Voiko jo tulla Xanorista riippuvaiseksi??

Niin miten on. Joudun ottamaan Xanoria max. 0,25mg päivässä, yleensä puolikkaan tuosta vaan.

Voiko noin pienestä määrästä tulla riippuvaiseksi ja missä ajassa?
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

bentsojen riippuvuutta ja vieroitusoireita on liioiteltu, ongelmia tulee vasta kun määrät on sellasia joko aivan hoito-ohjeen ylärajalla tai omapäistä sekakäyttöä tai viihteilyä jatkuvasti. Henkisesti niistä toki tulee hyvinkin äkkiä riippuvaiseksi.

Äänestä

Mites sinulle noin pieni annos on määrätty ja mihin vaivaan?Ethän vaan ota ilman
reseptiä?

Äänestä

Mulle on määrätty tarvittaessa 3x 0,25 mutta olen pärjännyt pienemmällä.

Ahdistuneisuuteen ja paniikkiin, lisänä myös Cipra.

Ihan on reseptillä, alkoi vaan huolettaa kun psykka vihjaili riippuvuudesta ja siitä että lääkkeestä joutuu vierottumaan osastolla joskus:O

Äänestä
  • Voi tietenkin tulla riippuvaiseksi. Jos käytät suht säännöllisesti. Ongelmana lisäksi on, että et kohta
    pärjää tuolla määrällä.

    Äänestä

Outs pitää siis yrittää päästä eroon, nyt joitakin tauko päiviä pystynyt pitämään vaan.

Äänestä

Viikossa kun pidät 2 peräkkäistä välipäivää, ja et ylitä annosta niin tuskin tulee ongelma olemaan. Sinuna kuitenkin söisin sitä vain "pakko" tilanteessa, mut jos ei esmes ihmisten ilmoille uskalla ilman sitä, niin pienempi paha tuo on ku jumittaa aina kotona.

Äänestä

Noin pienillä määrillä kyse on enemmänkin lumevaikutuksesta. Henkisesti voit olla riippuvainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoliio kirjoitti:

Niin miten on. Joudun ottamaan Xanoria max. 0,25mg päivässä, yleensä puolikkaan tuosta vaan.

Voiko noin pienestä määrästä tulla riippuvaiseksi ja missä ajassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu