Kuinka Suomessa käsitellään rokotehaittoja? Millaisia ovat lastenneuvoloissa tehtyjen rokotetutkimusten haittaseurantatavat?
Rokottajan käsikirjan liitteessä "Yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotusten aloittamisvuodet" kerrotaan Hib-rokotteen kohdalla näin:
"1986 tutkimuskäytössä neuvoloissa"
Alla yksi kertomus joka ilmeisesti koskee silloista aikaa ja Kansanterveyslaitoksen lastenneuvolassa tekemää Hib-rokotetutkimusta - nyt tehtävä FinIP -rokotetutkimushan on monessakin mielessä tämän tutkimuksen seuraaja.
"Vs: Vaakakuppiin myös rokotekuolemat ja -haitat - Rokoteriskit rehellisesti esiin 14.07.2007 17:37
Vaikka vanhemmat usein tunnistavat rokotteen haittavaikutukset lapsissaan ja yrittävät puhua niistä neuvolassa, ei heitä kuunnella. Oireiden ja riskien vähättely on yleistä. Kun sukulaiseni pienokainen kuoli aivokalvontulehdusrokotteeseen ja naapurin samanikäinen joutui sen vuoksi teholle (sama rokote-erä), annettiin vanhempien ymmärtää, että asiasta ei saa kysellä eikä annettua rokotetta kyseenalaistaa. Kun kuolleen lapsen äiti (ennestään useita terveitä, ei-HIB-rokotettuja lapsia) vaati saada selvityksen lapselleen annetun rokotteen turvallisuudesta ja laadusta, uhattiin häntä monin eri tavoin ja lopulta myös oikeustoimilla niin, että jos ei lakkaa kyselemästä, tullaan väittämään, että äiti olisi itse aiheuttanut lapsensa kuoleman ja muut lapset joutuisivat sijoitusperheisiin. Raakaa peliä. Kukaan ei ottanut vastuuta siitäkään, että voimakkaan aivojen turvotuksen ja paineen aiheuttanut rokote oli annettu juuri vesirokosta toipuvalle lapselle, jonka vastustuskyky oli muutoinkin vajaa kestämään HIB-rokotetta. Lapsen kuolinsyyksi ilmeni aivan muu selitys (sydämen pysähdys) kuin aivojen voimakas turvotus ja sen aiheuttanut mahdollisesti virheellinen rokote-erä (rokottaja itse epäili tätä) tai hoitovirhe (rokote toipilaalle).
Hoitohenkilökuntaa ei voi syyllistää, sillä he noudattavat annettuja ohjeita ja jakavat niitä lääkkeitä, joita kulloinkin on tarjolla. Vanhemmilla on pelkoja ja huolia lastensa terveydestä ja siksi rokotesuosituksiin luotetaan. Vakuutus ei korvaa lapsen vammautumista tai menetystä. Selitykset siitä, että valtaosalle lapsista ei rokotuksista koidu haittaa, eivät myöskään lohduta niitä perheitä, jotka joutuvat kokemaan sen pahimman mahdollisen rokotteen seurauksena. Toisaalta rokotteet ovat tehokkaasti suojanneet lapsiamme vaikeilta sairauksilta. Silti toivoisi viranomaisilta rehellistä tunnustusta ja vastuuta niissä tapauksissa, kun rokote ei teekään sitä mitä sen pitäis

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos professorit sanoo, jotta rokotteet on turvallisia, niin ne ovat.
Ei sinä taviksen piipitykset auta.
Ja se haittavaiktuskaavake on tehty niin hankalaksi, jotta kukaan ei jaksa, ehdi ja viitsi sitä täyttää.
Näin meitä sumutetaan.
Tässä siis thl:n vastine vellovaan rokotehaittakeskusteluun. Koska haittoja ei ole asianmukaisesti kirjattu rekisteriin, thl väittää, että niitä ei olisikaan.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=33334
Rokotevastaisilta taitaa usein unohtua, että ne sairaudet, joita vastaan rokotetaan, aiheuttavat pahempia "haittavaikutuksia" kuin rokotteet. Se, ettei kyseisiä sairauksia nyt esiinny (Suomessa!) ei tarkoita, etteivätkö ne voisi levitä enää ja sairastuttaa, rampauttaa tai jopa tappaa. Ei ole pitkä aika siitä, kun niin vielä tapahtui.