksi auringossa on pilkkuja...minä tiedän

    • Mies1969

      Jos mulla olis ISO slaikkari en kyllä käyttäis aikaa juoksemiseen...

    • problem?

      Itse tungen anukseen heiluvan osan poikkeuksellisen suuresta jormastani. Teippaan sitten loput Jesse™ - teipillä välilihaan. Ei heilu.

    • huru-ukko
      • ggjkklsölsdjkljkljkj

        eiku hä olen eksyny täh häh


    • Joopa joo

      No kyllähän ne mustatkin miehet juoksevat vaikka niillä taitaakin olla aika isot :D

    • pötkö

      Mukavaa miten lerssi heiluu näin kuumalla, tosin kuminauhat ei meinaa pitää housuja jalassa.. seisokki tulee joka lenkki ja naiseni pelaa kalullani riippukeinuun mennessä nakuna tällaista heittorengas peliä ja kolmen osuessa uskaltaa hypätä reidet levällään päälle, muuten ei puhettakaa, kun syväystä liiaksi ja paksuutta..tuubi menee liukkareita ja ollaan kesä ilman uikkareita:) Mustasukkaiseski saanu naapurin, kun emäntänsä olisi jatkuvasti tulossa kesäiltoja viettämään ja öljynny usein itsensä valmiiksi.. helpottaa kyllä tällanen huomaavaisuus ettei kuiviltaa tarvi, kun sylineri ympärys voideltu liukkaaksi tällaseen yksi sylinterisellä ajelulla ja pistän siinä samalla tuubista varteen rasvaa.. miehensä valittanu ettei kerkee kuin ostaa rasvaa jatkuvaan.. Tiedä palaako säästösyistä joskus pohjaan?? Harmittaa noin pihit isännät jotka ei ajattele vaimojensa tarpeita..

    • Ojos Jorma

      nyt on se apu taas unohtunu tältä kysyjältä!!!! työnnä se vaikka hanuriis!

    • pinkkisokeri

      Ei ole olemassakaan sellaista kuin liian suuri penis tai liian pieni vagina.

      • s s

        Vagina venyy käytössä?


      • s s

        Vagina venyy käytössä?


    • kikkelimies1

      Harrastin aikoinani lätkää ja sitten vuosia myöhemmin maastopyöräilyä. Voin kertoa, että munan ahtaminen munasyndiin ei ollut niitä helpoimpia hommia. Ja välillä kkun otti kunnon spurttia niin se pääsi reunalta luiskahtamaan ulos ja voin kertoa että kipeetä tekee kun lötkö puristuu jalan suht terävän syndin väliin. Ja sitten se ainainen asettelu joka hiton käänteessä.

      No sitten kun aloitin maastopyöräilyn ja piti käyttää niitä kireitä pyöräilyhousuja sen ahteritoppauksen takia. Näyttää meinaan aika nololta vetää lötkö sivulle. Ja kun sitten sotki nopeempaa tahtiia niin se hinkkaus sai välillä aikaan puolierektiota. Yleensäkin jättäydyin aina pyöräporukoista vähän sivummalle ja yrittelin eri tavoin peitellä sitä.

      Koulussa häpesin sitä ja jouduin usein naurun kohteeksi. Sitten kun päästiin "siihen" ikään niin sitten oli toinen ääni kellossa. Ja jos joku väittää, että muna ei voi olla liian suuri tai vagina liian pieni, niin haista munajuustoas. On ikäviä kokemuksia ja noloja hetkiä kun ei saa sisään. No, nyt kun ehtinyt jo aikuiseen 40-vuoden ikään niin ei haittaa enää yhtään vaikka se erottuu farkuissa tai rannalla tuijotetaan. Ja voin kertoa, että naisystäväni seuraava miesystävä ei tule olemaan tyytyväinen :D

    • Hellurej.

      Hauskaa elää mielikuvitus - maailmassa. Tuskin teillä kellään on naista olemassakaan,vähemmän päässee rysän päälle tai edes nähneet naisten jalkojen väliin. Että jatkakaa vain elämää haavemaaimassa.
      Ei oikeat naiset pidä tällaisista roskanpuhuja joukoista.Joten tyytykää vain nyrkkikyllikkiin jatkossakin.

      • jormauhmakas

        pienimunaisilla on aina toi sama itku^^


    • kokeiles tätä

      Yksinkertaista, vedät vaan munas jalkojen välistä perseen puolelle ja sidot kiinni.

      Sen jälkeen näytät tosin täysin munattomalta kuin nainen.

      Kaikkea ei voi saada!

    • Millumuna

      On teillä ihmiset keskustelun aiheet!

    • Nainen 68

      Olipas virkistäviä juttuja, mitenkään metristä ongelmaanne väheksymättä :)
      Ihanaa miesmenoa!

    • rulla kullin imijä

      Liimaa penikses reitees kiinni.Tai sitten oikeeseen käteeseesi,olis aina valmiina penikses lähtöön and then mindblow muthafucka!

    • mcana93

      joo kannattaa varoa kun pissii että pippeliä ei vedetä lavuaarista ulos

      • megamuna

        Lavuaarissa on liian ohut putki ja kaiken lisäksi siinä on edessä ritilä.

        Kuka kusee lavuaariin? Ällöttävää!!!


    • Niksipirkka

      Mulla oli kanssa toi ongelma. Muttei oo enään. Käytän sitä 5 kertaa päivässä eri muijiin niin on alkanut kulua sopivaan mittaan. Samoin enää ei tarvi laiturista kuseskellessa varoa mutapohjaa. On elämä nykyisin helpompaa. Varsinkin kun en harrasta jooksemista vaan uittamista.

    • jalluvaari

      Ei naisten mielestä mulkun tarvikse olla iso, riittää kun on pitkä ja paksu.

    • painukaa..

      Sahatkaa kikkelinne! Että tympii mokomat aivopierut.

      • pervo mikä pervo

        Silti piti tulla niitä aivopierukaasuja tännekin nuuskimaan?


    • Ongelman Ratkaissut

      Itsekkin kokeilin kottikärryä, emännän kantamista ja hänen sisällee.., lastenvaunuja (monia eri malleja) ja sitomista vyötärön sekä jalkojen ympärille. Aina oli ongelmana lenkkipolulla kun tahtoo ottaa eteen, on sen verran vilkas veijari.. Koimme tosiaan isoksi ongelmaksi vaimon kanssa tämän, mutta päädyimme lopulta ratkaisuun, joka on täysin toimiva ja voin suositella jokaiselle veljelle! Muutimme maalle, jossa voin lenkkeillä ja yleensäkkin tehdä työt ja oleskella lasti. Ei enää housut ratkeile tai purista mistään. Lenkille lähtiessä metsässä juostaan vaimon kanssa polulla vierekkäin, välillä heitellen leikkisästi jortikkaa toisillemme, välillä annan tulla vapaana perässä (tähän on erillinen suojavarustus ettei elinkulta vahingoitu) ja olalle heittäminen on se yleisin, varsinkin yksin juostessa. Talveksi vaimo kutoi pitkävartisen ikäänkuin villasukan jotta pysyy lämpimänä. Hän on ollut todellakin mukana tukemassa tässä ongelmassa! Voimia teille jotka painitte saman ongelman kanssa!

    • fingerpori2

      Suoraan kuin Fingerporista (se helsingin sanomien sarjakuva) tämäkin keskustelu: http://adf.ly/oXO9m

    • Kokemusta on

      Pienipippelisillä on helpompaa. Kuin heittäisi patongin prisman ovesta.

    • JOLLAMIES

      LOPETA JUOKSEMINEN, UINTI OLISI SOPIVA LAJI SIINÄ SAATAISI ISO PENIS TOIMIA KÖLINÄ

    • lievästi isomunanen

      Ite oon oppinut käyttämään isoa/pitkää/vahvaa penistäni juostessani kolmantena jalkana. Toimii hyvin ja vauhtikin melki tuplaantuu!
      Kaikesta sinä viitsitkin valittaa - eiks sulla ole mielikuvitusta???

    • Elin Helle

      Tässä sinulle Neuvo:

      KUn ihmiset ovat päivitellet, että "onpas siinä iso mulkku", niin ne eivät ole tarkoittaneet sinun elintäsi....

    • HELIN ELLE

      LOPETTAKAA JO TÄÄ VITUN PENISKESKUSTELU

    • penistuppi

      mä laitan juostessa peniksen pimppiin. mukavasti hankailee ja hetken kuluttua pimpistä valuu nesteitä ja voitelee mukavasti. suosittelen, toimii myös pikkuveitikoille.

    • poliisii_turpaa420

      hakekaa joku röökii hakis 1E
      asun vantal

    • kottikärry 45cm

      penikseni on kottikärryssä juoksunaikana joita työnnän siitä saa monipuolisempaa liikuntaa

    • Bowman

      HEH. Anna heilua vaan.Joku tuijottaa ni kateellinen.

    • jöötipääjarno

      Minun suurin ongelmani on, ettei oikein saa leviettyä riittävän paljon aurinkolaisen sankoja, kun laitan ne terskan etupuolelle ajaessani "huomaamattomasti" autolla

    • moniongelmainen36cm

      Miä oon ruukannu "hirttää" ekaks slaikan juuresta nippusiteellä niin ettei veri pääse paisuttamaan mun "Timppaa". Sen jälkeen oon teipannu ilmastointiteipillä tohon kessin päälle. Muuten hyvä mut sibaleet aiheuttaa suunnattoman kokonsa takia edelleen ongelmia. Kah mistä apu?

    • hohhoijaa3

      no ei lyhennykseen ei ei ei moni nainen haluaisi sitä.

    • älyhoi!

      POISTAKAA TÄMÄ KUVOTTAJA VIESTIKETJU!

      • mega muna

        Oletpas sinä huumorintajuton. Vai onko kenties kyseessä pienuuskompleksi tai peniskammo?


      • menkää menkää
        mega muna kirjoitti:

        Oletpas sinä huumorintajuton. Vai onko kenties kyseessä pienuuskompleksi tai peniskammo?

        Kusipäitten touhua tukkia palsta tälläisellä sonnalla jostain mitättömyyksistä...


    • Kokeile!

      Jos sul on rahaa ja taitoo tee ram-air tsydeemi saman tien.
      Vaimolla samanlainen kosla kun mulla mut vakiompi,siihen tein ram-air jutskan ja toimii heti pirteemmin.
      Eli tossa ramissa "pakotetaan"sitä ilmaa koneeseen,vähän kuin köyhän miehen turbo.

    • juoksijanainen1

      Vedet silmissä nauroin katketakseni. Kyllä Suomi- pojalla on huumoritajua XD

    • jos yli

      15 cm on porkkana

    • liian iso pää

      Suomi-pojan aivotoiminnan taso korreloi loistavasti tämän keskusteluketjun teemaa. Valitettavasti tämä keskusteluketju ei ole huumoria. Näistä kikkeli-ihmisistä saattaa tulla sinunkin esimiehesi jossain elämäsi vaiheessa. Sitten voit todeta sen oikein konkreettisesti: esimieheni on todellinen kyrpä!

    • Naiset kiittää

      Itse lopetin juoksun ja aloin tekemään punnerruksia. Harmi vaan, että peniksen lihakseni kasvoivat tuplasti ja nyt eivät enään housut mahdu jalkaan.
      Noh jaksanpa tehdä pari sataa penispunnerrusta per päivä.

    • Stadin halkopuntti

      Pitkä penis ei ole leikin asia. Itse astuin pari kertaa oman jöllini päälle, ennen kuin tajusin siirtyä löysistä boksereista tiukkoihin kalsareihin. Myös jöllin suuri massa aiheuttaa kipuja, ihan kuten ylisuuret rinnat naisille. Olenkin ajatellut käydä peniksenpienennysleikkauksessa, koska selkävaivojen takia lääkärini kehotti minua välttämään raskaiden massojen kantelua. Ajattelin, että jos vaikka viisikin senttiä lyhennettäisiin, niin se voisi jo helpottaa oloani.

    • kastemato

      Ei sillä pituudella mitään merkitystä ole, jos ei oo paksuutta... pitäkää kastematonne.....

      • Sama vika rahikoolla

        Minäkin joudun sitomaan molemmat jalkani penikseen kiinni,näin vältyn turhalta juoksemiselta,ja voi keskittyä olennaiseen.


    • naisia riittää

      Kun tajusin että kuinka paljon naiset rakastavat isoja peniksiä, lopetin juoksun ja siirryin seksiin. ei tarvitse enää huolehtia että mihin sen kalun pistää kun menee lenkille. ja nusutellessakin tulee kuntoiltua niin paljon että kunto vaan paranee! Naiset himoitsevat meikän jättijöötiä sen verta, että ei tartte kun salille kävellä erittäin korostuneen etumuksen kanssa niin fitness tytöt tulee ehdottelemaan. panenkin vähintään 3 kertaa päivässä!

    • HAHAH

      Suomijuntit vauhdissa taas :D

    • ällöttävä aihe

      Ala-arvoinen keskustelu,aloittaja kertoo homofantasioistaan.Ketään niin isokaluista ei Porissa ole joka ei juosta voisi.

    • ällöttävä aihe

      Ala-arvoinen keskustelu,aloittaja kertoo homofantasioistaan.Ketään niin isokaluista ei Porissa ole joka ei juosta voisi.

    • aituri

      mun penis on niin iso että juostessa 400kentällä se tulee vastaan. vähän on kyllä tuskallista hyppiä aitoja sen kans.

    • Joskus juossutkin

      Teillä ei ole mitään käsitystä huumorintajusta. Nykynuorille huumoriksi riittää jos joku pieraisee ja hohottaa sen päälle. Meille vanhemmille täytyy olla jotain muutakin taustalla joka panee miettimään.

      Ei nämä naurata ketään, lähinnä kertoo suomimiehen aivottomuudesta.

      • liian pitkä

        Sinä et vaan ole koskaan tavannut isolla peniksellä varustettua miestä. Meillä on oikeasti ongelmia juoksemisen kanssa, sillä oma makkara pitää aina kiertää reiden ympäri ja laittaa kiinni nippusiteellä. Muuten ei vaivatta liikuta!
        Se ei ole kivaa se.


    • vitsivitsi

      Keskustelun tason jatkeeksi sopii hyvin kysymys: Miksi peniksen päässä on reikä? Siksi, että aivot saa ilmaa...;)))))

    • tosiisotreelta

      Maailman isoin kyrpä on niin pieni että mun vaginassani se tuntuu nuppineulalta. Mun mies käyttää mua aina makuupussina kun ollaan retkeileen. Tuntuu vähän pahalta jo. Pienennysleikkaukseen ku menin ni lääkärit alko vaa soutelee siinä ja hukku lopulta.

      • penisjokes rule!

        Tuommoiset jutut ovat todella epäasiallisia ja tyhmiä. Ei ketään kiinnosta lukea tarinoita venytetyistä pimperoista. Tämä ketju on tarkoitettu hyvälle huumorille, eli penisvitseille.


    • paskaa huumoria

      Kylläpä on taas vitsikästä sakkia. Oikein nauruun tikahtuu kun lukee näitä. Suomalainen huumori on kyllä täysin perseestä, tai mitä huumoria nämä nyt on, täyttä sontaa.

    • Esinahkiainen

      Multa lyhennettiin vähän penistä niin juoksu maittaa nyt hyvin.

      Leikatusta pätkästä tehtiin pari nahkasohvaa, loimia ym. säämisköitä.

    • 1979556905895
    • kova5"

      Luulin vielä että jos on iso muna ei voi olla älyä se on siis sittenkin totta.

    • sfyhzvvv

      Sullahan on mielenkiintone ongelma. Käytä Collage housuja, ei luulis pötkö pullottavan enään. Valitetavasti leikkaukset ovat päin vastoin, elikä suurennusta implantilla. Mutta ehkäpä keksit jonkun näköisen ratkaisun.

      • heiluriliike

        Jos se kipeytyy liian löysissä vaatteissa


    • ythgfhgfhgf

      Tiukat bokserit ja löysemmät päälyshousut. Niin isoa penistä ei olekaan, että tuo yhdistelmä ei toimisi.

    • Pirkkaniksi

      Itse olen ratkaissut ongelman sukkahousuilla. Toiseen varteen pujotan jalan ja peeniksen. Vaihtelen lahjetta tasapainoisen treenauksen saavuttamiseksi.

      Suosisin joustavia ja napakoita Norlynin lycra spandekseja, tosin haittana niissä on, että kesähelteillä ovat ohuudestaan huolimatta jokseenkin hiostavat, materiaalin kimallus auringonvalossa (itse olen tottunut välkehtelyyn) sekä läpinäkyvyys.

      Syksyisin käytän mustia puuvillasekotteisia 60 denierin sukkahousuja, mutta niissä ei ole ihan samaa tuntumaa, ne eivät samalla tavalla virtaviivaisesti mukaudu jalkapeenisyhdistelmään.

      Tiedän kokemuksesta, miten kiusallinen vaiva oli, ennen sukkahousuratkaisuni löytymistä. Hyviä juoksuja!

    • Aikaennätys

      Toimisiko vaippa ja löysähkö hame siihen päälle, niin vaippaa ei erota. Urheilujuomaakin voi nauttia runsaasti, hädän yllättäessä ei tarvitse pysähtyä.

      Nim. Ei yhdenkään pysähdyksen taktiikka

      • Pissahätä yllätti

        Olen kokeillut, toimii! Kieputan varren ja kiepura asetetaan eteen, päälle up-and-go joustovaippa.

        Ps. Muistakaa laittaa kiepurassa peniksen pää alaspäin, joskus kiireessä jäi housuvaipan vyötärön väliin, no nolostihan siinä kävi.


    • blööööö

      Ei naarata yhtään sanoi entinen pelastusmies.

    • Wc trauma

      Olen alkanut kammota wc ssä käyntiä. Kerran epähuomiossa kurotuin vetämään vessaa ja meinasin imeytyä wc-pönttöön, sattui saakelisti kun penis imeytyi putkistoon!

    • o-o-o-o-o-o

      Palkkaa joku hyvä kuntoinen huora eteesi juoksemaan, niin voit säilyttää slerpaasi huoran kotelossa juoksusi aikana. Etenette sitten kytkettynä majakka ja perävaunu tyyliin.

    • TrollaavatParantajat

      Muutama huono vitsi pitkistä munista :

      Vinkki : Menkää palokuntaan, ja juokaa litra vettä joka aamu! Kuselle pääsee vasta kun ilmotetaan oikeen kunnon tulipalo. Kunta kyllä kiittää, koska he säästävät siten mukavasti paloletkuissa.

      Vinkki : Kun kuolette, testamentatkaa kalunne musiikkiin. Suomen soittokerhoissa olisi erityistä pulaa alppitorvista! Toinen hyvä vaihtoehto on Helsingin luonnontieteellinen museo, koska elefanttirakennelmien kärsille tarvitaan hyviä runkoja.

      Vinkki : Kun olet joissakin juhlissa, jää eteiseen seisomaan, laske housusi ja sano : "Laukkujen naulakkosäilytys 50snt/tunti" joka vieraalle. Tosin kalu voi siitä vähän kärsiä mutta rahaa tulee kivasti!

      Ennen seuraavaa vinkkiäni, sanon teille tärkeän jutun : Älä kävele kaduilla, joissa on sähköjohto alle 10 metrin korkeudella, ja ajattele naisia samaan aikaan, sillä se leikki voi johtaa erittäin suureen riskiin saada paha sähköisku.

      Vinkki : Suihkuta kaluasi joka aamu erilaisilla tuholaistorjunta-aineilla, sillä jotkut linnut saattavat ottaa tämän helposti levähdyspaikakseen pitkillä lennoilla. Tämä kannattaa myöskin siksi, että jotkut kusipäiset talonmiehet voivat laittaa öljylampun kalusi päähän lintsaten hänelle kuuluvista katulamppukorjauksista.

      Vielä yksi vinkki : Tutustu myöskin hyvin tarkka-ammuntaan, sekä ballistiikkaan pari vuotta. Tämä voi helpottaa pissalla käymistä, kun se ei osukaan naapurin Erkin paidalle.

    • kinkkonkkki

      Kustessa pitkästä slerbanvarresta on haittaa.Nyt kun alkaa kusemaan niin tuntien päästä losottaa knupista ulos.
      Sama pannessa jos nyt tuntuu että irtoaa lasti niin aamupala pöydässä jysähtää pöytäliinalle.
      Viemäriä tällä on hyvä rassata auki ja kärpäsiä tappaa katosta.
      Kyllä sitä aina käyttöä löytyy kun asiaa oikein pohtiipi.
      Paneminen on kuitenkis ollut vähän niin ja näin,ämmä vaan tuumaa että mee helevettiin toihan on ku saatana tukkipuu,joku tikka vielä kairaa kylykee reijän

    • TrollaavatParantajat

      Suosittelen teitä myöskin osallistumaan kolmijalkajuoksuihin, pärjäisitte varmasti. Toivotaan ettei nyt niin iso kalu ole, että lajista tulisi seiväshyppyä.

    • onnistuu...

      Katkasin puolet pois, jopa nyt on helppo hölkätä parikymmenen sentin nysän kanssa..
      Varmuuden vuoksi laitoin pään pakkaseen, josko kiinnittäisi kanarian lomalle pikilankalalla takaisin paikoilleen...

    • Feminist1

      Jos näen kuvottavan peniksen, potkaisen munille!

    • Dick Cocker

      Jos nuo saatanan huonot penisvitsit ei kohta lopu niin soitan poliisit.

    • Mokkeri77

      MItä ihmettä? Tähänhän on olemassa vaikka kuinka monta sukkahousuniksiä!

    • hikiliikkuja

      Mullapa on niin pitkä että vaikka juoksen 1000km vuodessa hiljaa että lujaa niin en saa päätä kiinni.

    • kävikö kylmät

      Peniksen pituus on = keskisormi

      Nyt kun olet mitannut keskisormen, menet seuraavaksi vessaan mitan kans

    • yylermi
    • Afrikarinssi

      Ei ole helpo mustilla miehillä myöskä kun meille markkinoitu että ois aina 30 cm.
      Muttaa keskimäärin oikeasti alle 10 cm.
      Naiset pakene aia pettymyksestä.

    • Lobotomia

      Itse käytän apupyörää missä on kaveri hihnoilla kiinni. Herättäähän se huomiota mutta mitäpä ei kuntonsa vuoksi tekisi.

    • Niin mäkin teen.

      Oo tyytyväinen varustukseesi ja anna muiden katella!

    • naiset tykkää

      Ajattele nyt vähän tulevaa rouvaasi- älä vain mene pienentämään penistäsi!

      Itselläni oli aikoinaan pienipeniksinen mies, eikä hän pystynyt tyydyttämään minua seksuaalisesti. Ihan sama laittoiko hän kyseisen vekottimen sisälle, ei tuntunut miltään enkä edes saanut orgasmeja hänen kanssaan.

    • hahah

      "Taideteos aukeaa eri ihmisille eri tavoin. Kun Abu-Hanna kiersi taidenäyttelyä pakolaiskeskuksen asukkaiden kanssa, joukko pysähtyi alastonta suomalaismiestä esittävän teoksen eteen.

      “Suomalaisilla on pienet pippelit, meillä isot”, miehet riemuitsivat."

    • lers lers lers

      Ite ainaki juoksen yleensä ilman housuja ja annnan lerssin ja kassien heilua ja pysähyn välillä kans runkkaamaaan l

    • ryssä pietarista

      Onkos todella näin suuri osa suomalaia älyvapaita kuin tässä ylhäällä?

    • melekone lerppa

      Soittivat perkele tv polliisit paikalle kun kakarat käyttä vehestä hyppynaruna paremman puutteessa.
      Mukavastiha se mäni kun laura pöritti ja liisa hyppeli.
      Paitti sillon ku liisa sekos jalkoihisa ja astu lerssin päälle.
      Naapurin akka kateuksissaa soitti ku omalla äijällä ei ees seiso.

    • Danke

      Osanottoni kaikille!
      Yks myytti taas kumottu; ei ne kaikki isomunaset tyhmiä ookaan...ihan nokkelia äijiähän nämä! :D Hervoton topic :D

    • m t l

      Päivällä kannattaa juosta laitimmaisilla jaloilla. Illalla voi sitten juoksuttaa keskimmäistä jalkaa.

    • patistaja

      Vieläkö täällä jaksetaan tätä samaa kengurunhäntäjuttua. Eikö ylläpito voisi jo passittaa tätä porukkaa piristämään noita muita säikeitä.

    • helsinginsanomat

      Taideteos aukeaa eri ihmisille eri tavoin. Kun Abu-Hanna kiersi taidenäyttelyä pakolaiskeskuksen asukkaiden kanssa, joukko pysähtyi alastonta suomalaismiestä esittävän teoksen eteen.

      “Suomalaisilla on pienet pippelit, meillä isot”, miehet riemuitsivat."

    • sama_vaiva

      mä laitan siihen sellaisen tukisukan ja sen sitten joustavalla kuminauhalla kiinni polveen. joskus kierrän reiden ympäri.

      väljät housut on ihan must.

    • Niksipirkka

      Paat vyölaukkuun sen. Shortsiin ja vyölaukkuun sopivat reijät vain.

    • harmittavaa

      Monen mielestä on hauskaa laskea leikkiä aiheesta iso penis. Mutta kerron teille pari tosiasiaa. Itselläni on hyvin valtava penis. Valtavalla tarkoitan lepotilassa 28-29cm ja erektiossa 36cm. En ole joutunut asian kanssa elämäni aikana mitään muuta kuin suremaan. Aina saan valita niinsanotut lökäpöksyt jotta ovat haaroista tarpeeksi suuret. Uimahalleissa uteliaita katseita, naureskelua ja puhumattakaan seksistä. Uudet tuttavuudet ovat säikähtäneet ja melkein poikkeuksetta ovat olleet liian ahtaita minulle, yhdyntä ei vaan onnistu. Silloin kun se on onnistunut, jäävät asennot minimiin. Vaikka monet ovat sanoneet että etsivät hyvinvarusteltua miestä, niin raja kulkee jossain minua pienemmissä. Jos olisi mahdollista, niin pienentäisin ympärysmittaa ja pituutta välittömästi.

      • hupilenkkeilijä

        olen juuri lähdössä juoksulenkille ja olen ratkaissut ongelman siten, että juoksen takaperin ja laitan peniksen kottikärryihin joita vaimo lykkää. näin sitten taitetaan 10 -20 km saapa vaimokin samalla liikuntaa.


    • isomuna komistus 39

      Te ette ole mitään muuta kuin huomiota vaille jääneitä pissalaureja yhä värkkäämässä ruosteisia autojanne kun siihen olette juuttuneet ikuisesti. Ei ketään naurata pätkääkään, lopettakaa jo.

      • suomiasukas

        Pyyhi pieni munas maitopoika


    • Jorma Jortikainen

      Lääketieteellinen termi: (Pisilirus maximus) Peniksen liikakasvu.

      Oireet: Lerpakka löysä hiaman roukkuva äkillisesti huomattavasti pituutta ja paksuutta kasvanut penis. Turvotusta, punoitusta, päänsärkyä ,oksentelua, huimausta ja hallunisaatioita.

      Johtuu yleensä siittimen painelaskimon liian pienestä ulostulosta, jolloinka kudoksiin jäävä paine saa kudokset laajenemaan liikaa. (Sydämmen vajaatoiminta voi myös keryttää nestettä paisuvaiskudoksiin ja sairastuttaa pitkällä aikavälillä hoitamattomana pisilirus maximukseen)

      -Munuais altaiden rakenteellisissa ahtauksissa on myös havaittu virtsan kertyvän yläpään lisäksi alapäähän jolloinka seurauksena virtsanpakautumisesta on myöskin pisilirus maximux oireyhtymä.

      Löysin tän teksit googletamalla ongelman ja päätin sit tänne pistää tän löydyksen. Tohtori mulkeron terveys sivuilta saa lisää tietoa ja voi lukea mm. yhden sairastuneen Kusto Kullervon kamppailut kyseistä sairautta vastaan.

      Tässä pikku otos Kullervon kamppailusta: "Oloni olisi vieläkin kuin tuulenhalkojalla jos en olisi päässyt ajoissa hoitoon. Ryhmäterapian ja vertaistuen ansiosta olen saannut itsentoni taas siihen pisteeseen, että voin taas käydä yleisissä uimarannoilla ja uimahalleissa ilman, että kärsisin sairaudestani häpeää".
      "Sairauteni alkuaikoina kerran kyläseuran kanssa kirkkoveneessä oltuani minua syytettiin huumorilla varkaudesta, että olisin viennyt kirkkoveneen melan mennesäni".

    • ermer

      Minulla on taas päinvastainen ongelma: penikseni on niin pieni että hävettää mennä juoksemaan. Kun muilla ylikokoiset hepit heiluu siellä juoksuhousuissa, niin meikeläiseltä ei pullota mitään. Mietin josko laittaisi tekopeniksen tai muutaman sukan? Onko muilla vinkkejä`?

      • ahaa,

        olet siis persu. otan osaa..


      • nbckkffnbfbfnfnfbfkfkckk

        Meille pienimunaisille kalsarit on kätevä paikka kuljettaa juomapulloa mukana!
        Lidlin sitruunakivennäisvesi 2 litran pullossa on halpaa ja hyvää.


    • äxdee

      Tää on ihan paras keskustelu ikinä.