Jospa muuttuisin naisten tavoin samanlaiseksi ylenkatsovaksi ihmiseksi, joka pitää itseään coolina siten, että ei anna munaa kelle tahansa, on ylpeä siitä ja vieläpä näyttää oman ylpeytensä mahdollisimman räikeästi.
Voisiko toimia?
Voisiko toimia?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos 'paskuus' tulee miehelle luonnollisesti tai kokemusten kautta, se varmaan auttaa. Mutta jos kiltti ATM esittää naama pokerilla, niin naiset varmaan vain nauravat.
Eihän saaneilla miehillä mitään ongelmaa olekaan. Pohdinkin tuota mahtailevaan asenteeseen vaihtamista saamattomilla miehillä etenkin. Mitä sitten tapahtuisi kaiken kaikkiaan? Ja jos naisten nauramiseen ei reagoisi mitenkään, vaan jatkaisi sitkeästi, mutta aina tyynen ylimielisesti? Voisiko naiset vähitellen muuttua miesten tavoin katkeriksi enemmän tai vähemmän?
Jos kukaan nainen ei kuitenkaan huoli, niin miten muka aiot ilmaista sen, ettet anna? Voin minäkin sanoa, etten ole koskaan antanut, mutta toisaalta olen myös antanut kaikille jotka ovat halunneet.
Nythän onkin hyvä tilaisuus, ei kun vaan keskustan menomestoihin ja jos joku nainen yrittää lähestyä vastaat "vittuux se sulle kuuluu", "En mä lähe", "Kuka sä oot", tms. tilanteeseen sopivaa heität niin ylpeän korskeadti voit sitten palailla kotiin kassit täynnä itseksesi hihitellen.
joo no ei kun tosissaan ei tarvitse ylenkatsoa mutta cool voit olla ja itse valita kenelle munaasi jakelet, ei se saa olla mikään itsestään selvyys naisille ja aina pitää jotain rajaa pitää.
Implikoitko, että naiset tulisivat muka puhumaan baarissa palstan miehille... Paitsi DarkFearille tietysti, kyselemään eikö hänellä ole kavereita, mutta eivätköhän muut saa olla ihan rauhassa valmiiksi mietittyine vastauksineen.
kyllä ne epätoivoisimmat naiset vapun ruuhkassa saattaa lähtestyäkin kun ovat kännissä, atm tutka ei toimi välttämättä ja vahingossa lähestyvät myös palstan miehiä.
Eiköhän toi teidän omahyväisyys tässä Suomi24:a nettihäiriköt, ole jo muutenkin huipussaan, kun kehtaatte luoda vaikka mulle herjaavan identiteetin tähän Suomi24:n kaiken maailman v*ttuilijoiden haukuttavaksi nettiurkinnalla, vaikka vaan kirjoitan Suomi24:n keskustelupalstalle rekisteröitrymättä jäseneksi, vaikö mitä "päkättelijät"? Se sijaan jos saisin selville, että minusta olisi kuvia netissä tai joku niin sairas, että olisi vaikkapa sosiaalisessa mediassa mun nimellä, niin poliisi tulee ovenne taakse, että tässä terveisiä anonyymin keskustelun laatijalle!
En ole muuten koskaan tiennyt ketään, joka antaisi kenelle tahansa seksiä, että skitsoa toi teidän Suomi24-provokaatio-sikailijoiden sikojen nettikielenkäyttö- ja käytös muutenkin. Te tuskin paljoa akateemisista tutkimuksista perustatte tai tiedätte, mutta hyvin monien tutkimustenkin perusteella keskimääräisellä suomalaisella on noin 3- 5 seksikumppiania KOKO ELÄMÄNSÄ aikana. Joten epänormaaleja on korkeintaan tollaset tällasen Suomi24:n virtuaalipellet, jotka ilmeisimminkin pelkän internetin ja keltaisen lehdistön pronografiatuotteiden perusteella luulee, että joka akka olisi innokas levittämään ketaroitaan nykypäivänä, jos vaan joku iltapaskalehti sanoo, että akat on nykyisin muka aiempaa kiinnostuneempia seksistä tai että muka kukaan normaali mies olisi vonkaamassa netissä akkoja.
Hyvää vappua vaan sinnekin, mutta minä lähinnä haluan kiinni sen porsaan, joka kävi puhuttelemaan minua mun vanhalla lempinimellä tällaisella palstalla ja foorumilla, minne en ole rekisteröitynyt. Vaiko tykkäisitkö vaikka esimerkiksi sinä sellaisesta, että foorumilla ja palstalla missä et ole henkilönä ( ja kun et ole netissä missään yhteissössä), että jotkut sairaat julkisella keskustelupalstalla herjaajat tietäisivät sinun henkilösi ja käyttäisivät sitä tietoa sinun herjaamiseen selkäsi takana asiattomasti - tuskin pitäisit, minä ainakaan en....
Annatko sitten normaalisti kenelle tahansa? Minulla on niin tiheä siivilä, että vasta yksi on päässyt siitä läpi 31 vuoden aikana. Yrittäjiä ollut muutama kymmenen.
Kerrotaan nyt vielä että olen siis mies.
Ongelma on siinä että me miehet tiedämme liian tarkkaan millaista on miehelle sovelias käytös ja sen takia varomme ylilyöntejä käytöksessämme. Esimerkkinä vaikkapa oman miehekkyyden korostaminen. Naiset eivät kuitenkaan ole samalla tavalla asiantuntijoita miehen elämän ja käytöksen suhteen joten heille menee läpi sellaisetkin jutut jotka miehestä itsestään tuntuvat jo hulvattoman hauskalta vitsiltä.
Tarkoitin sitä että miehelle jos eduksi jos hän käyttäytyy hieman liian polleasti, itseään ja miehekkyyttään korostaen. Ei tietenkään liikaa, mutta sen verran pitää ylittää se tietty raja että itsestä oma käytös alkaa tuntua jo vähän vastenmieliseltä. Silloin alkaa naissukupuolikin kiinnostua, muutamaa älykköä lukuunottamatta.
Miesporukassa tällainen käytös tunnistetaan paljon herkemmin koska miehet nyt vaan ovat asiantuntijoita miehen elämän suhteen. Naiset eivät tietenkään osaa samalla tavalla tunnistaa sitä jos mies teeskentelee tai on vähän liikaa täynnä itseään. Tuleehan sitä silti ihmeteltyä että miten tuokin pullistelija sai taas naisen, mutta eiköhän tässä ole ainakin osaselitys.
No jaa. Miehet siis rehvastelevat ja koettavat käyttäytyä kuten miehen naisten silmissä tulisi käyttäytyä... Usko tai älä mutta minulla on kokemus miehestä josta tunnistan kertomasi asiat. Ei ollut varsinainen pullistelija mutta oli tarkkaan miettinyt seikat esim. pukeutumisessaan, joista oli kenties suoraan saanut palautetta naisilta. Mutta ei sellainen tyyli kaikille miehille istu. Pitää olla luontaista heittäytymiskykyä ja luovuutta, osata laittaa itsensä likoon ja kestää muiden miesten katseet...
Mutta näin kai se loppujen lopuksi menee että puhumalla asiat näkyviksi --- ^^.
Ylimielisyys ei ole hyvä ominaisuus mutta jotain itsen korostamista hillitysti... Jotta tulet huomatuksi.