Olen siis tämä hitaastilämpeävä nainen ja tarvitsen kipeästi apua! En tiedä onko tämä nyt täysin väärä palsta tälle, mutta miesten mielipiteitä nyt kaipailen ja josko täällä sellaisia pyörisi.
Olen siis kolmisen kuukautta tapaillut miestä joka herättää minussa juuri sellaisia tunteita joista olen aina haaveillut, mutta en ole koskaan ennen kokenut. Ongelmani kuitenkin on se, että minun on todella vaikeaa puhua tunteistani ja päästää ketään lähelle koska minut on monta kertaa petetty elämäni aikana. Enkä puhu vain miehistä, vain myös ystävistäni. Minun on myös vaikeaa luottaa ihmisiin ja heidän motiiveihinsa tehdä tiettyjä asioita. Luulen nyt kuitenkin että tämä mies ihan rehellisesti haluaa tuntea minut eikä vain metsästä seksiä yms.
Olemme kuitenkin jo pari kertaa saaneet riidan aikaiseksi siitä kun en puhu hänelle itsestäni, ja minä todella haluaisin puhua, mutta en uskalla. Hän on erittäin sosiaalinen ja pystyy vaivattomasti juttelemaan aivan tuntemattomienkin kanssa, mutta minulla tosiaan menee aina hetki ennen kuin päästään ketään oman kuplani sisälle.
Kysymys onkin nyt se, että voiko todella sosiaalinen mies ymmärtää jos kerron rehellisesti että olen valitettavan epävarma itsestäni ja etten todellakaan pysty päästämään ketään lähelle ennen kuin tiedän että toinen on tosissaan kanssani? Vai leimaako tällainen vuodatus minut hänen silmissään surkimukseksi? Mitä te miehet ajattelisitte?
Olen siis kolmisen kuukautta tapaillut miestä joka herättää minussa juuri sellaisia tunteita joista olen aina haaveillut, mutta en ole koskaan ennen kokenut. Ongelmani kuitenkin on se, että minun on todella vaikeaa puhua tunteistani ja päästää ketään lähelle koska minut on monta kertaa petetty elämäni aikana. Enkä puhu vain miehistä, vain myös ystävistäni. Minun on myös vaikeaa luottaa ihmisiin ja heidän motiiveihinsa tehdä tiettyjä asioita. Luulen nyt kuitenkin että tämä mies ihan rehellisesti haluaa tuntea minut eikä vain metsästä seksiä yms.
Olemme kuitenkin jo pari kertaa saaneet riidan aikaiseksi siitä kun en puhu hänelle itsestäni, ja minä todella haluaisin puhua, mutta en uskalla. Hän on erittäin sosiaalinen ja pystyy vaivattomasti juttelemaan aivan tuntemattomienkin kanssa, mutta minulla tosiaan menee aina hetki ennen kuin päästään ketään oman kuplani sisälle.
Kysymys onkin nyt se, että voiko todella sosiaalinen mies ymmärtää jos kerron rehellisesti että olen valitettavan epävarma itsestäni ja etten todellakaan pysty päästämään ketään lähelle ennen kuin tiedän että toinen on tosissaan kanssani? Vai leimaako tällainen vuodatus minut hänen silmissään surkimukseksi? Mitä te miehet ajattelisitte?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinä teet oletuksen, että mies haluaa tietää tuon kaiken sinusta... Vähän luulen, että mitä vähemmän mies joutuu kuuntelemaan naisen jaarituksia, sitä tyytyväisempi hän on. Olen ollut poikaystäväni kanssa kohta kuusi vuotta, eikä hän tiedä minusta oikeasti mitään. Ja tiedän, että hän pitää siitä minussa, etten koskaan avaudu hänelle tunteistani tai vaikeista asioista tai mistään sellaisesta. Minulla on sitä varten ystäviä ja sisko ja äiti, poikaystävä taas on poikaystävä. Naisten olisi jo aika oppia, että miehet ei halua kuulla naisen puhuvan tunteista tai asioista, jotka satuttaa tai mistä on paha mieli, ei sellaiset jutut kiinnosta miehiä!
Jos siis todella pidät miehestä, niin pidät suun supussa ja lakkaat murehtimasta tuollaisia! Voisin vaikka vannoa, ettei häntä haittaa niin tippaakaan!!
sun ei tarvi puhua sille jos sinusta siltä tuntuu eikä se voi sua siihen painostaa.. oon vasta ymmärtäny että miesten mielestä se ois joku huonoki puoli vaikka nainen ei vaan tunne että mies ei ehkä vaan ois se oikea ns. luotettavakaan näistä asioista puhumaan eikä siten ymmärrä.. sitte lähtee heti pois ja haukkuu kaikki naiset että "ne on niin vaikeita" vaikka ite on niin hätäperse.
ehkä ne on ymmärtävinään.. mutta ei silti ymmärrä. vaikka onhan niitä sellaisia empatiakykyisiä ja kärsivällisiäki miehiä olemassa.. jossain. joilla ei mikään kiire mihinkään. eli vastaus on; ei ne yleensä ymmärrä.
tai ei jaksa oottaa, sitä ehkä eniten hain.
Yhden nätin nettineidi treffasin hänen vanhasta kellarista tehdyssä 10neliön yksiössään. Kahvia ryystellen tiukkasi että olenko varmasti uskollinen ja rakastava
jo ensitreffeillä. Pitäisi mennä suosittuun tanssi ja iskupaikkaan joka ilta.
Oli edellinen mies jättänyt jo viisi vuotta sitten, eikä uutta miestä ole sen jälkeen
ilmaantunut,vaikka tyttö oli oikein hyvänäköinenkin.
Hän purskahteli välillä parkumaan ja hokemaan:"Miksi se jätti byäääääh".
Pari tuntia kuuntelin vuodatusta ja häippäsin neuroottisen "tunneihmisen" luota
ikiajoiksi.
Nii'i... eipä mitään mieltä. Halutaan vaan tietää, että miten sen muurin läpi pääsee... Koska jos ei pääse, niin mitäpä siitä mieltä olemaan.
Koita välttää hätähousumiehiä. Jos ei kärsivallisyys yhtään riitä,ei sovi sinulle ollenkaan.
Teillä on eri temperamenttityypit, toinen hitaasti ja toinen nopeasti lämpenevä. Sinulla on vielä vaikuttanut kokemuksesi seurusteluista tyyppiäsi vahventavasti. Kaksi erilaista voivat onnistua seurustelemaan ,kokemusta on, mutta toisaalta sen huomaa aika nopeasti, jos tuntee olonsa kokoajan epämukavaksi toisen seurassa (sinä hänen, hän sinun) silloin ei minusta kannata väkisin yrittää. Kumpikaan luonnetyyppi ei ole "se oikea", vaan sinun pitäisi hyväksyä itsesi ja hänet ja hänen pitäisi hyväksyä itsensä ja sinut. Jos näin ei tapahdu, ei kannata jäädä odottelemaan. Se on minusta juuri sitä kuuluisaa "kemiaa"; toisen seurassa pitää olla hyvä olla omana itsenään. Jos se ei sitä kemiaa, myös henkistä yhteensopivuutta edes alussa ole, se tuskin tulee olemaan sitä myöhemminkään.
jos toinen ei osaa eikä halua puhua niin kyllä mä skippaisin tämmöisen ihmisen. on kyllä kokemusta näistä ongelmaisista ihmisistä, enkä jaksa enää alkaa heidän "terapeutikseen" tai odottelemaan, että tuleeko joskus se päivä, kun he saavat päänsä kuntoon