Aviomiehen kokemuksia. Vuonna 1977 naimisiin,
Tästä aiheesta vois kirjoittaa vaikka kirjan,värikästä elämämme on ollut.
Joku voi vihastua,mutta meidänkin avioliitossa jos kaikkivaltias Jumala
Jeesuksen armon ja anteeksipyytämisen/antamisen kautta ei olisi elämämme
HERRA, olis lusikat jo ensimmäisinä vuosina jo mennyt jakosaan.
Jos ja kun katsoo menneitä vuosikymmeniä taaksepäin,ilman elävää uskoa
Jeesukseen olis menty kuin Halivuudissa konsanaan.
Ensirakkaus kun menee alkaa todellinen arki,tulee ajatelleeksi mihinkä olen
todella sitoutunut.Kunnes kuolema teidät eroittaa,!!!!
Kyllä puolisoiden arvomaailma sitoutumisessa on romahtanut,ei noilla ns.
sinkuillakaan elämä näytä aina niin auvoista olevan.
Avioliitto on kuitenkin,vaikeinakin päivinä/hetkinäkin toinen toistansa tukien
todella mielenkiintoista,lapsien syntyminen,aikuistuminen ,sittemmin
ukkina ja mummina oleminen,tukeminen heitä elämässä eteenpäin auttaen
vaikessakin olosuhteissa on jotenkin haastavaa.
Kaiken raadollisuuden keskellä,kokee omankin keskenkasvuisuuden kyllä
sitä vaan oppii,tai sitten ei pyytämämään anteeksi,antamaan anteeksi,kuitenkin
jos ja kun saa JUMALAN ARMON kuinka paljon hän on poikansa kautta antanut
ja antaa anteeksi,tuo suunnattoman suuri voimavara kestää kovatkin myrskyt ja
taistelut.
Toki ymärrettävää ,jos eiole iankaikkisuus näkökulmaa,elävää uskoa
Jeesukseen,samoissa elämän myrskyissä on vaikeampaa.
Toisaalta liian paljon avioeroja uskovienkin parissa,kaikenkaikkiaan,olkoon
yksilö,perhe tai yhteiskunta jos keskinäinen rakkaus totuuteen häviää,käytäntö
osoittaa,se on tuhoon tuomittu,
Tästä aiheesta vois kirjoittaa vaikka kirjan,värikästä elämämme on ollut.
Joku voi vihastua,mutta meidänkin avioliitossa jos kaikkivaltias Jumala
Jeesuksen armon ja anteeksipyytämisen/antamisen kautta ei olisi elämämme
HERRA, olis lusikat jo ensimmäisinä vuosina jo mennyt jakosaan.
Jos ja kun katsoo menneitä vuosikymmeniä taaksepäin,ilman elävää uskoa
Jeesukseen olis menty kuin Halivuudissa konsanaan.
Ensirakkaus kun menee alkaa todellinen arki,tulee ajatelleeksi mihinkä olen
todella sitoutunut.Kunnes kuolema teidät eroittaa,!!!!
Kyllä puolisoiden arvomaailma sitoutumisessa on romahtanut,ei noilla ns.
sinkuillakaan elämä näytä aina niin auvoista olevan.
Avioliitto on kuitenkin,vaikeinakin päivinä/hetkinäkin toinen toistansa tukien
todella mielenkiintoista,lapsien syntyminen,aikuistuminen ,sittemmin
ukkina ja mummina oleminen,tukeminen heitä elämässä eteenpäin auttaen
vaikessakin olosuhteissa on jotenkin haastavaa.
Kaiken raadollisuuden keskellä,kokee omankin keskenkasvuisuuden kyllä
sitä vaan oppii,tai sitten ei pyytämämään anteeksi,antamaan anteeksi,kuitenkin
jos ja kun saa JUMALAN ARMON kuinka paljon hän on poikansa kautta antanut
ja antaa anteeksi,tuo suunnattoman suuri voimavara kestää kovatkin myrskyt ja
taistelut.
Toki ymärrettävää ,jos eiole iankaikkisuus näkökulmaa,elävää uskoa
Jeesukseen,samoissa elämän myrskyissä on vaikeampaa.
Toisaalta liian paljon avioeroja uskovienkin parissa,kaikenkaikkiaan,olkoon
yksilö,perhe tai yhteiskunta jos keskinäinen rakkaus totuuteen häviää,käytäntö
osoittaa,se on tuhoon tuomittu,
Vastaukset 3
Vanhimmat
HiHHuli
Pareminkin realisti !!!!
Jeesus siunatkoon sinua rakas ystävä.
En ole uskovainen mutta puolison kanssa yhdessä pysytty iät ja ajat. Se on vastuuntunto mikä pitää ihmiset yhdessä. Kun on pikkuhiljaa kaikki yhteistä , lapsia tulee ym, yllämainitut kuviot, niin kun tajuaa että molempien tulee kantaa kortensa kekoon vaikeinakin aikoina, niin yhdessä yleensä pysytään. Meillä ei lusikat onneksi ole koskaan meinannut mennä jakoon sentään :). Ei se uskovaisuus kenestäkään avioparista sen jalompaa tee, kyllä ne yhdessä pysymisen eväät on ihan maallisia juttua: vastuuntonto ykkösenä, keskustelu asioista, välillä pitkät keskustelut siitä, minkälaista elämä on ollut yhdessä, ns. välitilinteko :) ja sitten huomataan että hyvä kumppanihan minulla on ollut. Siitäkin kannattaa keskustella että miltä minusta ja sinusta (puolisosta) tuntuu vanheneminen , siinäkin vältytään monilta ylilyönneiltä ns "villityksiltä" ...