Vaimoni ajatusmaailma on kyllä veikeä. Jos minä yritän tehdä aloitetta seksiin niin häntä alkaa ottamaan päähän vonkausyritykset. On itse kertonut, että on ällöttävää että vonkaan. Lopetin yrittämisen, koska mikäli se on niin vastenmielistä hänestä niin miksi edes yritän. Päästelen sitten omin avuin onneen. Sitten hänen pitää kuitenkin saada aina seksiä, kun hänelle sopii. Toisinaan hän toivoo, että olisin aktiivisempi niin kuin ennen. Alkaa vain itseä ärsyttämään, että omat ehdotukset eivät kiinnosta milloinkaan.
Ota nyt sitten ajatuksista selvää
323Mt
9243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hoitele itsesi parin kuukauden ajan niin ettei tee seksiä hirveästi mieli ja pihtaat sen ajan. Vaimosi kun ehdottelee seksiä, niin sanot että hänen vonkaamisensa on vastenmielistä.
Sulla on ilmeisesti väärät tekniikka ja asenne naisesi kiihottamiseen seksiin. Kokeile jotain muuta tyyliä, jaa enemmän hellyyttä pitkin päiviä, niin vaimolle ei pääse syntymään se tunne, että aina kun tulet lähelle, haluat vain pillua.
Painostava ilmapiiri on yleisin syy torjumiseen. Ilmapiiriä pitäisi siis muuttaa.
Fakta on, että mies voi kiihottua minuuteissa, mutta naisen ruumiilta ja mieleltä samaan voi mennä kymmeniäkin minuutteja ja se on miehelle totta kai haasteellinen paikka: osata olla rakastaja, joka ottaa huomioon kumppaninsa fyysisenkin erllaisuuden.
Seksiin viettelyn taidot ovat yksilölliset, mutta aina kehitettävissä paremmiksi.
Voi kuinka paljon huomioinkaan. Tuo silloin tällöin kukkia, suukottelen, halailen ja kehuskelen ilman mitään taka-ajatuksia. Silti lopputulos on tämä. Osallistun myös kotitöihin ja teen meillä suurimmaksi osaksi ruuat. Kerran sain "palkinnoksi" seksiä, kun olin laittanut ruuat, imuroinut ja pessyt pyykit. Kun kysyin mistäs nyt tuulee, kun seksiä tulee niin vastaus oli, että pitäähän sitä jonkinlainen palkinto saada kun olin niin ahkera. Teki mieli olla rakastelematta. Vaimo on nyt vahdannut 2,5 Facebookia olohuoneessa ja minä taidan painua unille. Sitten minä olen kuulemma netin suurkuluttaja jos olen 1 tunnin illasta koneella lukemassa lehdet.
Hihi, naurattaa, koska tunnistan itseni tekstistäsi hyvä aloittaja! En ole siis vaimosi, mutta pitkässä suhteessa joskus koin samanlaisia tunteita kuin vaimosi. Että mies vonkasi liikaa ei kivaa. ja sitten se lopetti ja sitten harmittikin.
Ei me naiset ainakaan päättää osata, eihän? ;)
No, meillä auttoi, että puhuttiin asiasta ja kerroin, minkälainen lähestymistapa olisi mukava. Lisäksi tutkiskelin itseäni: miksi vonkaus ärsyttää? Enkö tosiaan halua huomiota? Miten voisin itse tehdä aloitteen? Ja sitten innostuinkin itse aloitteen tekemisestä ja se olikin tosi kiihottavaa.
En osaa nimetä yksittäisiä tapoja, joiden avulla "vongata sivistyneesti" sillä itselleni suurin apu oli juuri itsetutkiskelu ja ehkä myös uusien asioiden kokeilu seksissä - sitten kun siihen päästiin.
Voisit ehkä kuitenkin kokeilla arkista hyvää, siivoamista, ruoanlaittoa, hieromista, pieniä huomion osoituksia (oletpa kaunis tänään!), suukkoja ja haleja tilanteissa, joissa niitä ei ole ennen annettu.. Paijjaamista, niskan koskemista, juttelua.. Sellaista rauhallista. Ja jos heti tulee sanomista että "EI HUVITA SEKSI NYT" niin voihan sitä paijausta jatkaa - naisen mieli on ailahtelevainen... ;) Sanot, että paijataan vaan, ei tarvi johtaa mihinkään, pusutellaan, hyväillään ja ollaan ilman, että pitää tehdä mitään. Kyllä se siitä lämpenee!
Huomioin ja koskettelen muutenkin. Kotityöt teen sen suurempia numeroita tekemättä. En kuulemma silittele tarpeeksi ja aina pitäisi kuulemma saada seksiä. No kun heitin kysymyksen toisinpäin, että milloin olet koskenut minua pyytämättä niin ei oinein osannut sanoa. Viikkoon en ole kosketusta saanut, joten miksi miesten pitäisi huomioida nainen mutta toisinpäin sillä ei ole niin väliä. Huvittaa ihan hirveästi silitellä nukkumaan mennessä, kun toinen lukee Facebookia keskittyneesti.
Tässä sen näkee: keskivertomies ei pärjää naisen kanssa kovin hyvin parisuhteessa. Pitäisi olla jotain erikoista että homma pelittää. Pitäisi olla niinkun paha poika ja kunnollinen jätkä samaan aikaan.
Tekis mieli mennä vetämään ittensä hirteen. Ihan tulee ex-vaimo mieleen avauksesta.
Sen siitä saa, kun ei huoli meitä keskivertonaisia, vaan pitää joku ihana prinsessa saada.
1 Asia: Women...fucking..logic
Tunnistan tuosta exän. Siinä suhteessa puhallettiin vain hänen hiileensä. Nyt olen naimisissa aasialaisen kanssa eikä ole tuota ongelmaa, eikä oikeastaan mitään ongelmaa. Nyt puhalletaan yhteiseen hiileen, eri puolilta tosin.