Voiko Valviraan tai aluehallintavirastoon tehdä nimettömän ilmoituksen työnantajasta, joka jättänyt maksamatta työntekijöille kuuluvia rahoja, esim arkipyhäkorvaukset, asianmukaiset ylityöt jne.. , ja on vielä työpaikkakiusaamistakin, johdon taholta.
Vielä saamatta
1
185
Vastaukset
- Väärä paikka...
Eikö teillä ole luottamusmiestä? Hän on ensimmäinen, jolle valitat, ja sitä kautta liittoon.
"Epäselvyydet palkkauksessa, vuosilomassa, lomauttamisessa, irtisanomisessa jne. saatetaan ensin työnantajan tietoon. Mikäli työnantajan asiaan ottama kanta ei tyydytä voivat järjestäytyneet työntekijät ja toimihenkilöt antaa asiansa luottamushenkilön hoidettavaksi, joka tarvittaessa kääntyy ao. ammattiliiton puoleen.
Elleivät työnantaja ja työntekijä pääse yhteisymmärrykseen työpaikalla, järjestäytymätön työntekijä voi ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaiseen ohjeiden ja neuvojen saamiseksi. Ennen yhteydenottoa on hyvä tutustua kyseistä asiaa käsittelevään toimintaohjeeseen johon pääsee viereisestä valikosta.
Työsuojeluviranomainen ei hoida asiakkaiden työsuhdeasioita, vaan asiakkaan on hoidettava ne itse. Apua asiassa voi saada oikeusapu- tai asianajotoimistoilta. Työsuojeluviranomainen ei voi ajaa työntekijän työsuhde- tai palkkasaatava-asioita tuomioistuimessa."
http://www.tyosuojelu.fi/fi/toimintaohjeita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks315338Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si694006Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut313469Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?933241Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää483219- 682661
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1242162En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri542159Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit261427- 1891315