Onko Pellon kunnan päättäjillä, mitään suunnitelmaa Kauppatien parantamisen suhteen. Tie on kuitenkin kunnan pääteitä. Kauppatien yleisilme on karmea ollut jo vuosikausia, rakennukset kaatuu kohta itsestään, viheristutuksia ei näy missään. Kaukolämpöputket kaivettu maahan, peitetty on, mutta ei asfaltoitu, ollut vuosikausia keskeneräinen. Miten Pellon päättäjät ja matkailun edistämislautakunta kuvittelevat saavansa matkailijoita Pelloon, kun viihtyisyyttä ei ole nimeksikään. Onko näin, että lumiveistospuisto riittää (sekin jo sulanut) tai porokilpailut. Muutama venäläinen käy uudenvuoden aikoihin kai tuntevat olonsa kotoisaksi, kuin kotiin tulisi (Muurmanski). Toivon, että tähän vastaisi, joku asiaaan perehtynyt vai onko heitä.
Avoin kysymys
Ulkopuolinen 1
13257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eikö se kunta keskus ole siinä hotellin ja s-kaupan seudulla,harvoin siinä entisen keskutan paikalla enään kukaan turisti käy,kun kaikki palvelut on valtatien varressa.Kannattaisi entinen keskustan tie panna sorapinnalle ja alkaa mainostaan sitä 50-70 lukujen lähiöalueena ja elokuvan tekijöiden unelma paikka koska reksviitat on valmiina vanhojen elokuvien tekoon,Muutama lammas ja lehmiä ja hevosia kyläkuvaan ja vanhasta siepakasta tehtäis kunnon saluuna jossa vois olla kuin ennen vanhaanja ,pikku tappelujen kera,Sheriffeineen,olis tuo poliisi pulakin siinä ratkaistu ja kauppaliikkeitähän on siinä tarpeeksi vanhan ajan lumoa tuomassa lisää.Sillä pello nousisi maineeseen,eikä tarvis elää niin takapajulan elämää kuin nyt
Kannatan täysin asiaa!!! Samaa kerroin jo tuolla toisessa keskustelussa ,olikhaan se tuo kauppatie=kuoppatie..... Kaikki rakennukset vanhempia kuin väriteevee.. ja ei kai kekkosen jälkeen tehty mitään uutta.. Onhan sielä kauppatielä ja filmattu se ylen elokuva Tuulikaappimaa.... Eli kokemustaki on jo saatu!!!!! Pellomowies!!!
Voishan siinä hyvin elokuvan Keskusta saavutukset pellossa ja kätevä näyttää kylän toisenpään kuulumiset mitä on aikhaan saatu 50 vuoden aikana, ja kauppakeskuksen romahduksen silloin kun elettiin kulta aikaa,kuinka kylä kuva on nykyaikastunut ja uuden kaupan syntyä siwaa joka on kolmenkymmenen vuoden aikhaan saannos kylillä, mikä toimii vielä,Kyllä keskusta saisi kannatuksen nousemaan,jopa valtakunnalliseti,elokuvan myötä ja kokouksista voisi kans elokuviin laittaa miten ammattimaista on politikointi pellossa,Onhan se varmaan muuttunut entis ajoita että enään ei tarvi äänestää mistään,vaan kaikki menee läpi mitä tahdotaan
Eikhään kylät ole kaikkien asujiensa näkösiä, ei pelkkien päättäjien. Sivusta on helpompi huuella, mutta jos pitäis niitä pennosia jakkaa, niin ei ois helppoa. Kaikki pittää ommaa asiaansa tärkeimpänä ja niin pittääki pittää, mutta priorisointia on tehtävä. Ja lait ohjaavat paljon sitä, mihin rahat on laitettava. Sitähän se on jokasen omassa elämässäki. Kyllä tämä puolueajattelu on jo niin vanhakantasta, että huh huh. Kyllä on väkilukuki pienentyny, sitä mukaa palvelut supistuu. Ei keskustalaiset, vasemmistolaiset tai perussuomalaisetkaan rakennemuutoksia nuin vain estä. Syyttelyjen sijaan vois heittää ehotuksia ja osallistua toimintaan. Jos jostaki päätöksestä tai suunnitelmasta ei pidä, niin sitte sannoo itte sopivamman. Turhanpäivänen lyttäys ilman ommaa ehotusta on kyllä niin tyhjää, oli puolue mikä tahansa. Ei ennää nykysin puolueilla ole mithään suurta merkitystä, ainakhaan nuorempien mielessä. Pääasia, että hommat hoituu eikä värkätä tyhjää ja joka pikku pierasusta tai sanavalinnasta nosteta joku kohu. Jos ei ole semmonen asia, mistä oikeastikki kannattaa ja jolla jotenki voitais edistää toimintaa. Taannuttavaa vastakkainasettelua ei tarvita ennää!
Taiatkos tuon paremmin sanoa. Tulee mieleen viime kunnallisvaalien alla oleva kohu, että ihan rikosepäily oli tapetilla, voi hyvä luoja sentään. Mitähän vastarannankiiskejä siellä valtuustossa istuu. Mustamaalattin ehdokasta, joka tietenkin todettiin syyttömäksi. Vie sitten tuollaisella alkukantaisella ,kateellisella asenteella kunnan asioita eteenpäin.
Koitahan muistaa, että syyttömyyden totesivat vain, saman puolueen luottamusmiehet! Kuulemani mukaan asian tutkii puolueeton viranomainen, saas nähdä miten käy? Toivotaan että jokainen saa oikeutta...
Mistäs olet sellaista kuullut.
Taas puolueasettelua. Jos alkasimma kaikki siitä vähitellen luopua niin muuttuis asiat jotenki. Jos kokkeilis edes semmosta että luottais luottamusmiesten, kaikkien puolueiden, mielipiteeseen. Kunhan ne perustellaan asiallisesti ja jokanen omalta kohalta. Puoluerakkaiden päättäjien ei ainakhaan kannata toisiansa moittia tästä "hyvävelijärjestelmästä" ko kaikki ovat siinä samanlaisia, lähestulkoon kaikki. Pittää aina muistaa kattoa välillä peiliinki eikä kiihkoissa höyrytä.
Tämä yksipuoluejärjestelmän lopputulos, kuntalaiset ovat valtuutetut valinneet, joten siihen on tyytyminen, tahtoipa tai sitten ei...
Nimeksi olis hyvä.. Eletäänkö pellossa..Varmasti sillä jussi patsaan sais.
http://pello.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm? elin=TEKLTK&pvm=17.4.2013 18:00
On vähän mietitty, että tuota tietähän voitaisiin käyttää esim. auto korjaamoiden iskareiden testaukseen.........voitaisihan ajattella että jotkin autotehtaatkin voisi käyttää testiratana......ettei olisi tyhjänpanttina
Ja voishan sitä mainostaa myös crossipyöräilijöille.... siinähän vois jotkut kisatkin pitää ja ei kovin paljon kyllä liikennettä häiritse.