tuleeko herätys vielä

miettivä

Äsken joku kysyin kauanko kestää 50-villitys tai 30-kriisi, mutta minä kysynkin että jos joku sellainen tulee ja pistää entisen elämänsä ihan risaiseksi, tuleeko morkkista? tai herääkö sitä ikinä ja miettii oliko kaikki sen arvoista että kannatti pistää koko elämä haisemaan???

17

2016

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erkka

      Eiköhän tuohonkin ole yhtä monta vastausta kuin on vastaajaakin. Jotkut oppivat virheitäkin, jotkut eivät. Joillekin kriisit ovat tie parempaan elämään jossakin muualla, joillekin ne tekevät pelkästään hallaa, eli elämä ei menekään eteenpäin niin kuin kriisin jälkeen pitäisi käydä.
      Kriisit ja "villitykset" ovat hetkiä, jolloin ihminen on muutoksen kourissa. Nykyinen elämäntilanne kyseenalaistetaan ja jopa tuhotaan, jotta jotakin uutta voisi kasvaa tilalle. Joillakin se onnistuu, joillakin ei.

      Hätiköityjä suuria päätöksiä tekevä ihminen on aina riski ympäristölleenkin, siis kun puhutaan ihmissuhteista. Ei se silti automaattisesti tarkoita sitä, että hän on väärässä hakiessaan elämäänsä muutosta.

      • osapuoli

        Aina ei silti muutos tarvitse sisältää uuden puolison hankintaa, paljon paremmat edellytykset olisi ratkaista muutoksia tutun kumppanin kanssa. Vika ei aina ole puolisossa,myös muita asioita voi elämässään muuttaa jotka virkistävät mieltä. Aloite lähtee itsestä ja puolisolle voi puhua muutoksia tarvitsevista asioista, yllätys voi olla että myös puolisolle ne ovat tervetulleita, esim. vapaa-aikaa koskevia asioita.

      • M36
        osapuoli kirjoitti:

        ... sanotaan nyt taas kerran tämä ...

        onnistuneeseen yrittämiseen ja todelliseen muutokseen tarvitaan molempien puolisoiden aito tahtotila, paljon voimia, ja hyviä ihmissuhdetaitoja. Kissat nostetaan pöydälle, eikä mitään "annetaan ajan hoitaa" tai "ei tehrä tästä ny suurta numeroo". Kun likasanko kipattu, aletaan siivoamaan ja rakentamaan suhdetta uudelleen ... opitaan virheistä, eletään fiksummin...

        Mahdottoman kova urakka, mikä harvoilta onnistuu. Mutta ne jotka onnistuvat, saavat palkinnoksi entistä vahvemman suhteen.

        Ja ellei onnistu, niin silloin ero kaikille paras, myös "jätetylle" vaikkei juuri sillä hetkellä asiaa näin näkisikään.

    • mies 40+

      Ei kannata pistää elämää haisemaan, kannattaa miettiä useamman kerran. Katumus iskee kuitenkin. Arki tulee aina vastaan.

    • M50+

      Minä kai olen pistänyt elämän risaiseksi, kun kuvioon tuli toinen nainen ja mietin pitkään ja vakavasti avioeroa. En kuitenkaan lähtenyt -täytyy tosin lisätä - en ainakaan vielä. Elämä on nyt vaikeaa ja ahdistavaa ja niin on vaimolla ja sillä kolmannella pyörälläkin. Silti en kadu sitä toista suhdetta. Se on ollut kerrassaan upeaa, sain elää kuin uuden kevään. Minusta löytyi puolia, joita en tiennyt olevankaan. Enkä puhu tässä vain seksistä, siinä oli todella paljon muutakin.

      Onhan se ikävää, että olen loukannut toisia, mutta törkeä en ole kuitenkaan ollut. Olen ajatellut myös niin, että rakkauden osoittaminen ei kuitenkaan ole kovin väärää, jos on siinä rehellinen. Eri asia sitten, jos huitelee siellä täällä ilman tunteita vain huvin vuoksi.

      • Eteenpäin

        Ihmiset aina selittävät omat tekemisensä parhain päin. Raamatun mukaan se on haureutta ja joissakin maissa tuollaiset vain yksinkertaisesti kivitetään kuoliaiksi.

      • M50+
        Eteenpäin kirjoitti:

        Ihmiset aina selittävät omat tekemisensä parhain päin. Raamatun mukaan se on haureutta ja joissakin maissa tuollaiset vain yksinkertaisesti kivitetään kuoliaiksi.

        Niin tekevät, minäkin

        Tiedän

        Senkin tiedän. Mihin tulen, jotta saat alkaa heitellä?

        Lisään vielä, että on joitakin ihmisiä joissakin maissa, jotka eivät ole täydellisiä, jotka tekevät syntiä (Raamatun mukaan).Minä olen yksi niistä. Maailma olisikin karmea, jos ei olisi tällaisia epätäydellisiä ihmisiä. En tarkoita tällä muuten ollenkaan sitä, että olisi hyvä tehdä syrjähyppyjä. On erittäin hieno asia, jos avioliitto säilyy hyvänä. Näin vain ei aina käy.

      • M36
        M50+ kirjoitti:

        ... tuo itsensä sääliminen ja lammastelu. Aikansa kutakin, mutta yritähän jo ruveta pistämään elämääsi järjestykseen ... en ole yhtään vakuuttunut että sitä olet viime viikkojen aikana tehnyt.

        Niin, ja pahimmat moraalin mätäpaiseet ne kristityn kirkon piirissä ovat ... pedofiili papit, vaikka esimerkiksi.

      • M50+
        M36 kirjoitti:

        ..kirjoitin "vähän" kärkevästi. Kirjoitukseni oli suunnattu noille hurskastelijoille. Niiden mukaan asiat ratkeavat, kun jotkut teot ja ihmiset tuomitaan syntiseksi.

        Olet oikeassa sen suhteen, että jossain vaiheessa pitää elämää pistää järjestykseen. Itsesäälissä en kuitenkaan elä, vaikka se voi siltä vaikuttaa. Epätietoisuudessa elän kyllä. Joskus sekin sitten oikenee.

      • Merja

        Valintasi oli vaimo, alappa elää sen mukaan!
        Kuukausien päästä tajuat oliko valintasi oikea...

      • nainen
        M50+ kirjoitti:

        Niin tekevät, minäkin

        Tiedän

        Senkin tiedän. Mihin tulen, jotta saat alkaa heitellä?

        Lisään vielä, että on joitakin ihmisiä joissakin maissa, jotka eivät ole täydellisiä, jotka tekevät syntiä (Raamatun mukaan).Minä olen yksi niistä. Maailma olisikin karmea, jos ei olisi tällaisia epätäydellisiä ihmisiä. En tarkoita tällä muuten ollenkaan sitä, että olisi hyvä tehdä syrjähyppyjä. On erittäin hieno asia, jos avioliitto säilyy hyvänä. Näin vain ei aina käy.

        Avioliitto ei säily hyvänä, jos rakkauden (lue:rakastelun) osoittaminen on aina oikein kunhan sen tekee tosissaan, kuten sinä sanoit.

      • Jatkoa

        Tilanteeseen on apu: "Tehkää siis parannus!" Hengen hedelmä galattalaiskirjeestä. Sanassa kehoitetaan joka päivä täyttymään Hengellä. Silloin, ette lihan himoa täytä.

      • Eteenpäin
        M50+ kirjoitti:

        ..kirjoitin "vähän" kärkevästi. Kirjoitukseni oli suunnattu noille hurskastelijoille. Niiden mukaan asiat ratkeavat, kun jotkut teot ja ihmiset tuomitaan syntiseksi.

        Olet oikeassa sen suhteen, että jossain vaiheessa pitää elämää pistää järjestykseen. Itsesäälissä en kuitenkaan elä, vaikka se voi siltä vaikuttaa. Epätietoisuudessa elän kyllä. Joskus sekin sitten oikenee.

        Joskus..., jos koskaan. Isä meidän rukouksessa sanotaan. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Täytä siis meidän tarpeemme tänä päivävänä.

      • Kaisa
        M50+ kirjoitti:

        ..kirjoitin "vähän" kärkevästi. Kirjoitukseni oli suunnattu noille hurskastelijoille. Niiden mukaan asiat ratkeavat, kun jotkut teot ja ihmiset tuomitaan syntiseksi.

        Olet oikeassa sen suhteen, että jossain vaiheessa pitää elämää pistää järjestykseen. Itsesäälissä en kuitenkaan elä, vaikka se voi siltä vaikuttaa. Epätietoisuudessa elän kyllä. Joskus sekin sitten oikenee.

        ensimmäisen kiven heittää. Uskovat ovat ihan samanlaisia ihmiiä kuin sinäkin omine mustine puolineen. Me kaikki olemme ihmisiä.
        Jospa panet kännyt yhteen ja hiljennyt ja kuuntelet mitä sinulle sanotaan. Aina sieltä ei tule miellyttävää tekstiä.. Saisitpahan elämällesi varmuuden ,olipa sitten valintasi mikä tahansa.

      • M50+
        nainen kirjoitti:

        Avioliitto ei säily hyvänä, jos rakkauden (lue:rakastelun) osoittaminen on aina oikein kunhan sen tekee tosissaan, kuten sinä sanoit.

        ..todellakaan tarkoittanut tuota, en alkuunkaan. Kirjoitin siihen myös:

        Siis minusta syrjähypyn tekeminen on väärin, en suhtaudu avioliittoon tai muihinkaan ihmissuhteisiin kevyesti. Halusin sanoa, että ihmiset ovat vain ihmisiä ja syrjähyppyjä tulee halusimmepa tai emme. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan. On hurskastelua väittää muuta.

        Ja niinkin on, että jos maailmassa ei olisi hyviä päiviä, huonoja päiviä, vääriä tekoja, vääryyksiä, toisten loukkaamisia jne. niin eihän se olisi enää elämää. Jotta nyt ei joku taas lukisi kuin Piru Raamattua, niin vääriä tekoja ja muita pitäisi välttää, mutta niitä tulee silti. Ja niiden kanssa on elettävä.

        Minulla on ollut toinen nainen. Ei rakastelun vaan rakkauden merkeissä, minulle noilla käsitteillä on iso ero. Se, että olen rakastanut jotain toista avioliiton ulkopuolelta jäädessäni itse avioliitossani rakkautta vaille, oli väärin vaimoani kohtaan, mutta on niitä pahempiakin tekoja maailmassa tehty.

        (provosoin hieman ja nyt provoisuiden itsekin)

      • Nainen 40+

        Ymmärrän erittäin hyvin sinua. Ja jostain syystä tulen tekstiäsi lukiessa alakuloiseksi. Olen kokenut tuon saman. Minä olin lyhyen, kiihkeän ja ohitse kiitävän hetken toinen nainen. Siksi, että rakastuin. En ollut tehnyt sellaista koskaan aiemmin, koskaan aiemmin minulle ei ollut käynyt niin.
        Nyt se kaikki on ohi.

    • N50+

      Liekö ollut 50-villitys vai mikä, mutta ero tuli! Tällä hetkellä harmittaa se, etten eronnut aikaisemmin vaan kituutin surkeasti ja tuhlasin elämääni. Vaikeuksia on ollut eron jälkeen mutta huveja sitä enemmän: tunnen taas olevani elossa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe