Miksi naiset ihastuvat ulkomaalaisiin?

Bbc news

Osa naisista on mieluummin afrikkalaisen, latinon, etelä-eurooppalaisen tai aasialaisen miehen kanssa kuin suomalaisen. Miksi osa naisista valitsee mieluummin ulkomaalaisen? Mitä ominaisuuksia esim. afrikkalaisessa tai lähi-idästä tulevalla on mitä suomalaisella ei ole? Kysyn puhtaasta mielenkiinnosta, sillä itsekin olen puoliksi suomalainen ja puoliksi jotain muuta. Identiteettini on kuitenkin suomalainen.

64

2454

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Chom chom

      Mulle valinta ei ollut Suomi vastaan muu maailma. Ihastuin ihmiseen. Olin ihastunut joihinkin suomalaisiinkin. Miehen kulttuuriin olin tutustunut jo aikaisemmin, siksi kynnys oli pienempi. Toisaalta monissa asioissa mieheni toimii toisin kuin hänen kulttuurissaan on tapana. Kukaan meistä ei kaikissa asioissa ole oman kulttuurinsa tyypillinen edustaja. Ne, jotka ottavat puolison eri kulttuurista, toimivat kai jo sen perusteella epätyypillisellä tavalla? Suurin osa suomalaisista avioituu suomalaisen kanssa jne.

      Ehkä siinä oli myös jonkinlainen vapautumisen kokemus: huomasi, ettei tarvitse toimia totutulla tavalla vaan voi etsiä oman tiensä. Toki tämä lienee mahdollista myös suomalaisen kanssa, tämä nyt vain on oma kokemukseni. Tuli mietittyä ja kyseenalaistettua omia arvoja ja näki asiat vähän laajemmasta perspektiivistä. Olen utelias ja tykkään pohdiskella asioita - ehkä siksikin mies näyttäytyi niin kiinnostavana.

      Vähitellen kun tutustuimme paremmin, huomasin, että meillä on rutkasti enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Mies oli hyvin pian varma, että haluaa minut vaimokseen. Mä mietin vähän kauemmin. Hyviä ominaisuuksia miehessäni ovat mm. sitoutuminen, perhekeskeisyys, luotettavuus, ei ongelmaa alkoholin kanssa ja sellainen elämänasenne, että asiat järjestyvät, tuli mitä tuli. Jossain määrin hän on vaikea luonne, mutta meillä synkkaa. Varmasti sopiva yhdistelmä olennaisia tekijöitä olisi löytynyt jostakin suomalaisestakin, mutta nykyinen mieheni ehti ensin.

      Lopuksi: en käsitä suomalaisten miesten (sen paremmin kuin naisten) haukkumista tälläkin palstalla. Johtunee omista kokemuksistani. Perheessäni, suvussani, työpaikallani ja kaveripiirissäni on aivan upeita miehiä. Parhaat ehkä viedään päältä?

      • aivan !

        Jep, mulla ihan sama juttu kuin sullakin,,,,ei todellakaan niin että pakko olla muunmaalainen kuin suomalainen....hän vain ehti ensin, että turha ruikuttaa...


    • sharro

      Eksotiikka jännittää, mut en ymmärrä miksi haluat nimenomaan korostaa sitä että nimenomaan naiset ihastuvat ulkomaalaisiin. Veikkaisin että se menee aika fifty-fifty, osaa ne suomalaiset miehetkin ulkomaalaisiin naisiin ihastua siinä missä suomineidotkin.

      Itse ihastuin ja sit myöhemmin rakastuin lähi-itäläiseen. Aiemmin olen ollut vain suomalaisten miesten kanssa, joista kolme neljästä oli ihan hyviä ja kaverillisesti päättyneitä juttuja. Mitä eroa tällä miehellä on suomalaisiin verrattuna? Kulttuuritausta, perhekeskeinen elämänkatsomus, äidiltä ja isältä kysytään lupaa ja mielipiteitä enemmän. Uskonto näyttelee elämässä osaa, tapailemiani suomalaismiehistä kukaan ei ollut uskovainen, vaikka olivatkin ev.luterilaisia. Mut ei tämäkään mies juuri rukoile, mut jumalaansa kyllä uskoo ja toisinaan arkipuheessa mainitsee jumalan. Ulkoinen habitus nyt luonnollisesti on erilainen.

      Muuta eroa ei mun mielestä ole. Ollaanhan me kaikki yksilöitä.

      Erilaisuuteen on helppo ihastua, mut rakkaus onkin toinen asia. Itse rakastuin samanlaiseen ajatusmaailmaan, hassua sinänsä että piti löytää noinkin kaukaa ja erilaisesta paikasta tullut jamppa, kenen kanssa on tismalleen samalla aaltopituudella. On se jännää se rakkaus. :D

      • Bbc news

        En minä mitää halunnut korostaa, tiedän että miehetkin rakastuvat vaikka minkä maalaisiin. Minua ehkä kiinnostaa enemmän naisten ajatukset, koska tiedän mitä miesten päässä liikkuu muutenkin. Ja otsikossa puhuinkin ihastumisesta, koska rakastuminen vaatii jo syvällisen suhteen ja se on mahdollista vain tietyn yksilön kanssa. Ihastuminen käy helpommin ja minua kiinnostaa mitkä seikat siihen vaikuttaa.

        Jos nyt unohdetaan keski-ikäiset pubiruusut, jotka etsivät ulkomaalaisista vain helppoa sänkyseuraa, niin tietynlainen naistyyppi on selvästi kunnostautunut ulkomaalaisten kanssa seurustelemiseen. Esim. työpaikoilla on aina joitakin naisia, joita kiinnostaa hirveästi etninen taustani. He ovat usein ulospäinsuuntautuneita ja kielitaitoisia. Monet heistä on naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja joskus tajuan sen ennen kuin minulle siitä edes kerrotaan. Ehkä tämmöisille avoimille, fiksuille ja reippaille sopii joku vähän sosiaalisempi "etelän mies". Välillä tuntuu että he oikein ihannoivat näitä muita kulttuureja. Tämä nyt oli vain pieni kärjistys, tiedän että moni seurustelee ulkomaalaisen kanssa ihan vain sattumasta. Mutta on silti paljon naisia, jotka selkeästi suosivat toisesta kulttuurista olevia miehiä. Heistä on varmaan kiva myös saada tummia lapsia, vaikkeivat he sitä ääneen sanoisikaan. Äitini on hyvä esimerkki, en voisi luvitella häntä suomalaisen miehen kanssa. En tosin halua kuvitella mitään muitakaan hänen miessuhteitaan...

        Chom chomin vastaus oli myös hyvä!


      • Chom chom
        Bbc news kirjoitti:

        En minä mitää halunnut korostaa, tiedän että miehetkin rakastuvat vaikka minkä maalaisiin. Minua ehkä kiinnostaa enemmän naisten ajatukset, koska tiedän mitä miesten päässä liikkuu muutenkin. Ja otsikossa puhuinkin ihastumisesta, koska rakastuminen vaatii jo syvällisen suhteen ja se on mahdollista vain tietyn yksilön kanssa. Ihastuminen käy helpommin ja minua kiinnostaa mitkä seikat siihen vaikuttaa.

        Jos nyt unohdetaan keski-ikäiset pubiruusut, jotka etsivät ulkomaalaisista vain helppoa sänkyseuraa, niin tietynlainen naistyyppi on selvästi kunnostautunut ulkomaalaisten kanssa seurustelemiseen. Esim. työpaikoilla on aina joitakin naisia, joita kiinnostaa hirveästi etninen taustani. He ovat usein ulospäinsuuntautuneita ja kielitaitoisia. Monet heistä on naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja joskus tajuan sen ennen kuin minulle siitä edes kerrotaan. Ehkä tämmöisille avoimille, fiksuille ja reippaille sopii joku vähän sosiaalisempi "etelän mies". Välillä tuntuu että he oikein ihannoivat näitä muita kulttuureja. Tämä nyt oli vain pieni kärjistys, tiedän että moni seurustelee ulkomaalaisen kanssa ihan vain sattumasta. Mutta on silti paljon naisia, jotka selkeästi suosivat toisesta kulttuurista olevia miehiä. Heistä on varmaan kiva myös saada tummia lapsia, vaikkeivat he sitä ääneen sanoisikaan. Äitini on hyvä esimerkki, en voisi luvitella häntä suomalaisen miehen kanssa. En tosin halua kuvitella mitään muitakaan hänen miessuhteitaan...

        Chom chomin vastaus oli myös hyvä!

        Tunnistan tyypin - mutten itsessäni. Työpaikallani on joitakin ulkomaalaisia, mutta mä oikeastaan vältän utelemista. Suhtaudun heihin kuten muihinkin työkavereihini, ja englannin käyttö on työpaikallamme arkipäivää. Jos toisenlaiset tavat tai kulttuuri tulevat keskusteluissa luonnollisesti ilmi, saatan kysellä lisää. Tai jos henkilö on kotoisin samalta suunnalta kuin mieheni. En erityisesti mainosta taustaani, mutta evääni jo usein paljastavat, että perheessämme asuu muitakin kuin supisuomalaisia :)

        Mua (ja miestäni) ärsyttää, jos aina pitäisi olla valmis vastailemaan kaiken maailman kysymyksiin. Okei, ihmiset ovat yleensä ihan hyvällä mielellä kiinnostuneita ja voivat jotain oppiakin. Olen siksi kärsivällinen, mutta ainakaan ventovieraille emme halua ihan kaikkia elämästämme avata.


    • .......

      Sehän nähtiin Voice of Finlandissa että kaikkien naisten ihannemies on musta mies.

      • jalahallaajaallaa

        Kun katsoo uutisia muslimimaista, ei voi kun ihmetellä näitä rakastuneita. Ajatelkaapa itseänne sinne mielenosoituksiin tai muihin tapahtumiin. Sisällä heissä asuu aina tälläinen "jalahaaalllahhaa". =D


      • uhuubbubbubbubu
        jalahallaajaallaa kirjoitti:

        Kun katsoo uutisia muslimimaista, ei voi kun ihmetellä näitä rakastuneita. Ajatelkaapa itseänne sinne mielenosoituksiin tai muihin tapahtumiin. Sisällä heissä asuu aina tälläinen "jalahaaalllahhaa". =D

        Muslimithan ei muuta tee kuin ole mielenosoituksissa ja "muissa tapahtumissa".


      • Chom chom
        jalahallaajaallaa kirjoitti:

        Kun katsoo uutisia muslimimaista, ei voi kun ihmetellä näitä rakastuneita. Ajatelkaapa itseänne sinne mielenosoituksiin tai muihin tapahtumiin. Sisällä heissä asuu aina tälläinen "jalahaaalllahhaa". =D

        Miksi mun pitäisi ajatella itseni muslimimaahan?


      • Älä edes yritä
        Chom chom kirjoitti:

        Miksi mun pitäisi ajatella itseni muslimimaahan?

        Ajatella, vaan muuta "miehesi" kera musumaahan.


      • Chom chom
        Älä edes yritä kirjoitti:

        Ajatella, vaan muuta "miehesi" kera musumaahan.

        Muslimimaat eivät ole ykkösenä mun eivätkä mieheni (ilman lainausmerkkejä) listalla, koska kummankaan kotimaa ei ole muslimimaa eikä kummankaan uskonto islam.

        Jos sinua jotenkin lohduttaa, voin kertoa näyttävän todennäköiseltä, että tulevaisuudessa mieheni kuluttaa Suomessa ansaitsemansa eläkkeensä pääosin synnyinmaassaan. Siitä on osittain kiittäminen sinunlaisiasi :)


      • idad001
        uhuubbubbubbubu kirjoitti:

        Muslimithan ei muuta tee kuin ole mielenosoituksissa ja "muissa tapahtumissa".

        Rauhaa spernamaat!


    • hömppä

      Heissä on sellainen piirre, että he hyväksyvät suomalaisesta näkökulmasta ei-standardin maailmankuvan. Olen liian uskonnollinen hömppä suomalaiselle miehelle. Suomalainen mies uskoo siihen, mitä näkee omilla silmillään. Jumalasta on tullut vieras; samoin henkimaailman vaikutusta tässä maailmassa ei enää haluta tunnustaa. Afrikkalaiset muslimit/katoliset, etelä-eurooppalaiset katoliset, aasialaiset katoliset/buddhalaiset, latinot katoliset, arabimaiden muslimit...uskonto elää heidän maailmankuvassaan hyvinkin voimakkaasti.

      • Chom chom

        Meillä taas on aika lailla toisinpäin :)
        Uskonto on miehelleni enemmänkin elämänfilosofia. Toki se hänen maailmankuvaansa vaikuttaa, mutta hänelle mun ateismini ei ole ongelma. Ehkä hän onkin pohjimmiltaan agnostikko? Jos hän olisi ollut katolinen, aviolittomme ei luultavasti olisi ollut mahdollinen.


    • Ei väliä

      Ei minulle merkkaa onko ulkomaalainen vai suomalainen mies. Molempien kanssa olen ollut suhteessa. Nyt on ulkomaalainen, ja hyvä mies. Olisin huolinut myös kotimaisen miehen, mutta eivät koskaan tulleet lähestymään minua eivätkä olleet minusta kiinnostuneita. Minä vissiin luovuin sitten toivosta.

      Mies on mies, eikä se siitä miksikään muutu laittaa sen selkään minkä maan lipun tahansa.

    • .......

      Riippuu toki miehestä mutta omassa miehessä viehättää eksoottisuus sosiaalisuus iloisuus perhekeskeisyys ja myös tietynlainen konservatiivisuus ja kohteliaisuus.

    • Ssssuomi

      Sellaiset ihmiset, jotka varta vasten lähtee etsimään ulkomaalaista kumppania on antanu huonon maineen meille kaikille jotka seurustelemme ulkomaalaisen kanssa. On meitä joilleka ei ole väliä mistä maasta rakas on kotoisin, sitä vain rakastuu tähän ihmiseen.

      Ja sitten on näitä idiootteja jotka esineellistää kumppaninsa ja käyttää kumppanista koko ajan sellaisia nimityksiä että kaikille nyt tulee varmasti selväksi että kumppani ei ole suomalainen. Nämä ihmiset kuvottavat minua suuresti. Puhuvat että haluavat seuraavankin kumppaninsa tulevan jostain kyseisestä maasta tai kulttuurista kun on tämä nykyinenkin osoittautunut niin hyväksi (kuten jaksavat aina tämmöisiläkin palstoilla hehkuttaa). Ihan kuin puhuisivat koiraroduista. "Kyllä meidän kultainennoutaja on ollut niin hyvä ja tottelevainen että on se seuraavakin koira kyllä pakko olla kultsi".

      Ihmisten pitäisi ymmärtää että mekin, jotka seurustelemme ulkomaalaisen kanssa emme ole kaikki samanlaisia, ja meille henkilö ratkaisee. Ei se eksotiikka tai mitä rotua tämä edustaakaan.

      • finbitch

        Suomalaiset tytöt, ovat helpon saliin maineessa maailmalla.
        Monesti nauranut sitä tuttujen kanssa, kun suomityttö yrittää väkisin pöksyihin.
        Viimeeksi seurasin sivusta, kun Jyväskyläläinen opettaja yritti iskeä kaveriani. Joskus olen seurassakin ollut mukana, paljastamatta suomalaisuuttani


      • Saalis jep
        finbitch kirjoitti:

        Suomalaiset tytöt, ovat helpon saliin maineessa maailmalla.
        Monesti nauranut sitä tuttujen kanssa, kun suomityttö yrittää väkisin pöksyihin.
        Viimeeksi seurasin sivusta, kun Jyväskyläläinen opettaja yritti iskeä kaveriani. Joskus olen seurassakin ollut mukana, paljastamatta suomalaisuuttani

        Suomalaisilla miehillä ei ole mitään mainetta romantiikan markkinoilla. Sitä olen usein tuttavien kanssa hörötellyt. Tietenkin pajastamatta suomalaisuuttani.


      • tulihan se sieltä
        finbitch kirjoitti:

        Suomalaiset tytöt, ovat helpon saliin maineessa maailmalla.
        Monesti nauranut sitä tuttujen kanssa, kun suomityttö yrittää väkisin pöksyihin.
        Viimeeksi seurasin sivusta, kun Jyväskyläläinen opettaja yritti iskeä kaveriani. Joskus olen seurassakin ollut mukana, paljastamatta suomalaisuuttani

        "Suomalaiset tytöt, ovat helpon saliin maineessa maailmalla."

        Ei muuten ihan pidä paikkaansa. Voit kysäistä vähän muualtakin, kuin turkista tai gambiasta. Esim. englannissa tai jenkeissä suomalaista naissta pidetään aika siveänä ja ujoinakin. Samoin suomessa miehet ajattelee, että suomalainen nainen on kova kuluttaan noita alkon tuotteita, voisitte kävä'istä katsomassa esim. englannissa, saksassa, hollannissa, tanskassa ..... suomalainen tyttö jää 10-0 tappiolle viinan juonti tottumuksissa.


      • Jääkarhujen maa?
        tulihan se sieltä kirjoitti:

        "Suomalaiset tytöt, ovat helpon saliin maineessa maailmalla."

        Ei muuten ihan pidä paikkaansa. Voit kysäistä vähän muualtakin, kuin turkista tai gambiasta. Esim. englannissa tai jenkeissä suomalaista naissta pidetään aika siveänä ja ujoinakin. Samoin suomessa miehet ajattelee, että suomalainen nainen on kova kuluttaan noita alkon tuotteita, voisitte kävä'istä katsomassa esim. englannissa, saksassa, hollannissa, tanskassa ..... suomalainen tyttö jää 10-0 tappiolle viinan juonti tottumuksissa.

        "Esim. englannissa tai jenkeissä suomalaista naissta pidetään aika siveänä ja ujoinakin"

        Puhut piaskaa ja kunnolla...Mulle tuli kerran vanha englesmanni ukkeli kertoo, kuinka nuoret opiskelijaneitoset oli sulaa vahaa Suomessa, ku vähän veti aristokraatti roolia, pesää sai ja kunnolla, Englannissa kuulemma lähes hampaattomalla ukolla oli paljon huonompi flaksi.

        Amerikkalaiset taas ei tiedä Suomesta juuri mitään.


    • jaostus

      Pliis, finbitch, lopeta toi slutshaming.

    • Vm 85

      Osasyy on varmasti siinä, että suomalainen media ja valtaeliitti on vuosikymmenien ajan nakertanut suomalaisten identiteettiä. Sama ilmiö taitaa vallita kaikissa pohjoismaissa. Mediassa jatkuvasti toistetuilla rasismisyytöksillä yms. vasemmistolaisella *askanjauhannalla saadaan osa kansasta vihaamaan omaa kulttuuriaan. Tämä on puolestaan hyvä kasvupohja pakonomaiselle tarpeelle löytää ulkolainen kumppani.

      Aiemmissa kommenteissa joku ihaili muslimimiehen hengellisyyttä. Me luterilaiset kun ollaan niin maallistuneita ja tylsiä. Suomi ei ole lähelläkään täydellistä yhteiskuntaa, mutta tuskin asiat muuttuvat parempaan suuntaan esimerkiksi islamin maahantuonnilla. On hyvä ymmärtää, että yhteiskunnan maallistuminen on vuosisatoja kestäneen kehityksen tulosta. Kannattaako tämä kehitys kääntää ympäri pelkästään jännityksen hakemisen takia?

      Itse olen seurustellut etelä-eurooppalaisen (maallistuneen katolilaisen) naisen kanssa Suomessa. Kulttuurierot olivat aika mitättömiä. Eurooppa on kuitenkin nykyään kulttuurillisesti suhteellisen yhtenäistä aluetta.

    • ulkomaalaiset rules

      Itselleni olisi kyllä suomalainen mies kelvannut, mutta minä en taas suomalaiselle miehelle kelpaa. Joten otin sitten ulkomaalaisen miehen itselleni. Tuntuu usein olevan niin, että suomalaiselle miehelle kelpaa vain nuorehko, kaunis ja missinmitoissa oleva nainen. Tällainen keski-ikää lähestyvä, tavallisen näköinen ja hieman ylipainoinen, mutta muuten terve ja hyvässä kunnossa oleva nainen ei suomalaiselle miehelle kelpaa. Ulkomaalaiselle kyllä kelpaan varsin hyvin. No, mikäs siinä. Mies kuin mies.

      • ........

        Eipä tietenkään kelvannut kun yritit vain niitä A luokan miehiä. Todellisuudessa olit jo alunperin kallellaan niihin ulkomaalaisiin miehiin ja sieltä sinulle kelpasi sitten joku tavis mies.


      • kokemusta on
        ........ kirjoitti:

        Eipä tietenkään kelvannut kun yritit vain niitä A luokan miehiä. Todellisuudessa olit jo alunperin kallellaan niihin ulkomaalaisiin miehiin ja sieltä sinulle kelpasi sitten joku tavis mies.

        A-luokan miehiä??? Eipä niille edes niille tavallisille suomalaisille miehille kelpaa kuin vain ne ns. edustusvaimot/naiset...


      • Toista mieltä
        kokemusta on kirjoitti:

        A-luokan miehiä??? Eipä niille edes niille tavallisille suomalaisille miehille kelpaa kuin vain ne ns. edustusvaimot/naiset...

        Itse taas väittäisi naisista samaa, kuvitellaan itsensä prinsessoiksi ja etsitään sitä rikasta ja komeaa prinssiä,vaikka oma lähtökohta olisikin toista. No, puolestani saavat etsiä hamaan tulevaisuuteen, ehkä sitten eläkeiässä tajuavat tilanteensa.


      • ---kyllä---

        Minulla oli ihan sama juttu. Kouluajoista saakka. Pojat potkivat tuolita, eikä opettaja sanonut mitään. Viimeinen koulupäivä yläasteella...itkien lähdin pois. Yliopistossa ystävien poikakaverit kohtelivat kuin ilmaa, kuin en olisi olemassakaan. Eikä se siitä muuksi muuttunut. Minä olen ollut aina nolla suomalaisen miehen silmissä, joskin syytä en tiedä, miksi. Onneksi miehiä on ulkomaalaisissakin, muuten saisin elää aina yksin...Nyt olen onnellisesti naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa.


      • luulot ne on isot
        Toista mieltä kirjoitti:

        Itse taas väittäisi naisista samaa, kuvitellaan itsensä prinsessoiksi ja etsitään sitä rikasta ja komeaa prinssiä,vaikka oma lähtökohta olisikin toista. No, puolestani saavat etsiä hamaan tulevaisuuteen, ehkä sitten eläkeiässä tajuavat tilanteensa.

        Kuulehan nyt, ei miehen todellakaan tarvitse olla rikas eikä kovin komeakaan. Mulle ainaskin riittää tavallisen näköinen ja omillaan toimeentuleva mies. Rikas miehen EI TODELLAKAAN tarvitse olla. Itsestäni en ainakaan liikoja luule. Sen verran on jo tuota ikääkin tullut, että turhat luulot itsestä on jo karisseet mennen tullen. Tämän ikäinen nainen tietää jo mitä haluaa. Toisekseen ne rikkaat ja ns. komeat miehet tavallisesti omaavat kuspissiittiä täynnä olevan päänupin, joten ei kiitos, sellaista en itselleni edes halua.


      • Ojkfjshdkf
        kokemusta on kirjoitti:

        A-luokan miehiä??? Eipä niille edes niille tavallisille suomalaisille miehille kelpaa kuin vain ne ns. edustusvaimot/naiset...

        Nyt kun tuli puheeksi, niin voin todistaa nähneeni sellaisenkin tapauksen jossa hyvin rupsahtanut 40 yh-äiti vieläpä alhaisella koulutuksella ja pas*aduunilla ei hyväksynyt normaalia suomalaista miestä omalta tasolta, piti aina olla solakka ja hyvännäkönen. Sitten löytyikin karvainen etelänmies joka toki on nappisilmä ja varmasti komea, mutta miksi ei normaali suomimies kelvannut vaan piti ottaa taas yksi oleskelulupamamu Suomen valtion taakaksi.


    • wuh wuh

      Naiset tykkää pitää myös koiria, hoivavietti ja seuranpuute tekee tehtävänsä.

    • Mielestäni

      Jos puhutaan ihastumisesta, niin taitaapa niin miehet kuin naisetkin ihastua eksoottiseen ulkonäköön aivan ensimmäisenä. Sitten huomaa pilkkeen silmässä, iloisen, välittömän ja puheliaan luonteen. Ainakin tällä palstalla on paljon puhuttu ulkonäöstä, enemmän kuin tavallisella parisuhdepalstalla. Yksiä kehutaan ja toisia haukutaan ulkonäön mukaan.

      Jotkut tietenkin jäävät johonkin tyyppiin koukuun. Tiedän naisen joka on sarjasuhteillut pelkästään irlantilaisten miesten kanssa, yhden kanssa menee poikki niin pian on uusi irlantilainen mies rinnalla. Käsittämätöntä.

      Suomessa on todella vähän ulkomaalaisia, joten varmaan herää herkästi uteliaisuus siitä, onko tyyppi kenties vähän erilainen, ehkä avoimempi. Suomalaiset tykkää matkustella ja koko kansaa vaivaa jatkuva hienoinen kaukokaipuu, veikkaan että ulkomaalaistaustainen tuttavuus on vähän sellaista arjesta irrottelua.

      Asun ulkomailla suurkaupungissa, jonka väestöstä 50% on ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia, sekä monikulttuuriperheitten jälkeläisiä. Täällä ei siten oikein kiinnosta tehdä jokaisen kohdalla sukuselvitystä, että mistä isä ja entä äiti ja missä olet itse syntynyt. Suomessa ulkomaalaisen kylläkin huomaan ihan eri tavalla ja herää kiinnostus siitä, että mikähän tämän tarina on ja mikä hänet on Suomeen tuonut.

    • China Dragon

      Aloitus ei ole aivan tosi. Ainakin meidän lähiössä olemme ainut ei kantasuomalainen pari. Toki muutamia samasta maasta Suomeen muuttaneita pareja löytyy.

    • pohtivainen1

      Aloittajalle pisteet asiallisesta ja mielenkiintoisesta kysymyksestä.. Itseä osui arkaan paikkaan siinä mielessä, että pitkän pohdiskelun jälkeen joudun vastentahtoisesti myöntämään olevani noita suomalaisnaisia, jotka ovat syystä tai toisesta selkeästi kiinnostuneempia ulkomaalaisista kuin suomalaisista miehistä. Vastentahtoisesti siksi, että sitä tunnutaan pitävän huonona asiana. Se miksi niin on, onkin sitten jo toisen pohdintasession asia..

      Jos mietin omaa taustaani, niin olen nuoresta asti ollut kansainvälinen ihminen. Vauvasta asti olen matkustellut, perheessämme oli ulkomaalaisia au paireja, lähes puolet ystävistäni ovat ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia, olen ollut kansainvälisissä työyhteisöissä, asunut ulkomailla.. Kai tuo on jollain tapaa laajentanut mahdollisten kumppaniehdokkaiden repertuaaria Suomen taholta maailmanlaajuiseksi. Mutta ei se välttämättä selitä, miksi ihastun todennäköisemmin ulkkikseen kuin suomalaiseen. Tällä hetkellä olen ollut parisuhteessa ulkom. mieheen n. 2 vuotta, ja aikaisemmin olen seurustellut n. vuoden myöskin ulkomaalaisen miehen kanssa. Muita pitempiä suhteita minulla ei ole ollutkaan, eli en siis ole seurustellut suomalaismiehen kanssa ikinä.

      Ainakin ulkomaalaisiin on helpompi tutustua, koska niin monet kansat ovat suomalaisia sosiaalisempia. Ja se sosiaalisuus varmasti onkin iso asia mikä ulkomaalaismiehissä herättää kiinnostuksen ja yleensäkin luo mahdollisuuden ihastumiselle. Varmasti jonkinlaista uteliaisuuttakin asiaan liittyy.

      En kuitenkaan tarkoituksella etsinyt ulkomaalaista kumppania, sillä oletan kulttuurierojen tuovan oman hankaluutensa suhteeseen.

      Kysyit, mitä ominaisuuksia ulkomaalaisella suomalaiseen verrattuna on. No, ei varmaan mitään muuta kuin ulkomaalaisuus. Ja eihän se itsessään ole asia, johon ihastumisen/suhteen pitäisi perustua :D Omalta osaltani uskon siis ihastuneeni kyseisen IHMISEN ominaisuuksiin. Ja jos mietin että mitä hänessä on erilaista perus suomimieheen verrattuna on ehkä jonkinlainen rentous, positiivisuus ja elämän yksinkertaistaminen (vrt. suomalainen melankolia ja asioiden ylianalysoiminen). Mutta onhan varmasti tuollaisia suomimiehiäkin olemassa :)

      Enenpää en osaa tähän hätään pukea sanoiksi..

      • China Dragon

        Kulttuuri eroja toki on. Eilen katsoin A-talk ohjelman missä ulkomaalainen nainen kertoi miten naiset ympärileikataan. En tienyt mitä se tarkoitta mutta hän kertoi klitoriksen poistosta, silpomisesta.
        Joissakin kulttuureissa naisille ei suoda seksuaalista nautintoa? Onhan klitoris tunnetusti tärkeä paikka seksuaalisen nautinnon luomisessa.

        Itseäni ei kiinnosta ne kulttuurit joitka naisiaan silpovat. Eikä kiinnosta silvotut naisetkaan.


      • Silpomisesta
        China Dragon kirjoitti:

        Kulttuuri eroja toki on. Eilen katsoin A-talk ohjelman missä ulkomaalainen nainen kertoi miten naiset ympärileikataan. En tienyt mitä se tarkoitta mutta hän kertoi klitoriksen poistosta, silpomisesta.
        Joissakin kulttuureissa naisille ei suoda seksuaalista nautintoa? Onhan klitoris tunnetusti tärkeä paikka seksuaalisen nautinnon luomisessa.

        Itseäni ei kiinnosta ne kulttuurit joitka naisiaan silpovat. Eikä kiinnosta silvotut naisetkaan.

        No poikavauvoja silvotaan massiivisessa mittakaavassa myös muunmuassa USAssa. Suomessa ei onneksi, mutta valitettavasti tuo lapsen silpominen on täälläkin laillista.


      • 2+3
        Silpomisesta kirjoitti:

        No poikavauvoja silvotaan massiivisessa mittakaavassa myös muunmuassa USAssa. Suomessa ei onneksi, mutta valitettavasti tuo lapsen silpominen on täälläkin laillista.

        Mitä poikien silpomiseen tulee, niin USA nyt ei kuitenkaan ole se pääpahis, vaikka siellä ympärileikkaus hyvin yleistä onkin. Onko jokin syy miksi ohitit muslimimaat niin totaalisesti kommentissasi?


    • BB BB

      Kyllä se eksotiikka vetää naisia kaikissa maissa. Itsehän olin vaaleatukkainen 188 pitkä tavallista tavallisempi poika Suomessa.
      Kunnes pääsin kielikursseille englantiin. Ikää oli 16 vuotta ja siellä oli englantia opiskelemassa nuoria jokapuolelta maailmaa.
      Suomalaiset blonditytöthän oli sielläkin suunnilleen rekisteröity tavaramerkki, täältä irtoaa.
      Itselle riitti seuraa monista maailmankolkista ja paikalliset naisetkin tuli katsastettua.
      Samassa täysihoitolassa missä asuin oli myös 18 vuotias tyttö Bahrainista. Kurssini kesti kuukauden ensimmäiset kaksi viikkoa keskustelimme televisiöhuoneessa. Sitten huone ja kurssitoverini karkoitettiin Englannista huonon käytöksen vuoksi kesken kurssin. Poliisin kanssa rettelöi hän.
      Sitten tyttö tulikin jatkuvasti huoneeseeni tupakalle, kotimaassaan naiset eivät saaneet polttaa lainkaan. Pientä romanssiakin oli, mutta se oli jo ennalta selvää, että mitään muuta ei voisi koskaan siitä seurata. Muutenkaan en voisi kuvitella itseäni karvaisempaa naista itselleni.
      Hänellä oli eno joka asui muualla kaupungissa, mutta, joka vahti häntä. Minäkin tapasin hänet, kun tyttö esitteli minut enolleen. Kyllä kuumotti.
      Sain aika hyvän kuvan millaista on naisen elämä rikkaassa öljymaassa.
      Sen jälkeen voin sanoa, että olen varmaan ollut intiimissä kanssa käymisessä useamman ulkomaalaisen kuin suomalaisen naisen kanssa.
      Ulkomaiset naiset tahtovat minusta vain eksotiikkaa ja minä samaa heistä, mitään suhdetta ei tarvi ajatella.
      Ja ei ne suominaiset kaikki suinkaan niin ihania ole että niiden kanssa pitäisi mennä sänkyyn vaikka tulevat tyrkylle, Voivat olla varattuja ja kaikkea muuta kivaa,

      Oli minullakin joskus nuorempana ja viriilimpänä ajatus, että syngyn päätyyn voisi maailmankartan kaivertaa kokemusten mukaan.

    • kale12

      Naiset ihastuvat ulkomaalaisiin siksi, että eksoottisen ttnäköisen ulkomaalaisen on äärettömän helppo pujahtaa naisen pään sisään
      Jotkut ulkomaalaismiehet ovat erityisen taitavia siinä. Ei mene kuin hetki ja täydellinen aivopesu on suoritettu.

    • kahdessadas

      Onko se sitten niin synti, olla kiinostunut jostain etnisesti erilaisesta ryhmästä?
      Onko se tuomittavampaa etsiä latinoa, aasialaista, arabia kuin blondia, korkeakoulutettua, naimatonta tai lapsetonta puolisoa?

      Miksi me olemme niin kangistuneita monissa asioissa?

      Minä harrastan pohjoismaalaisia, haluan kommunikoida ihmisten kanssa skandinaavisella kieelellä, mutten suomella. Minä en saa kuitenkaa vihaisia, enkä sääliviä katseita, kun käännän tanskalaiselle tai islantilaiselle ravintolan ruokalistaa. Enkä minä ole kuitenkaan sen parempi, kuin muslimimiehen heila.

    • mies_44

      Tämä on luonnontieteellinen fakta. Naiset ihastuvat herkästi ulkomaalaisiin koska he alitajuisesti tiedostavat mahdollisimman paljon itsetsään ja omasta suvustaan eroavien miesten olevan heille geneettisesti edullisimpia tuottamaan jälkeläisiä. Jälkikasvu edustaa tällöin kahden erilaisen perimän kombinaatiota, joka on evoluution kannalta optimaalista.

      Naisten puheet siitä että "en etsinyt ulkomaalaista, mutta yllätyksekseni löysin miehen ulkomailta eikä se estekään ollut" ovat valhetta. Lähes kuka tahansa ulkomaalainen mies saa naisten silmissä biologisista syistä etulyöntiaseman parittelukumppanina hyvin korkeatasoiseenkin oman maan mieheen verrattuna.

      Suomalaiset naiset voivat harjoittaa tätä taipumustaan rajoituksetta missä päin maailmaa haluavatkin. Toisaalta vaikka suomalaisella miehellä olisi periaatteessa suurta kysyntää (e.m. biologisista syistä) esim. Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa, niin he eivät voi tätä hyödyntää koska näissä maailman kolkissa naisia pidetään sukunsa miesten määräysvallassa eivätkä he voi vapaasti valita ulkomaalaista miestä kuten voivat suomalaiset naiset.

      • .........

        Aivan ja juuri tätä olen koittanut selittää tällä foorumilla ihmisille mutta kun ei tunnu menevän kenellekkään kaaliin.
        Fakta on se että suomalaiset ja muutkin valkoiset naiset suosivat mustia ja muita tummempia miehiä ja tästä syystä en suosittele valkoisia naisia kenellekkään.
        Suhde mihin se sitten perustuukaan valkoisen naisen ja miehen välillä tulee ennen pitkää kaatumaan siihen, että nainen pettää miestänsä mustan miehen kanssa.


      • Tai sitten ei

        Sisareni ei haluaisi mistään hinnasta ulkomaalaista miestä, hänelle on ehdottoman tärkeää kommunikoida yhteisellä äidinkielellä ja omata sama kulttuuritausta. Hän saattoi kyllä aikoinaan spontaanisti ihastua mm. jonkun ulkomaalaisen trendikkääseen pukeutumiseen, mutta kun tämän varsinainen ulkomaalaisuus selvisi, niin se oli sisarelleni lähinnä pettymys.

        Sisareni mielestä ulkomaalaista miestä täytyisi liikaa opastaa, perehdyttää, holhota ja neuvoa arkisissa kuvioissa, eikä hänellä riittäisi siihen kärsivällisyys. Keskustelua täytyisi usein vääntää rautalangasta, kun sanojen vivahteet olisivat hukassa. Sisareni ei myöskään haluaisi asua ulkomailla, joten hänelle tulee vain suomalainen suomenkielinen mies ja Suomi kysymykseen. Ulkomaalaisuus on siten sisarelleni aikamoinen turn-off. Ystäväpiirissään on kylläkin ulkomaalaisia, mutta ei koskaan parisuhteena.

        Itse olen naimisissa saksalaisen kanssa, sillä olen aikoinani tullut Saksaan opiskelemaan ja töihin. Paikallisilla oli selkeä kotikenttäetu. Sisareni mielestä minun tilanteeni vielä menettelee, sillä asun mieheni kotimaassa ja olin itse jo valmiiksi itsenäinen ja kielitaitoinen. Hän ei siltikään mistään hinnasta vaihtaisi osia kanssani.


      • Liisukka38
        ......... kirjoitti:

        Aivan ja juuri tätä olen koittanut selittää tällä foorumilla ihmisille mutta kun ei tunnu menevän kenellekkään kaaliin.
        Fakta on se että suomalaiset ja muutkin valkoiset naiset suosivat mustia ja muita tummempia miehiä ja tästä syystä en suosittele valkoisia naisia kenellekkään.
        Suhde mihin se sitten perustuukaan valkoisen naisen ja miehen välillä tulee ennen pitkää kaatumaan siihen, että nainen pettää miestänsä mustan miehen kanssa.

        Ei se välttämättä mihinkään kaadu. Paritellessani mieheni kanssa kuvittelen aina olevani kahden mustan miehen kanssa.


      • Chom chom

        Biologialla on varmaan osansa parinvalinnassa, mutta sitä voi tuskin pelkistää ihonväriin tai ulkonäköön. Ihmisellä on myös kyky ajatella nykyhetkeä pidemmälle ja harkita asioita. Noin niin kuin esimerkiksi: joskus saattaa panettaa, mutta harvemmin kai himojaan toteuttaa spontaanisti ;)

        En valehtele sanoessani, etten etsinyt ulkomaalaista. On sitä paitsi eri asia (ainakin omalla kohdallani) puhua parittelukumppanista kuin mahdollisesta elämänkumppanista. Paritteluun asti emme suhteessamme edenneet kovinkaan pian - en alun perin hakenut parittelukumppania.

        Täytyisikö mieheni nyt olla huolissaan, että vaihdan hänet tummempaan, hän kun ei järin tummaihoinen ole? Miksi ihmeessä haluaisin pettää hyvää miestä kenenkään kanssa?


      • 234342
        ......... kirjoitti:

        Aivan ja juuri tätä olen koittanut selittää tällä foorumilla ihmisille mutta kun ei tunnu menevän kenellekkään kaaliin.
        Fakta on se että suomalaiset ja muutkin valkoiset naiset suosivat mustia ja muita tummempia miehiä ja tästä syystä en suosittele valkoisia naisia kenellekkään.
        Suhde mihin se sitten perustuukaan valkoisen naisen ja miehen välillä tulee ennen pitkää kaatumaan siihen, että nainen pettää miestänsä mustan miehen kanssa.

        "Suhde mihin se sitten perustuukaan valkoisen naisen ja miehen välillä tulee ennen pitkää kaatumaan siihen, että nainen pettää miestänsä mustan miehen kanssa. "

        Sillä lailla. Pakonomaiseen provoiluun auttaa raitis ilma, mutta harhaisuuteen täytyy kyllä hankkia lääkitystä.


      • cvömö
        Liisukka38 kirjoitti:

        Ei se välttämättä mihinkään kaadu. Paritellessani mieheni kanssa kuvittelen aina olevani kahden mustan miehen kanssa.

        Ha, ha,ha! Hyvä, Liisukka!


    • kale12

      Niin, tänne voisi kirjoittaa paljonkin valkoistennaisten ja eri tummuusasteisten miesten välisistä suhteista, mutta tiedän sen turhaksi, sillä sivua terrorisoivat naisdomet poistaisivat jutut hetkessä olivat ne kuinka asiallisia ja tosiasioihin nojaavia tahansa
      (Perustuu runsaaseen aiempaan kokemukseen)

    • sambba2

      Tämä ei nyt välttämättä lity asiaan, mutta kerronpa oman tarinani. Ihan sattumalta ystävystyin ulkomaalaisen kanssa erään pelin kautta. Juttelimme niitä näitä, ja huomasimme miten samanlaisia olemme, siis pelottavallakin tavalla koska olemme kokeneet aivan samoja asioita ja ymmärrämme toisiamme. Aivan kuin kohtalo olisi saattanut meidät yhteen, vaikka se voimakas sana onkin, ehkä jopa klisee. Toiset ihmiset eivät etsi ulkomaalaisia miehiä, toiset etsivät. Minä en ole koskaan etsinyt, mutta se nyt sattui omalle kohdalleni. Elämä vain nakkaa joskus ihmeelliset kortit pöydälle. Samanlainen ihminen hän on kuin muutkin, toisaalta on kyllä paljon avuliaampi ja puhuu tunteistaan enemmän, mutta on niitä sellaisia suomalaisiakin olemassa varmasti, vaikka ei oo kohdalleni sattunut. En edes ajatellut että rakastuisin häneen, se vain tapahtui. En seurustele hänen kanssaan, koska hän asuu jenkeissä. Ja minä en sinne lähde loppuiäksi asumaan vaikka kuinka rakastaisin häntä :D julmaa ehkä, mutta elämäntilanteeni on sellainen etten voi lähteä.. pakko sanoa vielä, että hän on ihan valkoihoinen ja normaalin ihmisen näköinen kun täällä käydään juttua ihonväristä.

    • maailmankansalainen1

      Mä yritin treffailla suomalaismiehiä, mutta se oli aivan kamalaa. Olin kohtelias ja mukava, he olivat tökeröitä ja haukkuivat minua. :( Tavat täysin hukassa. Olin muuttanut ulkomailta Suomeen, enkä ymmärtänyt minkä ihmeen takia miehet olivat niin ikäviä. Ulkomaankokemukseni ansiosta tiesin, että muilla mailla on miehiä, jotka osaavat olla herrasmiehiä. Siispä tietoisesti aloin etsiä itselleni ulkomaalaista miestä ja sellaisen löysin. Hän on aivan ihana, hyvin koulutettu ja kielitaitoinen. :) Romantiikka elää välillämme loistavasti!

      Varmaan niitä kunnollisia suomalaismiehiä on, mutta en vain löytänyt. Kyllästyin, kun koko aika kohtasin vain kamalia miehiä. Ehkä se on niin, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Kulttuurierot kai suomalaisten miesten ja mun välillä ovat niin suuret, että oloni on kotoisampi nykyisen ulkismieheni kanssa.

      • 2+9

        " Ehkä se on niin, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. "

        Ei se ole niin. Se on niin, että suomalaisen miehen karikatyyri ei puhu eikä pussaa. Todellisuus sen sijaan ei ole yhtä kuin pilakuva.


    • ulkomaalaisen vaimo

      Itse olen ollut kaksi kertaa naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja nyt muslimin.Tämä muslimimieheni tekee omasta vapaasta tahdosta innolla kotitöitä.Hän on se,joka meillä ruuat tekee ja pääosin myös siivoaa.Suomalaisia miehiäni en kyllä saanut koskaan ruokaa tekemään saati sitten siivoamaan.Kaupassa,kun käymme niin hän kantaa kaikki kauppatavarat.Suomalainen mies taas yleensä kannattaa ne naisella.Näitten piirteiden ja tapojen takia ainakin itse ihastuin ulkomaalaiseen mieheen.

      • 2+9

        "Kaupassa,kun käymme niin hän kantaa kaikki kauppatavarat.Suomalainen mies taas yleensä kannattaa ne naisella."

        Jopas nyt jotakin! En kai sitten ole suomalainen mies. Ihan kamalia ne suomalaiset miehet!


    • asiallisesti näin

      Kysymyksen asettelu on provokatiivinen eikä vastaa totuutta.
      Suomalaisia on noin 5.5 miljoonaa. Maailmassa on kohta 7 miljardia ihmistä.
      Jos suomalainen nainen valitsisi mieluummin ulkomaalaisen kysyisin miksi yhä 99% valitsee suomalaisen miehen vaikka heitä on vain 2.5 miljoonaa ja maailmassa on 3.5 miljardia miestä...niitä ulkomaalaisia.

      Väite on siis tyhmyyden huipentuma huipentumien joukossa.

      • asiallisesti näin

        Ehkä ne naiset haluavat tutustua ulkomaalaisiin joilla on joku ongelma saada mies oman kansalaisuutensa joukosta.

        Kannattaa siis katsella peiliin ja jututtaa ystäviä miksi oli vaikeaa löytää se oikea suomalainen mies. Voi olla ettei se oma taso ole kovin korkealla.


    • suomi epäonnela

      Ulkomaalaisilla on käytöstavat. Suomalaiset pojat ja miehet on epäkohteliaita. Koulussa pojat kiusaa ja haukkuu ulkonäköä. Aviomiehet on kylmiä ja etäisiä ja huumorintajuttomia. Suomalainen mies vaatii naista huolehtimaan ulkonäöstä mutta itse rupsahtaa ennen aikojaan. Kalja maistuu sohvan uumenissa. Suomalaiset isät ei välitä lapsistaan, vaan eron tullen lopettavat yhteydenpidon lapsiin. Minullakin on pelkästään huonoja kokemuksia pojista ja miehistä niin koulussa kuin henkilökohtaisessa elämässä.

      Ulkomaalaiset miehet on kohteliaita. He arvaavat, miltä toisesta tuntuu. Naiset nähdään inhimillisinä ihmisinä (paitsi äärimuslimit.) Ulkomaalaiset miehet on perhekeskeisiä, vanhempia ei hylätä virumaan vanhainkotiin. Mies taistelee lasten huoltajuudesta jos ero tulee. Mies haluaa KASVATTAA ja osallistua lasten elämään. Miehet myös osoittavat tunteitaan ja puhuvat rennosti. Ulkkis miehet ei ryyppää humalahakuisesti.

      Suomalaiset miehet on niin maallistuneita. Ulkomaalaisissa on uskonnollisuutta, tai siis henkevyyttä enemmän.

      Minulle on ihan sama, onko ihminen kristitty, muslimi, hindu, buddha tai ateisti, kunhan hän arvostaa elämää ja muita, eli on sillä tavalla henkinen ihminen. Äärijutut on aina huonoja eli sellasia pitää välttää jos joku on fanaattinen uskontonsa suhteen.

      Lisäksi eksoottinen ulkonäkö vetää puoleensa. Minuun ainakin uppoaa vinot silmät ja onhan se ruskea tai kuparin värinen iho aika hieno :)

    • idad001

      Tässä teille vitun 100% totutta Suomigayboys

      Suomalaiset miehet
      -Lihavia tai laihanläskejä, eivät pidä huolta itsestään
      -Eivät tule juttelemaan baareissa, istuvat ja mököttävät
      -Jos tulevat, niin sitten se on se alfamake ed hardyn lippiksessä, joka haluaa vain pillua
      -Useimmat ostavat vaatteensa Prismasta(?), kaikki harmaata massaa
      -Ovat saaneet jostain päähänsä, että tytöt tykkää paskiaisista, vaikea löytää herrasmiestä
      -Eivät kohtele naisia edes yhtä hyvin kuin miespuolisia kavereitaan
      -Murjottavat, eivätkä ole aidosti iloisia

      Ulkomaalaiset miehet
      -Useimmat timmejä ja pitkiä
      -Mukavat jutut, ovat (tai ainakin esittävät) olevansa kiinnostuneita
      -Ovat herrasmiehiä, kysyvät voivatko tarjota treffeillä
      -Osaavat pukeutua parhaita puoliaan korostaen
      -Ulkomaalainen mies on eksoottista ja uutta
      -Ovat miehiä, heidän kanssaan on turvallista olla
      -Ovat paljon sosiaalisempia kuin suomalaiset vastikkeensa


      Suomalaiset miehet on kasvatettu (suomalaiset kasvatusmenetelmät ovat huonompia kuin ulkomaiset) niin epäsosiaalisiksi etteivät he osaa olla iloisia toisten puolesta, eivät osaa keskustella eivätkä näyttää tunteita. Ainoa vapautuminen tästä vanhempien luomasta luolasta on viikonloppuisin humalassa ja se ei ole aina kaunista katseltavaa, kun pääsee rajoituksista vapaaksi mutta sosiaalisesti on lapsen tasolla.

      En enää ikinä voisi kuvitella seurustelevani perinteisen suomijuntin kanssa - koskaan. Miehen pitää olla kiinnostava ja jännittävä. Yleensä suomalaisten kanssa ne jututkin ovat sitä samaa vanhaa "etsitään jotain yhteistä ja puhutaan siitä" -paskaa, ei edes yritetä olla erilaisia.

      • Chom chom

        Onpas katkeraa luettavaa. Ei ole pakko seurustella suomijuntin kanssa vaan voi etsiä tasokkaampaa seuraa - suomalaisistakin.

        Mieheni ei ole pitkä eikä enää edes kovin timmi. Vaatteita ostelee myös Prismasta, sävyt ovat tummia. Ei ole mielestäni eksoottinen eikä takuulla uusi enkä menisi sosiaalisuuttakaan hehkuttamaan. Joo, on kyllä peruskohtelias ja ottaa muut huomioon, mutta ei siinä eroa lähipiirini suomalaisista miehistä. Hänet on kasvatettu piilottamaan todelliset tunteensa. Vaikeisiin asioihin auttaa kasvatuksen mukaan se, ettei ajattele liikaa. Murjottaakin välillä.

        Mutta hyvä silti, jos löytää itselleen sopivan puolison, mistä tahansa.


      • Huh sentään

        Tuolla asenteella ja ulosannilla vielä ihmettelet, miksi paremmat suomalaiset miehet eivät ole kiinnostuneita sinusta? Tuollaisen asenteen kanssa jäisitkin yksin, jollet löydä pelastusta miehestä, joka kipeästi on oleskeluluvan tarpeessa, heitä on hyvä kiristää ja alistaa.

        Onneksi kaltaisia suomalaisnaisia on vain harvassa, muute n olisimme kuolleet sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten.


      • Todella ikävä yleistys ,,,,,oikeasti ei sinullakaan nyt ihan kaiki muumit ole laaksossa kun tuollaisia postaat...

        noita ON KAIKISSA KANSALLISUUKSISSA, niin suomalaisissa kuin ulkomaalaisissakin, onmätiä omenia ja hyviä ,iehiä...KAIKISSA !


    • tässäsyy

      Tuossa edellä aikalailla samat kokemukset kuin minullakin on ollut. Epäkohteliaita, törkeitä. Vaativat naisilta ihan mahdottomia esim ulkonäön suhteen, mutta itse voivat olla ihan mitä vaan. Tunteista ei osata puhua, kaikenlainen henkisyys, pehmeys on miinusta. Siksi minäkin lopulta usean yrityksen jälkeen päädyin ulkomaisen miehen kanssa naimisiin. Joka on aivan erilainen kaikinpuolin.

    • Mieluummin...??? Omituijnen väittämä...

      kokemusta on kummastastkin, ja kumpikin kelpaa jos kaikki muuten on kohdillaan, ei muuta...ja kuten cho chom tuossa kirjoittaa, niin ihmiseen minäkin ihastun...EN KANSALLISUUTEEN !

    • näintäällä

      Minun tarinani sellainen, että erottuani kypsässä iässä suomalaisesta, yritin kyllä löytää kotimaasta mukavan kumppanin itselleni. Mutta kun en kenellekään suomalaiselle kelvannut, vaikka pidän itsestäni huolta, olen ihan ok näköinen, hoikka, liikunnallinen, iloinen luonne. Niin suomi miehet ilmaisi hyvin selvästi etsivänsä esim paljon itseään nuorempaa. Elikkä ikäni 50 oli jopa kymmenen vuotta minua vanhemmille liikaa :) ainakin jostain syystä kohdalleni osui pelkästään miehiä, jotka toivoi nuoren naisen rinnalleen, ja jos ei suomalaista niin sitten aasialainen tai venäläinen. Lisäksi armottoman kovat arvostelut sain kuulla, miesten kokemuksista suomalaisten naisten kohdalla. Raakaa tekstiä, ylipainoa ei saa olla grammaakaan, vaikka mies itse voi olla todella lihava, vaatteet pitää olla seksikkäät, meikki, korkokengät ym. vaikka mies itse kumppareissa kulkisi vuoden ympäri. Lähinnä jäi mieleen täysin epärealistinen asetelma heidän kumppanitoiveistaan :) Käytöstavat oli myös sanalla sanoen hakusessa usein. Oli näitä avuttomia mammanpoikia, ja toinen vaihtoehto parkettien partaveitset, jotka eivät olleet kiinnostuneet yhden naisen kanssa seurustelusta. Tai liekö minulla vain käynyt huono tuuri :)

      • Chom chom

        Huono tuuria, ehkä, tai sitten sitä, että parhaat ovat aikanaan "päässeet" naimisiin ja siellä pysyvät? Valinnanvara pienenee.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      60
      15058
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      25
      2984
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      265
      2391
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      125
      1710
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1453
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      347
      1367
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1193
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1095
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      926
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      108
      879
    Aihe