Minä olen jutellut ja lukenut paljon erilaisilta palstoilta, miten ihmiset haluaisivat vaihtaa oman nimensä tai lapsensa nimen ja olen hämmästynyt miten negatiivisesti sellaiseen asiaan suhtaudutaan. "mammapalstoilla" on vähän väliä äitejä, jotka katuu lapselleen väsyneenä, hormoonihöyryissä annettua nimeä, mutta ei kehtaa vaihtaa sitä enää, vaikka lapsi olisi vasta alle vuoden vanha. Moni tyytyy elämään tyytymättömänä epämiellyttävän nimen (joko omansa tai lapsensa) kanssa vaikka koko ikänsä eikä välttämättä koskaan KEHTAA vaihtaa nimeään. Miksi niin monet ihmiset kärsii mieluummin hiljaa ja esittää tyytyväistä, kuin vaihtaisi rohkeasti nimensä/lapsensa nimen. Joitakin harvoja rohkeitakin löytyy, jotka uskaltavat korjata asian jos se heitä häiritsee. Netissä on turvallista nimettömänä kertoa, että esim. lapselle annettu nimi kaduttaa, mutta todellisessa elämässä se on tabu ja ihmismelko on voimakas.
Olen törmännyt tähän asiaan siksi että itsekin ihmettelen nuorimman lapseni kohdalla, että mitenkäs sille tuollainen nimi tuli läiskästyä. minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus ja kaikki jotka tietävät masennuksesta jotain, ymmärtävät että harkintakyky ja päätöksentekokyky ei ole silloin aivan normaalia luokkaa. Lempinimellä on meidän lasta kutsuttu koko hänen elämänsä ajan, eli vajaa 3 vuotta ja vieläkin mietin että jos virallinen nimi vaihdettaisiin toimivammaksi, mutta samalla lempinimellä kutsuminen silti jatkuisi.
Ihmettelen suuresti sitä että vielä tänä päivänä moni ajattelee että nimen vaihtaminen on itsekästä, hullua, turhamaista ja aivan kahjoa, vaikka ahdistus nimestä vois sillä tavalla helpottaa (joten miten väärin se nyt sitten oikeesti oliskaan). Se on kummallista että puolison vaihtaminen on ihan normaalia, mutta jos joku vaihtaa nimeä niin sitä kummastellaan kovasti. Homotkin jo tunnutaan hyväksyvän aika lailla ongelmitta ja kovasti puhutaan suvaitsevaisuudesta, mutta nimen muuttamisen suhteen ihmiset on yllättävän suvaitsemattomia ja sen takia moni jättää unelmansa toteuttamatta ja kärsii hiljaa. Siis tässä mä tarkotan nyt niitä ihmisiä joita oikeesti ahdistaa joko oma nimi tai lapselle annettu nimi, en niitä jotka haluu vaan kukkoilla ja vaihtaa nimeensä kun haluu tehdä jotain radikaalia ja olla cool.
Miksi nimen muuttaminen on vieläkin tabu?
75
8306
Vastaukset
- kuulostaa tutulta
Painin tän saman ongelman kanssa...tuntuu että tuli valittua vauvalle väärä nimi... ja haluaisin vaihtaa sen. nimi ei tunnu oikealta. mitein muiden ihmisten reaktiota....
- äimän käkenä
Muiden ihmisten reaktioiden takia moni ei uskalla loppujen lopuksi sitä nimeä vaihtaa, vaikka haluaisi. Jos kaikki jotka haluaisivat vaihtaa nimeä, tekisivät sen rohkeasti, niin siitä tulisi yleisempää, eikä varmaankaan olisi enää niin iso tabu. Minun mielestäni jos asia vaivaa sinua, sinun kannattaisi vaihtaa vauvan nimi ja kestää hetki tuttujen ihmettelyä. Uskon että olisit kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväisempi eikä sinun tarvitsisi painiskella asian kanssa enää. Me aiomme vaihtaa lapsemme nimen mieluisammaksi ja toimivammaksi.
- Anonyymi
Mikä on "vauvalle väärä" tai "oikea nimi" ? onko lapsen oikeuksien mukaista yleensäkkään vanhempien määrittää hänelle nimi ?
Jos ja kun lapselle annetaan joku nimi kyllä siitä voi "kärsiä" olkoon se mikä vaan - vanhemmat ajatteli ettei Koti Valoa kukaan kiusaa tai nimittele - kaverit tuli hakemaan ja kysyivät onko hima tuikku kotona.
Naima Elin oli oli koulu aikanani yksi kirjoittajista - onko nimi hyvä vai huono sitä en tiedä
- yksi näkökanta
Minulle annettiin nimi hätäkasteella -tiedä oliko niin mietitty. Toki olisi ollut mukava, jos se olisi ollut jonkun esiäidin nimi tms, mutta tällä mennään.
- äimän käkenä
Vaikuttaa siltä että olet kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväinen nimeesi ja jos niin on, niin se on hieno juttu. Toivottavasti vanhempasikin olivat tyytyväisiä antamaansa nimeen, mutta tärkeintä tietysti on, että itse olet siihen tyytyväinen.
- kuulostaa tutulta
äimän käkenä minkä nimen olette lapsellenne antaneet, ja miksikä sen muutatte?
- äimän käkenä
En viitsi sitä tässä yleisellä palstalla paljastaa, mutta annoimme tyhmyyksissämme suomalaiselle lapselle sellaisen nimen joka lausutaan eri tavalla kun kirjoitetaan. Jälkeen päin on kaduttanut että piti mennä sellainen nimi ristiksi lapselle antamaan, kun käytäntö on osoittanut että siitä on lapselle riesaa. Tarkoitus olisi laittaa etunimeksi helpompi nimi, joka ehdottomasti sanotaan niinkuin kirjoitetaan ja nykyinen "kutsumanimi" (jota ei paljonkaan käytetä) jäisi toiseksi nimeksi. On ollut helpottavaa huomata ettemme ole ainoita jotka kokee mokanneensa nimen antamisen suhteen ja aikoo korjata asian. Surullista on se että on monia, jotka kokee myös mokanneensa tässä asiassa eikä uskalla tehdä asialle koskaan mitään.
- KysynVaan-76
Eikö teidän lapsillanne ole ollenkaan toisia tai kolmansia nimiä? Sen ensimmäisen etunimen ei todellakaan tarvitse olla se kutsumanimi. Jos siis toinen tai mahdollinen kolmas etunimi tuntuu sopivammalta niin ne vain käyttöön kutsumanimenä. Yleensä käytetty kutsumanimi merkitään vain alleviivaamalla se kaavakkeissa joten "vaihto" on todella helppoa.
Kumma jos mikään lapselle annettu nimi ei ole enää mieleinen...- ei muita nimiä
Se tässä onkin kun ei ole toista tai kolmatta nimeä. Yksi ja ainut vain.
- KysynVaan-76
ei muita nimiä kirjoitti:
Se tässä onkin kun ei ole toista tai kolmatta nimeä. Yksi ja ainut vain.
No eipä ole kyllä nykyään kauhean tavallista. Jos katsoo vaikka sunnuntain Hesarista kastettuja niin ei yhden nimen saaneita lapsia ole näkyvillä lainkaan. Ehkä 60-vuotta sitten olikin yleisempää mutta nykyään todella harvinaista.
- Anonyymi
ei muita nimiä kirjoitti:
Se tässä onkin kun ei ole toista tai kolmatta nimeä. Yksi ja ainut vain.
Tuosta muistin lukeneeni, että jotkut vanhemmat aikoinaan halusivat antaa tyttärelleen nimeksi Ainut, mutta sitä ei hyväksytty viralliseksi nimeksi. Taisi käydä sitten niin, että aikuisena tuo Ainutuksi kutsuttu tyttö (nainen) lopulta sai virallistettuja nimensä. Juttu oli muistaakseni Suomen Kuvalehdessä vajaa kymmenen vuotta sitten.
(Sorry, ei kyllä liittynyt asiaan tämä.)
- Nimellismiekkonen
Aihe eli nimen vaihtaminen on aivan oikea asia keskusteltavaksi. Tässä näkyy olevan kysymys lähinnä etunimistä ja erityisesti lapsille annetuista etunimistä. Siinä asiassa on tietääkseni mahdollista se, että jos vartuttuaan aikuisikään ihminen ei ole tyytyväinen etunimeensä tai etunimiinsä, niin hän voi vaihtaa vaikka ne kaikki. Tiedän henkilökohtaisesti yhden tuttavan, joka vaihtoi etunimensä jo alle kaksikymppisenä ja on sen jälkeen elänyt tyytyväisenä uudella nimellään.
Sukunimen kohdalla avioitumisen yhteydessä tulee nimikysymys eteen ja silloin on valinnan paikka ja mahdollisuus, ellei nyt sitten esim. kaksi Virtasta osu sanomaan toisilleen, jotta tahtovat. Tietysti hekin voisivat valita kokonaan uuden sukunimen, jos Virtanen olisi liian tavallinen. Silloin on pidettävä mielessä, että suojattuja nimiäkin on olemassa aika lailla eikä semmoista ole mahdollista valita. Kokonaan uuden sukunimen keksiminen on sekin täysin mahdollista ja monet ovat niin tehneetkin. Suomen kieli tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja. Väestörekisteri tietää, jos sieltä kysyy, onko jokin sukunimellisen kekseliäisyyden tuote vapaana ja käytettävissä vai eikö ole. - Max Martin
Ei nimeä kuulu vaihtaa, se on niin yksinkertaista. Nimen vaihtaminen on hullua.
- Sympatiaa
Se on vain mielipiteesi ja mielipiteesi on väärässä. Kaikki eivät suinkaan ole sinut nimensä kanssa. Syitä siihen lienee lukematon määrä ja ne ovat yksilötapauksesta kiinni.
- Anonyymi
Joskus nimestä todella voi olla haittaa - esim. rasistisista syistä.
- 050
Itse tunnen kaksi henkilöä, jotka ovat vaihtaneet etunimensä. Toinen teki sen heti täysi-ikäiseksi tultuaan, ja on ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Toisen tutun kohdalla kävi niin että kasteessa annettua nimeä ei käyttänyt oikeastaan kukaan, ei edes oma perhe, vaan jo vauvalle muodostui lempinimi. Poika oli vielä alaikäinen kun pyysi itse että vanhemmat vaihtaisivat hänen nimensä siihen nimeen jolla häntä oli koko ikänsä kutsuttu. Vanhemmille tämä ei ollut ongelma, ja niin sai hänkin oman lempinimensä viralliseksi nimeksi. Kummankaan kohdalla ei ollut kyse siitä että oma alkuperäinen nimi olisi ollut "epämuodikas, tylsä" tms, vaan molemmat kokivat että nimi oli enemmänkin ahdistava ja vaihdettuaan nimensä molemmat ovat olleet erittäin tyytyväisiä ratkaisuun. Toisen kohdalla vanhat sukulaiset käyttävät edelleen alkuperäistä nimeä, mutta hän on päättänyt ettei välitä asiasta. Pojan kohdalla taas nimen vaihto ei aiheuttanut mitään muuta kun helpotusta pojalle, kun nimi oli nyt virallisestikin se mikä kutsumanimi oli aina ollut. Tässä tapauksessa kutsumanimi ei edes ollut millään tavoin johdannainen alkuperäisestä nimestä. Eli rohkeasti vaan hakemaan nimen vaihtoa jos nimi on syystä tai toisesta todella ahdistava.
- Anonyymi
Tunnen erään myöhäisessä keski-iässä olevan miehen, jonka etunimi on Kari, mutta häntä kutsutaan Pepeksi. En ole kysynyt syytä.
- ei pidä jännittää
Ei muuta kuin nimi vaihtoon jos siltä tuntuu. He jotka ovat ystäviä ymmärtävät ja loput joutavat mennä.
- haluan myös vaihtaa
Täällä painin vauvan nimenvaihto-ongelman kanssa. Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, olen viime aikoina lueskellut keskustelupalstoilta paljon aiheeseen liittyvää ja vauvan nimen vaihtamiseen suhtaudutaan todella negatiivisesti. Minäkin masentunut ja ahdistunut synnytyksen jälkeen ja päädyttiin antamaan viime tingassa nimi, joka ei tunnu hyvältä. Mutta kyllä perheen ja tuttavapiiriin reaktio hirvittää, että pidetäänkö meitä aivan kahjoina.
- marja3
Lapsi 10 kk:tta ja nimi kaduttaa todella paljon. Mekin kutsumma häntä lempinimellä. Kun olen joillekin paljastanut harkitsevani nimen vaihtoa, eivät kommentit ole olleet järin kannustavia. Hirveältä tuntuu lukea keskustelupalstoilta kommentteja, että "anna lapsesi pois, kun et selvästikään häntä rakasta tuon nimisenä" ym:ta.
Onneksi täällä joku ymmärtää. - Anonyymi
Ei kannata välittää muiden mielipiteistä. Nyt se onnistuu helpommin kuin myöhemmin. Jos jättää tuonnemmaksi, ei ehkä koskaan enää uskalla muutosta tehdä ja sitä sitten katuu ikänsä.
- vieras4
Minäkin pohdin nimenvaihtoa, lapsi vähän yli vuoden... Olet oikeassa lapsen nimenvaihtaminen on edelleen tabu. Ne joille olen uskaltanut paljastaa tällaista miettiväni, ovat suhtautuneet kummeksuen (että sehän on vaan nimi, unohda jo asia ja keskity tärkeämpiin..). Ja jotkut ihmettelevät, että miten ei voi tietää lapsensa nimeä paljon ennen ristiäisiä.. No, jotkut ovat jo päättäneet mahdollisten tulevien lastensa nimet jo teini-iässä ja joidenkin puolisoilla ei varmaan ole mitään mielipidettä nimeämisessä - mutta onko se muka niin kummallista (ja niin kauhean noloa myöntää), että oli aivan ulalla tässä nimenannossa ja että yhteinen päätöksenteko myös oli vaikeaa!
- helmiina5
Me vaihdoimme koko nimirimpsun, kun ristiäisistä oli kuulunut 3 k:tta. Ja kyllä sitä ihmeteltiin. Mutta asia on vain ja ainoastaan teidän välisenne, vaikka siitä joki vetäisikin herneen nenäänsä.
Tosin jos lapsi osaa jo oman nimensä.. Alkaahan lapsi hahmottamaan itseään ja identiteettiään tuossa vaiheessa, ja nimi on tärkeä osa tuota prosessia. Toisaalta, jos hän tunnistaa ja itsekin käyttää tuota lempinimeä, jota voitte käyttää jatkossakin, en näe mitään ongelmaa.- Anonyymi
Jotenkin se kyllä tuntuu pahalta, että lapsi on KASTETTU jollain nimellä ja sitten tuon nimistä ihmistä ei ole olemassakaan. Mutta ei se sitä tarkoita, että uuden nimen kantajaa, SIELUA, ei olisi kastettu, vaikka nimi onkin eri.
- ei ole rahaa vaihtaa
Itse haluaisin vaihtaa sukunimen mutta se maksaisi yli 100 euroa eikä tälläisellä köyhällä ole nimen muutokseen varaa :-( Siinä on minun syy, miksi en voi vaihtaa sukunimeä
- KMKF
Ohoh,enpä ole kuullut että lapsen nimen vaihtamisesta olisi joku ulkopuolinen alkanut urputtaa! No,toisaalta en kyllä ylläty,se valittamisen ja yleisnillittämisen tarve tuntuu olevan niin vahvana,että aiheen keksii sitten vaikka mistä,vain mielikuvitus rajana...
Itse sain nimiäisissäni vain yhden etunimen,ja sekin sukunimeni kanssa kuulosti aivan idioottimaiselta,kuin jostain Aku Ankasta! Sain kuulla siitä koko ala-ja yläasteen,lukiossa,ammattikoulussa ja käsi-ja taideteollisessa siihen ei kiinnitetty sen ihmeempää huomiota,paitsi mä itse. Sen ääneenlausuminenkin oli niin vaikeaa,että syletti! Kymmenisen vuotta sitten kuulin,että etunimensä vaihtaminen on ilmaista,heti seuraavana päivänä maistraattiin,täytin ilmoituksen ja vaihdoin etunimeni,olinpa kuin uusi ihminen! Sukunimeni vaihdoin mentyäni naimisiin,ja exäni nimen pidin hänen pienestä vastustuksestaan huolimatta. Itsekästä olkoonkin,mutta vaihdoin myös paikkakuntaa. Kehtaisinkin kertoa täällä entisen nimeni,mutta en. Ymmärrys olisi melkoinen. :D Uusi nimeni on itseni näköinen,kaikki 3 tavallisia nimiä,joista kahta käytän virallisesti. Vanhempani tiesivät kyllä mikä suunnaton v*tutus mulla entisistä nimistäni oli,mutta eivätpä tehneet asialle mitään. Sain jopa "luvan" vaihtaa,kunhan "persoonani on kehittynyt",mikä hyvä pointti,mutta nykyisistä etunimistäni 2 on samoja mistä jo lapsena haaveilin.
Toisten mielipiteistä piittaamatta on täysi oikeus vaihtaa vauvan nimi,tai omansa,jos se ei omassa suussa hyvältä tunnu,ei siihen ihan helposti tottuakaan voi. - vauvan nimen vaihto
KMKF kirjoitti:
Ohoh,enpä ole kuullut että lapsen nimen vaihtamisesta olisi joku ulkopuolinen alkanut urputtaa! No,toisaalta en kyllä ylläty,se valittamisen ja yleisnillittämisen tarve tuntuu olevan niin vahvana,että aiheen keksii sitten vaikka mistä,vain mielikuvitus rajana...
Itse sain nimiäisissäni vain yhden etunimen,ja sekin sukunimeni kanssa kuulosti aivan idioottimaiselta,kuin jostain Aku Ankasta! Sain kuulla siitä koko ala-ja yläasteen,lukiossa,ammattikoulussa ja käsi-ja taideteollisessa siihen ei kiinnitetty sen ihmeempää huomiota,paitsi mä itse. Sen ääneenlausuminenkin oli niin vaikeaa,että syletti! Kymmenisen vuotta sitten kuulin,että etunimensä vaihtaminen on ilmaista,heti seuraavana päivänä maistraattiin,täytin ilmoituksen ja vaihdoin etunimeni,olinpa kuin uusi ihminen! Sukunimeni vaihdoin mentyäni naimisiin,ja exäni nimen pidin hänen pienestä vastustuksestaan huolimatta. Itsekästä olkoonkin,mutta vaihdoin myös paikkakuntaa. Kehtaisinkin kertoa täällä entisen nimeni,mutta en. Ymmärrys olisi melkoinen. :D Uusi nimeni on itseni näköinen,kaikki 3 tavallisia nimiä,joista kahta käytän virallisesti. Vanhempani tiesivät kyllä mikä suunnaton v*tutus mulla entisistä nimistäni oli,mutta eivätpä tehneet asialle mitään. Sain jopa "luvan" vaihtaa,kunhan "persoonani on kehittynyt",mikä hyvä pointti,mutta nykyisistä etunimistäni 2 on samoja mistä jo lapsena haaveilin.
Toisten mielipiteistä piittaamatta on täysi oikeus vaihtaa vauvan nimi,tai omansa,jos se ei omassa suussa hyvältä tunnu,ei siihen ihan helposti tottuakaan voi.Tunnetko siis itse tapauksen, jossa vauvan/lapsen nimi olisi vaihdettu? Mielenkiinnosta kyselen.
- Vaihdoin nimen
Minä vaihdoin lapselleni etunimen vajaan vuoden ikäisenä. En tykännyt lapsen nimestä. Taivuin ex-mieheni tahtoon, koska meillä oli yhteishuoltajuus. Nimestä väännettiin kastepäivän aamuun asti, eikä hänelle käynyt mikään muu. Minusta nimi oli sellainen, että lasta saatettaisiin vaikka kiusata sen takia. Sain myöhemmin yksinhuoltajuuden, koska ei päästy sopuun ylipäätään mistään asiasta. Heti kun päätös tuli lisäsin yhden nimen lisää ensimmäiseksi nimeksi. Eroprosessin ja huoltajuushakemuksen laitoin vireille välittömästi lapsen synnyttyä. Vanha etunimi on nyt siis toisena nimenä. Molemmat nimet ovat siis käytössä ja se on ihan ok, ettei lapsi tai sukulaiset mene sekaisin nimen kanssa. Jos joku minua vinoon tämän takia katsoo, niin katsokoon. Minä pysyn päätökseni takana.
- lisää kokemuksia?
Onko ketään muita lapsen nimen vaihtaneita? En tiedä uskallanko, pelkään ehkä liikaa mitä kaikki ajattelevat. Tuomitsevatko pinnallisena/hulluna.. Nimi kuitenkin on vaan nimi.. Mutta silti tuntuu, että väsyneenä ja hormoonihuuruissa tuli mokattua.. En ole tyytyväinen, kaduttaa. Nyt olisi mielessä nimi, jolla haluaisin lastani kutsua. Lapseni kuitenkin jo yli puoli vuotta..
- nimenvaihtaja äiti
Me vaihdoimme vauvamme nimen kun ristiäisistä oli kulunut kolme kuukautta. Emme päässeet alunperin miehen kanssa mistään nimestä yhteisymmärrykseen. Olin itse ihan jumissa tietyssä rakkaassa nimessä, joka ei miehelleni kelvannut. Lopulta juuri ennen ristiäisten alkamista päädyimme laittamaan papereihin kompromissi nimen, joka harmitti ihan samantien.
Mietin ristiäisten jälkeen ahdistuneena nimen vaihto asiaa päivittäin ja lopulta tajusin, että ainut syy jonka vuoksi olisin jättänyt sen tekemättä, olisi ollut juuri se "mitä muut ihmiset minusta ajattelevat" -pelko. Ja sillä tavalla ei todellakaan kannata elää!
Päädyimme sitten siis vaihtamaan ihanan vauvamme nimen ja ilmoitimme asiasta läheisille. Sain kyllä muutamat kulmakarvojen nostelut, mutta jos selkäni takana tästä nimen vaihto asiasta on minua enemmänkin arvosteltu, eivät ne jutut ole minun korviini onneksi kantautunut. Ja parempi niin, koska eihän ne seläntakana puhutut jutut minulle edes ole tarkoitettu.:)
Jos nimen vaihto siis tuntuu oikealta ratkaisulta niin neuvon rohkeasti toimimaan! Itseäni ei ole kertaakaan ratkaisu harmittanut. Ja vaikka asia aiheuttaisi lähipiirissäsi juoruilua tmv. niin ajan myötä sekin varmasti loppuu. - vauvan nimi vaihtoon
nimenvaihtaja äiti kirjoitti:
Me vaihdoimme vauvamme nimen kun ristiäisistä oli kulunut kolme kuukautta. Emme päässeet alunperin miehen kanssa mistään nimestä yhteisymmärrykseen. Olin itse ihan jumissa tietyssä rakkaassa nimessä, joka ei miehelleni kelvannut. Lopulta juuri ennen ristiäisten alkamista päädyimme laittamaan papereihin kompromissi nimen, joka harmitti ihan samantien.
Mietin ristiäisten jälkeen ahdistuneena nimen vaihto asiaa päivittäin ja lopulta tajusin, että ainut syy jonka vuoksi olisin jättänyt sen tekemättä, olisi ollut juuri se "mitä muut ihmiset minusta ajattelevat" -pelko. Ja sillä tavalla ei todellakaan kannata elää!
Päädyimme sitten siis vaihtamaan ihanan vauvamme nimen ja ilmoitimme asiasta läheisille. Sain kyllä muutamat kulmakarvojen nostelut, mutta jos selkäni takana tästä nimen vaihto asiasta on minua enemmänkin arvosteltu, eivät ne jutut ole minun korviini onneksi kantautunut. Ja parempi niin, koska eihän ne seläntakana puhutut jutut minulle edes ole tarkoitettu.:)
Jos nimen vaihto siis tuntuu oikealta ratkaisulta niin neuvon rohkeasti toimimaan! Itseäni ei ole kertaakaan ratkaisu harmittanut. Ja vaikka asia aiheuttaisi lähipiirissäsi juoruilua tmv. niin ajan myötä sekin varmasti loppuu.Kysymys nimenvaihtajaäidille:
Saitko lopulta sitten läpi sen sinulle tärkeän nimen, vai löysittekö lopulta miehesi kanssa nimen, josta molemmat piditte? Oliko tämä vaikeaa? Oliko miehesi yhtä lailla halukas vaihtamaan nimen vai jouduitko taivuttelemaan?
Miten ilmoititte asiasta lähipiirille ja tuttaville? Miten itse totuitte uuteen nimeen, veikö se aikaa, kun kerran olitte jo toisella nimellä useamman kuukauden kutsuneet ? Tuliko epäilyksiä, että oliko se sitten nyt tämäkään nimi, vai oliko vaihto heti helpotus ja onnellinen asia?
Täällä samanlaisen ongelman kanssa painiva.. - nimenvaihtajaäiti
vauvan nimi vaihtoon kirjoitti:
Kysymys nimenvaihtajaäidille:
Saitko lopulta sitten läpi sen sinulle tärkeän nimen, vai löysittekö lopulta miehesi kanssa nimen, josta molemmat piditte? Oliko tämä vaikeaa? Oliko miehesi yhtä lailla halukas vaihtamaan nimen vai jouduitko taivuttelemaan?
Miten ilmoititte asiasta lähipiirille ja tuttaville? Miten itse totuitte uuteen nimeen, veikö se aikaa, kun kerran olitte jo toisella nimellä useamman kuukauden kutsuneet ? Tuliko epäilyksiä, että oliko se sitten nyt tämäkään nimi, vai oliko vaihto heti helpotus ja onnellinen asia?
Täällä samanlaisen ongelman kanssa painiva..Mieheni vastusti ykkösvaihtoehto nimeäni niin jyrkästi että se ei (valitettavasti) tullut enää edes kysymykseen "toisella kierroksella". Vaikka olin todella pettynyt ja surkea kun jouduin siitä lempparistani luopumaan, on mielestäni kuitenkin aika itsestäänselvyys että molemman vanhemman täytyy tykätä nimestä joka yhteiselle lapselle annetaan, joten se ei vaan ollut meille tarkoitettu.:)
Päädyimme lopulta nimeen, jota olimme jo aiemmin pyöritelleet, mutta minä (noloa noloa) en alunperin hyväksynyt. Jotenkin vasta ristiäisten jälkeen, kun paine SEN TÄYDELLISEN nimen löytymisestä oli ohi, rupesi kaikki mietinnässäkin olleet nimet kuulostamaan paremmilta. En tiedä saako kukaan tästä ajatuksesta (tajunnanvirrasta) nyt kiinni ja kuinka naurettavalta kuulostaa..
Mieheni ei kyllä olisi vaihtanut lapsen nimeä, ellen minä olisi sitä halunnut. Kun olin saanut epäröintini ja vaihtoajatuksen hänelle kerrottua, hän mietti muutaman päivän ja totesi että jos nimi häiritsee minua niin paljon, niin pakkohan asialle on sitten tehdä jotain.
Vanhemmille, sisaruksille yms. läheisille kerroimme samantien kasvotusten aina kun tapasimme ja se oli loppujen lopuksi vain helpottavaa (meillä isot perheet ja pidämme paljon yhteyttä). Muille ilmoittelin pikkuhiljaa aina hyvän mahdollisuuden tullen. Jos jotain voisin tehdä toisin, niin olisi ehdottomasti kannattanut reippaasti kertoa kaikille kerralla samantien (mietin vaan että miten, ehkä joku ryhmä meili/viesti olisi toiminut..) eikä sitten olisi tarvinnut käydä asiaa monta kertaa monen ihmisen kanssa uudestaan ja uudestaan läpi.
Itse en oikeastaan koskaan oppinut kutsumaan lasta "väärällä" nimellä, vaan lähinnä häntä tuli kutsuttua se aika vauvaksi tms. Emme myöskään hirveästi liikkuneet missään (oli talvi ja olimme juuri muuttaneet) joten kovin montaa kertaa ei nimeä tullut edes kuultua. Vauvakirjaan laitoin nimi- ja kastetiedot, ja yhden lahjaksi saadun kehyksen kaiverrutin, vasta nimenvaihdon jälkeen.
Minusta se vaihto oli helpottava ja onnellinen asia, mutta pakko myöntää että nimen luonteva käyttöönotto kesti sitten aikaa! Ja kyllä jouduin väkisin lopettamaan nimien vatvomisen (esim nimipalstoilla surffailun) vaihdon jälkeen ja jotenkin pakottamaan itseni hyväksymään uuden nimen ja tilanteen. (Vaikka huom! uusi, eli oikea nimi on todella rakas ja hyvä, mutta jouduin jollain tavalla siinä ehkä hyväksymään/myöntämään tehneenä niin tärkeässä asiassa tyhmän virheen)
Toivottavasti tilanteenne selkenee pian! Kyse on kuitenkin täysin yksityisestä asiasta joten kannattaa kuunnella omaa vaistoa. - toinenkin vaihtaja
nimenvaihtajaäiti kirjoitti:
Mieheni vastusti ykkösvaihtoehto nimeäni niin jyrkästi että se ei (valitettavasti) tullut enää edes kysymykseen "toisella kierroksella". Vaikka olin todella pettynyt ja surkea kun jouduin siitä lempparistani luopumaan, on mielestäni kuitenkin aika itsestäänselvyys että molemman vanhemman täytyy tykätä nimestä joka yhteiselle lapselle annetaan, joten se ei vaan ollut meille tarkoitettu.:)
Päädyimme lopulta nimeen, jota olimme jo aiemmin pyöritelleet, mutta minä (noloa noloa) en alunperin hyväksynyt. Jotenkin vasta ristiäisten jälkeen, kun paine SEN TÄYDELLISEN nimen löytymisestä oli ohi, rupesi kaikki mietinnässäkin olleet nimet kuulostamaan paremmilta. En tiedä saako kukaan tästä ajatuksesta (tajunnanvirrasta) nyt kiinni ja kuinka naurettavalta kuulostaa..
Mieheni ei kyllä olisi vaihtanut lapsen nimeä, ellen minä olisi sitä halunnut. Kun olin saanut epäröintini ja vaihtoajatuksen hänelle kerrottua, hän mietti muutaman päivän ja totesi että jos nimi häiritsee minua niin paljon, niin pakkohan asialle on sitten tehdä jotain.
Vanhemmille, sisaruksille yms. läheisille kerroimme samantien kasvotusten aina kun tapasimme ja se oli loppujen lopuksi vain helpottavaa (meillä isot perheet ja pidämme paljon yhteyttä). Muille ilmoittelin pikkuhiljaa aina hyvän mahdollisuuden tullen. Jos jotain voisin tehdä toisin, niin olisi ehdottomasti kannattanut reippaasti kertoa kaikille kerralla samantien (mietin vaan että miten, ehkä joku ryhmä meili/viesti olisi toiminut..) eikä sitten olisi tarvinnut käydä asiaa monta kertaa monen ihmisen kanssa uudestaan ja uudestaan läpi.
Itse en oikeastaan koskaan oppinut kutsumaan lasta "väärällä" nimellä, vaan lähinnä häntä tuli kutsuttua se aika vauvaksi tms. Emme myöskään hirveästi liikkuneet missään (oli talvi ja olimme juuri muuttaneet) joten kovin montaa kertaa ei nimeä tullut edes kuultua. Vauvakirjaan laitoin nimi- ja kastetiedot, ja yhden lahjaksi saadun kehyksen kaiverrutin, vasta nimenvaihdon jälkeen.
Minusta se vaihto oli helpottava ja onnellinen asia, mutta pakko myöntää että nimen luonteva käyttöönotto kesti sitten aikaa! Ja kyllä jouduin väkisin lopettamaan nimien vatvomisen (esim nimipalstoilla surffailun) vaihdon jälkeen ja jotenkin pakottamaan itseni hyväksymään uuden nimen ja tilanteen. (Vaikka huom! uusi, eli oikea nimi on todella rakas ja hyvä, mutta jouduin jollain tavalla siinä ehkä hyväksymään/myöntämään tehneenä niin tärkeässä asiassa tyhmän virheen)
Toivottavasti tilanteenne selkenee pian! Kyse on kuitenkin täysin yksityisestä asiasta joten kannattaa kuunnella omaa vaistoa.Kiitos vastauksestasi! Oli helpottavaa kuulla jonkun toisenkin samassa tilanteessa olleen kokemuksesta. Tilanne kuulostaa todella samanlaiselta kuin meillä. Vaikka meillä aikaa on vierähtänyt jo vähän enemmän. Tämä on ollut todella vaikeaa ja tunteet ovat kyllä heilahdelleet. Mutta mikään ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että koen että annoimme nimen, jota en olisi halunnut ja joka ei tunnu yhtään hyvältä. Kyllähän sitä itseään on syyttänyt ja miettinyt, että miten tämä voi olla mahdollista! Olemme nyt aivan varmoja vaihdosta, kunhan nimi muutamasta vaihtoehdosta lyödään lukkoon. Vaihdoitteko vaan etunimen vai koko nimen?
Nyt ajattelen, että olisi pitänyt vaan siirtää ristiäisiä ja olla rehellinen itselleen ja muille: Olimme aivan jumissa asian suhteen. Ristiäiset olivat ahdistava, ei iloinen ja onnellinen juhla :( Ja nyt on tietysti ne kaikki sukulaisilta saadut lahjat tällä nimellä..
Toisaalta nyt kun vaihdamme nimen, päätös on toki tuntunut myös äärettömän vaikealta. Miten löytää se nimi, joka tuntuisi "oikealta" (meilläkään kumpikaan ei hyväksynyt sitä toisen ehdotonta suosikkia). Sitä on joutunut hyväksymään, että asian pyörittely on vain lopetettava (kyllä, aika paljonhan täälläkin on nimisivuja luettu..) ja täydellisyyden tavoittelu on turhaa. Ja että nimeen tottuminen tulee viemään aikaa. Mekin olemme käyttäneet oikeastaan koko ajan lempinimeä. - vielä sama mamma
toinenkin vaihtaja kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Oli helpottavaa kuulla jonkun toisenkin samassa tilanteessa olleen kokemuksesta. Tilanne kuulostaa todella samanlaiselta kuin meillä. Vaikka meillä aikaa on vierähtänyt jo vähän enemmän. Tämä on ollut todella vaikeaa ja tunteet ovat kyllä heilahdelleet. Mutta mikään ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että koen että annoimme nimen, jota en olisi halunnut ja joka ei tunnu yhtään hyvältä. Kyllähän sitä itseään on syyttänyt ja miettinyt, että miten tämä voi olla mahdollista! Olemme nyt aivan varmoja vaihdosta, kunhan nimi muutamasta vaihtoehdosta lyödään lukkoon. Vaihdoitteko vaan etunimen vai koko nimen?
Nyt ajattelen, että olisi pitänyt vaan siirtää ristiäisiä ja olla rehellinen itselleen ja muille: Olimme aivan jumissa asian suhteen. Ristiäiset olivat ahdistava, ei iloinen ja onnellinen juhla :( Ja nyt on tietysti ne kaikki sukulaisilta saadut lahjat tällä nimellä..
Toisaalta nyt kun vaihdamme nimen, päätös on toki tuntunut myös äärettömän vaikealta. Miten löytää se nimi, joka tuntuisi "oikealta" (meilläkään kumpikaan ei hyväksynyt sitä toisen ehdotonta suosikkia). Sitä on joutunut hyväksymään, että asian pyörittely on vain lopetettava (kyllä, aika paljonhan täälläkin on nimisivuja luettu..) ja täydellisyyden tavoittelu on turhaa. Ja että nimeen tottuminen tulee viemään aikaa. Mekin olemme käyttäneet oikeastaan koko ajan lempinimeä.Voi kuulostaa niin todella tutulta noi fiilikset! Viestisi olisi voinut olla minun kirjoittama. Minusta kuulostaa myös siltä,että sinä(kin) olet aikoja sitten jo päättänyt että nimi vaihdetaan, mutta tarvitsit nyt vaan aikaa kerätä rohkeutta sen toteutukseen! Ja vaikka menneet kuukaudet tuntuvat pitkiltä, kannattaa ennemmin ajatella tulevia vuosia joita on niin paljon enemmän.
Ja toivon kyllä todella ettet saa mitään ilkeitä kommentteja kasvotusten tai täällä netissä (turvallisesti nimettömänä). Kyllä naiset, ja varsinkin äidit, osaavat sen itsensä ruoskimisen ihan loistavasti ilman apujakin. Ja mielestäni näitä vauva tottui jo nimeensä -kommentteja ei kannata niin miettiä, kyllä lapsenne tottuu uuteen nimeensä yhtä varmasti!
Kyllä sellainen epäröivä olo jäi itselläänkin aika pitkäksi aikaa vielä päälle. Kotona jopa harjoittelin uuden nimen käyttämistä jotta se rupeaisi julkisesti sujumaan paremmin.:) Näin jälkikäteen, kun tunnelataus asian ympäriltä on hellittänyt, en myöskään enää koe sitä ensimmäisenä annetua nimenä hirveänä, lähinnä se yhäkään ei vaan tunnu oikealta.. Aika siis auttaa!
Me vaihdoimme kaikki nimet. Aluksi laitoimme kolme nimeä mikä oli minusta sitten ihan turhaa melko pitkän sukunimenkin vuoksi. Nyt siis lapsella vain kaksi nimeä. Voisittehan myös vain lisätä yhden etunimen, tai vaihtaa pelkän kutsumanimen? Se olisi ehkä helpommin muille selitettävä vaihdos, kun tämmönen meidän tekemä tuuliviireily.
Sitten kun päätös on tehty ja toteutettu, on tosiaan parasta pitää kunnon tauko asian vatvomisesta (jos vaan jotenkin onnistuu)! Kotona olemisen todella huonona puolena ovat ne päivän monet yksin vietetyt hiljaiset tunnit, joiden aikana voi miettiä ja miettiä samaa asiaa. Lopulta ongelma paisuu älyttömiin mittasuhteisiin, eikä sitten siinä valitettavasti ole sitä työkaveria sanomassa että nyt menee överiks ja lopeta.
Tarkoitus ei ole vähätellä tilannetta, mutta kyse on kuitenkin melko pieni asia, ja lopult teitä vanhempia se koskettaa ja kiinnosta eniten. Itse olen ainakin myös ylpeä siitä, että uskalsin toimia vaikka pelkäsin julkista nolausta.:) - toinen mamma
vielä sama mamma kirjoitti:
Voi kuulostaa niin todella tutulta noi fiilikset! Viestisi olisi voinut olla minun kirjoittama. Minusta kuulostaa myös siltä,että sinä(kin) olet aikoja sitten jo päättänyt että nimi vaihdetaan, mutta tarvitsit nyt vaan aikaa kerätä rohkeutta sen toteutukseen! Ja vaikka menneet kuukaudet tuntuvat pitkiltä, kannattaa ennemmin ajatella tulevia vuosia joita on niin paljon enemmän.
Ja toivon kyllä todella ettet saa mitään ilkeitä kommentteja kasvotusten tai täällä netissä (turvallisesti nimettömänä). Kyllä naiset, ja varsinkin äidit, osaavat sen itsensä ruoskimisen ihan loistavasti ilman apujakin. Ja mielestäni näitä vauva tottui jo nimeensä -kommentteja ei kannata niin miettiä, kyllä lapsenne tottuu uuteen nimeensä yhtä varmasti!
Kyllä sellainen epäröivä olo jäi itselläänkin aika pitkäksi aikaa vielä päälle. Kotona jopa harjoittelin uuden nimen käyttämistä jotta se rupeaisi julkisesti sujumaan paremmin.:) Näin jälkikäteen, kun tunnelataus asian ympäriltä on hellittänyt, en myöskään enää koe sitä ensimmäisenä annetua nimenä hirveänä, lähinnä se yhäkään ei vaan tunnu oikealta.. Aika siis auttaa!
Me vaihdoimme kaikki nimet. Aluksi laitoimme kolme nimeä mikä oli minusta sitten ihan turhaa melko pitkän sukunimenkin vuoksi. Nyt siis lapsella vain kaksi nimeä. Voisittehan myös vain lisätä yhden etunimen, tai vaihtaa pelkän kutsumanimen? Se olisi ehkä helpommin muille selitettävä vaihdos, kun tämmönen meidän tekemä tuuliviireily.
Sitten kun päätös on tehty ja toteutettu, on tosiaan parasta pitää kunnon tauko asian vatvomisesta (jos vaan jotenkin onnistuu)! Kotona olemisen todella huonona puolena ovat ne päivän monet yksin vietetyt hiljaiset tunnit, joiden aikana voi miettiä ja miettiä samaa asiaa. Lopulta ongelma paisuu älyttömiin mittasuhteisiin, eikä sitten siinä valitettavasti ole sitä työkaveria sanomassa että nyt menee överiks ja lopeta.
Tarkoitus ei ole vähätellä tilannetta, mutta kyse on kuitenkin melko pieni asia, ja lopult teitä vanhempia se koskettaa ja kiinnosta eniten. Itse olen ainakin myös ylpeä siitä, että uskalsin toimia vaikka pelkäsin julkista nolausta.:)Ei teidän tilanne ja toiminta kuulostanut mitenkään "tuuliviireilyltä", useamman kuukauden kuitenkin mietitte uutta nimeä ja keräsitte rohkeutta. Ajan kuluessa se nimi ei tosiaan kuulosta enää aivan niin kauhealta, mutta ei hyvältäkään. Vaikeus oli vaan löytää se uusi nimi, kun se ensimmäisellä kerrallakaan ei ollut helppoa. Mutta nyt kumpikin oli avoimempi toisen ehdotuksille - silloin oltiin niin suoralta kädeltä tyrmäämässä kaikki. Nyt se on tehty. Läheisille kerroimme kasvotusten, muille lähetimme kerralla viestin. Noo, suoraan ei tuomittu, jotkut ymmärsivät ja tukivatkin, monet varmaan kovasti ihmettelevät. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, että miten se asia meillä meni, eikä se lopulta edes muille kuulu. Päällimmäisin tunne on nyt helpotus.
- rohkea juttu
toinen mamma kirjoitti:
Ei teidän tilanne ja toiminta kuulostanut mitenkään "tuuliviireilyltä", useamman kuukauden kuitenkin mietitte uutta nimeä ja keräsitte rohkeutta. Ajan kuluessa se nimi ei tosiaan kuulosta enää aivan niin kauhealta, mutta ei hyvältäkään. Vaikeus oli vaan löytää se uusi nimi, kun se ensimmäisellä kerrallakaan ei ollut helppoa. Mutta nyt kumpikin oli avoimempi toisen ehdotuksille - silloin oltiin niin suoralta kädeltä tyrmäämässä kaikki. Nyt se on tehty. Läheisille kerroimme kasvotusten, muille lähetimme kerralla viestin. Noo, suoraan ei tuomittu, jotkut ymmärsivät ja tukivatkin, monet varmaan kovasti ihmettelevät. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, että miten se asia meillä meni, eikä se lopulta edes muille kuulu. Päällimmäisin tunne on nyt helpotus.
onneksi olkoon, uskalsitte olla välittämättä sosiaalisesta paineesta.
- Anonyymi
toinenkin vaihtaja kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Oli helpottavaa kuulla jonkun toisenkin samassa tilanteessa olleen kokemuksesta. Tilanne kuulostaa todella samanlaiselta kuin meillä. Vaikka meillä aikaa on vierähtänyt jo vähän enemmän. Tämä on ollut todella vaikeaa ja tunteet ovat kyllä heilahdelleet. Mutta mikään ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että koen että annoimme nimen, jota en olisi halunnut ja joka ei tunnu yhtään hyvältä. Kyllähän sitä itseään on syyttänyt ja miettinyt, että miten tämä voi olla mahdollista! Olemme nyt aivan varmoja vaihdosta, kunhan nimi muutamasta vaihtoehdosta lyödään lukkoon. Vaihdoitteko vaan etunimen vai koko nimen?
Nyt ajattelen, että olisi pitänyt vaan siirtää ristiäisiä ja olla rehellinen itselleen ja muille: Olimme aivan jumissa asian suhteen. Ristiäiset olivat ahdistava, ei iloinen ja onnellinen juhla :( Ja nyt on tietysti ne kaikki sukulaisilta saadut lahjat tällä nimellä..
Toisaalta nyt kun vaihdamme nimen, päätös on toki tuntunut myös äärettömän vaikealta. Miten löytää se nimi, joka tuntuisi "oikealta" (meilläkään kumpikaan ei hyväksynyt sitä toisen ehdotonta suosikkia). Sitä on joutunut hyväksymään, että asian pyörittely on vain lopetettava (kyllä, aika paljonhan täälläkin on nimisivuja luettu..) ja täydellisyyden tavoittelu on turhaa. Ja että nimeen tottuminen tulee viemään aikaa. Mekin olemme käyttäneet oikeastaan koko ajan lempinimeä.On elintärkeätä, todella ELINTÄRKEÄTÄ, että ihminen tulee kastetuksi. Lopultakaan NIMELLÄ ei ole niin väliä.
- minä tunnen
Tunnen yhden perheen, jossa kuopuksen nimeksi ilmoitettiin ensiksi aivan toisenlainen nimi, kuin millä sitten alkoivatkin kutsua. Olivat jo ilmoittaneet nimen maistraattiin, mutta nimi ei kuulemma alkanut vaan tuntua hyvältä ja kun kekkasivat molemmille sopivan nimen josta pitivät, vaihtoivat vauvansa nimen. Kyllä kaikki nopeasti tottuivat. Tähän saakka oikealla nimellä ei tosin oltu vauvaa kutsuttu, kaikki käyttivät lempinimeä. Lempinimi säilyi, joten oikeestaan mitään suurta muutosta ei edes tapahtunut. Kertoivat vaan pikkuhiljaa tuttavilleen, että virallinen nimi on muutettu. Lapsi on nyt 4-vuotta, eikä kukaan enää muistele vanhaa nimeä. Vauva-aikainen lempinimi on kyllä joskus vieläkin käytössä.
- 6+3
No sen takia se on "hassua" koska lasta aletaan kutsumaan omalla nimellä hyvin varhain, niin lapsi oppii tunnistamaan nimensä. Voi tuntua hämmentävältä alkaa vaihtamaan sitä. Koiralla voisi kestää jonkun aikaa oppia uusi kutsumanimensä. Ei varmaan reagoisi uuteen ihan heti.
- Djbfjbjve
En minä ainakaan nimen vaihtamista pidä itsekkäänä tai hulluna. Ehkä turhamaisena kylläkin. Puhun nyt siis etunimen vaihtamisesta. Ehkäpä nimen valitseminen pitäisi sitten tapahtua vähän pidemmän ajan miettimisen jälkeen ettei lapsen nimesi tule vaikka "Metso" jos sitä ei halua. Valinnan voisi tehdä ennen hormonihöyryjä tai luovuttaa tehtävän puolisolle. Kyllähän nimen saa vaihtaa, mutta tulee ymmärtää sitten se ihmisten ihmettely.
- Anonyymi
Tunnen ihmisen, joka uudestisynnyttyään (= kaduttuaan Jumalan edessä syntejään ja tehtyään parannuksen) ei enää halunnut käyttää edes vanhaa (etu)nimeään. Hän totesi, että X oli kuollut ja Y syntynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen ihmisen, joka uudestisynnyttyään (= kaduttuaan Jumalan edessä syntejään ja tehtyään parannuksen) ei enää halunnut käyttää edes vanhaa (etu)nimeään. Hän totesi, että X oli kuollut ja Y syntynyt.
Ja oli siis kyseessä todella aikuinen ihminen, ja ihme kumma, kaikki, sukulaiset ja tuttavat, puolitututkin, oppivat uuden nimen ihmeen kivuttomasti. Tuskin kukaan parin vuoden jälkeen enää edes muisti nimenmuutosasiaa ja vanhaa nimeä.
- Vaihdettu
Kyllä nimen saa vaihtaa ja valita ihan vapaasti ja mennä muutaman sukupolvea taaksepäin. Avioeron tai jatkuvan nimisekaannuksen takia oma yksilöity nimi takaa paremmin identiteetin. Ei soittele hevosenkengittäjät puolen yön aikaan!
Ja onhan siitä muutoinkin iloa, saada joku suvun vanha nimi, jolla on jotain tunnearvoa.
Eli jos oma nimi on yleinen ja aina sekaannuksia, eronnut tai karannut niin miksei voi muuttaa. Kunnioittaen suvun perinteitä ja hyvällä maulla. - älkää muista huoliko
Oman nimen tai vauvan nimen vaihto on vain ja ainoastaan asianomaisten päätös. Muut tottuvat kyllä (tai pakko tottua).. Kunhan vauvan nimen vaihtaa vaan tarpeeksi ajoissa, ettei lapselle itselleen tule sekaannusta.
- äimän käkenä
Kas kummaa. Löysin sattumalta tän joskus alottamani ketjun, kun aloin taas vatvoa näitä juttuja. Meidän tyttö on jo 3 vuotias eikä olla vieläkään vaihdettu lapsemme nimeä. Oon yrittänyt ajatella asiaa mahdollisimman epäitsekkäästi ja oon kahden vaiheilla. Nyt haluaisinkin vähän apuja täältä...
Eli onko teidän mielestä parempi että lapselle jätetään nykyinen nimi, joka on ongelmallinen siksi että se kirjoitetaan eritavalla kun lausutaan ja monet sanoo sen usein niin kuin se kirjoitetaan ja se hämmentää lasta. Vai että vaihdetaan sellainen nimi kutsumanimeks, jota ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa ja jonka hän itsekin hyväksyisi (ollaan kysytty) ja nykyinen nimi jäisi toiseksi nimeksi? Lapsemme kyllä tietää nykyisen nimensä, mutta sitä on todella vähän käytetty, koska tyttöä kutsutaan lempinimellä. - nimet kunniaan
äimän käkenä kirjoitti:
Kas kummaa. Löysin sattumalta tän joskus alottamani ketjun, kun aloin taas vatvoa näitä juttuja. Meidän tyttö on jo 3 vuotias eikä olla vieläkään vaihdettu lapsemme nimeä. Oon yrittänyt ajatella asiaa mahdollisimman epäitsekkäästi ja oon kahden vaiheilla. Nyt haluaisinkin vähän apuja täältä...
Eli onko teidän mielestä parempi että lapselle jätetään nykyinen nimi, joka on ongelmallinen siksi että se kirjoitetaan eritavalla kun lausutaan ja monet sanoo sen usein niin kuin se kirjoitetaan ja se hämmentää lasta. Vai että vaihdetaan sellainen nimi kutsumanimeks, jota ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa ja jonka hän itsekin hyväksyisi (ollaan kysytty) ja nykyinen nimi jäisi toiseksi nimeksi? Lapsemme kyllä tietää nykyisen nimensä, mutta sitä on todella vähän käytetty, koska tyttöä kutsutaan lempinimellä.Itse vaihtaisin lapsen nimen, ja olen vaihtanut omanikin. Ulkomailla käytettiin molempia etunimiä koko ajan. Lapsen kohdalla enemmän käytetyn nimen vaihtaminen viralliseksi etunimeksi käy helposti ja siksi selventää montaa asiaa.
Kannatan nimen vaihtoa, jos vaikka käytetään vain eri nimeä, jos on monta etunimeä. Eli ei pitäisi olla ongelma, minä ainakin vaihtaisin. Ja aikuisena lapsi voi vaihtaa itsekin nimeä, oma tyttäreni otti kaksiosaisen nimen kuten minäkin käyttöön, kun oli kaunis ja lyhyet nimet yhdistelmä. - äimän käelle
äimän käkenä kirjoitti:
Kas kummaa. Löysin sattumalta tän joskus alottamani ketjun, kun aloin taas vatvoa näitä juttuja. Meidän tyttö on jo 3 vuotias eikä olla vieläkään vaihdettu lapsemme nimeä. Oon yrittänyt ajatella asiaa mahdollisimman epäitsekkäästi ja oon kahden vaiheilla. Nyt haluaisinkin vähän apuja täältä...
Eli onko teidän mielestä parempi että lapselle jätetään nykyinen nimi, joka on ongelmallinen siksi että se kirjoitetaan eritavalla kun lausutaan ja monet sanoo sen usein niin kuin se kirjoitetaan ja se hämmentää lasta. Vai että vaihdetaan sellainen nimi kutsumanimeks, jota ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa ja jonka hän itsekin hyväksyisi (ollaan kysytty) ja nykyinen nimi jäisi toiseksi nimeksi? Lapsemme kyllä tietää nykyisen nimensä, mutta sitä on todella vähän käytetty, koska tyttöä kutsutaan lempinimellä.onko lapsesi nimi natalie? muistan joskus tällaisen keskustelun.. äitiä häiritsi hirveästi, kun nimeä ei lausuttu natalii, vaan natalie. no, tuskin olet sama. noin pieni virhe lausumisessa ei varmaan lasta hämmentäisikään.
en osaa kyllä auttaa. ehkä jättäisin asian sikseen, lapsi voi myöhemmin vaihtaa nimen mieleisekseen. ei kai se nyt haittaa, jos lempinimi on teille ja lapselle mieluinen ja käytätte sitä. - käelle
äimän käkenä kirjoitti:
Kas kummaa. Löysin sattumalta tän joskus alottamani ketjun, kun aloin taas vatvoa näitä juttuja. Meidän tyttö on jo 3 vuotias eikä olla vieläkään vaihdettu lapsemme nimeä. Oon yrittänyt ajatella asiaa mahdollisimman epäitsekkäästi ja oon kahden vaiheilla. Nyt haluaisinkin vähän apuja täältä...
Eli onko teidän mielestä parempi että lapselle jätetään nykyinen nimi, joka on ongelmallinen siksi että se kirjoitetaan eritavalla kun lausutaan ja monet sanoo sen usein niin kuin se kirjoitetaan ja se hämmentää lasta. Vai että vaihdetaan sellainen nimi kutsumanimeks, jota ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa ja jonka hän itsekin hyväksyisi (ollaan kysytty) ja nykyinen nimi jäisi toiseksi nimeksi? Lapsemme kyllä tietää nykyisen nimensä, mutta sitä on todella vähän käytetty, koska tyttöä kutsutaan lempinimellä.onko siis niin, että se häiritsee enemmänkin teitä vanhempia? entä toinen nimi, eikö sitä voisi käyttää? vai voisiko kirjoitusasua sitten muuttaa niin, että kirjoitetaan/lausutaan samalla nimellä? jolle nimi nyt ole joku Grace (jonka juuri bongasin. muut lapset olivat suomenkielisiä). tuo muuten vääntyy varmaan monen suussa Kreisiksi.
- niminiminimi
äimän käkenä kirjoitti:
Kas kummaa. Löysin sattumalta tän joskus alottamani ketjun, kun aloin taas vatvoa näitä juttuja. Meidän tyttö on jo 3 vuotias eikä olla vieläkään vaihdettu lapsemme nimeä. Oon yrittänyt ajatella asiaa mahdollisimman epäitsekkäästi ja oon kahden vaiheilla. Nyt haluaisinkin vähän apuja täältä...
Eli onko teidän mielestä parempi että lapselle jätetään nykyinen nimi, joka on ongelmallinen siksi että se kirjoitetaan eritavalla kun lausutaan ja monet sanoo sen usein niin kuin se kirjoitetaan ja se hämmentää lasta. Vai että vaihdetaan sellainen nimi kutsumanimeks, jota ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa ja jonka hän itsekin hyväksyisi (ollaan kysytty) ja nykyinen nimi jäisi toiseksi nimeksi? Lapsemme kyllä tietää nykyisen nimensä, mutta sitä on todella vähän käytetty, koska tyttöä kutsutaan lempinimellä.ottakaa se toinen nimi käyttöön, abigail on oikein hyvä!
- nimistä
Helpottavaa kuulla ajatuksia nimivalinnasta.onko kokemuksia,että lapsi on itse valinnut omaehtoisesti nimensä kasteessa annetusta nimestä ajattelun kehityttyä esim.ennen koulua?
- on kokemusta
On, meillä piti enemmän toisesta nimestään ja kuusivuotiaana halusi, että alamme häntä tällä nimellä kutsua. Aloimme alkuun kotona kutsua tyttöä toisella nimellä, aina välillä kun hän niin hartaasti sitä toivoi. Tyttö oli myös pyytänyt kavereitaan käyttämään toista nimeään. Lopulta nimi vaan vakiintui toiseksi.. Ainoastaan vanhemmat sukulaiset kutsuvat lasta enää ansimmäisellä nimellä. Tyttö nyt 12 vuotias.
- nimistä
on kokemusta kirjoitti:
On, meillä piti enemmän toisesta nimestään ja kuusivuotiaana halusi, että alamme häntä tällä nimellä kutsua. Aloimme alkuun kotona kutsua tyttöä toisella nimellä, aina välillä kun hän niin hartaasti sitä toivoi. Tyttö oli myös pyytänyt kavereitaan käyttämään toista nimeään. Lopulta nimi vaan vakiintui toiseksi.. Ainoastaan vanhemmat sukulaiset kutsuvat lasta enää ansimmäisellä nimellä. Tyttö nyt 12 vuotias.
Kiitoksia vastauksestasi ja vastauksistanne.
- nimenomaisesti
Kun lapsena toivoin, että minua kutsuttaisiin ensimmäisellä etunimelläni, eikä toisella, niin yksi sukulaistäti hyökkäsi päälle kuin yleinen syyttäjä. "Sinun nimi ei ole...! Sinun nimi on...!!" Säikähdin niin helvetisti, että se nimenmuutos jäi sitten siihen. Minulle jäi pitkäksi aikaa sellainen luulo, että nimen muuttamisessa on jotain hirveän pahaa.
Sitten aikuisena, tuossa pari vuotta sitten, tein ovelan ratkaisun. Päätin muuttaa etunimeä maistraatissa niin, että poistin sekä ensimmäisen että toisen etunimen ja jätin jäljelle kolmannen. Olin alkanut pitämään kolmannesta etunimestäni niin paljon, että halusin sen ainoaksi nimekseni. Sen lisäksi olen tähän ikään mennessä jo niin vieraantunut sen tädin puolen sukulaisista, että minulle on ihan sama, mitä ne minusta jupisevat. Siinähän jupisevat keskenään. - tuleva nimenvaihtaja
Kiintoisaa kuulla muiden kokemuksia. Minä olen tuntenut eläväni "väärän" nimen kanssa. Vanhemmillani oli ollut riitaa nimeämisestäni ja lopulta äitini oli taipunut isäni tahtoon. Äitini nimivaihtoehto olisi ollut paljon kauniimpi ja haluaisin ottaa sen käyttöön. Jos vanhemmat kokevat nimivalinnan menneen mönkään, vaihtakaa ihmeessä.
Voihan toki käydä niin, että lapsi pitäisikin ensimmäisestä annetusta nimestä enemmän, mutta siitähän voi keskustella lapsen kasvettua ja hän saa myöhemmin päättää vaihtaako siihen nimensä. Minä aion lisätä tuon "äitini nimen" kahden etunimeni eteen.- ……….
Ja nimen voi tosiaan vaihtaa useammankin kerran, toinen kerta on jo vaan vähän kalliimpi! Eka kerta taitaa maksaa 30 euroa.
- anonyymi
On harmillista, että tää on vieläkin tabu. Miksi nimeä ei saisi vaihtaa "esteettisistä" syistä, eli siksi että se kuulostaa paremmalta/ näyttää kirjoitettuna kauniimmalta? Nimihän perustuu aika pitkälti siihen mistä vanhemmat tykkäävät eli ei mihinkään "kätevyyteen" tai "käytännöllisyyteen". Ainakin toivottavasti. Ja jos se nimi häiritsee niin kyllä näkisin että vaihtaminen on sen arvoista.
Voin vain kuvitella miten tabu tämä etunimen vaihtaminen on; itse vaihdoin sukunimeni äitini sukunimen mukaan, puhtaasti siitä syystä että tämä nimi pukee mua paremmin & tykkään siitä enemmän. Eikä kaikki siitä tykännyt, mutta oma on valintani. Jännäähän on se, että (mikäli oikein ymmärsin) sukunimensä vaihtaminen isänsä mukaan ei maksa mitään, kun taas jos vaihtaa nimensä johonkin muuhun, maksaa tuo päätös yli satasen. Tasa-arvo ?- Anonyymi
Eräs nainen kertoi minulle olevansa kyllä oikein naimisissa miehensä kanssa mutta että ei ole voinut ottaa miehensä sukunimeä, koska… hän sanoi selvästi kärsien…. miehen sukunimi on Munakas. Ymmärsin häntä kyllä. Jotenkin aika surullista. Kas kun eivät ole ratkaisseet asiaa niin, että mies olisikin ottanut vaimonsa sukunimen. (Tai kenties ovatkin sittemmin, en ole eri paikkakunnalle muutettuani kuullut ko. naisesta.)
- tää vaivaa kokoajan
Täälä painiskellaan saman asian kanssa. Lapsi on nyt vuoden vanha ja nimi jäi harmittaan heti ristiäisten jälkeen. Olen täytynyt olla ihan sekasin silloin.. Me ei saatu sopua nimiasiaan ja ristimänimi keksittiin paria päivää ennen ristiäisiä. Tässä pohditaan yhä eka vaihtoehdon lisäämistä kahden nimen eteen. Seuraavan lapsen nimeä alettu jo miettiin, ennenku hormoonit sekottaa pään.
- eräs vaihtaja
Voi, vaihtakaa ihmeessä! Kannustan teitä koko sydämestäni. Meidänkin lapsen nimi vaihdettiin (ja kokonaan), kun lapsi oli jo yli vuoden. Lähemmäs kahta vuotta en suosittelisi vaihtoa jättämään.
Varmasti pohditte asiaa noin pitkään siksi, että sosiaalinen paine tällaisessa asiassa on kova? Oma mieheni ainakin häpesi vaihtoa kovasti, eikä se ollut helppoa minullekaan. Mutta oikeastaan kurjin juttu oli myöntää, että näin oli päässyt edes tapahtumaan. Minäkin tiesin heti ristiäisten jälkeen, että pieleen meni. Meillä oli todella vaikea tehdä valintaa ja asiaa ei helpottanut se, että sairastuin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Nyt kun toipuminenkin on jo hyvässä vauhdissa osaan katsoa tapahtumia etäältä ja aika kaoottiseen aikaan nimen valinta osui. Olisi pitänyt voida ottaa aikalisä ja myöntää, että nyt ei ole oikea aika tehdä isoja päätöksiä. Vaikka on epätavallista kastaa puolen vuoden ikäistä lasta, niin ei maistraatista ainakaan sitä ennen aleta nimen valinnassa hätyyttelemään.
Mulla oli tosi epärealistisia ajatuksia siitä, että miten helppoa se valinta olisikaan ja yhdessä löytyisi nimi joka kolahtaisi molemmille..tämän takia nimeä ei ollut ihan hirveästi pohdittu ennen lapsen syntymää. Samoin kuin teillä, nyt aion päättää etukäteen ja kirjoittaa ylös mahdollisten tulevien lasten nimet!
Vaikka jotkut ovat sitä mieltä, että eihän se nimi nyt ole iso asia, niin kyllä se ainakin itselleni oli ja on tärkeää. Ja toisaalta kellekään muulle se ei ole niin tärkeää kuin juuri sinulle ja miehellesi (ja lapselle). Pohtiessani vaihtoa käännyin vielä konsultoimaan kahta tahoa. Maistraatista kerrottiin, että tämä on aivan arkipäiväistä. Lasten terapeutti kommetoi asia niin, ettei lapselle tästä koidu mitään pahaa, pieni lapsi tottuu kyllä toiseen nimeen nopeasti. Lapsen kasvettua kannataa asiasta kuitenkin kertoa, sillä maistraatin papereihinhan jää edellisestä nimestä merkintä. Ulkopuolisille voi avata asiaa juuri niin paljon kuin haluaa. Kertoa vaikka, että meille valinta oli todella vaikeaa ja koimme tehneemme virheen. Harmittamaan olisi jäänyt, jos emme olisi kuunnelleet sydäntämme.
Tsemppiä teille ja kaunista talvea
- onnellinen äiti
Voi miten monta tarinaa tänne on tullut! Etsin tämän ketjun uudelleen, vaikka oma tilanteemme on jo ratkennut. En uskonut, että tällaisen asian kanssa painiskelee moni muukin.
- surettaa
minusta oma nimeni on alkanut tuntua tyhmälle kun sitä haukutaan nimeni onkin aika harvinainen en haluaisi vaihtaa nimeäni mutta kun muut haukkuvat minua ja olen alkanut häpeä nimeäni vaikka olen poika minun nimeä sanotaan tytön nimeksi.......
- Anonyymi
Älä häpeä. Nuorena ihminen on herkkä tuollaisille asioille, mutta iän karttuessa asia ei enää häiritse. No, tänä on niin vanha ketju, että sinulle on ikää jo karttunutkin. Mutta muutkin, älkää turhaan hävetkö. Ei ole mitäön häpeämistä tuollaisessa. Ei ole.
- Blackpaw
En tiennytkään, että nimenvaihtaminen olisi tabu. Minua on estänyt vaihtamasta omaa nimeäni lähinnä se, millaista käytännön vaivaa siitä koituisi.
Olen pidempään pähkäillyt, että haluaisin vaihtaa oman nimeni ja tiedän mihin sen vaihtaisin, mutta en tiedä, haluanko sen etu- vai sukunimekseni. Erityistä syytä vaihtaa sukunimeäni ei ole, mutta toisaalta ajatus nimen elämisestä minun jälkeenikin kiehtoo, ja se voisi samalla olla lempinimeni, jolloin etunimeni olisivat melko yhdentekeviä. Uusien tuttavuuksien ja virallisten papereiden kanssa ne toki tulisivat esiin.
Etunim(i)eni kanssa minulla on enemmän tuskaa; koen elämässäni näytteleväni henkilöä, jolla on nimeni. Tunnistan kyllä, että minua tarkoitetaan kun tuo nimi sanotaan ääneen, mutta en tunne tai ajattele, että nämä ihmiset oikeasti tuntevat minua tai puhuvat minulle. Jos löytäisin hyvin istuvan etunimen itselleni, ehkä saattaisin vapautua tästäkin ikeestä. Ehkä vaihtaisin molemmat?
Asia jää edelleen pohdintaan, mutta alkoi kukaties kyteä tämän keskustelun myötä.. - 16-v
Minulla on kolme etunimeä. Vanhemmat vaihtoivat ensimmäisen nimeni kun olin ihan pieni. Sen sain vaihtaa ihan vain ilmoituksella ilman kuluja.
Nyt haluaisin poistaa kolmesta etunimestäni toisen pois kokonaan, sillä nimeni on pitkä ja sukunimikin kaksiosainen.
Kuulin, että etunimeä saa muuttaa vain kerran. Saankohan vielä muuttaa etunimeäni, eli poistaa tuon keskimmäisen? Vaaditaanko siihen hyvät perustelut ja kuinka paljon se maksaa?
Olen 16-vuotias. Vaaditaanko vanhempien suostumus?
Kiitän vastauksista- Anonyymi
Tunnen ihmisen, joka ”vaihtoi” etunimensä sillä tavalla, että vain otti ainoan etunimensä perään toisen nimen. Käytännössä sujui näin: Käveli vain sisään kotikaupunkinsa maistraattiin ja sanoi haluavansa X:n toiseksi nimekseen. Koska uusi etunimi oli sangen tavallinen, virkailija vain naputteli sen oitis koneelle ja totesi: se on nyt tällä selvä. Ei maksanutkaan mitään (2000-luvun alkupuolella). Vain vähän myöhemmin henkilö halusi vaihtaa kahden etunimensä paikkaa eli se uudempi, toinen nimi, tuli nyt kutsumanimeksi ja alkuperäinen etunimi toiseksi. Sekin sujui helposti. Vaan vielä henkilö halusi kerran tehdä muutoksen eli tiputtaa alkuperäisen ainoan etunimensä kokonaan pois ja keksiä sen tilalle uuden. Se vaati jo paperisen lomakkeen täytön ja perustelun (joka oli diskriminointi esim. työelämässä rasistisista syistä) ja maksoikin jotain, en muista paljonko.
Tässä tosiaan oli kyseessä se, että henkilö yksinkertaisesti ei päässyt edes työhaastatteluihin (toisen) nimensä takia. Kenenkään ei pidä tuomita sitä, että ihminen yrittää edes nimirimpsun perässä säilyttää alkuperäistä nimeänsä ja kun ei sekään auta, lopulta alistuu luopumaan nimestään kokonaan tullakseen hyväksytyksi yhteiskunnan jäsenenä. Joidenkin mielestä kun nimi pahentaa miestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen ihmisen, joka ”vaihtoi” etunimensä sillä tavalla, että vain otti ainoan etunimensä perään toisen nimen. Käytännössä sujui näin: Käveli vain sisään kotikaupunkinsa maistraattiin ja sanoi haluavansa X:n toiseksi nimekseen. Koska uusi etunimi oli sangen tavallinen, virkailija vain naputteli sen oitis koneelle ja totesi: se on nyt tällä selvä. Ei maksanutkaan mitään (2000-luvun alkupuolella). Vain vähän myöhemmin henkilö halusi vaihtaa kahden etunimensä paikkaa eli se uudempi, toinen nimi, tuli nyt kutsumanimeksi ja alkuperäinen etunimi toiseksi. Sekin sujui helposti. Vaan vielä henkilö halusi kerran tehdä muutoksen eli tiputtaa alkuperäisen ainoan etunimensä kokonaan pois ja keksiä sen tilalle uuden. Se vaati jo paperisen lomakkeen täytön ja perustelun (joka oli diskriminointi esim. työelämässä rasistisista syistä) ja maksoikin jotain, en muista paljonko.
Tässä tosiaan oli kyseessä se, että henkilö yksinkertaisesti ei päässyt edes työhaastatteluihin (toisen) nimensä takia. Kenenkään ei pidä tuomita sitä, että ihminen yrittää edes nimirimpsun perässä säilyttää alkuperäistä nimeänsä ja kun ei sekään auta, lopulta alistuu luopumaan nimestään kokonaan tullakseen hyväksytyksi yhteiskunnan jäsenenä. Joidenkin mielestä kun nimi pahentaa miestä.Eli siis älkää ajatelko, että ko. ihminen olisi ollut ailahtelevainen eikä olisi osannut päättää, mitä nimeä kantaa. Hän ei ollut osannut odottaa, että edes nimirimpsun osana oma nimi ei muille kelpaisi. Siksi niin monta turhaa kokeilua.
- Tyytymätönlapsi
Itse tahtoisin vaihtaa nimrni sillä se ei edes ole nimi pikemminkin sana. "Taikatarina" aina sitä pitää hävetä mutta äidistä se on hieno nimi ja tulen katumaan jos vaihdan sen, sen voin duoraan sanoa että en ikinä katuisi sitä että pääsen siitä nimestä eroon !
- linneai
Mun mielestä nimi on jollain tavalla pyhä, sillä on sinut merkitty ja esim. kristinuskossa sanotaan, että Jumala on sinut nimeltä kutsunut (tarkoitetaan etunimiä). Musta sitä ei pitäisi vaihtaa, vaan oppia elämään sen kanssa, hyväksymään ja olemaan iloinen juuri siitä nimestä.
Mua suututtaa, että toinen nimeni ja sukunimeni muutettiin vanhempien erottua, kun olin lapsi (silloin kyllä omalla suostumuksellani, mutta lapsi kun olin niin en ymmärtänyt, nuyt valitsisin toisin). Nyt inhoan toisia nimiäni ja haluaisin alkuperäisen toisen nimeni takaisin. Ja koska vanhemmilleni tuli ikuinen riita sukunimestäni, en tiedä, kumpi nimi minun tulisi sanoa, kun kerron olevani omaa sukuani x. Nyt olen naimisissa, ja otin tietenkin puolison nimen, että pääsen tuosta vanhempien jättämästä sukunimijupakasta eroon. Omaiseni saavat sitten pähkäillä, kumman vanhemman sukunimen kirjoittavat hautakiveeni kohtaan os., kun olen ollut kummankin niminen ja olen tietenkin kummankin sukua...
Varsinkaan nimen vaihto ei saisi olla mikään äkillinen mielen muutos. Ei nimiä voi voihtaa kuin paitoja zalandossa siksi, ettei se ensin annettu ollutkaan kuukauden päästä enää kiva. Se mikä on niin on. Joskus se voi olla taas kiva ja harmittaisi, jos olisi mennyt sen pois vaihtamaan (nimim. kokemusta on). - Anonyymi
Painin täällä saman ongelman kanssa. Lapsi on 8 kk ja nimi tuntuu väärältä. Olen ollut surullinen ja mietin nimen vaihtoa päivittäin. Ihmiset ovat minua lohduttaneet, että nimi on kaunis ja sopii kyllä lapselle, mutta silti se on minulle laiha lohtu.
Lapsen isä on hirveän tyytyväinen nimeen, ja oikeastaan hän sen enemmänkin valitsi. Toisaalta on sanonut, että jos asia oikeasti vaivaa minua niin sitten voidaan harkita nimen vaihtoa. Olen nyt yrittänyt mennä kompromissilla, eli kutsunut lasta nimestä johdetulla lempinimellä (joka voi myöskin olla virallinen nimi, löytyy kalenterista). Se sopii mielestäni vähän paremmin, mutta ei ole silti "täydellinen". Painin täällä kahden välillä, että mennäkö sitkeästi mieluummin sillä lempinimellä vai aletaanko kutsua täysin toisella ja lisätä se muiden nimien eteen. - Anonyymi
En koskaan pitänyt syntymänimestäni.
Mutta yli 30 vuotta siedin sitä.
Kun erkaannuin perheestäni, enemmän (lähdin heidän uskonnostaan) ja enemmän. Päätin lopulta muuttaa nimeni.
Kävin juttelemassa vanhempieni kanssa ja kerroin, mitkä etunimet ja sukunimen ottaisin. Etunimestä pidin muuten vain kovasti, toiseksi nimekseni otin parhaan ystäväni ristimänimen (hänkin muuttanut omat etunimensä) ja sukunimeksi otin äidinisänäidin sukunimen.
Vanhempani hyväksyivät uuden nimeni ja välimme on hyvät. - Anonyymi
Olen tässä miettinyt, että mahtaakohan tämä olla enimmäkseen äitien ongelma? Siis kun ei sopeuduta vauvan nimeen ja halutaan vaihtaa se. Mielestäni nimivalinta on ensisijaisesti äidin päätös, sillä hän on lasta sisällään kantanut ja yleensä jää myös hoitamaan lasta. Lapsen nimen täytyy tuntua äidistä hyvältä, sillä hän on se, joka luo ensisijaista kiintymyssuhdetta lapseensa.
- Anonyymi
Onpas ollut kiva lukea tätä ketjua. Me arvoimme (tai minä enemmänkin) vielä ristiäisiä edeltävänä iltana kahden nimen välillä sitä, kumpi niistä olisi kutsumanimi. Heti ristiäisten jälkeen minulle tuli olo, että valitsimme väärän nimen. Yritin jonkin aikaa totutella valittuun kutsumanimen mutta aina, kun itse tai joku muu sanoi sen ääneen, minulle tuli olo, että nyt pitäisi sanoa se toinen nimi. Pääasiassa käytimme lapsesta tästä kutsumanimestä johdettua lempinimeä. Reilu kuukausi ristiäisten jälkeen päätimme alkaa kutsua lastamme hänen toisella nimellään.
Vaikka monet sanoivat minulle, ettei se ole iso asia ja niin vain käy joskus ja mikä tahansa etunimistä voi olla kutsumanimi, niin minusta tuntui silti pahalta, että valitsin ensimmäisellä kerralla ns. väärän nimen. Lohduttavaa siis lukea, että muille on käynyt vähän samalla tavalla. Eniten minua on ahdistanut kertoa asiasta puolitutuille mutta aina kun on jollekin kertonut, että itse asiassa kutsumme häntä hänen toisella nimellään, niin kaikki ovat olleet ihan ok asian kanssa. Moni on jopa todennut, että se onkin kivempi nimi. Itse pidän molemmista mutta niiden olisi alunperin pitänyt olla toisinpäin tai olisi heti pitänyt ilmoittaa, että kutsumanimi onkin tämä toinen. Olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että koska ajassa ei pääse taaksepäin, on vaikutettava siihen, mihin pystyy. Mutta on se silti vain todella jännää, miten tällaisestakin asiasta voi tehdä niin suuren, kun sitä tarpeeksi kauan pyörittelee mielessään. Pääasiahan on, että lapsi on terve <3
Tsemppiä kaikille nimiongelmien kanssa painiville. Muistakaa kuunnella sydäntänne <3
- Anonyymi
Täällä myös yksi äiti pohtii ja pähkäilee, annettiin lapselle nimeksi Frida, sanotaan kahdella iillä. Puolet ihmisistä kirjoittaankin kahdella. Lapsi nyt 4kk.
Itsestäkin tuntuu hankalalta esim kirjoittaa viestissä miehelle että Ootko syöttänyt Fridan, kun mielessä ajattelee Friidan. Mies myös kerran kirjoittanut nimen vahingossa väärin tuplavokaalilla.
Meillä on myös vanhemmat lapset Jaakob ja Antton, en tajua miten tätä lasta en tajunnut nimetä kuten sanotaan. Ahdistaa.
Tuleeko tosiaan papereihin siitäkin merkintä jos lisään toisen iin? Olenko pikkumainen? Annanko asian vain olla? Mietin ja vatvon tätä joka päivä, googlettelen ja koetan saada jotain vahvistusta itselle suuntaan tai toiseen. Mies sanoo että enemmän ahdistaisi nimen muutoksen jälkeen se ettei lapsella ole enää sama nimi millä kastettiin, verrattuna sitten tähän nykyiseen ahdistukseen. Hän ei edes isommim ajattele asiaa
Meillä oli kaksi ihan muuta vaihtoehtoa, Oona ja Seela. Sitten kuitenkin valittiin Frida ja se oli enemmän miehen päätös.- Anonyymi
Olin myös nimen päätöksen aikaan kohtutulehduksessa ja tosi alakuloinen, ahdistaa ettei mies vienyt asiaa selväjärkisenä paremmin läpi ja tehnyt "oikeaa" päätöstä.
T.sama
- Anonyymi
Vaimoni ajoittain ahdistuu nimestään. Kun nimeä kysytään, niin aina pitää selvittää miten se kirjoitetaan oikein. Jotkut vitsailee siitä. Erään kerran eräs palveluntarjoaja ei edes suostunut uskomaan, että nimi oli oikeasti sellainen. Selän takana vielä kauhisteli ja naureskeli nimeä jollekin tutuilleen siten, että vaimoni siitä kuuli. Noh.. Ei enää tarvinnut tuota palvelua käyttää.
Vaimoni pariin kertaan on ollut ihan käytännön tasolla nimeään vaihtamassa. Kun läheisiä on tästä informoitu, niin seurauksena on ollut se, että hänen äitinsä aloittaa kirjaimellisen huutoitkun siitä kuinka on lapsensa elämän nimellä pilannut. Miten paha, ilkeä ja epäonnistunut äiti hän onkaan. Huutoitku, valitus ja soittelut huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan eivät lopu, ennenkuin hän tyynnyttelee anopin sillä, että kertoo ettei tosissaan ole nimeä vaihtamassa, pikkujuttu ja ei se mitään. Paradoksaalista sinällään, sillä vaihtamallahan se ongelma korjautuisi ja elämä jatkuisi. Edes se ei ole kelvannut, että anoppi saisi käyttää sitä nimeä, mitä ikinä haluaa. Pitäisi mummo suunsa kiinni! Mutta ei pidä. Lapsena oli vielä anoppi koulinut vaimoni siihen, että mitään lempinimeä tai lyhennelmää ei saanut tuosta kauniista nimestä käyttää. Ilkeää mielestäni. Itsestäni on montakin lempinimeä käytetty eri kaveripiireissä. Kovasti koitin vaimoa tukea nimä vaihtamaan sillä seurauksella, että kaikki nimeen liittyvä turhautuminen ja raivo puretaan meikäläiseen. Ei vaihtunut nimi.
Hassuista nimistä tai nimikommelluksista ei saa talossamme riimitellä tai vitsailla. Se on kirjoittamaton sääntö. Ilmapiiri menee helteelläkin pakkasen puolelle, vaikka vitsailun tekisi ala-aste ikäinen tyttäremme.
Jos ja kun nimijutut jollain tavoin esille nousee, niin kuvittelen olevani jossain muualla ja tonnin seteli ilme naamallani ynähtelen "aha", "vai niin". Mitään muuta reaktiota ei uskalla itsestään päästää. Ei puoltavaa eikä kieltävää.
Joo. Nimen vaihtaminen on joillekin oikeasti ahdistava tabu.
Itse neuvon kaikkia antamaan lapselle sellaisen ihan tavallisen kalenterista löytyvän nimen. Tylsäkin nimi on parempi kuin eksoottinen ja erottuva. Eksoottiset nimet ja omituiset yhdistelmät tulee vain hankaloittamaan lapsen elämää ja aikuisenakin voivat aiheuttaa katkeruutta ja ahdistusta.
Jos lapsenne tahtoo vaihtaa joskus nimeään, niin antakaa hänen vaihtaa! Etenkin jos lapsenne on jo aikuisen iässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754