ovatko kaikki vuoromestarit narsisti-psykopaatteja

voimat loppu

Minä olen ollut liian paljon vuosia avoliitossa narsisti-psykopaatin vuoromestarin kanssa. Voin sanoa, että olen ollut hänen sukunsa kolmen polven hyväksikäytetty orjatyöläinrn. Kun olen aikonut lkähteä, niin tappotuomio on ollut uhkana. Kyllähän kerran meinasi pää tipahtaa filerausveitsen kanssa lähelleni tulleen äijän kädestä. Kun näin mikä oli tulossa, ennenkuin hän ehti kaulan katkaista kaaduin tahallani ja sanoin , että soita ambulanssi, sain sydänkohtauksen. Silloin pelastuin täpärästi, hän lähti juoksemaan taloon sisälle viemään veitsen piiloon. No tuolloin pelastuin. Onhan minulla mennyut kuulokin toisesta korvasta kun hänlasautti pahviputkella tietämättä korvan kohdalle päähän. Kymmenen vuotta se on soinut jatkuvasti.Kuite3nkin minun piti hoitaa hänen äitinsä joka päivä n12 v ajan ,ostaa hänelle omillani tavaroita japasssata kaikin puolin. Palkka luvattiin, mutta eipä sitä tullut ja muori on jo tuhkana. En saanut edes kiitosta,Lähdettävä oli jaksoi taai ei. Ystäviä ei ole saanut olla , äidillenio en saanut soittaa, veljilleni en saanut soittaa lapsilleni en saanut soittaa, siskoilleni en saanut soittaa. Hän sanoi, että aikuinen joka soittelee esim äidilleen, niin siinä ei ole muuta kuin seksisuhde. Samoin oli kaikkien muiden kanssa. En ole saanut olla ystävä, kaveri kenenkään kanssa, koska hän aina ajattelee, ettei ihmiset muuten ole tuttuja kuin seksin takia. Kauppajonpossa ei olisi saanut olla kukaan minun lähellä, jos joskus hän lähetti minut kauppaan yksin ja tuli sitten salaa kuikkimaan ikkunan takaa. Kotiin tultua nyrkit heilui, että kun minun edessä oli joku mies kassajonossa ja nainen saattoi olla takanani, niin että ne olivat minun huorakumppaneita. Entiset työkaverit kun tervehtivät minua, niin jälleen kerran oli yö vietettävä ulkona yöpukimissaan. Kun tämä avomies aina järjestää kaikki lahtaamiset yöaikaan , tietäen, etten ´voi yöllä mennä naapuriin turvaan. kaikki vapaat hän juo ja istuu netin äärellä selaillen eri, mitä kummallisimpia sivuja ja pelaa pelejä, ei kaiketi maksullisia. Minun pitää olla kotona ja istua, eikä ole ketään kenen kanssa jutella, koska avomiehellä menee muuhun se ´vapaa-aika. Voinpa sanoa, että kaikkein paras aika elämästä on mennyt hukkaan 21 v. Kaikki raskaimmat miestentyöt olen joutunut tekemään , koska hän on ns herrasperheestä eikä ollut halukas tekemään sellaisia töitä, mutta halusi, että hänellä kaikki luksus on joilla voi sukunsa tapaan leuhkia. Äitinsä nautti valtavasta eläkkeestä, vaikka ei ollut tehnyt päivääkään palkallista työtä. Leskeneläke oli niin suuri, tuplasti opettajan palkka. Paljon kaikkea on luvattu, mutta mitään muuta en ole saanut, kuin nyrkkiä. Saatuahan sekin on.

0

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

        Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
        Yrittäjyys
        63
        6773
      2. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        68
        6742
      3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

        Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
        Maailman menoa
        146
        5424
      4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        50
        4473
      5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

        Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
        Ikävä
        20
        4079
      6. Onnettomuus

        Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
        Kuhmo
        5
        3630
      7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

        Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
        Ikävä
        37
        3208
      8. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        28
        3133
      9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

        Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
        Maailman menoa
        70
        2742
      10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

        Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
        Maailman menoa
        38
        2246
      Aihe