Hei!
Olen saamassa vuorotteluvapaan sijaisuuden opettajan työssä. Opettaja, jota menen sijaistamaan, on vuorotteluvapaalla syyslukukauden 2013 ajan. Jäin pohtimaan, onko mahdollista, että hän anoo myöhemmin vuorotteluvapaata myös kevätlukukauden 2014 ajaksi, vai voiko vuorotteluvapaata ylipäätään anoa osissa?
Kiitos, jos joku osaa valaista asiaa!
Voiko vuorotteluvapaata anoa osissa
4
702
Vastaukset 4
- henkilöstösihteeri
Vuorotteluvapaan 359 päivää voi pitää enintään 3. osassa mutta kaikki pätkät pitää anoa samalla kertaa.
Jos anoo vain yhden pätkän - esim. syyslukukausi - kerralla, ei vuorotteluvapaata voi anoa uudestaan kuin 5 vuoden kuluttua edellisen jakson päättymisestä. Meillä esim,. opettaja oli nyt 3. ja 4. jakson vuorotteluvapaalla ja hän on myös anonut jo ensi lukuvuonna samat jaksot v-vapaata.
Eli jos tuo sijaistamasi ope ei ole nyt anonut kuin syyslukukauden, ei hän sitä voi anoa uutta vuorotteluvapaata ennen kuin vasta keväällä vuonna 2019. Saattahan olla, että joku muu opettaja sitten jäisi keväällä ;) - ketjun aloittaja
Kiitos paljon vastauksestasi, henkilöstösihteeri! Se selvensi asiaa. :)
- luin
Vuorotteluvapaan pidentämisestä on sovittava viimeistään kaksi kuukautta ennen sovitun vuorotteluvapaan päättymistä. Pidentämisestä on kysymys silloin, kun esim. kolmen kuukauden pituiseksi sovittu vuorotteluvapaa sovitaan pidennettäväksi viiteen kuukauteen ilman päivänkään katkoa.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/01_esitteet/vuorotteluvapaa_esite.pdf
Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja ei voi jättää joululomaa väliin, jos hän haluaa olla vuorotteluvapaalla vielä kevätlukukauden. Perustuu vuorotteluvapaalain 7 §:ään. https://www.tem.fi/?s=2314 - vuorovapaalla ollut
Kyllä voi!
Vuorotteluvapaa on käytettävä 2v. aikana! Esim. 1v. (12kk) voi jakaa kahden vuoden ajalle 3kk.n jaksoihin, 4kk:n jaksoihin tai puolenvuoden jaksoihin!
3kk on minimi jakso!
Vapaa on päätettävä sopimusta kirjoittaessa.
Kokemuksesta sanoisin sen, että 3kk on liian lyhyt vapaa, ottakaa 5- 6kk minimissään vapaata joka kunnon irtiottoa työstä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501