Kauan jatkunut flirttailu johti sitten itse seksiin, seksiin joka oli niin tajunnanräjäyttävää etten monen päivän jälkeenkään ole siitä laskeutunut. Mietin seksikumppania koko ajan taukoamatta ja toivon että pääsisin uudestaan hänen käsittelyynsä.
Avomies kotona ei aavista mitään. Samaan aikaa olen niin taivaissa kun sain ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sellaista seksiä, että aivot paukku. En tiedä, onko seksi yleensä parisuhteissa sellaista, mutta meillä miehen kanssa seksiä on kerran kuukaudessa lähetyssaarnaaja-asennossa ja kaikki on 10min jälkeen ohi. Kaiken tämän keskellä tunnen kuitenkin niin suurtaa tuskaa mitä miehelleni aiheutin. Vaikkei seksi hänen kanssaan luista, niin ei hitto minun silti saisi mennä toisen kanssa. Olen lutka, likainen ja paska ihminen. En halua erota miehestäni, mutta haluan silti lisää ihanaa seksiä. Mitä hittoa?!? Kyllä voi nainen olla sekaisin. Avokille olisi parasta että hän saisi tietää, jättäisi mut ja ottaisi kunnon naisen. Ei vaan ole tässä pettäjässä munaa kertomaan.
En tiedä tapaanko enää seksikumppaniani, mutta ainakin se teko oli elämäni kamalin ja paras. Kamalin, koska rikoin oman suhteeni ja loukkasin miestäni pahimmalla mahdollisella tavalla. Kamalin myös siksi, että hukkasin oman itseni ja luulenpa että loppuelämäni ryven tässä olossa. Paras taas siksi, että silmäni aukenivat: seksin kuuluu oikeasti olla tähtiraketteja eikä mitään tylsää jumputusta ilman intohimoa. Tajusin, että maailmassa on olemassa sitä kuumaa elokuvista tuttua seksiä. Ehkä otankin itse eron ja alan nauttia siitä ihmisen perustarpeesta, jota en ole moneen vuoteen kunnolla saanut.
Umpisolmussa ollaan. Mitä tästä opimme? Kanssasiskot, älkää pettäkö ikinä. Se vaan mutkistaa asioita.
Petin miestäni.
61
9337
Vastaukset
- Hohhoijaa
Vastasit jo itse kaikkiin kysymyksiisi ja toteamuksiisi. Mitä siis täällä enää hehkutat. Et ansaitse miehesi rakkautta. Mene ja hae seksiä sinkkuna niin paljon, että aivosi räjähtävät. Joko löydät onnen tai et, sitä ei voi tietää.mutta älä petä miestä, joka kuvittelee olevansa jotain arvokasta sinulle, kuten olet hänelle.
Salasuhteissa ja pettämisissä seksi on jo pelkän jännityksen vuoksi kiihkeämpää. Kyllä se siitä tasaantuu, kun julkiseksi suhteeksi muuttuu. Mutta mene, hyvä nainen, mene. Juokse seksin ja romantiikan perässä koko loppuelämä. Vaihda miestä aina kun kyllästyt. Hae jotain uutta aina.- ljudmila*
"Et ansaitse miehesi rakkautta"
Miksi lähdet oletuksesta, että ap:n mies rakastaa ap:tä? Itse en kovasti painottaisi sellaisen miehen rakkautta, joka haluaa seksiä kerran kuussa. Jos rakastaa, haluaa näyttää rakkautensa rakastelemalla. - hahahahahahah
ljudmila* kirjoitti:
"Et ansaitse miehesi rakkautta"
Miksi lähdet oletuksesta, että ap:n mies rakastaa ap:tä? Itse en kovasti painottaisi sellaisen miehen rakkautta, joka haluaa seksiä kerran kuussa. Jos rakastaa, haluaa näyttää rakkautensa rakastelemalla.Kuule venakko ämmä ljudmila.Ei o vaikea kuvitella et sunlainen näkee rakkauden ainoastaan ja vain panemisessa.Hyi helvetti
- kkk1
ljudmila* kirjoitti:
"Et ansaitse miehesi rakkautta"
Miksi lähdet oletuksesta, että ap:n mies rakastaa ap:tä? Itse en kovasti painottaisi sellaisen miehen rakkautta, joka haluaa seksiä kerran kuussa. Jos rakastaa, haluaa näyttää rakkautensa rakastelemalla.Miksi itse lähdet oletuksesta että se on mies joka pihtaa?
- ljudmila*
hahahahahahah kirjoitti:
Kuule venakko ämmä ljudmila.Ei o vaikea kuvitella et sunlainen näkee rakkauden ainoastaan ja vain panemisessa.Hyi helvetti
Kuule kuule "hahahahahahah". En ole venakko. Enkä myöskään näe rakkautta ainoastaan ja vain panemisessa. Mutta en myöskään näe mitään järkeä olla seksuaalisesti kovin epätyydyttävässä liitossa/parisuhteessa.
- ljudmila*
Muuten kirjoituksesti oli ihan jees, mutta loppukirjoitus "Mitä tästä opimme? Kanssasiskot, älkää pettäkö ikinä. Se vaan mutkistaa asioita." on syvältä. Koska se tarkoittaa samaa kuin "Kanssasiskot, tyytykää vähään, ettei asiat vaan mutkistu". Ei sellainen ole mitään elämää, vaan elossa pysymistä.
Lähdetäänpä siskot siitä, että elämä on täynnä valintoja. Jos kaipaa tajunnan räjäyttävää seksiä, niin mikäs siinä. Jos on parisuhteessa ja kaipaa suhteen ulkopuolista tajunnan räjäyttävää seksiä, niin silloin pitää miettiä mitä haluaa ja saa parisuhteelta. Ja voiko parisuhteessa saada koskaan vuosikausia tähtiraketteja, voiko intohimo säilyä muuttumattomana vuosikaudet? Entä rakkaus, kumppanuus parisuhteessa, mitä ne merkitsee? Erilaiset käytännön asiat? Puntarointia tarvitaan paljon. Mielestäni sinun syrjähyppäys kertoo siitä miten kyllästynyt olet seksielämäsi "tylsään jumputukseen" ja tätä kautta koko parisuhteesi arvostus on 0. Hae ihmeessä eroa, koska ei tarvitse olla Einstein huomatakseen, ettei sinun ja miehesi tarpeet kohtaa. Itse en ikimaailmassa voisi olla miehen kanssa, joka ei halua seksiä kanssani kuin kerran kuussa 10min ja maailman huonoimmassa asennossa.... ja vielä tuossa iässä! - juu-
No olisiko sitten parempi että on sinkku ja katsoo saako sen miehen sinne joka on hyvä seksissä. Jos et halua enää korjata entistä seksiterapeutilla(parineuvonnassa/muuten itsekseen tai se ei onnaa...
Miksi miehesi ei osaa vai onko ohut? Miksi kerran kuussa? Hän on siis yksin nauttinut seksistä tähän mennessä vain? Sinä et. Onko hän yrittänyt opetella mitään. Oletko varma että osaava mies on tauditon, etkä tartuta puolisoa?
En usko että kukaan nainen on pitkän päälle olla täysin intohimottomassa suhteessa, niin että mies on ainoa joka saa? Käykö oma miehesi vieraissa jos teillä on vaan kerran kuussa?
Ikisinkkuna en tiedä asiasta koska en ole kohdannut miestä joka on hyvä seksissä. Siksi se on jäänyt elämässä toisarvoiseksi ja keskityn henkisiin puoliin. Sen kai tietää voiko omaa suhdetta korjata kokonaiseksi vai ei. Naisena haluaisin että mies kertoo jos joku on suhteessa vialla. Mutta miehet taas ovat joskus väkivaltaisia ja kiihkeitä, että kannattaa miettiä kertooko jollekin kuumakallelle. Kuitenkin olisi ehkä hyvä erota jos muut kiinnostavat pelkästään... rehellinen. - wwfjsdjofgopsd
Itse sorruin pettämään miestäni ja inhoan itseäni. Se ns. seksi toisen kanssa ei edes ollut muuta kuin muutama työntö jonka jälkeen työnsin hänet pois, en edes suudellut häntä missään vaiheessa ja lähdin samantien pois. Se oli kuvottavaa ja ainut syy siihen oli liikaa viinaa etten edes tajunnut mitä tein ennenkuin oli liian myöhäistä. Ja se että mieheni on ollut useamman viikon työmatkalla ja sain kai jonkun yksinäisyyskohtauksen. Seksi oman mieheni kanssa on mahtavaa ja rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta, enkä aio kertoa tuosta hairahduksestani, sillä se oli muutaman sekunnin kammottava kokemus jonka takia en aio pilata ihanaa, monta vuotta kestänyttä suhdettamme. Ja viinapullon korkki meni meikäläisellä lopullisesti kiinni... Tilanteet on niin erilaisia, ei pitäisi tuomita muita ihmisiä kun kukaan ei ole viaton. Mutta toivottavasti löydät jonkinlaisen ratkaisun tuohon asiaan...
- tekosyitä
Muistahan tyttö hyvä aina, ettei kännissä tee mitään, mistä ei selvinpäin haaveilisi. Älä etsi syytä pettämiseen viinasta tai yksinäisyydestä. Sä teit sen, koska itse halusit.
- iehwfklsdhkfl
tekosyitä kirjoitti:
Muistahan tyttö hyvä aina, ettei kännissä tee mitään, mistä ei selvinpäin haaveilisi. Älä etsi syytä pettämiseen viinasta tai yksinäisyydestä. Sä teit sen, koska itse halusit.
Viina tai yksinäisyys ei ole syy, mutta selitys. Koskaan en ole selvinpäin tehnyt moista, en edes haaveillut muista miehistä. ja tuo muutaman sekunnin akti jonka jälkeen työnsin miehen pois, ei ollut mitään himoa toista miestä kohtaan, kun se alkoi ällöttämään samantien. Typerä ja tuomittava teko, en sitä kiellä.
- tekosyitä edelleen
iehwfklsdhkfl kirjoitti:
Viina tai yksinäisyys ei ole syy, mutta selitys. Koskaan en ole selvinpäin tehnyt moista, en edes haaveillut muista miehistä. ja tuo muutaman sekunnin akti jonka jälkeen työnsin miehen pois, ei ollut mitään himoa toista miestä kohtaan, kun se alkoi ällöttämään samantien. Typerä ja tuomittava teko, en sitä kiellä.
Pettämiselle ei ole olemassa syytä eikä selitystä. Sä teit sen omasta halustasi vai väkisinkö mies sänkyynsä sut vei? Tuskin. Miksi valehtelet itsellesi? Jos sä pystyt itsellesi myöntämään, että sun sisimmässäsi asuu pettäjä, joka pääsee esiin, kun olet yksinäinen tai muuten elämä murjoo, niin voit ehkä itsesi muuttaa uskolliseksi. Hienoa, jos kerran hairahduksesi jäi. Mutta entäs kun taas mies on reissussa ja sulla on tylsää, miten sitten käy?
- fdgfdgafdh
tekosyitä edelleen kirjoitti:
Pettämiselle ei ole olemassa syytä eikä selitystä. Sä teit sen omasta halustasi vai väkisinkö mies sänkyynsä sut vei? Tuskin. Miksi valehtelet itsellesi? Jos sä pystyt itsellesi myöntämään, että sun sisimmässäsi asuu pettäjä, joka pääsee esiin, kun olet yksinäinen tai muuten elämä murjoo, niin voit ehkä itsesi muuttaa uskolliseksi. Hienoa, jos kerran hairahduksesi jäi. Mutta entäs kun taas mies on reissussa ja sulla on tylsää, miten sitten käy?
Käy niin että viinapullon korkki pysyy kiinni... Ja itseasiassa... Mä halusin vain nukkumaan, kun tää tyyppi veti multa housut jalasta ja tuli päälle... Olin niin koomassa etten ensin ees tajunnut asiaa, mutta sitten muutaman sekunnin jälkeen työnsin tyypin pois kuten sanoin. Että juu ei se mua väkisinkään sänkyyn vienyt, mutta jos mä oisin ollut sammunut kokonaan, ei ois sitä paljon estänyt. Enkä oikeasti jaksa mitään moralisointia täydellisiltä ihmisiltä, TIEDÄN tehneeni väärin ja poden kauheen huonoa omatuntoa valmiiks.
- aloittaja ap
Tämä kirjotus oli mun hyvä tänne tehdä, vaikka ajattelinkin etten saa mitää muuta kuin lokaa niskaan. Kiva huomata, että näin ei ollut :) Tosiaan tiedostan ettei pettämiselle ole KOSKAAN hyvää syytä, mutta teidän vastauksien jälkeen aloin miettiä omaa parisuhdetta ja tyytyväisyyttäni siihen. Voiko syy pettämiseen löytyä kuitenkin omista ongelmista miehen kanssa. Meillä on hyvä suhde, kivaa yhdessä jne mutta seksi ei toimi. Ehkä se on niin iso paikka kuitenkin suht.koht nuorelle naiselle, ettei seksi ole milloinkaan niitä tähtiraketteja.
Joku kyseli riittääkö avokille se kerran kuussa. Vastaus on en tiedä. Uskon että ei, mutta kun olen joskus asiaa yrittänyt avata niin mies ei halua puhua. On kuulemma kaikki hyvin. Mies ei koskaan melkein ehdota seksiä, joten ei kai sitä sitten halua? Pettämiseen hänen osalta en osaa sanoa juuta en jaata. Ennen olisin sanonut että ei varmasti petä!! Mutta nyt oman pettämisen jälkeen olen ollut kotioloissa ihan normaali ja pystynyt siirtämään ajatukset muualle miehen ollessa läsnä. Hän ei vaistoa mitään, tai niin ainakin luulen. Toisin sanoen miten minäkään voin olla varma ettei mies pidä kaksoiselämää yllä? Kun itse pettää ja tajuaa olevansa epäluotettava, menee samalla luotto muihinkin ihmisiin. Jos minä petän, miksei toinenkin? Silti uskon vahvasti ettei mies minua petä. Häntä ei vain syystä tai toisesta kiinnosta seksi mun kanssa.
Voiskohan tätä tilannetta koittaa korjata? Pystynkö pitämään loppuelämäni sisällä salaisuutta, joka on likainen ja väärin tehty. Mutta jos kääntäisin sen tuomat ahaa-elämykset voitoksi ja koittaisin saada seksin avokin kanssa yhtä kuumaksi kun sen yhden hairahduksen kanssa. Rehellisesti kyllä seksi tuon jörrikän kanssa ei nappaa, mutta jos haluan suhdetta jatkaa ni pakko se on saada toimimaan. Vaikka muuten olisi kuinka ihanaa niin ihminen vain tarvitsee seksiä. Tai sitten vain kerron miehelle, eroan ja hypin irtosuhteissa etsimässä sitä rakettien paukuntaa... ei hyvä vaihtoehto sekään.
Tämä taakka on kannettava kun itse on mokannut.- Nuori hupakko asiall
Miten olet noin tyhjään ja typerään suhteeseen joutunut? Vieläpä avoliittoon ja noin nuorena?
Eikö teillä ollut aikaa tutustua myös seksin puolelta?
Nyt tässäkin tapauksessa saaa sitä, mitä tilaa. Ei tainnut avokkisi olla näitä nettipornon suurkuluttajia sillä siellähän oppii sitä aivot räjäyttävää panoa eli vain panoa, eikä mitään kaunista ja nautinnollista rakastelemista.
Näyttää siltä, että aloittaja itsekin on täysin hakoteillä hyvän seksin termistä!
Kukaan juuri tavattu ei pysty saamaan aikaan henkistä yhteyttä joka on tärkeää hyvässä ja nautinnollisessa seksielämässä.
Aloittajalle! Lue kirjoja ja opeta avokkisi nauttimaan seksistä ja kunnolla sinua arvostaen rakastelemaan kanssasi!!
- -÷-
No, jos se on vain seksin paranemisesta kiinni, niin alahan opettaa ukkoasi samoille otteille jotka opit siltä toiselta. Sillähän se on sitten hoidettu.
AIna ei tarvi vaihtaa ihmistä, tekniikan vaihto riittää kun on saanut inspiraation.
Pelkän seksin varaan rakennettu parisuhde on seksisuhde, ei mitään sen kummempaa.- oyuik
Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei toista tosta vaan "opeteta samoille otteille".
Jos toinen ei luontaisesti aavista ollenkaan, mitä "tietynlaiset otteet" tarkoittavat, ei hyvä heilu. Exän kanssa kävi näin ; hän oli enemmän sellainen "halaan ja hiplaan"-tyyppi, vähän niin kuin kyseli lupaa kaikkeen... Tapa oli alkuun ihan "suloinen", mutta pidemmän päälle pelkästään rasittava. Jumalaut, en minä ole mikään helposti rikki menevä vaasi, vaan lihaa ja verta oleva nainen! Monet kerrat selitin asian eli että minusta voi ottaa kunnolla kiinni eikä vain hiplata hieman, mutta kun ei... Aina samanlaista "vaanivaa" lähestymistä, joka päätyi lähtyssaarnaaja-asentoon noin viideksi minuutiksi. Ja tätäkin maksimissaan pari kertaa kuukaudessa...
Kohtaamattomuus seksin suhteen ei ollut ainoa syy eroon, mutta merkittävä kuitenkin. Tapasin muutaman sinkkuvuoden jälkeen nykyisen mieheni ja avot! Kahdeksas vuosi yhdessä aloillaan ja "raketit paukkuvat" edelleen.
- Itsepetos alkaa nyt
"mutta teidän vastauksien jälkeen aloin miettiä omaa parisuhdetta ja tyytyväisyyttäni siihen. Voiko syy pettämiseen löytyä kuitenkin omista ongelmista miehen kanssa"
Sulla on åpetttäjän aiv ot. Ensin petät ja sen jälkeen alat etsimään oman pahan tekosi syitäomasta puolisostasi. Jatka tätä ajatusta, ja lopulta päädyt omassa mielessäsi pettäjien normaalin itsepetoksen "puolison vika että mä petän". - aloittaja 28v
Ei, ei suinkaan!! En missään nimessä syytä puolisoani. Seksiin tarvitaan aina kaksi ja jos meillä ei keskenään seksi toimi niin miksi ihmeessä syyttäisin vain miestäni?
Kerronpa teille yhden esimerkin, johon en itsekkään tiedä vastausta miksi asia on näin. Avomieheni kanssa ei harrasteta suuseksiä, hän ei anna minulle enkä minä hänelle. Minua ällöttää antaa sitä hänelle ja siksi olen suosiolla jättänyt sen pois. Mutta kun harrastin seksiä sen syrjähypyn kanssa, niin hän antoi minulle aivan mahtipontista suu seksiä ja minäkin himoitsin oikein antaa sitä hänelle.
Miksi minua ei kiinnosta antaa sitä miehelleni?? Tämä vain esimerkkinä siitä, että syy huonoon seksiin on meissä molemmissa. Ja se jo riittää siihen, että ajatukset karkailee muihin miehiin ja hänen kohdallaan varmasti naisiin. Voisin yrittää opettaa miehelle noita oppeja, mutta seksi hänen kanssaan ei kiinnosta. Ja jos hän ei vaikka tykkää antaa suuseksiä niin en haluakkaan ottaa sitä mieheltä, jota se vaikka ällöttää..
No, olipa varsin seksipitoinen kirjoitus tämä :D- Eron eka askel
Jossakin teidän PARIsuhteenne siis erkani sivuraiteille - jo ennen kuin sinä tapasit toisen miehen. Ja kun asioiden antaa mennä sivuraiteella tarpeeksi pitkään, alkaa tiedostamattaakin viestiä ulkopuolisille, että on halukas ja vietävissä.
Tarvii sitten vain samalla aaltopituudella olevan ihmisen ja kohtaaminen tapahtuu varmasti.
On väärin pimittää kumppaniltaan tuollaista tietoa, koska se vaikuttaa hänenKIN elämäänsä. Sinä vaikutat jo päättäneen, että nyt kun sinulla on mihin verrata jää miehesi auttamattomasti kakkoseksi etkä sinä siksi halua aloittaa enää mitään hänen kanssaan - olet siis jo eron tiellä, ja siitä pitää uskaltaa kertoa myös kumppanillee. Niin naivi ei saa olla, että kuvittelee saavansa kaiken JA kykenevänsä elämään tasapainoisena sen kaiken painolastin alla.
Moni on katunut sitä, että hyppäsi hetken hurmiossa uuteen suhteeseen ja jätti taakseen jotain hyvin keskeneräistä. Se keskeneräisyys kopsahtaa ennen pitkää omaan nilkkaan, viimeistään sitten KUN uudessakin suhteessa tulee alamäki ja kun jompi kumpi sitten törmää taas uuteen ihmiseen. Kerran koetusta voi tulla myös kierre, josta ei vain tiedä etukäteen.
Näitä ei tietenkään tule ajatelleeksi nyt kun vietit vievät ja järki laahaa perässä.
Mikään hetkellinen nautinto ei jaksa kannatella loputtomiin. Se on fakta jota kannattaa hiukan miettiä ennen kuin tekee lopullisia päätöksiä, jotka vaikuttavat muidenkin ihmisten elämään. - petetty mies
"Kerronpa teille yhden esimerkin, johon en itsekkään tiedä vastausta miksi asia on näin. Avomieheni kanssa ei harrasteta suuseksiä, hän ei anna minulle enkä minä hänelle. Minua ällöttää antaa sitä hänelle ja siksi olen suosiolla jättänyt sen pois. Mutta kun harrastin seksiä sen syrjähypyn kanssa, niin hän antoi minulle aivan mahtipontista suu seksiä ja minäkin himoitsin oikein antaa sitä hänelle.
Miksi minua ei kiinnosta antaa sitä miehelleni??"
Kysynpä sinulta yhden kysymyksen: miksi ryhdyit parisuhteeseen miehesi kanssa? Ilmeisesti tarvitsit vain jonkun, joka osui kohdalle? Onko reilua sitten myöhemmin haluta enemmän, mitä mieheisi pystyy tarjoamaan? Oletko pitänyt yllä kipinää suhteessanne, jotta mies haluaisi ueammin kuin kerran kuussa?
Aloituksesi perusteella teillä ei ole lapsia, joten omasta näkökulmastani tekstisi vaikuttaa todella lapselliselta ja naurettavalta p askan jauhannalta. Itselläni on lapsia ja vaimo petti. Jos lapsia ei olisi niin en miettisi sekuntiakaan lähtöä. ja pettämisestä on jo 4 vuotta aikaa!
ps. teillä on hyvä suhde ja kivaa yhdessä. hah. Onko naurettavampaa kuultukaan.
Noin voidaan kuvailla kämppistä tai jotain kaveria jonka kanssa on kivaa. Jos seksi ei suju parisuhteessa, niin ei suju mikään muukaan. Paitsi jos harrastaa itsepetosta. Voihan sitä toki esittää että kaikki on hyvin jos ei jaksa aina valittaa... - Juupa juu niin
Juu, ekan kerran kun pettää niin on kovat omantunnon tuskat. Mutta oma seksinautinto on yhä tärkeämpi,kirjoituksesikin sen kertoo, ja niin pettää taas.Kun oot kymmenennen kerran pettänyt miestäs, silloin et enää ajattelee "Ei, en suinkaan syytä miestäni" -olet tämän jo unohtanut mielestäsi. Silloin ajattelet itsepetoksessasi "on tonn miehen vika et mä petän".
- Rosamundo
petetty mies kirjoitti:
"Kerronpa teille yhden esimerkin, johon en itsekkään tiedä vastausta miksi asia on näin. Avomieheni kanssa ei harrasteta suuseksiä, hän ei anna minulle enkä minä hänelle. Minua ällöttää antaa sitä hänelle ja siksi olen suosiolla jättänyt sen pois. Mutta kun harrastin seksiä sen syrjähypyn kanssa, niin hän antoi minulle aivan mahtipontista suu seksiä ja minäkin himoitsin oikein antaa sitä hänelle.
Miksi minua ei kiinnosta antaa sitä miehelleni??"
Kysynpä sinulta yhden kysymyksen: miksi ryhdyit parisuhteeseen miehesi kanssa? Ilmeisesti tarvitsit vain jonkun, joka osui kohdalle? Onko reilua sitten myöhemmin haluta enemmän, mitä mieheisi pystyy tarjoamaan? Oletko pitänyt yllä kipinää suhteessanne, jotta mies haluaisi ueammin kuin kerran kuussa?
Aloituksesi perusteella teillä ei ole lapsia, joten omasta näkökulmastani tekstisi vaikuttaa todella lapselliselta ja naurettavalta p askan jauhannalta. Itselläni on lapsia ja vaimo petti. Jos lapsia ei olisi niin en miettisi sekuntiakaan lähtöä. ja pettämisestä on jo 4 vuotta aikaa!
ps. teillä on hyvä suhde ja kivaa yhdessä. hah. Onko naurettavampaa kuultukaan.
Noin voidaan kuvailla kämppistä tai jotain kaveria jonka kanssa on kivaa. Jos seksi ei suju parisuhteessa, niin ei suju mikään muukaan. Paitsi jos harrastaa itsepetosta. Voihan sitä toki esittää että kaikki on hyvin jos ei jaksa aina valittaa...Millä tavalla kipinän ylläpitäminen on naisen tehtävä, jos aloittaja on selkeästi sanonut, että miehensä ei halua seksiä kuin kerran kuussa, eikä tee aloitetta. Ymmärrätkö miten loukkaavaa se on naiselle, kun hän tuntee, ettei häntä haluta? Vaikka yrität ehdotella ja tehdä aloitteita, niin toinen vain tiuskii ja kääntää kylkeä! Siinä alkaa tuntemaan itsenä aika huonoksi ja kyseenalaistaa oman viehätysvoimansa ja haluttavuutensa. Sitten kun joku vetävä mies tuleekin ilmaisemaan kiinnostuksensa, se tuntuu hyvälle ja houkutukseen on helppo langeta, koska vain sen pienen hetken haluaa tuntea itsensä halutuksi!
Että ehkä sen miehenkin olisi tehtävä jotain sen kipinän ylläpitämiseksi eikä vaan itkettävä jälkeen päin Suomi24:ssa, kun paska vaimo petti! Parisuhde vaatii työtä molemmilta! Ei vain siltä, kuka tuntee, ettei kaikki ole kohdallaan. Tilanne voi olla myös se, että toinen osapuoli on täysin tyytyväinen nykytilanteeseen, eikä jaksa tehdä mitään, vaikka puoliso ilmaisisikin tyytymättömyyttään joihinkin parisuhteen osa-alueisiin. - Vai kipinää
Rosamundo kirjoitti:
Millä tavalla kipinän ylläpitäminen on naisen tehtävä, jos aloittaja on selkeästi sanonut, että miehensä ei halua seksiä kuin kerran kuussa, eikä tee aloitetta. Ymmärrätkö miten loukkaavaa se on naiselle, kun hän tuntee, ettei häntä haluta? Vaikka yrität ehdotella ja tehdä aloitteita, niin toinen vain tiuskii ja kääntää kylkeä! Siinä alkaa tuntemaan itsenä aika huonoksi ja kyseenalaistaa oman viehätysvoimansa ja haluttavuutensa. Sitten kun joku vetävä mies tuleekin ilmaisemaan kiinnostuksensa, se tuntuu hyvälle ja houkutukseen on helppo langeta, koska vain sen pienen hetken haluaa tuntea itsensä halutuksi!
Että ehkä sen miehenkin olisi tehtävä jotain sen kipinän ylläpitämiseksi eikä vaan itkettävä jälkeen päin Suomi24:ssa, kun paska vaimo petti! Parisuhde vaatii työtä molemmilta! Ei vain siltä, kuka tuntee, ettei kaikki ole kohdallaan. Tilanne voi olla myös se, että toinen osapuoli on täysin tyytyväinen nykytilanteeseen, eikä jaksa tehdä mitään, vaikka puoliso ilmaisisikin tyytymättömyyttään joihinkin parisuhteen osa-alueisiin.Jos se toinen vain tiuskii ja kääntää kylkeä, niin sillä on kyllä toinen nainen, eikä sitä kiinnosta vähääkään pitää kipinää kotona yllä. Normaali mies panee naistaa vähintään pari kertaa viikossa pitkässäkin suhteessa, jos nainen on siis pantavan näköinen.
- ljudmila*
Rosamundo kirjoitti:
Millä tavalla kipinän ylläpitäminen on naisen tehtävä, jos aloittaja on selkeästi sanonut, että miehensä ei halua seksiä kuin kerran kuussa, eikä tee aloitetta. Ymmärrätkö miten loukkaavaa se on naiselle, kun hän tuntee, ettei häntä haluta? Vaikka yrität ehdotella ja tehdä aloitteita, niin toinen vain tiuskii ja kääntää kylkeä! Siinä alkaa tuntemaan itsenä aika huonoksi ja kyseenalaistaa oman viehätysvoimansa ja haluttavuutensa. Sitten kun joku vetävä mies tuleekin ilmaisemaan kiinnostuksensa, se tuntuu hyvälle ja houkutukseen on helppo langeta, koska vain sen pienen hetken haluaa tuntea itsensä halutuksi!
Että ehkä sen miehenkin olisi tehtävä jotain sen kipinän ylläpitämiseksi eikä vaan itkettävä jälkeen päin Suomi24:ssa, kun paska vaimo petti! Parisuhde vaatii työtä molemmilta! Ei vain siltä, kuka tuntee, ettei kaikki ole kohdallaan. Tilanne voi olla myös se, että toinen osapuoli on täysin tyytyväinen nykytilanteeseen, eikä jaksa tehdä mitään, vaikka puoliso ilmaisisikin tyytymättömyyttään joihinkin parisuhteen osa-alueisiin."kipinän ylläpitäminen on naisen tehtävä"
Kipinän ylläpitäminen on molempien tehtävä. Se, joka ei seksiä halua niin usein kuin toinen, voi keksiä jotain muuta "sytykettä" puolisonsa tarpeet huomioiden. Tässäpä onkin, veikkaisin, suurin kompastuskivi: oikeasti toinen ei halua tuottaa kumppanilleen tyydytystä (muilla keinoin), ellei häntä itseään seksi huvita. Tästä vetäisen sellaisen johtopäätöksen, että itse suhteessa on jotain pahasti pielessä, kun toinen kieltäytyy/sanoutuu irti kipinän ylläpitämisestä.
- ajattele ensin
Tiedätkö,että seksi rutinoituu aina pitkässä parisuhteessa! Sama tapahtuisi,vaikka
aloittaisit suhteen kyseisen miehen kanssa,kenen kanssa petit kumppaniasi!
Mieti,mitä elämältä haluat?! Et voi "aina" pettää kumppaniasi,jos uutuuden viehätys
lppuu suhteesta! Eikö pidemmän päälle ihmiset etsi kumppania,kenen kanssa
jakaa elämä! Myös henkiset arvot. Tiedät toimineesi väärin... - Petän myös
Hieno juttu! Rinta rottingille ja kohti uusia pettämisiä, se on aika kivaa, eikö? :)
- huheriuhirue
Aika lutka olet...yäk
- Laskelmoi..
Voi olla ett miehesikin voisi harrastaa parempaa seksiä jonkun muun kanssa.
Jotkut ihmiset eivät ole yhteensopivia seksuaalisesti.
Vaikka teknisesti suorittaisi kaiken oikein, se voi olla ominaishaju tai muu hormoni joka vaikuttaa siihen.
Joskus tulee valittua väärä mies itselle kun on hajuaisti sekaisin.Tästä johtuu että jollekin voi antaa mitäseksiä vaan, joistakin ihmisistä tulee tunne etten halua tuon munaa suuhuni..älä kerro miehellesi että olet pettänyt, mutta kysy että onko tää seksielämä enää elämisen arvoista yhdessä, mistäpä tietää vaikka molemmat olisitte samoilla linjoilla mutta ei kehtaa vain loukata toista.
Pääasia että olet rehellinen itsellesi, älä anna syyllisyyden sokaista itseäsi.
Syyllisyys on turhaa. pääasia että yrittää oppia virheistään, mikäli ne edes osoittautuvat virheiksi.- annabella
täälläkin vähän sama. ollaan seurusteltu 6vuotta. yks lapsi löytyy joka on pian 3. olen aina, ihan alusta asti pettänyt miestäni. lopetin vähäksi aikaa. saatin lapsi ja sen jälkeen alkoi toi sama homma taas. petin miestäni noin vuoden verran ja kun kaikki tulikin julki hän antoi minulle anteeksi. nyt en ole pettänyt häntä kahteen vuoteen tai edes harkinnut tai miettinyt asiaa sen enempää. viikko sitten petin miestä taas kerran 2 vuoden tauon jälkeen saman miehen kanssa. samana iltana lähdin vielä exäni luokse jolla on 2 lasta kotona. harrastettiin niin ihanaa seksiä mitä 7vuotta sitten ei olisi ikinä uskonut että tulee tänä päivänä enään tapahtumaan. parasta seksiä mitä minulla on IKINÄ ollut. ja sekin kaikki alkoi siitä että näimme taas toisemme kaupungilla ostoksilla. hän ehdotti että tule kahville. vaimo ja lapset tulevat vasta illalla kotiin. no kaikki päätyi sitten jumalattomaan ihanaan seksiin etten osaa edes kuvitella. ja mies raukka ei tiedä taaskaan mitään :/
- hyi hyi oksettavaa
annabella kirjoitti:
täälläkin vähän sama. ollaan seurusteltu 6vuotta. yks lapsi löytyy joka on pian 3. olen aina, ihan alusta asti pettänyt miestäni. lopetin vähäksi aikaa. saatin lapsi ja sen jälkeen alkoi toi sama homma taas. petin miestäni noin vuoden verran ja kun kaikki tulikin julki hän antoi minulle anteeksi. nyt en ole pettänyt häntä kahteen vuoteen tai edes harkinnut tai miettinyt asiaa sen enempää. viikko sitten petin miestä taas kerran 2 vuoden tauon jälkeen saman miehen kanssa. samana iltana lähdin vielä exäni luokse jolla on 2 lasta kotona. harrastettiin niin ihanaa seksiä mitä 7vuotta sitten ei olisi ikinä uskonut että tulee tänä päivänä enään tapahtumaan. parasta seksiä mitä minulla on IKINÄ ollut. ja sekin kaikki alkoi siitä että näimme taas toisemme kaupungilla ostoksilla. hän ehdotti että tule kahville. vaimo ja lapset tulevat vasta illalla kotiin. no kaikki päätyi sitten jumalattomaan ihanaan seksiin etten osaa edes kuvitella. ja mies raukka ei tiedä taaskaan mitään :/
Hyi oksetus. Menit toisten kotiin harrastamaan seksiä. Olisitte menneet ees hotelliin tai panneet autossa.
- dkwkiod
annabella kirjoitti:
täälläkin vähän sama. ollaan seurusteltu 6vuotta. yks lapsi löytyy joka on pian 3. olen aina, ihan alusta asti pettänyt miestäni. lopetin vähäksi aikaa. saatin lapsi ja sen jälkeen alkoi toi sama homma taas. petin miestäni noin vuoden verran ja kun kaikki tulikin julki hän antoi minulle anteeksi. nyt en ole pettänyt häntä kahteen vuoteen tai edes harkinnut tai miettinyt asiaa sen enempää. viikko sitten petin miestä taas kerran 2 vuoden tauon jälkeen saman miehen kanssa. samana iltana lähdin vielä exäni luokse jolla on 2 lasta kotona. harrastettiin niin ihanaa seksiä mitä 7vuotta sitten ei olisi ikinä uskonut että tulee tänä päivänä enään tapahtumaan. parasta seksiä mitä minulla on IKINÄ ollut. ja sekin kaikki alkoi siitä että näimme taas toisemme kaupungilla ostoksilla. hän ehdotti että tule kahville. vaimo ja lapset tulevat vasta illalla kotiin. no kaikki päätyi sitten jumalattomaan ihanaan seksiin etten osaa edes kuvitella. ja mies raukka ei tiedä taaskaan mitään :/
Mene hoitoon...
- ukkomieskö oli?
Anna kun arvaan; mies oli ukkomies. Jos seksi hänen mielestäänkin oli hyvää, niin saattaa se sua toisenkin kerran painaa. Ja et sä voi pettämistäsi sun miehen syyksi laittaa. Jos seksi ei teillä kotona toimi, niin kyllä sullakin on oma osuutesi siihen, miksi näin on.
- Kauhea ROTKO!
ap, missä tapasit tämän miehen? Hänkin ilmeisesti varattu. Jos panettaa niin silloinhan ei niin väliä mistä sitä seksiä saa. Ainakin sun kohdalla taitaa olla näin. Lutka on ihan oikea nimike sulle. Hutsaa ihmeessä lisää. Mitäköhän tauteja sultakin löytyy... Toivottavasti miehesi heittää sut pihalle, ku tajuaa tilanteen. Veikkaan et oot rotko. Mut miehethän ajattelee et reikä kuin reikä tai ainakin osa. hucker!
- Entinen hoikka
Ehkä olet muuttunut niin rumaksi ja läskiksi, ettei miehesi enää halua sua. Olisiko tämä se mahdollinen syy. Näin kävi itselleni kun lihoin parissa liikaa. Mieheni ei enää halunnut mua. Vai onko käynyt juuri toisin päin.
- edellinen
siis parissa vuodessa :(
- kelki
edellinen kirjoitti:
siis parissa vuodessa :(
luin nämä jutut. en siis ymmärrä miksi tänne pitää tulla haukkumaan toisia. vaikka joku pettää tai ei petä niin ei minun mielestäni tänne tarvitse haukkumaan tulla. ja sellaiset joka haukkuu toisia täällä on varmaan niiiin puutteessa et tarvii sitä tuolla tavalla näyttää ;)
- Pääsekasin
Tilanne on täällä samanlainen. Monen monta vuotta oltu naimisissa, seksi ei kiinnosta. Kotona vaan tiuskitaan ja äyskitään. Mihinkään ei mennä enää yhdessä. Alkoholin käyttö lisääntynyt, selvinpäin ei voi enää yhdessä olla. Sitten menin yhden illan suhteeseen. Pano oli tajunnanräjäyttävää. Tunteet meni täysin sekaisin, en voi keskittyä mihinkään, ruoka ei maistu. Toinen on sinkku, minä siis en. Miten voi mennä pää sekaisin? Ihastuinko, vai sotkiko hyvä seksi vain pääkopan. Miettii vaikka mitä radikaalia, mutta toisaalta uskon että järki löytyy vielä ja rauhoitun. Mutta kyllä sitä on mennyt syvälle itseensä ja miettii että missä mennään ja rakastanko enää miestäni.?
- Huh huh
Onpa teillä mukava liitto! Kannattaisiko vaan kysyä mieheltäsi, että pitäisiköhän meidän erota? Ja selvin päin.
- mies eräs
Hoh hoijaa.,Miksi sä tulit tänne hehkuttamaan? Ei kiinnosta sun pettämiset..
- pieni hetki
Itse olen yksin ollut pitkään. En ala nyt purkamaan asioita tässä.
Mutta kauan sitten tunsin ihmisen joka oli parisuhteessa, joka on sittemmin kehittynyt.
Tämä ihminen, siis nainen. Harrasti aikalaista flirttiä. Toi kyllä esiin itsensä tietyksi. Ja ilman sitä flirttiäkin olisi saanut mitä vain. Välillämme ei tapahtunut mitään. Yhden kerran katsoimme suoraa toisiamme silmiin, seksi... eiku sekin tapahtui hänen aloitteestaan.
Hän oli niin perhanan upea ihminen kaikinpuolin. Huomioiva yms.
Sitä olen vaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisin itse lähtenyt niissä lähitilanteissa häntä vastaan? Olen oppinut vain sen, että ei saa koskea.....
Mutta sitten tepahtui se pieni katse joka särki kaiken. Sen jälkee hän ei pystynyt enää edes puhumaan tai tervehtimään. Se parin sekunnin hetki oli kaiken poistava. - 13+8
Jätä avomiehesi. Parasta mitä voit tehdä, että lopetat hänen rääkkäämisensä. Tuskin avomiehesi haluaa olla pettäjän kanssa.
- ..................
Alottajalle.. Ehkäpä myös avomiehesi mielestä teidän seksi on kuivaa ja siksi ei halua kun kerran kuussa.. Kyllä myös sinun pitää ottaa vastuu teidän tylsästä seksistä!! Ei meilläkään mies ole aina se joka vie.. ehkä kannattaa katsoa peiliin?
- oot vähä tyhmä
Oliskos itsessäsikin vikaa, jos teillä ei seksi luista? On kai sulla suu sanoa, että vaihetaas ees asentoa? Mies luulee, että nautit seksistä hänen kanssaan, kun et mitään sano. Aika tyhmästi sulta tehty. Hyvään seksiin tarvitaan kaksi.
- Kuka opettaisi?
Siinä syy, kun nämä hupakot kanaset näyttelevät orgasmin suhteen alusta asti niin alkaahan se maistua puulta ennen pitkää...
- kljlfdsaklfds
Kuka opettaisi? kirjoitti:
Siinä syy, kun nämä hupakot kanaset näyttelevät orgasmin suhteen alusta asti niin alkaahan se maistua puulta ennen pitkää...
Katheellinen akka siellä huutaa "hupakot kanaset"... Paistaa katkeruus kun et edes orgasmia saa, etkä osaa edes sitä näytellä
- Raps1
Jatka suhdetta, mutta älä tunnusta mitään! Omantunnon tuskat kyllä helpottavat ajan kanssa.
Puhu rauhassa miehesi kanssa ja vihjaa hänelle että haluaisit vapaampaa suhdetta ja yrittäkää puhua, ehkä hänkin voisi haluta jotain mielekkäämpää kuin pelkän väkinäisen paineiden purun? Seksin tulee olla nautinnollista, hauskaa ja itsekäs saa/pitää olla! - Selvä
Huora
- Vihreää ruohoa
Ruoho on vihreämpää toisella puolen aitaa.... näinhän se useasti on.
Mutta ei löydy montaa suhdetta jossa se järkeä pimentävä ihana seksi jatkuu vuodesta toiseen. Hyvä seksi on kyllä tosi ihanaa, ja kaikki me haaveilemme siittä elokuvaseksistä. Mutta juuri niinkuin elokuvatkin tulevat "tylsiksi" kun niitä katselee kerta toisensa jälkeen, on sama seksin suhteen. Eli minun mielestä on "molemmissa vika" kun seksielämä hiipuu...jos se nyt sitten jonkun vika on? Minun mielestä vaan ihan luonnollinen asia että se enemmän tai vähemmän hiipuu ajan myötä. - nainen-63-50
Jollei teillä ole lapsia, niin lähde tavoittamaan tähtiä ) Nautittava ja tyydyttävä seksi on niin harvinaista, että sen takia kannattaa luopua siitä, mikä ei tunnu tavoittelemisen arvoiselta)
- Ei ole harvinaista
Kokemuksen puutetta, jos kuvittelet että itselle sopivan seksipartnerin löytyminen olisi suuri harvinaisuus. Seksivietti ja libido on kaikilla ihmisillä suurin piirtein sama, ja seksisuoritus ja nautinto on hyvin samankaltainen kokemus. Kokeneet sanovat vain että vaihtelu virkistää ja yhteen partneriin kyllästyy (mikä voi olla oman mielikuvituksen ja rohkeuden puutetta avautua uusiin juttuihin oman partnerin kanssa). Kandee alkaa katsoo pornoa, jos ei ymmärrä tätä.
- iuygiyg
Ei ole harvinaista kirjoitti:
Kokemuksen puutetta, jos kuvittelet että itselle sopivan seksipartnerin löytyminen olisi suuri harvinaisuus. Seksivietti ja libido on kaikilla ihmisillä suurin piirtein sama, ja seksisuoritus ja nautinto on hyvin samankaltainen kokemus. Kokeneet sanovat vain että vaihtelu virkistää ja yhteen partneriin kyllästyy (mikä voi olla oman mielikuvituksen ja rohkeuden puutetta avautua uusiin juttuihin oman partnerin kanssa). Kandee alkaa katsoo pornoa, jos ei ymmärrä tätä.
"Kokeneet sanovat vain että vaihtelu virkistää ja yhteen partneriin kyllästyy..."
Väärin. Kokeneet (kuten minä) sanon, että se ei todellakaan vaihtamalla tai vaihtelemalla parane. Parasta on panostaa parisuhteeseen ja TEHDÄ siitä sellainen kuin se haluaa olevan. Siihen ei partenrin vaihtaminen auta. Päin vastoin, joutuu aloittamaan kaiken aina alusta.
"mikä voi olla oman mielikuvituksen ja rohkeuden puutetta avautua uusiin juttuihin oman partnerin kanssa"
Oikein! Tästä juuri on kysymys! - Puhukaa toisillenne
En kaikkia yllä olevia lukenut tarkkaan, mutta omassa akuutissa petetyn tilanteessa haluan sanoa kaikille, jotka haluavat räjäyttävää seksiä tai uutta suhdetta, eivätkä sitä syystä tai toisesta saa: Joo, menkää, vaihtakaa, kiertäkää, hyppikää sängystä sänkyyn... Mutta sanokaa nykyiselle, että lähdette nyt!!! Parempi kaikille, sekä itselle että puolisolle. Kaikkein epäreiluinta on salata asia puolisolta ja antaa hänen elää kuvitellen että mitään hätää ei ole (jos ei ole sitä vielä tajunnut). Jos puoliso sitten vielä haluaa jatkaa, niin sitten voitte asiaa pohtia uudemman kerran. Mun vaimo totesi jäätyään kiini, että ei olisi halunnut mun tietävän, koska ei halua satuttaa minua. Joopa joo...kun nuo yleensä jossain vaiheessa tuppaavat tulemaan ilmi, niin onko parempi että toteaa pettämisen jatkuneen jo pitkään...
Mulla itselläni on se tilanne, että haluaisin seksiä useammin kuin mitä nykyisin voimme (?) harrastaa. Vaimon mukaan seksi on hyvää silloin kun sitä saa (pari kolme kertaa kuussa). Kun kysyin miksi sitten petti, niin ei oikein osaa sanoa... lankesi kuulemma kehumiseen ja huomioimiseen, vaikka saa sitä kuulemma kotonakin... No mitäs sitten? Jokuhan siinä on takana. Ruoho vihreämpää toisella puolella? On se kumma kun me ihmiset emme osaa/voi olla avoimempia ja rehellisempiä toisillemme.
Saa nähdä nyt sitten, mitä tästä tulee. Ei meinaa vaimo oikein lähteä mukaan parantamaan meidän parisuhdetta, koska on niin häpeissään kuulemma, että ahdistaa puhua asiasta. Heikko ihminen? - ludmila*
iuygiyg kirjoitti:
"Kokeneet sanovat vain että vaihtelu virkistää ja yhteen partneriin kyllästyy..."
Väärin. Kokeneet (kuten minä) sanon, että se ei todellakaan vaihtamalla tai vaihtelemalla parane. Parasta on panostaa parisuhteeseen ja TEHDÄ siitä sellainen kuin se haluaa olevan. Siihen ei partenrin vaihtaminen auta. Päin vastoin, joutuu aloittamaan kaiken aina alusta.
"mikä voi olla oman mielikuvituksen ja rohkeuden puutetta avautua uusiin juttuihin oman partnerin kanssa"
Oikein! Tästä juuri on kysymys!"Parasta on panostaa parisuhteeseen ja TEHDÄ siitä sellainen kuin se haluaa olevan. Siihen ei partenrin vaihtaminen auta"
No eipä tietenkään aina, jos on edes suhteellisen tyytyväinen kumppaniinsa. Ellei ole, niin vaihtaminen auttaa. Mutta miksi silloin muka pitäisi aloittaa kaikki alusta???!!! JOS seksi esim. yhdenillan suhteessa olisi kaikkea muuta kuin tyydyttävää, niin kuka sellaiseen ylipäänsä vaivaantuisi?
Panostaminen parisuhteeseen aivan täysillä, ei elävöitä välttämättä ollenkaan seksielämää. Ja sehän tässä ongelma alun perin olikin. En voi muuta kuin toistaa tuon melko tarkasti viime vuonna kirjoittamani viestin. Elämässä on tehtävä valintoja.
- vihreämpi ruoho?
Tajunnanräjäyttävää seksiä ekalla kerralla uuden kumppanin kanssa? Toteutuu todella harvoin. Olet tainnut päässäsi vain kehitellä tästä uudesta miehestä jonkin ihmeolennon, koska et ole omassa suhteessasi tyytyväinen.
Kohdistat häneen kaikki ajatuksesi ja toiveesi ja uskot, että uusi mies tekisi elämästäsi täydellisen. Astu alas sieltä pilven päältä ja näe asiat sellaisina kuin ne ovat. Kannattaisiko kuitenkin yrittää parantaa sitä omaa suhdettaan, ennen kuin luovuttaa. - Neuvon
Minulla oli joskus samantapainen tilanne. Seksi oman miehen kanssa ei kiinnostanut ja sitten tilanteet johti toiseen ja löysin itseni toisen miehen sylistä. Menin myös päästä pyörälle mutta tajusin myöhemmin että juuri siksi, että olin niin pitkään elänyt "kuivassa" liitossa ja tällainen kipinä pääsi tekemään aikamoista tuhoa roihutessaan.
Liittoni oli tulossa joka tapauksessa tiensä päähän ja kaiken tapahtuneen jälkeen lähdin omilleni. Tajusin jo sitä ennen että tämä toinen mies ei ollut kiinnostunut kanssani mistään vakavammasta eikä edes lupaillut sellaista.
Lähdin siis oman itseni vuoksi mikä oli hyvä sillä suhde tähän toiseen hiipui saman tien. Kaipasin tätä toista aikani, sillä hän sai aikamoisen huuman aikaan. Nyt se on jo taakse jäänyttä mutta tunnistan kirjoittamasi.
Varoitan sinua siis, älä lähde ainakaan toisen miehen vuoksi. Se pilvilinna tulee todennäköisesti hajoamaan aika piankin koska perustuu vain satunnaiseen seksiin. Tulet katumaan lähtöäsi vielä jos lähdet rakkauden huumassa. Mutta jos sinusta muutenkin tuntuu siltä ettet enää voi jatkaa miehesi kanssa, niin sitten lähde. Jos on vain vielä mahdollista korjata välit, tee se.
Itse lähdin kun oli niin paha olla itseni kanssa ja se johti myös tuohon pettämiseen. Siitä tuli kierre ja paha olo vain kasvoi joten oli pakko puhaltaa peli poikki. Sen vielä sanon, yhtä hyvää miestä en ole löytänyt sen jälkeen. Eli paljon hyvääkin menetin lähdettyäni. Se oli vain pakko tehdä siinä kohtaa oman itseni takia.- Tex piller
Toinen mies oli varmaan myös varattu. Harmi ettei teistä sitten tullutkaan rakastavaa pariskuntaa.
Kulissit kunnossa, kulli tanassa kohti uusia haasteita!
Kyllä löydät varmasti vielä uuden ukkomiehen jonka kanssa voit toteuttaa haaveita ja unelmia. Uskon näin!
- niinpä.
Naiset yleensä kärsivät koska itsekäs mies ei osaa ja hän haluaa vain itse saada. Sitten muualla on joku joka osaa.
- vanha nainen hunning
"Vanhaa koiraa on vaikea opettaa uusille tavoille" sanotaan. Hairahdin. Ensimmäisen kerran elämässäni petin häntä lähes neljänkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Hävettää tunnustaa,mutta en kadu yhtään;sain elämäni parasta seksiä...ja vielä toisenkin kerran ja vielä....
- primus8
Etkö osannut kouluttaa omaa miestäsi itellesi mieleiseksi?Säälittävää.
- Vanha aloitus
Aloitus oli jo vuoden takaa, siksi on ehkä turhaa jaella aloittajalle ohjeita!
- thirdeye
Se ei varmaan miehellekkään ole kovin kummosta ilotulitusta jos lahna makaa vaan sängyssä että "pane nyt se 10minuuttia kutkulleen". Kannattas välillä ottaa se miehen kikkeli käteen ja imailla löysät pois ja herätellä sitä halukkuutta rutiinista poikkeavilla jutuilla, ja näin miehen näkökulmasta katsottuna miehes todennäkösesti hakkaa tattia aina kun silmä välttää ja kattoo pornoa, vain sen takia kun se vaan tuo yksinkertasesti enemmän sitä ilotulitusta kun paneminen. ja yks vaihtoehto että sillä on toinen, tai se on masentunu ja tai mitä vaan, syitähän voi miettiä loputtomiin. Suhteeseenhan tarvitaan yleensä kaks ihmistä ja niiden välistä yhteyttä, yleensä ongelmat ei oo pelkästään toisella puolella vaan se on molemmilla peiliin kattomisen paikka. Hassua toisaalta että se suhteen kattominen "ulkopuolelta" on siinä suhteen aikana hankalaa, mutta jos on halua kasvaa ja spekuloida suhteen päättymisen jälkeen mikä meni vikaan, niin voikin nähdä selkeesti omat virheensä, koska todennäkösesti sen toisen "virheitä" on jo kateltu siinä suhteen aikana ja useestihan se suhde peilaa sitä omaa hyvänolontunnetta, tuli se sit kummalta puolelta tahansa ja oli hyvä tai huono ja plää plää... Itse petän tällähetkellä ja myös rakastelen tyttöystävääni samalla ja vedän käteen tilanteen tullen. Olenko huono ihminen, narsisti, seksiaddikti ja täysi kusipää, joka ei ansaitse elää? Ehkä olen, mut ihan sama, se moraali on jokaisen omassa päässä ja tällä hetkellä asiat on vaan näin enkä tunne siitä sen enempää huonoa omatuntoa. Tottahan on että ihmisille pitäs antaa mahdollisuus valita kumppani todellisuuden pohjalta, mut nyt ei näin ole. Ja jos joku nyt miettii että "on siinä jätkä, ei oo munaa kertoa totuutta!" niin mieti vaan mulle ihan sama mitä mieltä tilanteesta oot, oikeestaan tätäkin kirjotan tänne että teitä muita rupeis ärsyttämään ja jotenkin uskon sen onnistuvan. Parisuhteessa menee hyvin ja seksi luiskaa myös muidenkin kanssa, jos kohtalo on että asia tulee esiin tavalla tai toisella niin sit tulee ja sit eletään sen nojalla. Ja seksitautetakin on ollut ja pysyviä kanssa ja kaikki osapuolet on näistä tietoisia ja valmiita ottamaan riskin. Että semmosta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663342Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433147Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1182546- 432528
- 311943
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271840- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851455- 391320
- 821179