Erosin kirkosta

wing1

Suuren kaupungin seurakunnan toiminta sai niin ikäviä piirteitä uuden kirkkoherran toiminnan johdosta, että minulle riitti jatkuva henkinen väkivalta ja työpaikkakiusaamisen. Siihen naispappeuden vastustamista ja sovinismia, niin miehenä häpeissään ja vihaisen heidän touhuja. Kerroin terveiset piispalle ja hän puuttukoon ko. rikoksiin tai sitten hyväksyy kirkon sisällä moisen rikokset. Se vahvistaneet päätökseni oikeaksi. Ihminen ei tarvitse kirkkoa vaan rakkautta ja oikeuden mukaista kohtelua. Kirkosta näitä saa valinnoissaan, oikeudenmukaista ei juuri lainkaan.

Ennustan kirkon heräävän asiaan, mutta liian myöhään. Valtaosa ihmisistä on siinä kohtaa löytänyt elämäänsä jo parempaa sisältöä, jolloin kirkko jää pienen piirin touhusi. Aikaa toki menee vuosikymmen, joten nyt luottamuksellisesti kahvia juovat mummot ja papat voivat ummistaa silmänsä ja jatkaa pullan syöntiä. Harvalla on rohkeutta nousta rivistä ja sanoa ettei keisarilla ole vaatteita, kun kirkkoherra toimii jatkuvasti hyvän hallintotavan vastaisesti. Tai julkisesti kohtelee naisia epäasiallisesti.

5

126

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoittaisitko "wing1" tuon alun uudestaan. En ymmärtänyt tekstiäsi. Kiitos.

    • kaikenlaista sattuu

      Erosin kirkosta, myöhemmin miehenikin. Hassua se, etten saanut kirkolta mitään kirjettä siitä että olisin tervetullut takaisin milloin haluaisin ym. (olenhan ollut jo muutaman vuoden työttömänä, joten en ole paljoakaan maksellut kirkollisveroa)
      Mutta kappas vaan, mieheni joka ikänsä oli maksellut isoja veroja kirkolle hyvän palkkansa johdosta, sai kirkolta kirjeen, jossa toivotettiin hänet takaiin, milloin vain haluaisi.
      Näin huomasimme molemmat sen, miten "raha ratkaisee" tässäkin asiassa, sen miten eri jäseniä kohdellaan kirkon taholta; siis epäoikeudenmukaisesti.
      Emme aio palata kirkon jäsenyyteen takaisin ja miksi palaisin? Eihän minulle sieltä löydy arvostusta työttömyyteni takia.

      • ei kirkon jäsen

        Hyvät ystävät, Jumala ei ole teitä hylännyt. Ei ihminen tarvtise välttämättä kirkkoja ja instituutioita sielunsa autuuden saamiseksi. Herra itse johdattakoon elämänne ja antakoon luottamuksen ja uskon syntyä omista vaikutuksestaan.


      • mehtäkirkko
        ei kirkon jäsen kirjoitti:

        Hyvät ystävät, Jumala ei ole teitä hylännyt. Ei ihminen tarvtise välttämättä kirkkoja ja instituutioita sielunsa autuuden saamiseksi. Herra itse johdattakoon elämänne ja antakoon luottamuksen ja uskon syntyä omista vaikutuksestaan.

        Ei todella tartte kuulua kirkkoon jos ei tahdo rahoittaa sitä eikä saa apuja sieltä. Koska se ei Raamatun sanaa saarnaa niinkuin se kirjoitettu on.. Hyväksyy homouden ym. Minulle on tärkeä "metsäkirkko" jossa kohtaan Luojani ja juttelen Isälleni nyt varsin kin keväällä kun on niin kaunista ja luen raamattua talvisin. "Ihanat on Sinun asuinsijasi Herra Sebaot"


    • Laitapuolen kulkija

      Jeesus kolkuttaa ovella pyytäen päästä asumaan ihmisen sisimpään. Tarina kertoo eräästä uskoon tulleesta laitapuolen kulkijasta, joka iloissaan koitti liittyä kaupunkinsa hyvin toimeentuleviin kristittyihin, mutta koki aina tulleensa torjutuksi. Lopulta hän ahdistuneena purki sydäntään Herralle ja sanoi: "Etkö, Jeesus, voisi auttaa minua? He eivät päästä minua keskellensä." Tarinan mukaan rukoilija sai vastauksen: "Älä välitä. Eivät he ole päästäneet minuakaaan enää pitkään aikaan." Siinä on lyhyesti kuvattuna myös ilmestyskirjan Laodikean seurakunnan tilanne. He olivat sysänneet Jeesuksen ulkopuolelle. Hän pyytää kuitenkin (jakeessa Ilm. 3:20) päästä jälleen sisään. Huomatkaamme ettei hän enää kuitenkaan puhuttele koko seurakuntaa. Mekin voimme torjua Hänet luotamme. Väkisin Hän ei tule kenenkään elämään. Jos kutsu kuitenkin kiinnostaa ja suostumme hänen pelastettavakseen on Hän omalta puoleltaan valmis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      138
      876
    2. Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?

      Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?
      Puolanka
      6
      812
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      766
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      91
      716
    5. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      59
      700
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      581
    7. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      573
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      41
      484
    9. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      471
    10. 42
      469
    Aihe