Miksi ei sianlihaa laihduttajalle?

Monessa paikassa sanotaan että possua ei saisi syödä dietillä (mm. Dukan, Jutan dietti). Miksi? Esimerkiksi porsaan sisäfileen ravintoarvot on samat kuin naudan...
164498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Saa sitä syödä, kalorit ratkaisee. Oleellinen on tärkeää ja painonhallinnassa tuo ideologinen puoli -- noo, kumpi on tärkeämpää, ideologia vaiko läskien lähtö? Sianlihassa on kuitenkin laadukkaita proteineja ja se tekee erinomaisesti kylläiseksi. Kaikessa ruuassa on mörkönsä, esimerkiksi prosessointi, divetymonoksidi ja ties vaikka mitä joten monipuolisuus on valttia. Ei siis pelkkää sikaa kuitenkaan.

Äänestä
  • Divetymonoksidi on vettä. Olen hämmentynyt.

    Äänestä

Se on se rasva. Sianlihasssa on rasvaa, tosin nykyisissä rypsi porsaissa aika niukasti.
Jokaisessa dieetti ohjelmassa on omia versioita. Tyttäreni oli 10 vuotta sitte painon vartioissa. Siellä kiellettiin avocado, no samasta syystä koska se sisältää rasvaa.
Kookosöljy on joidenkin mielestä hengenvaarallinen, kuten voi.
Tälläisillä selittelyillä on saatu suomalisten mieliin se rasvakammo. Luonollinen rasva on terveellistä.
Keinotekoisista rasvoista, kuten rypsiöljyt ja markariinit ovat terveyden kannalta kyseenalaisia.
Me käytämme voita ja kookosöljyä ruuanlaitossa ja oliiviöljyä salaatissa.
Vältämme kaikkia eineksiä jotka sisältävät sokeria, kuten viljatuotteita. Sokeri on myös pahasta, mutta sitä ei useinkaan muisteta mainita. Syö ihan rauhassa possua, kunhan et syö hiilareita.

Äänestä
  • Kato, itse Canadan-Karppaaja-Artohan se itse.

    Teillä on tuolla ihan oma VHH-palsta, sekä Iltalehden keskustelupalsta, jonka te olette väittelyllänne jo pilanneet. Joten voisitko ystävällisesti pysyä niillä kahdella palstalla, kun tämä on vielä suht siistinä ja asiallisena pysynyt palsta.

    Sinun ei tarvitse levittää täällä VHH-ilosanomaa, sillä netissä on riittävästi tietoa siitä ja yhdellä klikkauksella täältäkin pääsee tutustumaan tuonne VHH-palstalle.

    Joten, PAINU VITTUU TÄÄLTÄ, ennen kuin alat postailemaan niitä moskien kuvia, joita sinä kutsut ruoaks, tai saatikka ennen kuin alat luennoimaan viljoista ja vuotavasta peräsuolestasi.

    Kiitos.

    Äänestä

  • Koljonen kirjoitti:

    Kato, itse Canadan-Karppaaja-Artohan se itse.

    Teillä on tuolla ihan oma VHH-palsta, sekä Iltalehden keskustelupalsta, jonka te olette väittelyllänne jo pilanneet. Joten voisitko ystävällisesti pysyä niillä kahdella palstalla, kun tämä on vielä suht siistinä ja asiallisena pysynyt palsta.

    Sinun ei tarvitse levittää täällä VHH-ilosanomaa, sillä netissä on riittävästi tietoa siitä ja yhdellä klikkauksella täältäkin pääsee tutustumaan tuonne VHH-palstalle.

    Joten, PAINU VITTUU TÄÄLTÄ, ennen kuin alat postailemaan niitä moskien kuvia, joita sinä kutsut ruoaks, tai saatikka ennen kuin alat luennoimaan viljoista ja vuotavasta peräsuolestasi.

    Kiitos.

    Koljonen

    Olisikohan laisillesi lyhellä sanavarastolla varustetuille pelleille oma sivusto?

    Äänestä

Porsaan lihassahan on VÄHEMMÄN rasvaa kun naudan lihassa. Kyllä tuo nyt pitäisi jokaisen tietää. Näin siis kun puhutaan nimenomaan siitä lihasta. Naudassa rasvan on "sisällä" siellä itse lihassa. Sen näkee helposti jos katsoo tuollaista hyvin marmoroitunutta lihaa. Sen sijaan porsaassa rasva on lihan pinnalla, kiinni nahassa tai selkeinä "raitoina" lihaskudoksen välissä. Porsaasta rasva on siis huomattavasti paljon helpompaa jättää pois. Itseäni aina huvittaa tuo, että possu muka ei sopis laihduttajalle. Ei sitä läskiä tosiaan ole pakko puputtaa. Mielummin kuitenkin nassutetaan napaan sitä naudassa olevaa piilorasvaa ja AH KUN ON NIIN KEVYTTÄ!!!

1Äänestä

Olen itse menestykkäästi laihduttanut 8 kg 3 kuukaudessa syömällä sikaa, kanaa ja kalaa ja paljon vihanneksia ja marjoja/hedelmiä huonoja hiilareita vältellen. Alan olla normaalipainoinen. :)

Äänestä

Eikös tämä Jutta ole joku blondi? Jospa se selittää...

Äänestä

Mielestäni ei ole niin järkevää laittaa kieltolistalle mitään ylimääräistä, jos haluaa laihduttaa. Sillä tavoin saa mahdollisimman vähän muutoksia elämäntapaan ja 'kielletyt hedelmät' pienemmiksi -> onnistumismahdollisuudet paranee. Vähärasvainen sianliha laihduttaa siinä missä muutkin samat kalorit sisältävät proteiinipitoiset tuotteet, kuten kana, nauta, kala, raejuusto, katkaravut jne...

Ja 26 kiloa tippui, laihdutuksen olen jo lopettanut, koska en näe järkevää syytä sitä nyt jatkaa. Aika paljon on artikkeleita, mistä olen pitkälti "luopunut", mutten kuitenkaan sitä listaa ruvennut jatkamaan tyystin tarpeettomilla artikkeleila kuten sianlihalla.

Ylläpitokalorit ovat aika korkeita, koska liikun suht paljon. Tasalukema on jossain 3300 kcal paikkeilla, keskimäärin. Liikuntapäivänä voi mennä yli 3500:n kun taas lepopäivänä alle kolmen tonnin. Se tarkoitta myös, että on syötävä ravitsevasti, riittävillä kaloreilla, muutoin menee liikkuminen aika tolkuttomaksi.

Vai mitä olette mieltä -- kumpaa kannattaisi rajoittaa enempi -- sipsejä vai sianlihaa?

Äänestä

Jos olet muslimi niin ymmärrän että et syö sianlihaa.

Muusssa tapauksessa typeryyden huippu.

kansa vaan jaksaa höpöttää kaloreista ja elää innokkaasti mukana niin diabetes- kuin liikalihavuusaallossakin-luottavaisin mielin.

typerryyden toinen huippu.

Äänestä
  • Ai että jos on muslimi niin on oikeutettua kieltäytyä sianlihasta ja jos ei ole niin on typerä? Älä nyt lässytä, jokaisella on oikeus valita mitä syö ja mitä ei, uskoi sitten pedari-muhammetin juttuihin tai kuu-ukon vihreään hevoseen. Se että pyllistää yhteen suuntaan ei ole järkevämpi syy kieltäytyä sianlihasta kuin esim laihdutus.

    Äänestä

Possunliha on hyvää ja vähärasvaisena versiona se on jopa terveellistä esim porsaan ulkofileessa proteiinia samanverran kuin tonnikalassa.

Äänestä
  • Sianlihan säilyvyys on huonompi kuin esim. naudanlihan, ja ennen muinoin kylmäsäilytys ei ollut niin hyvin kehittynyttä kuin nykyään. Sen vuoksi profeetta Muhammed antoi määräyksen, ettei sianlihaa saa syödä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sianlihan säilyvyys on huonompi kuin esim. naudanlihan, ja ennen muinoin kylmäsäilytys ei ollut niin hyvin kehittynyttä kuin nykyään. Sen vuoksi profeetta Muhammed antoi määräyksen, ettei sianlihaa saa syödä.

    Trikiinit!

    Äänestä

Possun liha sisältää vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin nauta tai lammas, toki ulkofilee ei vaikka juuri mitään. Ehkä vain tuon oudon ravintosuosituksen takana on muslimi, joka ei syö possua muutenkaan, muuten ei siinä ole päätä eikä häntää.

Äänestä
  • Sianlihassa rasva on näkyvää. Sisä- ja ulkofileiden tyhkäinen osa on käytännössä rasvatonta.
    Naudassa rasva on piilorasvana. Parhaimmillaan marmoroituneena kalliissakin ruhonosassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sika kirjoitti:

Monessa paikassa sanotaan että possua ei saisi syödä dietillä (mm. Dukan, Jutan dietti). Miksi? Esimerkiksi porsaan sisäfileen ravintoarvot on samat kuin naudan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu