Meillä, miehelläni ja minulla on 17.6 ensitapaamisen 10-vuotispäivä, ja sitä aiotaan juhlistaa!
Nyt kiinnostais kuulla miten te jotka olette onnellisessa suhteessa olette tavanneet?
Liittyykö sihen jotain erikoista, hassua..... niin, mitä ja miten?
Voin aloittaa omallamme:
Olin ollut Hollannissa hyvän tyttöystävän häissä, ja odotin konetta Helsinkiin. No tietysti minun onnellani taivas vetäytyi tummansiniseen pilveen ja nousi ukkonen!
En tavallisesti pelkää lentämistä enkä ukkosta, mutta niitten yhdistelmä tuntui kieltämättä vähemmän houkuttelevalle!
Ei auttanut, koneeseen vaan oli noustava. Istuin hermostuneena ikkunapaikalla ja viereeni asettui iso mies, amerikkalainen, selvisi siinä matkan aikana. Minua toistakymmentä vuotta vanhempi ja tuplasti isompi, mutta osoittautui varsin mukavaksi hepuksi. Uskalsin sitten hänelle sanoa, että pelottaa! No, mies tarttui muitta mutkitta käteeni ja piteli sitä koko matkan ajan! Kertoi olevansa lentokoneinsinööri, ja että pelättävää ei todellakaan ole. Kone pysyy ilmassa ja päästään turvallisesti Helsinkiin. Jos jotain epäilystä olisi, ei hän olisi koneeseen noussut!
Ja niinpä yksi asia johti toiseen, aloimme pitää yhteyttä ja tapailla. Rakastuttiin ja kihlauduttiin. Hän palasi kotimaahansa työkeikan jälkeen, ja pian minä perässa. Häät pidettiin oikein "amerikan malliin" ja kaksi lasta syntyi aikanaan.
Onnea on riittänyt, mies ei ole mikään "upea adonis" mutta turvallinen luotettava ja niin rakas! :-D
Tämä on minun tarinani lyhyesti. Olisi kiva kuulla mista jotka ovat onnellisia, noita negatiivisia tarinoita kun tällä foorumilla näkee liikaakin!
Nyt kiinnostais kuulla miten te jotka olette onnellisessa suhteessa olette tavanneet?
Liittyykö sihen jotain erikoista, hassua..... niin, mitä ja miten?
Voin aloittaa omallamme:
Olin ollut Hollannissa hyvän tyttöystävän häissä, ja odotin konetta Helsinkiin. No tietysti minun onnellani taivas vetäytyi tummansiniseen pilveen ja nousi ukkonen!
En tavallisesti pelkää lentämistä enkä ukkosta, mutta niitten yhdistelmä tuntui kieltämättä vähemmän houkuttelevalle!
Ei auttanut, koneeseen vaan oli noustava. Istuin hermostuneena ikkunapaikalla ja viereeni asettui iso mies, amerikkalainen, selvisi siinä matkan aikana. Minua toistakymmentä vuotta vanhempi ja tuplasti isompi, mutta osoittautui varsin mukavaksi hepuksi. Uskalsin sitten hänelle sanoa, että pelottaa! No, mies tarttui muitta mutkitta käteeni ja piteli sitä koko matkan ajan! Kertoi olevansa lentokoneinsinööri, ja että pelättävää ei todellakaan ole. Kone pysyy ilmassa ja päästään turvallisesti Helsinkiin. Jos jotain epäilystä olisi, ei hän olisi koneeseen noussut!
Ja niinpä yksi asia johti toiseen, aloimme pitää yhteyttä ja tapailla. Rakastuttiin ja kihlauduttiin. Hän palasi kotimaahansa työkeikan jälkeen, ja pian minä perässa. Häät pidettiin oikein "amerikan malliin" ja kaksi lasta syntyi aikanaan.
Onnea on riittänyt, mies ei ole mikään "upea adonis" mutta turvallinen luotettava ja niin rakas! :-D
Tämä on minun tarinani lyhyesti. Olisi kiva kuulla mista jotka ovat onnellisia, noita negatiivisia tarinoita kun tällä foorumilla näkee liikaakin!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoitampas oman rakkaustarinani vaikka ikäähän minulla ei ole kuin 18 ja risat.
Tapasimme täällä suomi24 treffipalstalla ja ajattelin aluksi että eihän tästä mitään voi tulla, Itse olin tapaamishetkellä 17 ja nykyinen poikaystäväni 23 (nyt 18 ja 24). Olemme tähän asti seurustelleet jo reilun vuoden.
Elettiin marraskuuta 2011, itselläni oli tuolloin elämässäni todella paljon muuta, vakava masennus josta olen vieläkin toipumassa ja paljon muuta mietittävää. Kävimme treffeillä, mutta sain hänestä aika ylimielisen ja ärsyttävän kuvan, juuri sellaisen johon en koskaan voisi ihastua. Juttelimme kuitenkin messengerin välityksellä ja tällöin myös välittyi ärsyttävä kuva. Kuitenkin jotain tapahtui. Meille tuli 2kk kommunikaatiotauko jostain syystä, en tiedä miksi.
2 viikkoa ennen uudelleen löytämistä näin hänet paikallisessa pizzeriassa eikä hän minua tunnistanut. Minä kuitenkin tunnistin hänet mutten voinut sanoa moi, koska kaverini olisivat miettineet että mistä tuon tunnen. Kuitenkin siitä alkoi keskustelumme uudelleen, olin saanut elämäni jonkin verran järjestykseen. Elettiin nyt siis maaliskuuta 2012. Tapasimme maaliskuun puolivälissä uudemman kerran ja silloin se liekki leimahti. Ärsyttävyys ja ylimielisyys olivat kuin kadonneet jonnekkin ja ulkokuoren sisältä paljastui ihana ja luotettava nuori mies.
Aprillipäivänä 1.4 pistimme sitten hynttyyt yhteen ja olimme virallisesti yhdessä. Eli, siis, olemme tottakai edelleen. Vuosi on jossain mielessä ollut opettava, tämä on ensimmäinen pidempi suhteeni, poikaystävälläni tämä on kolmas. Tottakai riitoja välillä on, minä olen enemmän semmonen tempperamenttinen ja räiskyvä, poikaystäväni on rauhallinen eikä suutu koskaan. Ikinä. Rakastan häntä todella paljon ja toivon että tämä kestää ♥
Siis tää on mielenkiintoista!!
Tasan KAKSI kertoo hyvästä ja onnistuneesta parisuhteesta!!!!!!!
Onks tää siis suomalaista todellisuutta; kadut täynnä jätettyjä petettyjä ja ei-kenellekään-kelvanneita ressukoita???????
On varmaan. Surku teitä kaÿ.
Ihana tarina !!!
Omani on "proosallisempi", tapasimme aikoinaan samalla työpaikalla, taisi olla kolmas työpäiväni. Ensimmäinen muistikuva miehestä on hänen äänensä: korvani jotenkin "tavoitti" sen muiden äänien joukosta ennen kuin edes näin hänet. Hän herätti uteliaisuuteni ensimmäisten viikkojen aikana, vaikka olinkin päättänyt pitää kiinni "kuormasta ei syödä"-periaatteesta. Onneksi olimme eri osastoilla, joten mitään eturistiriitoja ei ollut.
Alku oli pientä kissa ja hiiri-leikkiä, mies hurmasi minut vaivihkaa maanläheisellä huumorintajullaan ja silti katsoin parhaaksi "väistellä", koska tuumasin, että tämä tyyppi on jollain tavalla "vaarallinen"...
Yhteinen työprojekti eri osastojen välillä meidät liimasi yhteen, siinä yhdessä töitä tehdessä sai jo aika hyvän kuvan toisen perimmäisestä luonteesta. Työasioista puhuminen alkoi laajentua aivan kaikesta puhumiseen ja kun päädyimme työpaikan illan vietossa istumaan loppuillaksi vierekkäin, homma oli siinä.
Minunkaan mieheni ei ole mikään "upea adonis", vaan iso ja turvallinen, mutta toisaalta ah niin "vaarallinen". Aiemmin kaikilla tavoin pieleen menneen parisuhteen eläneenä osaan arvostaa todella korkealle sitä mutkattomuutta, joka meidän välillämme on. Ja henkisen kemian lisäksi täytyy sanoa, että kaikkien näiden vuosien jälkeen fyysinenkin "kemia" on upeaa.
Hyvin tavanomainen juttu. Työväentalon lauantai-illlan tansseissa.
Nykyisen vaimoni hahmo miellytti silmääni.
Tanssiessa totesimme olevamme saman suuntaisilla latusilla.
Aloimme tapailemaan.
Viihdyimme keskenämme.
Arkielämän perusarvot osoittautuivat samanlaisiksi.
Yhden aamuisen yhdynnän jälkeen kumppani ehdotti kihlutumista.
Joo. Joo.
Sillä tiellä olemme olleet pian 44-vuotta ja olemme kunnes kuolema meidät erottaa.
Eroamisen suuntaista uhkaa ei ole ollut lähmaillakaan.
Elämäntilanteet ovat vaihdelleet. Vetäydyimme palkkatöistä "siviiliin" nykykatsomuksen mukaan sikamaisen aikaisin, aivan 50:n pinnassa.
Jälkikasvua on kahdessa portaassa.
Tämä aamu todisti jälleen kelvollisuuteni aviomiehenä.
Mitä muuta voisi 7-kymppinen ukko elämältä odottaa?
Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä kohta neljä vuotta, josta suunnilleen puolet on asuttu saman katon alla. Tapasimme perinteisesti baarissa, tosin olin ollut mieheen ihastunut jo iät kaiket ennen kuin uskalsin lähestyä tosissani. Onneksi uskalsin!
Suhteen alkuaika oli välillä aikamoista vuoristorataa, sillä olin epävarma, enkä uskaltanut luottaa mieheeni (olin saanut niin paljon kuraa niskaan aikaisemmissa suhteissa). Takerruin mieheen liikaakin ja kyttäsin kaikki menot. Saan olla onnellinen, että mies sieti sen kaiken ja jaksoi pysyä vierelläni, opettaa luottamaan. Nykyään elämä on seesteistä ja rakkautta riittää.
Hoitamatta rakkaus ei kuitenkaan jaksaisi kukoistaa: suhdetta pitää vaalia kauniilla sanoilla ja hellyydellä. Joka päivä on muistettava, että parisuhteessa ollaan samalla puolella, ei toista vastaan. Onnellisen parisuhteen avain on, että huolehtii rakkaudesta, eikä anna pikkuasioiden työntyä kiiloiksi puolisoiden väliin. Jos joku vaivaa, pitää puhua, eikä jäädä hautomaan asiaa oman pään sisällä, missä se yleensä paisuu kolossaalisiin mittoihin. Kun toisessa joku ärsyttää, on hyvä vetää syvään henkeä ja muistaa, ettei ole täydellinen itsekään ennen kuin alkaa nalkuttaa saati haukkua rakastaan. Tärkeintä rakkaudessa on molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus, joka täytyy muistaa näyttää myös muiden ihmisten seurassa!
aloimme seurustelemaan ja erosimme. Oli rakkautta välissä... Tässä rakkaustarinani