Kouluaikoina seurustelu olisi ehkä kiinnostanutkin eikä välttämättä kriteeritasokaan olisi ollut valtavan korkealla. Minua ei ehkä sillon kuitenkaan nähty kovin kiinnostavana hahmona, mikä luultavasti oli suurin syy ulkopuolisen kiinnostuksen puutteeseen. Tästä syystä keskityin opiskeluun täysipainoisemmin, mikä tiedostamattomana valintana olikin hyvä juttu näin jälkikäteen ajatellen. Varsin nuoresta iästä huolimatta olen jo saavuttanut kivoja juttuja elämässä. Näin ainakin omilla kriteereilläni mitattuna.
Nykyään, kun ulkopuolinen kiinnostus on herännyt; ei taas itseäni voisi vähempää kiinnostaa. Mielessä pyörii aivan muut jutut ja harrastuksetkin vievät paljon aikaani. Mikä sitten muuttui? Ei ehkä muu kuin, että ulkoinen status on kohonnut.
Tästä tulikin mieleen Friedrich Nietzsche ja hänen kirjoituksensa naisista: "Naiset ovat enemmän kuin pinnallisia". Piti varmasti paikkansa aikanaan ja kovin hyvin myös nykyään. Toisaalta olen ajatellut, että jos itse valitsisin joskus kumppanin tekisin sen ulkonäön perusteella. Kriteerini tosin rajaavat pois 99% suomalaisista:
-ei lemmikkejä
-ei tupakoi
-ei lapsia (ikinä!)
-poikkeuksellisen kaunis
Olen kuitenkin varautunut siihen, että ketään ei koskaan löydy. Enkä kyllä ole etsinytkään, eikä tarkoituksenani ole alkaa etsiä tulevaisuudessakaan. Mutta teoreettinen optio on olemassa, jos joku ilmaantuu. Arvostan kyllä omaa vapaa-aikaani korkeammalle kuin ketään yksittäistä ihmistä, joten luultavasti en siltikään lähtisi parisuhteeseen, vaikka joku sopiva sattuisikin kohdalle.
Itselläni päällimmäinen kriteeri on kutienkin ulkonäkö. Rahaa minulla on samoin mukavia kavereita. Kumpaakaan ei tässä yhteydessä tarvita.
Lässytys, että ihmisen sisimpään rakastutaan on täyttä tuubaa. Olen tavannut ylivoimaisesti enemmän miehiä, joiden kanssa ajatukset menevät yksiin kuin naisia. Teorian mukaan itselläni on siis suurempi todennäköisyys rakastua mieheen.
Ehdollinen rakkaus myös sitouttaa ihmisen suhteeseen ehdotonta paremmin. Molemmat osapuolet tietävät tarkkaan, mitä toinen hakee. On se sitten rahaa, ulkonäköä, mainetta tai muuta. Säännöt ovat selvät. Jos rakastuu toisen sisimpään on aika vaikea varmasti saada juttua kestämään, kun ei tiedä mistä tässä on ylipäätänsä kyse. Turhat intohimot sotkevat rutiineita.
Koska elintapa on tuntunut oikealta, lukuunottamatta muutamien sivullisten mielipiteitä, näillä mennään jatkossakin. Uskoisin eläväni keskimäärin onnellisempaa elämään kuin monet lähipiirissäni jatkuvasti parisuhdehelvettiään valittavat ihmiset. Toki heillä on oikeus ristinsä valita.
Nykyään, kun ulkopuolinen kiinnostus on herännyt; ei taas itseäni voisi vähempää kiinnostaa. Mielessä pyörii aivan muut jutut ja harrastuksetkin vievät paljon aikaani. Mikä sitten muuttui? Ei ehkä muu kuin, että ulkoinen status on kohonnut.
Tästä tulikin mieleen Friedrich Nietzsche ja hänen kirjoituksensa naisista: "Naiset ovat enemmän kuin pinnallisia". Piti varmasti paikkansa aikanaan ja kovin hyvin myös nykyään. Toisaalta olen ajatellut, että jos itse valitsisin joskus kumppanin tekisin sen ulkonäön perusteella. Kriteerini tosin rajaavat pois 99% suomalaisista:
-ei lemmikkejä
-ei tupakoi
-ei lapsia (ikinä!)
-poikkeuksellisen kaunis
Olen kuitenkin varautunut siihen, että ketään ei koskaan löydy. Enkä kyllä ole etsinytkään, eikä tarkoituksenani ole alkaa etsiä tulevaisuudessakaan. Mutta teoreettinen optio on olemassa, jos joku ilmaantuu. Arvostan kyllä omaa vapaa-aikaani korkeammalle kuin ketään yksittäistä ihmistä, joten luultavasti en siltikään lähtisi parisuhteeseen, vaikka joku sopiva sattuisikin kohdalle.
Itselläni päällimmäinen kriteeri on kutienkin ulkonäkö. Rahaa minulla on samoin mukavia kavereita. Kumpaakaan ei tässä yhteydessä tarvita.
Lässytys, että ihmisen sisimpään rakastutaan on täyttä tuubaa. Olen tavannut ylivoimaisesti enemmän miehiä, joiden kanssa ajatukset menevät yksiin kuin naisia. Teorian mukaan itselläni on siis suurempi todennäköisyys rakastua mieheen.
Ehdollinen rakkaus myös sitouttaa ihmisen suhteeseen ehdotonta paremmin. Molemmat osapuolet tietävät tarkkaan, mitä toinen hakee. On se sitten rahaa, ulkonäköä, mainetta tai muuta. Säännöt ovat selvät. Jos rakastuu toisen sisimpään on aika vaikea varmasti saada juttua kestämään, kun ei tiedä mistä tässä on ylipäätänsä kyse. Turhat intohimot sotkevat rutiineita.
Koska elintapa on tuntunut oikealta, lukuunottamatta muutamien sivullisten mielipiteitä, näillä mennään jatkossakin. Uskoisin eläväni keskimäärin onnellisempaa elämään kuin monet lähipiirissäni jatkuvasti parisuhdehelvettiään valittavat ihmiset. Toki heillä on oikeus ristinsä valita.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Psykologian - osin biologisestikin - rakkaus ja välittäminen on ehdollista. Sitä ei siis synny ilman "ehtoja": kun minua kohdellaan "hyvin", aivoni tuottavat niitä hormoneja, joiden vaikutusta kutsutaan rakkaudeksi ja välittämiseksi. Kun äiti imettää lastaan, erittyy oksitosiinia, joka on ns. kiintymyshormoni. Kaikilla nisäkkäillä peniksen koko suhteessa kiveksiin kertoo polygamian tasosta: mitä enemmän varustuksessa on panostettu mielihyvä-faktoriin lisääntymis-faktorin sijaan, sitä monogamisempi ko. laji, koska mielihyvän tuottamisella toisilleen parit sitoutuvat toisiinsa. Jne Jne.
Minusta kamalampi ajatus olisi, että ihminen kykenisi rakastamaan ehdoitta - siis muuallakin kuin Hollywoodin leffojen käsiksissä. Voisi olla aika tuhoavaa, jos aivot tuottaisivat rakkaushormoneja tilanteessa, jossa rakkauden kohde tekisi minulle mitä kammottavimpia tekoja.
Psykologian kannalta*
Vähän autereista juttua muuten, mutta loppu oli hyvä.
Ehdoton rakkaus on mahdollista vain (tällä mantereella) äidin ja pojan välillä. Äiti rakastaa ehdoitta ja pelastaa hunsvottipoikansa mistä tahansa ja antaa huononkin käytöksen anteeksi. Vaikka poika (lööpin mukaan) löisikin äitiä jakarilla päähän 50euroa vaatien.
Toinen on -oikeasti pitkäään toisiaan rakasaneeet. Näitä on harvassa. Julkkispareista Osbornen isäntä ja emäntä taitavat olla tällaisia. Ossi sählää ja Sharon antaa kaiken anteeksi. 30 vuotta naimissa: on nähty jo vähän kaikki. Tällaisissa pareissa on yleensä toinen osapuolista se joustavin. Toinen sössii ja toinen ottaa aina takaisin.
Uskon rakkauteen ja lojaliteettiin, vaikka en olekkaan saanut elää sellaisessa suhteessa. Minut on jätetty ja hylätty monesti. En elä suhteessa, koska sydämeni ei tahdo enää yhtään hylkäystä. Se on todella kivuliasta.
Ehdollinen rakkaus voi toimia toisille, mutta ei minulle. Jokainen valitkoon itselleen sopivan tavan elää ja rakastaa.
ap: todella hyvä kirjoitus. Näen tekstistäsi, ettet sietäisi minua sekunttiakaan. Enkä uskaltautisi kanssasi suhteeseen tai aloittaisi edes tutustumista, koska ihan ensimmäisenä tahtoisin tietää voiko sinuun luottaa vai olisinko sinulle vain myytävä hyödyke hädän hetkellä.
Hyvä pointti. Äidinrakkaus ei tässä yhteydessä tullutkaan mieleen.
"ap: todella hyvä kirjoitus. Näen tekstistäsi, ettet sietäisi minua sekunttiakaan. Enkä uskaltautisi kanssasi suhteeseen tai aloittaisi edes tutustumista, koska ihan ensimmäisenä tahtoisin tietää voiko sinuun luottaa vai olisinko sinulle vain myytävä hyödyke hädän hetkellä."
Heh. Olet luultavasti aivan oikeassa. :)
Oikeasti -harvinaisen vilpitön teksti. Teksistä näkee jotain persoonastasi.
Toivoisin, että nettitreffeille ihmiset kirjoittaisivat itsestään tällaisia tekstejä, joissa avoimesti kirjoittavat toiveistaan ja luonteestaan. (Sekin kamaluus on koettu ja onneksi poistuin siltä areenalta.)
Nettitreffeillä ihmiset kirjoittavat ihan uskomatonta pascaa, kaunisteltua pintasilausta. Niinkuin elämä olisi sliipattua tukkaa, pukua päällä ja limukengissä.
Tästä näkee ja kuulee.
Toinen taitaa olla se, etteivät ihmiset noin keskimäärin edes tunne itseään. Eivät pysty kuvailemaan. Ja mikä loppujen lopuksi on se neutraali ja kuvaavin teksti? Tulee määrittely ongelma:
-"olen kunnon mies"
-"olen kunnon nainen"
Olet muuten ap sikäli oikeassa, että rakkaus on suurimmalta osin ehdollista.
Sikäli, että jos joku kohtelee huonosti, en siedä sitä enää. En siis jää roikkumaan ja antamaan anteeksi loputtomasti.
Eli sehän on silloin ehdollista...
Jos ehdot täyttyvät, rakkaus jatkuu.
Jos tunne loppuu tai tulee kaltoinkohtelua, lähdetään eri suuntiin.
En allekirjoita tätä. Ei minun rakkauteni päättynyt miestäni kohtaan vaikka hän pahoinpiteli minut, mutta suhde siihen päättyi sillä rakastaminen ei tarkoita sitä, että ei olisi oikeutta suojella itseään tai estää kohtelemasta itseään huonosti. Rakastin kyseistä miestä vaikka en hänen tekoaan voinut hyväksyä. Suhde päättyi, rakkaus ei. Aika tosin teki sitten tehtävänsä ja se rakkauskin kuoli, kun sitä ei mitenkään hoidettu ja ylläpidetty, mutta yli kolme vuotta suhteen päätyttyäkin rakastin häntä teostaan huolimatta kykenemättä uuteen suhteeseen ennen kuin tunteeni hiljalleen haalenivat vain muistoiksi. Rakastaminen ei siis tarkoita sitä, että sen nimissä pitäisi kestää mitä tahansa huonosti kohtelua tai muutoin se ei ole aitoa tai ehdotonta.
En usko, että väkivalta oli se syy rakastaa, vaan väkivaltaisuudestaan huolimatta tuo mies teki jotain, jolla sai sen sinun ehdollisen rakkauden. Monilla ihmisillä, jotka ajautuvat ja jäävät väkivaltaisiin parisuhteisiin on jo ensimmäisessä kiintymyssuhteessa ollut samoja piirteitä kuin tuossa väkivaltaisessa parisuhteessa. Jos omien vanhempien välittämisessä on sekoittuneet sekä hoivaavat että vahingoittavat piirteet todennäköisemmin vielä aikuisenakin "etsii", tai ainakin, hyväksyy samanlaisen kiintymyssuhteen.
to : Eri mieltä
En tarkoittanut, että teoriani ehdollisesta rakkaudesta olisi yleispätevä, universaali jokaiseen käyttämä käytäntö: vaan minä en siedä enää kaltoinkohtelua, joten rakkaudessani on ehdollisia piirteitä. Olen myös kokenut "vaaleanpunaiset rakkauslasit" joten tiedän jo itsestäni, että annan rakastuneena anteeksi aika paljon. Mutta senkin raja on tullut aina vain lähemmäksi.
Joo, tiedän että on ihmisiä jotka ottavat turpaansa kerta viikossa ja silti rakastavat. Usein vielä "lasten tähden" niinkuin lapset tarvitsisivat sen viikkonäytelmän.
No, kukin tavallaan.
Toki ulkokuoreen voi ihastua äkkiseltään. Mutta silloin on ratkaiseva hetki, kun toinen avaa suunsa. Aivoton kiiltokuvapoika ei riitä, ellei hae jotain fuckbuddya petiinsä! Miehen tulee olla syvällinen ja luotettava, fiksu jne.
Eniten ärsyttää ihmisten TYHMYYS! Kaikilla on vielä ehjä sydän ensimmäisissä parisuhteissa ja odotukset on korkeella. No yleensä aina MIEHET varsinkin pilaa suhteen. Baareissa ei pyöri kuin vähäjärkisiä ukkeleita, jotka ei muuta haluakaan kuin alapäätä. Myös pyörii tyhmät naiset siellä, jotka on vaan pönkittämässä olematonta itsertuntoaan horon vaatteilla. Sitten muijat vielä suuttuu kun ei se unelmien prinssi lähestynytkään vaan joku ähläm sähläm tai perus pertti.
Toistuvien vastoinkäymisten tähden, sydän särkyy ja sitä tulee varovaiseksi ja jopa pessimistiksi!!!!!! Jotkut sitten ottaa vaan jonkun seuran puutteessa.
Mielestäni jokaisen tulee ansaita aito rakkaus. Jos on ylimielinen kusipää, ei voi olettaa että joku rakastaa sellaista sielutonta!
Vaikutat syvälliseltä ihmiseltä. Tekstisi perusteella sinulla riittää selvästi pelimerkkejä muiden ihmisten arvosteluun, mitä TYHMYYTEEN!!!! tulee.
Puhdasverisen narsistin kirjoitus. Milloin sinulla on todettu persoonallisuushäiriösi?
Viiltävää analyysia. Eihän näiden perustelujesi edessä voi kuin ihailla osaamistasi.
Miten ulkonäköön voi rakastua? Jos siis rakkautta hakee.
Eiköhän siihen rahan ohella perustu valtaosa suhteista.
Miksi ulkonäköön ei voisi rakastua? Miksi ulkonäkö olisi huonompi syy?
Ihmiset tekevät ihan jokaisen valinnan laskemalla hyödyn. Aivot toimivat kuin sumea ja halpa tietokone. Aivoihin on rakentunut kullekin yksilöllinen arvojärjestelmä säätelemään ajatuksia, jotta voisimme tehdä itsemme kannalta hyviä päätöksiä. Jos jonkun aivot laskevat suurimman hyödyn kauniista kumppanista, mitä haittaa siitä on?
Pelkällä ulkonäöllä ei tehdä kestäviä ihmissuhteita. Jos niitä nykyään enää kukaan haluaa...
Valtaosa suhteista voi perustuakin ulkonäköön tai rahaan, mutta rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Pinnallisuus, himo ja ahneus eivät ole sama asia kuin rakkaus.
Mutta ulkoiset arvot ovat kuitenkin se ykköskriteeri?
Höpö höpö. Kenenkään persoonaan on vaikea kuvitella, että joku rakastuu. Pinnallinen rakkaus on ainoa rakkauden muoto, jos jätetään se äidinrakkaus pois.
Myös tavaroita voi rakastaa.
Olet kyllä surullisen hukassa sen suhteen mitä on rakkaus. Et ole selvästi ikinä itse tuntenut rakkautta. Surullista luettavaa.
Kirjoituksestasi voi päätellä, että sinulle näin selkeästi on, mutta ulkoiset arvot eivät todellakaan ole kaikille se ykköskriteeri. Näillä palstoilla olevilla sinkuilla se tuntuu kuitenkin olevan yleisin ja tärkein ja joillakin jopa ainoa kriteeri. Ehkäpä siinä se syykin miksi niin monet palstalaiset eivät pitkäaikaisempia suhteita kykene luomaan.
Mikä sinun ykköskriteerisi on? Raha?
Ulkonäkö on yleisin ja ensimmäinen kriteeri. Itsepetosta väittää muuta, mutta tokihan siitä voi paremman olon saada itselleen, kun ei muka ole niin pinnallinen kuin "ne muut" / "palstalaiset" / "alempitasoiset" tms. ryhmä, jonka halveksunnasta itselle hyvä mieli tulee.
Tämä ei silti tarkoita, että ulkonäkö olisi tärkein kriteeri. Tosin tätähän on vähän vaikea määrittää, kun ulkonäkö kuitenkin on aina mukana pariutumisessa. Miten sitten sanoa onko se tärkein vai ei? Kuitenkin uskoakseni suurempi osa on valmiita tinkimään ulkonäkövaatimuksistaan kuin luonnevaatimuksista. Tosin jos ulkonäköön on jo rakastunut, voi olla sokea luonteen häiriöille. Toisin päin tämä taas harvemmin tapahtuu, koska luonteeseen ei voi noin vaan ensisilmäyksellä rakastua useinkaan, vaikka sattuu sitäkin.
Vai niin. Hienoa kuitenkin, että sinä vaivauduit kertomaan, mitä rakkaus on.
No nyt alkaa polttaa.
Kaksi ihmistyyppiä:
1) Ruma kuin fan, mutta luonne täyttä persikkaa
2) Ulkoisesti erittäin viehättävä ja täysi kusipää
Ei varmaan ole vaikea arvata kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä seuraavalle kierrokselle. Tästä tämä liukuu portaattomasti kohti tasapainotilaa, jossa keskellä on ulkoisesti ja henkisesti neutraali persoona.
Tilana kaipuu on varmasti harvoin tila, jossa henkilön ensimmäinen ajatus on toisen mahtavasta persoonasta. Ei, kyllä ensimmäinen mielikuva on ulkonäköön liittyvä. Tästä syystä jotkut pitävät mukanaan kuvaa puolisostaan. Harvoin olen kuullut jonkun kuljettavan mukanaan kumppaninsa kirjoittamaa runoteosta.
Vanhemmille lapsen tekemä "taideteos" taas usein kelpaa työhuoneen seinälle. Oli se sitten miten hanurista tahansa. Jos lapsi on ruma, korvaa tämä myös lapsen pärstäkuvan työpaikalla, osoittaen samalla kuinka hyvä vanhempi olet.
Niin, näissä keskusteluissa vaan aina puhutaan noista ääripäistä. Todellisuudessa kuitenkin sekä 1 että 2 tippuisivat jatkosta ennen finaaleja. Persikkaluonteinen kaunotar taas vie aina mestaruuden. Ruma vittupää jää viimeiseksi, ellei sitten onnistu manipuloimaan jotakuta uhrikseen.
Ensisilmäyksellä rakastumiset ovat pelkkää pintakiiltoon ihastumista ja ihastuminen ei vielä ole rakkautta joskin voi joskus kehittyä siihenkin. On lukuisia pariskuntia jotka eivät ole ensisilmäyksellä pitäneet toisen ulkonäköä mitenkään kauniina tai komeana, mutta tutustuttuaan vaikkapa jossain harrastuksissa, yhteisen ystäväpiirin kautta tai töissä toisiinsa paremmin ovat rakastuneet. Nämä ovat yleensä niitä pitkäkestoisimpiakin suhteita mitä tiedän. Ulkonäköön saatetaan ihastua, mutta luonne on se mihin rakastutaan.
Nuo suhteet ovat pitkäkestoisimpia sen takia, että noihin ihmisiin ei ihastuta ulkonäön perusteella -> heillä ei ole niin paljon valinnanvaraa eikä kiusauksia -> pitävät siitä ainoastaan kiinni kuin hukkuva oljenkorrestaan.
Ihme kyllä en ole rakastunut yhteenkään saman sukupuolen edustajaan, vaikka usein ajatuksen tasolla yhteistä on löytynyt paljon enemmän kuin vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Mutta paremman näköinen saa kuitenkin paremman startin yleensä ensivaikutelma on aika tärkeä?
Jep, sen takia olikin hyvin sanottu toisesta kierroksesta. Ruma ei pääse edes toiselle kierrokselle, kaunis vittupää taas pääsee ainakin joskus toiselle kierrokselle, mutta karsiutuu kuitenkin ennen finaalia. Toisaalta JOS ruma hyvis joskus harvoin pääsee toiselle kierrokselle, niin on hänellä kohtalaiset mahdollisuudet mennä loppuun asti. Tosin kyllähän jotkut kauniit vittupäätkin naimisiin pääsevät, ei kaikilla ilmeisesti ole varaa vaatia kumppaniltaan sekä ulkonäköä, että luonnetta.
Suurin osa ihmisistä on aika mitäänsanomattoman näköisiä. Et kai tosissasi luule, että vain kauniilla naisilla ja komeilla miehillä on vientiä ja mahdollisuuksia suhteisiin?
Suurin osa on jonkun mielestä edes söpöjä / nättejä / kivannäköisiä, jos nyt eivät ihan jalat alta sulattavan näköisiä olisikaan, kuten me ylempitasoiset.
On se kauneus lähtökohtaisesti huomattava etu, joka kasvattaa todennäköisyyttä suhteen syntymiselle.
Juurikin näin.
Täälläkin tietyt naiset ihmettelevät, miksi miehet valitsevat nalkuttavia ämmiä vaimoikseen. Olisiko ulkonäkö ollut valintaa tehdessä aika tärkeä kriteeri. ;)
Älytön vertaus. Tietenkään kenenkään sukupuolinen suuntaus ei muutu sen mukaan. Hetero rakastuu eri sukupuolta olevaan ja homoseksuaali samaa sukupuolta olevaan. Tuskin heterona olet rakastunut samaa sukupuolta olevaan, vaikka olisit todennut hänen ulkonäkönsä olevan kuinka komea hyvänsä ja väität rakastumisen tunteen syntyvän pelkästään visuaalisesta ärsykkeestä.
Suolasitpa hienosti oman teoriasi :)
Ei kai kukaan ole väittänyt, että PELKÄSTÄÄN.
Ilmeisesti mielestäsi parisuhteesta tulee kestävämpi, jos kumppanin valinnassa ei paina ulkonäkö. Miksi sitten lähes aina eroja selitetään juuri niillä luonteenpiirteillä ("me vaan niinku kasvettiin erilleen", "urpo muuttui jotenkin erilaiseksi luonteeltaan/käytökseltään"), eikä juuri koskaan ulkonäöllisillä tekijöillä?
Kaikkien parinvalinnassa painaa ulkonäkö - se on vaan fakta. Sitä tutkitaan ilmiönä tälläkin hetkellä mm. Turun Yliopistossa. Itselleni luotaantyötävämpää on se, että "feikataan" jotenkin eettisempiä parinvalinnassa, ja samalla arvostellaan toisten parinvalinnan kriteerejä. Eikö jo se, että pitää omia kriteereitään parempina ja parempaan tulokseen johtavina kuin muiden kerro hieman egoistisesta luonteesta? Miksi muiden pitäisi valita kumppaninsa juuri sinun kriteereillä - eikö jokaisella ole samaa oikeutta määritellä omat kriteerinsä ihan itse ja omiin tarpeisiin?
Ei kukaan kiellä pitämästä kumppaninhakukriteerinään vaikka peräaukon väriä. Rakkauden kanssa sillä ei ole silti mitään tekemistä.
Olet siis Kaikkien Rakkauksien Tietäjä, jolla on ylimaallinen oikeus päättää milloin kyseessä on rakkaus? Hyvä tietää.
Oletko aina suhtautunut muihin ihmisiin yhtä alentuvasti ja nostanut itsesi tietoinesi heidän yläpuolelleen? Onko sinua kukaan ikinä rakastanut? Oletko varma, että kyseessä oli sinun määritelmäsi rakkaudesta - ja etenkin oikeat motiivit tuon rakkauden taustalla?
Olen osittain samaa mieltä ja osittain eri mieltä. Yleensä ensi vaikutelma kertoo aina totta. Jokaiseen ihmiseen voi tottua ja voi elää kymmeniä vuosia yhdessä ilman erikoisia tunteita, vain ystävinä. Aito ihastuminen on ihan eri juttu, ei se aina vie suhteeseen, mutta ilman sitä kipinää ei ole todellista suhdetta. Jos ihminen pystyy kaveruuteen, hän voi elää melkein kenen tahansa kanssa, mutta mitä varten pitää kiduttaa itseä? Onko suhde suhdetta varten vai mikä on suhteen tarkoitus? Suhde ei välttämättä helpottaa elämää. Sokrates sanoi: Mene naimisiin aina, koska jos sinulla on hyvä vaimo, sinusta tulee onnellinen, jos on huono vaimo, sinusta tulee filosofi. En tiedä mitä on parempaa ☺
Rakastun aina uudestaan hänen kauneuteensa, empaattisuuteensa, huolehtivaisuuteensa, viiltävän tarkkaan oivalluskykyynsä. Äärettömän tarkkaan muistiinsa ja tilannetajuun. Hän erottaa keskusteluista pienetkin nyanssit. Jne.... Ehkä juuri siksi täydemme toisiamme, mä kun en muista mittää.
Se, että sinä olet tunteisiin kykenemätön ahne materialisti ei tarkoita, että kaikki muutkin ovat sellaisia.
Monilla ottaa koville huomata, että niinhän se on. Ulkonäkön perustuen olen valintani tehnyt. :)
Kyllä se näyttää otavan koville lähinnä sulla, kun siitä on tänne tultava avutumaan.
Eiköhän tämä palsta ole kaikille sinkuille riippumatta siitä onko sinkkuus vastentahtoista vai vapaaehtoista.
Se nyt ei ole millään tavalla relevanttia avausviestistä harvinaisen selvästi läpipaistavan katkeruuden kannalta.
Kiinnostava teoria. Ketä kohtaan olen katkera? Muita miehiä, naisia, itseäni?
Ymmärrän hyvin miksi ajattelet, että sinuun ei kukaan voi rakastua luonteesi perusteella. Sitä ei epäile varmasti kukaan muukaan täällä.
Hassuinta, että tässä ketjussa rumimman sisimmän paljastavat juuri ne, joiden mielestä tosirakkaudessa vain luonteella SAA OLLA merkitystä.
HOMO!