Tapasimme miehen kanssa viisi vuotta sitten. Hän oli tuolloin 21-vuotias, hoikassa kunnossa, ja ajattelin heti alkuun että pitää saada poika syömään enemmän.
Alkuun hän kävi pitkään syömässä vanhempiensa luona, minun kasvisruokani kun eivät hälle maistuneet ollenkaan. Lopulta muutimme toiselle paikkakunnalle, kauemmas hänen vanhemmistaan, ja hänen syömisensä päättyi siihen, -lähes kokonaan! Parissa vuodessa painoa tippui 20kg, nyt myöhemmin vielä 10kg. Hän on 182cm pitkä, ja painoa vähän reilu 50kg.
Olen koettanut saada häntä syömään niin hyvällä kun pahalla, ja tällä hetkellä aihe on tulenarka. Huomaan usein ettei hän syönyt koko edellispäivänä mitään, ja kun kysyn aiheesta, alkaa hirveä huuto. Yhtenä päivänä näin hänet punnitemassa itseään, ja ehdin nähdä nelosella alkavan luvun, ennen kuin hän hermostuneena potkaisi puntarin sängyn alle.
On sanonut että asia ahdistaa häntä, muttei vaan saa tehtyä asialle mitään! Sukulaiset ja ystävämme kauhistelevat, miten hän on enää kun varjo entisestä, ja itse olen samoilla linjoilla... Olen itsekkin hoikka, mutta hänen käsivartensa ovat paksuudeltaan puolet omistani.
Muutoin parisuhteemme on ok. Suurimman osan ajastaan hän pelaa tietokoneella, eikä tee kotitöitä ellen erikseen pyydä. On meillä silti hauskaa yhdessä, ja ainoat riidanaiheet koskevat hänen laiskuuttaan. En ole hänelle kertonut, mutta usein jopa naapurit kyselevät, onko hän jotenkin vakavasti sairas. Myös minulta kysellään jatkuvasti, miksi olen hänen kanssaan. Hänen ulkonäkönsä kiinnittää kyllä huomion, ja tunne jota hän sillä herättää, on järkytys.
Hänellä on myös alkanut olla usein rytmihäiriöitä, ja pelkään todella hänen puolestaan. En tiedä mitä tehdä, mitä edes ajatella, ja olenko tässä se jolla on velvollisuus asiaan puuttua ottamalla yhteys johonkin auttavaan tahoon? Mistä edes saada apua? Tuntuu kun hän kuihuisi päivä päivältä olemattomiin...
Alkuun hän kävi pitkään syömässä vanhempiensa luona, minun kasvisruokani kun eivät hälle maistuneet ollenkaan. Lopulta muutimme toiselle paikkakunnalle, kauemmas hänen vanhemmistaan, ja hänen syömisensä päättyi siihen, -lähes kokonaan! Parissa vuodessa painoa tippui 20kg, nyt myöhemmin vielä 10kg. Hän on 182cm pitkä, ja painoa vähän reilu 50kg.
Olen koettanut saada häntä syömään niin hyvällä kun pahalla, ja tällä hetkellä aihe on tulenarka. Huomaan usein ettei hän syönyt koko edellispäivänä mitään, ja kun kysyn aiheesta, alkaa hirveä huuto. Yhtenä päivänä näin hänet punnitemassa itseään, ja ehdin nähdä nelosella alkavan luvun, ennen kuin hän hermostuneena potkaisi puntarin sängyn alle.
On sanonut että asia ahdistaa häntä, muttei vaan saa tehtyä asialle mitään! Sukulaiset ja ystävämme kauhistelevat, miten hän on enää kun varjo entisestä, ja itse olen samoilla linjoilla... Olen itsekkin hoikka, mutta hänen käsivartensa ovat paksuudeltaan puolet omistani.
Muutoin parisuhteemme on ok. Suurimman osan ajastaan hän pelaa tietokoneella, eikä tee kotitöitä ellen erikseen pyydä. On meillä silti hauskaa yhdessä, ja ainoat riidanaiheet koskevat hänen laiskuuttaan. En ole hänelle kertonut, mutta usein jopa naapurit kyselevät, onko hän jotenkin vakavasti sairas. Myös minulta kysellään jatkuvasti, miksi olen hänen kanssaan. Hänen ulkonäkönsä kiinnittää kyllä huomion, ja tunne jota hän sillä herättää, on järkytys.
Hänellä on myös alkanut olla usein rytmihäiriöitä, ja pelkään todella hänen puolestaan. En tiedä mitä tehdä, mitä edes ajatella, ja olenko tässä se jolla on velvollisuus asiaan puuttua ottamalla yhteys johonkin auttavaan tahoon? Mistä edes saada apua? Tuntuu kun hän kuihuisi päivä päivältä olemattomiin...
Vastaukset 8
Vanhimmat
koita saada syömään edes vellejä ja soseita... Minulla myös ruikku mieskaveri, eikä millään meinaa syödä. Minä lihon helposti.Olemmekin varmaan koominen kaksikko takaapäin. Toisen takapuoli on tuplasti toisen.
Koita puhua miehelle ihan rauhassa, silloin kun on hyvä hetki, ettei hän ole jo valmiiksi hermostunut. Kerro hänelle, kuinka huolissaan olet hänen terveydestään, ja ehdota, että mies meni puhumaan jonnekin. Syömishäiriön taustalla on usein joku muu syy, kuten masennus, lapsuuden traumat, huono itsetunto yms. Täysi-ikäistä ihmistähän ei tietääkseni voi pakottaa hoitoon, mutta mielestäni kuulostaa siltä että hänellä tosiaan on syömishäiriö ja hän tarvitsee pikaisesti apua.
Kokemuksesta voin sanoa, että syömishäiriöstä parantuminen on vaikea ja raskas prosessi, mutta siitä tuskin kukaan paranee ilman ammattilaisen apua. Itse olin jo täysi-ikäinen, mutta asuin vielä kotona, kun äitini lähestulkoon pakotti minut hoitoon, oli soittanut ajan kouluterveydenhoitajalle ja tuli mukaani varmistaakseen että varmasti menen sinne. Sain lähetteen psykiatriselle poliklinikalle jossa kävin kerran viikossa reilun kahden vuoden ajan.
Ja jos miehesikin myöntää asian ahdistavan häntä mutta ei vaan saa aikaiseksi hakea apua, eikö se mielestäsi ole merkki että hän kuitenkin tahtoo apua? Sano hänelle, että voit vaikka itse soittaa lääkäriajan jos hän ei siihen kykene, joskus se voi olla vaikeaa myöntää itselleen tarvitsevansa oikeasti apua ja on helpotus kun mukana on ihmisiä, jotka tukevat ja ovat valmiita hankkimaan apua.
Tsemppiä teille, toivon kovasti että tilanne lähtee parempaan suuntaan!
kotona ei enää kannata yrittää tsempata tuossa vaiheessa. Tuossa vaiheessa ei enää ole merkitystä puhua ja kannustaa, vaan hänen pitäisi olla osastolla ja on ehdottomasti ammattilaisten tuen tarpeessa. Tässä ei enää kotikonstit ja läheisten tuki auta, vaan kysymyksessä on sairaus, jonka hoitoon tarvii monialaista ammattitaitoa. On väärin luulla, että läheiset pystyvät vain kannustamalla saamaan toisen terveeksi.
Aika laiha on kyllä. Paljonko hän siis painoi kun tapasitte? Entä oletko itse laiha/läski/normaali?
Mies on vakavasti sairas! Ota heti yhteys ammattilaisiin, jotka tietävät syömishäiriöistä, miten svoit edetä. Ne ovat psyykkisiä sairauksia luonteeltaan, syömättömyys on vain oire.
Soita lääkäriin ja vaadi saada psykiatrian konsultaatio. Heti! Rytmihäiriöt kertovat jo siitä, että sydän on kovilla ja mies on todella nälkiintynyt ja sairas, eikä itse ymmärrä enää tilaansa, sillä nälkiintyminen aiheuttaa sen ettet voi saada itse häntä ymmärtämäänkään syömisen tärkeyttä. Hae apua, vaikka mies ei lähtisikään mukaan. Tässä ei enää kotikonstit riitä, eikä niitä pidä käyttää, tarvit ammattilaisten tuen. Hae itse apua, mies ei sitä lähde hakemaan.
Itse vaikeasta anoreksiasta parantumassa olevana voin vain vahvistaa mitä ed. sanovat; voit vaikka miten saarnata, tsempata, kertoa että olet huolissasi.... ei auta.
Kyllä sairastunut tietää kaiken tuon, mutta kyseessä on mielen häiriötila, jolle ei yksin eikä läheisten avulla voi mitään. Vaatii EHDOTTOMASTI asiantuntijan apua! Ja prosessi on piiiiiiiitkä, voi kestää monia vuosia! Itsellä takana, niin kuinka kauan? Ainakin 10 jos ei enemmän!
Olin monta kertaa sisätaudeilla tipassa ja letkuissa kun sydän alkoi pettää, olin psyk. osastohoidossa kolmeen otteeseen. Olen nainen, 168cm pitkä ja sairaimmillani 33 kg. Nyt tasan 50, ja vielä ainakin 6 kg pitäisi lääkärin mukaan saada! Toinen juttu vaan miten...:-/ helpommin sanottu kuin tehty!
Edelleen käyn terapiassa ja seurannassa 1xviikko. Ja anorektiset ajatukset vaanii taustalla, tosin olen oppinut jo kontrolloimaan niitä, ja vahvasti päättänyt että ennemmin kuolen kun siihen enää vaivun! Siinä EI ole kysymys siitä, että sairastunut luulisi olevansa "kaunis ja seksikäs" kun on laiha. Taustalla on muita tekijöitä. Masennus, ahdistus, kiukku, epätoivo, se kaikki on niin tuskallisen syvää! Lisäksi ruumiilliset kivut ja vammat.
Sinulta vaaditaan todella paljon että jaksat poikaystäväsi rinnalla kulkea! Toipuminen ei tule tapahtumaan parissa viikossa eikä kuukaudessa! Kuten sanoin, voi viedä todella kauan. Ja vaatii sairastuneen omaa motivaatiota ja todella rautaista tahtoa parantua, sekä todella hyvän ammattiavun.
Neuvoa voi muuten kysellä myös Syömishäiriöliitosta, löytyy myös googlaamalla Syömishäiriöliitto Syli.
Onko syömishäiriö vai johtuuko masennuksesta?