Mistä Pelko

senniemi on saanut nimensä?
21449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paavali Pelkosesta, kylän ensimmäisestä lantalaisesta joka tuli ja perusti kylän, eli Paavali Pelkonen (k. 8. kesäkuuta 1715) oli Pelkosenniemen ja koko Suur-Sodankylän alueen ensimmäinen suomalainen uudisasukas. Hänen mukaansa ovat saaneet nimensä Pelkosenniemen kunta ja seurakunta.
Pelkonen oli lähtöisin Lumijoelta ja Kemijärvelle hän saapui 1660-luvun alussa. 1660-luvun puolivälin maissa hän muutti pari peninkulmaa pohjoisemmaksi, Lapin rajan sisäpuolelle. Saamelaiset valittivat heidän oikeuksiensa loukkauksesta esimerkiksi majavan- ja kalanpyynnissä, ja Pelkonen joutui useasti käräjille. Vuonna 1671 hänen Lapissa sijaitseva asumuksensa määrättiin hävitettäväksi. Pelkonen asettui kuitenikin uudelleen asumaan Lappiin, ja vetoamalla niin sanottuun Kalmarin plakaattiiin hän sai lopulta maaherralta luvan jäädä.
Pelkonen kuoli 89-vuotiaana vuonna 1715, ja hänet haudattiin Kemijärvelle. Ainakin Pelkosen, Mutenian, Korvan, Rieston, Mäkitalon, Keskitalon, Kantolan, Alatalon, Suopangin, Pulskan, Karppisen, Kuoskun, Vitikan, Mikkolan, Nousun, Kilpimaan, Kilpelän, Jaakkolan, Iisakan ja Tervon suvut polveutuvat hänestä mieskantaisesti.

Äänestä
  • Olet jälleen väärässä. Todellisuudessa PELKOsenniemi on saanut nimensä ihan samaan tapaan kuin MANNErheim.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarana55 kirjoitti:

senniemi on saanut nimensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu