Mies, valitse yläpäällä, älä alapäällä

Vastuullinen miehuus

Mies. Kaikkein tärkein valintasi mitä elämässäsi teet, on se kun valitset naisen rinnallesi elämänkumppanisi. Se on elämäsi kannalta tärkeämpi valinta kuin koulutuksen tai työpaikan valinta. Kuitenkin moni mies ei keskity tähän valintaa täydellä sydämellään, ja anna tunteille aikaa tunnustella, onko nainen se todellinen sielunkumppani, se yksi ja oikea suuri rakkaus. Harkinnan ja tunnustelun sijaan liian moni mies antaa alapäänsä päättää. Mennään sänkyyn ensimmäisen halukkaan naisen kanssa, ja sitten ollaankin yhdessä. Ja kun seksi ei riitäkään yhteiselämän ainoaksi perustaksi, niin avioero seuraa väistämättä.

Äidit opettavat tyttärilleen, ettei kannata antaa seksin viedä, mutta he eivät voi siirtää samaa viisauttaan pojilleen, koska äideistä ei ole miesten seksuaalisuuden ohjaajiksi.

Onnistunut elämänkumppanin valinta on tärkeä asia miehille elämässä menestymisen, terveyden ja jopa eliniän kannalta. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naimattomat miehet kuolevat jopa 8 – 17 vuotta nuorempina, kuin naimisissa olevat.
Mies, mieti tätä, kun olet säntäämässä minkä tahansa hameen perään – kannattaisi hillitä itsensä ja valita huolella. Jos taas ajatellaan suomalaisia menestyviä miehiä, Jorma Ollilaa, Mauno Koivistoa, Linus Thorwaldsia, Teemu Selännettä, niin kaikilla on vielä sama vaimo, kuin uran alussa. He hillitsivät halunsa ja odottivat sopivaa puolisoa ja menestyivät. Ne, jotka eivät hillitse itseään, kuten Matti Nykänen, Arto Länsman, eivät myöskään rahallisesti menesty elämässään. Kyvyttömyys hillitä omia seksuaalisia impulssejaan on yhteydessä myös muihin impulssikontrollin heikkouteen liittyviin addiktioihin, kuten alkoholismiin, huumeriippuvuuteen ja peliriippuvuuteen. Paljon juovilla nuorilla on viisi kertaa enemmän seksikumppaneita kuin vähän juovilla, ja huumeita käyttävillä nuorilla kymmenen kertaa enemmän. Seksuaalinen hillittömyys onkin miehelle lavea tie päihteisiin, huumeisiin rikollisuuteen ja syrjäytymiseen.

Mies voi joko sännätä seksiin suinpäin, tai hän voi hillitä himonsa ja rauhassa odottaa sitä oikeaa. Ne, jotka osaavat hillitä itsensä menestyvät, kun taas suinpäin syöksyjät ovat luusereita. Suomessa korkeimman tuloluokan miehistä naisen kanssa elää 98%. Alimman tuloluokan miehistä naisen kanssa elää vain 57% . Luuserit valitsevat alapäällään, menestyjät yläpäällään.

Tässä ei auta se, että yrität hillitä itsesi vain siinä tilanteessa, kun baarissa istuessasi näet korkokenkiin ja punaiseen minihameeseen pukeutuneen naisen vilkuilevan sinua kutsuvasti kädellä välillä hiuksia kosketellen. Tässä auttaa vain laaja elämänmuutos. Kokonaisvaltainen irtautuminen seksin ajattelusta, internetpornosta, seksifantasoinnista, elämänmuutos henkistyneempään ja puhtaampaan suuntaan.

”Yhä useampi mies näkee perinteisen miehisen seksuaalisuuden addiktiona, kypsymättömänä poikamaisuutena, osoituksena mielenterveyden ongelmista”, toteaa Vastuullinen miehuus –yhdistyksen edustaja Janus Kronnqvist. ”Satunnaiset seksikumppanit, pornon katselu, naisten tuijottelu, naisten iskemisestä puhuminen. Nämä nähdään nykyisin enemminkin osoituksina miehen epäkypsyydestä, henkisen tasapainon puutteesta ja mielenterveyden oireiluista, kuin arvostettavina miehisinä piirteinä”, toteaa Kronnqvist. ”Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet. Myös naiset ovat muuttaneet arvostuksiaan, ja eivät enää juuri hyväksy miehiä, joilla on tällainen perinteinen jätkämäinen asennoituminen seksuaalisuuteen. Nykyisin on vaikeaa löytää hyvää naista puolisokseen, jos miehestä paljastuu hänen olleen pornon kuluttaja tai monia naisia kellistänyt häntäheikki. Naiset arvostavat miehissä henkistä kykyä pidättäytymiseen ja miehistä siveyttä”, varoittelee Kronnqvist. ”Naiset eivät nykyään yksikertaisesti kelpuuta aviomieheksi juoppoja tai seksiaddikteja. Siksi hillitty siveellisyys on melkein välttämättömyys nykypäivän paritumismarkkinoilla”.

11

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zisel

      "Naiset arvostavat miehissä henkistä kykyä pidättäytymiseen ja miehistä siveyttä”

    • Asiaa asiasta

      Erittäin viisasta tekstiä.
      Voitko käydä linkkaamassa tämän myös sinkut palstalle.

    • .....

      Sama rölli riehuu joka ainoalla palstalla. Ei auta sille serihfit...........Kärsii mielenterveysongelmista.
      Skitsofrenialle on olemassa myös optisia testejä, ja koska sellaisia on olemassa, se tarkoittaa että aivoissa on pysyvää tuhoutumista tässä sairaudessa. Voi toipua kuten aivoinfarktista mutta ei koskaan normaalitasolle.

      • vopska

        Se on köpi. ei toivu.


    • Et sä varmaan väärässä ole, mut miten ne himot hillitään? Ei Selänne ja Ollilakaan työnarkomanialleen mitään saa ja himo se on sekin.

      Tai jos joku edes kertoisi sen, että miten seksin himo muutetaan työhimoksi?

    • Se on oikeastaan ihan sama kummalla päällä valitsee kun vituiks menee joka tapauksessa. Minun neuvoni miehille on se, että valitkaa alapäällä. Alapää tietää paremmin kuin yläpää ja osaa arvostaa elämän pieniä nautinnon hetkiä.

    • ...

      elämänkumppani ja elämänkumppani.....

      Kuinkahan monella se parinvalinta on nykypäivänä koko elämän mittainen valinta ???

      Kyllähän ne tahtoo olla näitä osa-aikahommia ja projektiluonteisia tehtäviä enemmänkin kuin elämän mittaisia kumppanuuksia.

      Oli juuri puhetta yhden ala-asteaikaisen luokkakaverin kanssa siitä, kuinka monen vanhemmat on vielä keskenään naimisissa. Minä olin meidän ala-asteluokalta (n. 15 oppilasta) ainoa kenen vanhemmat on vielä naimisissa. Minun vanhemmat ovatkin n. 15 vuotta iäkkäämpiä kuin muiden, eli olivat 80-luvulla todella vanhoja vanhempia ala-astelaiselle. Tuolloin kun lapset vielä saatiin yleensä nuorempina kuin nykyään.

      Tultiin siihen johtopäätökseen, että omat vanhempani ovat eri ikäpolvea (nyt kohta kahdeksankymmppisiä) kuin muiden vanhemmat. Se selittänee ainakin osan heidän liittonsa kestosta.

    • mies miehelle

      Kakun voi saada (valitse järjellä) sekä toista ja kolmatta kakkua syödä samaan aikaan (valitse tunteella, se on siellä toisessa päässä).

    • Mies tarvii Bermudan kolmiotaan naisen valintaan pidemmällä tähtäimellä. Aivot-sydän-muna. Pidemmän päälle ei tuu mittään, jos joku noista puuttuu kuviosta. Sydän-muna-yhdistelmä tuntuu kyllä upealta, mutta jossain vaiheessa tuppaa tulemaan joku haveri. Tällä kokemuksella luovun silti ehdottomasti aivoista, jos olis jostain syystä pakko jostain luopua.

    • ssssi

      Tuossa on siltä osin perää, että miehen täytyy olla sellainen, että nainen voi häntä kunnioittaa. Koska ilman naisen kunnioitusta mies ei ole mitään. Suhde ilman kunnioitusta ei ole mitään. Naisella on tarve ihailla ja kunnioittaa, ja miehelle ihailu ja kunnoitus on polttoainetta opinnoissa, uralla, miehenä, isänä, ihmisenä.

      Ja vaikea se on sekakäyttäjää, muuta addiktia tai elämänhallintaongelmaista kunnioittaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe