Erosin ex-avovaimostani yli neljä vuotta sitten. Loppuvaiheessa meillä oli paljon riitoja, erimielisyyksiä, henkilökohtaisia ongelmia jne. En ollut mikään unelmien poikaystävä itsekään ja ero oli järkevä ratkaisu, ja josta olen edelleen tyytyväinen. Minua on kuitenkin usein vaivannut nuo viimeiset hetket suhteessamme.
Exälläni oli yksi ystävä, jonka luona hän kävi usein ja jolle kertoi yksityiskohtaisesti kaikista ongelmistamme ja riidoistamme. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja silloin kokeilin eri lääkkeitä siihen ja jäin jopa koukkuun rauhottaviin. Olin työtön, masentunut ja lääkekoukussa. Kaiken tämän tämä ystävätär sai kuulla. Hän tietysti kuuli vain exäni version, josta oli luonnollisesti sensuroitu hänen oma osuutensa ja se sai varmasti minut näyttämään ongelmien ainoana aiheuttajana. Aina kun näin tätä hänen ystäväänsä, niin minua hävetti aivan helvetisti, koska tiesin hänen olevan perillä minun asioistani.
Missä menee raja mikä on hyväksyttävää juoruamista? Hänen mielestään hänelle täytyi se sallia, koska jollekin piti voida puhua asioista. Minua tuo asia loukkasi todella paljon ja itse en olisi kertonut ongelmistamme muille, sillä minusta se olisi ollut epäkunnioittavaa. Minulla ei pahemmin ystäviä edes ole, joten en edes voinut puhua asioistamme muille. Sanoin hänelle, että en halua että yhteisiä asioitamme ruoditaan ulkopuolisten kanssa. Varsinkin omat psyykkiset ongelmani ovat minulle hyvin henkilökohtainen asia. Ymmärrän että ihmiset ja varsinkin naiset rakastavat juoruamista, mutta pitääkö se tehdä niin yksityikohtaisesti, että toisen ihmisen syvimmät salaisuudet tuodaan julki?
Exälläni oli yksi ystävä, jonka luona hän kävi usein ja jolle kertoi yksityiskohtaisesti kaikista ongelmistamme ja riidoistamme. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja silloin kokeilin eri lääkkeitä siihen ja jäin jopa koukkuun rauhottaviin. Olin työtön, masentunut ja lääkekoukussa. Kaiken tämän tämä ystävätär sai kuulla. Hän tietysti kuuli vain exäni version, josta oli luonnollisesti sensuroitu hänen oma osuutensa ja se sai varmasti minut näyttämään ongelmien ainoana aiheuttajana. Aina kun näin tätä hänen ystäväänsä, niin minua hävetti aivan helvetisti, koska tiesin hänen olevan perillä minun asioistani.
Missä menee raja mikä on hyväksyttävää juoruamista? Hänen mielestään hänelle täytyi se sallia, koska jollekin piti voida puhua asioista. Minua tuo asia loukkasi todella paljon ja itse en olisi kertonut ongelmistamme muille, sillä minusta se olisi ollut epäkunnioittavaa. Minulla ei pahemmin ystäviä edes ole, joten en edes voinut puhua asioistamme muille. Sanoin hänelle, että en halua että yhteisiä asioitamme ruoditaan ulkopuolisten kanssa. Varsinkin omat psyykkiset ongelmani ovat minulle hyvin henkilökohtainen asia. Ymmärrän että ihmiset ja varsinkin naiset rakastavat juoruamista, mutta pitääkö se tehdä niin yksityikohtaisesti, että toisen ihmisen syvimmät salaisuudet tuodaan julki?
Vastaukset 11
Vanhimmat
eikö sun kannattaisi pikkuhiljaa päästä tuosta suhteesta yli?
Olen päässyt asiasta yli. En minä tuota vatvo mielessäni lainkaan. Ainoastaan jos se muistuu mieleeni, niin se saattaa hieman ärsyttää. Kirjoitukseni oli enimmäkseen pohdiskelua.
miksi sitten yli puolet tekstistäsi oli tilitystä exästäsi?
No eihän juoruaminen koskaan hyvä tapa ole. Ihmisillä vain on usein tapana riidan tai eron aikana avautua tilanteestaan ja aina tietysti omaksi edukseen. Harvapa omaa paskaa, joskin inhimillistä, käytöstään haluaa mainostaa ympäri kyliä. Suurin osa ihmisistä onneksi ymmärtää, että riitaan tai eroon löytyy ylensä syy molemmista osapuolista.
Tätä ehkä yleisemminkin kannattaisi miettiä siinä vaiheessa, kun käy vieraissa, käyttäytyy väkivaltaisesti tai vaikkapa mustasukkaisuuskohtauksen vallassa rikkoo toisen tavaroita. Edestään saattaakin yllättäen löytää asioita, jotka luuli jo taakseen jättäneensä.
Sinun näkökulmastasi kyse on juoruamisesta, eksälle sitä, että sai puhua tilanteesta jollekin. Mitä väliä sillä nyt on, mitä yksi eksäsi ystävätär sinusta ajattelee?
Itse en olisi varmaan vieläkään selvinnyt erostani, jos en olisi saanut puhua siitä ystäväni kanssa. Tiedän, että ystäväni ei kerro asioita eteenpäin - siksihän me ystäviä ollaan.
Minua vain huolestuttaa se, että jos joskus vielä löydän naisen itselleni, niin en enää jaa esim. omia salaisuuksiani tälle lainkaan. Olen parisuhteessa avoin, enkä halua salata asioita, mutta jos ei omaan naisystävään voi luottaa, niin vaikeaa on kuvitella kovinkaan syvällistä suhdetta.
Oma äitinikin on juorunnut sukulaisille eräitä asioita, vaikka olen kieltänyt kertomasta niistä mitään. Enkä nyt tarkoita, ettei mistään saisi puhua, vaan puhun niistä arkaluontoisemmista asioista. Olen aina varjellut omaa yksityisyyttäni tarkasti, joten jos kerron jollekin omista salaisuuksista, niin se on jo itsessään suuri luottamuksen osoitus. Näiden asioiden jakaminen eteenpäin taas nakertaa pahasti sitä luottamusta. Omalle äidillenikään en enää kerro mitään omista asioistani. Ja koska tiedän ettei toiseen voi luottaa, niin se vähentää myös kunnioitusta tätä kohtaan.
Ehkä ei sitten kannata edes lähteä suhteeseen, jos jo etukäteen ajattelee, että yksi petti luottamuksen, ja äitikin, siis pettävät kaikki muutkin. Eihän siitä mitään tule.
Tai vaihtoehtoisesti voi ensin katsoa, millaista suhdetta olisi tulossa, rakentaa luottamusta ja avautua niistä asioistaan vähitellen. Jos on juttuja, joita ei halua kenenkään tietävän, niitä ei kerro kellekään. Ei suhteessakaan ole pakko ihan kaikkea toiselle tilittää.
Kyllä sinä oikeassa olet. Avautukoon kukin vain omista henkilökohtaisista asioistaan. Olet vieläpä erityisesti kieltänyt kertomasta näistä, joten ei pitäisi olla epäselvää. Onko ex-kumppanisi juoruillut sinun ja muiden kanssa myös toisten ihmisten asioista? Siitähän voi jo päätellä paljon. Noista häpeämisistä sitten: Eiköhän tuolla ystävättärellä ole itselläänkin erilaista elämänkokemusta, johon nuo riidat ja lääkkeenkäyttämiset jotenkin suhteutuvat. Eivät ole siis mitenkään niin silmiinpistäviä asioita. Ongelmansa kullakin.
Kyllähän kumppaniehdokkaita voi testailla kertomalla ensin jotain ikään kuin salaista, jolla ei ole niin väliä, vaikka tieto leviäisikin. Ja juuri tuo, miten menettelee muiden ihmisten yksityisasioiden suhteen, puhuu takana päin ym., antaa osviittaa. Asiasta voi myös puhua etukäteen ja katsoa, miten tyyppi reagoi, toteaako että mitä salattavaa tässä nyt on tai juuri, että jollekullehan sitä pitää puhua, vai onko hänellä omiakin ajatuksia ja kokemuksia juoruilusta ja hän on samaa mieltä kanssasi. Voi myös seurata, miten hän menettelee ollessaan kostonhimoinen esim. kinastelun jälkeen. Intuitiota peliin.
Ei hän mitään varsinaisesti loukkaavaa ole sanonut, vaikka vihjaa, jos heittäisi jonkun läsnäollessa tuollaisen että joku on häiriintynyt vakavasti, se olisi ei-hyväksyttävää.
Tietty rehellisyyteen pitää pyrkiä jollei ole sitä mieltä oikeasti, toinen on sairas, ei voi niin sanoakaan omaa omaatuntoaan loukkaamatta.
Hän ei ole mielestäni ylittänyt rajaa.
Jätä omaan arvoonsa, tunnen kaksi - iäkästä- naista jotka roikkuivat ystävinä sentähden ettei toinen kertoisi salaisuuksia, kyllä sekin tuntui ahdistavalta.
Voidaanhan tulkita kostonhaluksi kun tyttöystävä juoruaa, ihmiset eivät ole niin tyhmiä että ilman muuta uskovat.
Ja itseään jokainen kuormittaa puhuessaan vastoin parempaa tietoaan.
Juoruaminen vie yksityisyyden. Se vie turvallisuuden tunteen ja varsinkin jos vieläpä omat vanhemmat juoruvat pitkin kyliä perheen sisäisiä asioita.
Tottakai ymmärrän, ettei kaikkea tarvitsekkaan pitää sisällääm. Mutta minulla sattuu olemaan kokemusta miten äitini levitteli asioitani kuin herkkupaloja pitkin kylää. En kehtaa enää mennä sinne. Ne oli meidän asioita. Minun henkilökohtaisia sairasteluita. Hän loukkasi minua esineellistämällä minut kaikille julkiseksi eläimeksi. Olin hänen saavutus. En erillinen aikuiseksi kasvanut ihminen.
Seurustelukumppani ei ole varsinaisesti perhettä, mutta pitäisin herrasmiehen ja herrasnaisen merkkinä, ettei juorua asioita muille. Se on kohteliaisuutta, kuuluu hyviin tapoihin. Kunnioittaa suhdetta ja eronnutta puoliskoa. Joku hyvä ystävä pitää olla jolle kertoa, mutta varsinainen juoruaminen on loukkaavaa. Ja joku raja ystävälle avautumisessakin on.
Siitä syystä lakkasin aikoinaan kertomasta ystävälleni enää mitään, koska hän kertoi KAIKEN myös miehelleen. Sitten he pohtivat yhdessä palkkaani ja perhehuoliani. En edes tuntenut tätä miestä. Luotin ensin ystävääni ja kerroin hänelle luottamuksellisesti huoliani. Se loppui siihen kun he tulivat kysymään yhdessä rahaa ja tavaraa heidän lapselle, jonka kummi olin.
Ihmiset voisivat miettiä mitä tarkoittaa luottamus?
AP pohdi rauhassa, se on oikeutesi mutta älä kanna sitä liian kauaa murheena. Mennyt on tapahnut, siitä on opittu.
Sinulla on arvosi erosta huolimatta. Olemme ihmisiä.