Miksi jään aina yksin?

ikuinenkakkonen2

Olen akateemista tutkintoa opiskeleva nainen. Koulussa olen aina ollut ysin oppilas ja olen kiinnostunut opiskelusta. Vapaa-ajalla nään kavereita ja käyn kuntosalilla. Suurin osa ystävistäni on miehiä. Juttelemme kaikesta mahdollisesta, käymme kaljalla tai mitä vaan. Tulen miesten kanssa paremmin juttuun kuin naisten. En kestä naisten ilkeilyä ja kateutta, jonka takia minua on syrjitty ja jätetty pois porukasta, ei olla haluttu, että tapaan ystävien miehiä jne... Pukeudun siistisi, enkä kulje paljastavissa vaatteissa, en käytä paljoa meikkiä. Kuulen paljon kehuja ulkonäöstäni töissä, baarissa, kavereilta jne.

Ongelma on, että kaverimieheni pitävät minua älykkäänä ja tyttöystävämateriaalina mutta esimerkiksi baarissa käydessä miehet pyörivät ympärillä ehdottelemassa kaikkea maan ja taivaan väliltä. En harrasta yhden illan juttuja joten kiitän kohteliaasti ja poistun takavasemmalle. Usein miehet tuntuvat olevan minusta kiinnostuneita ulkonäköni takia eikä heitä kiinnosta tutustua minuun ihmisenä.

Nyt jo monta kertaa on toistunut kuvio, jossa tapailen miestä, joka on aluksi kiinnostunut, mutta lopulta valitsee jonkun muun/laittaa homman jäihin. Tämä tapahtuu vaikkei sänkyyn asti oltaisi päädytty, joten pelkästä seksistä ei ole kyse, enkä muutenkaan hyppää sänkyyn ensitreffeillä. Olen useamman kerran kuullut miehen sanovan, että pelkää minun olevan epäluotettava, koska heistä ulkonäölläni vientiä riittää ja olen niin sosiaalinen. Jotkut ovat myös hämmästelleet kun olen kertonut etten harrasta mitään panoja, vaan olen yhden miehen nainen ja ihan tosissaan liikenteessä.

Kerran sain aiheesta keskustelun aikaiseksi entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Hän sanoi että olen hänen silmiinsä "liian kaunis". Että mies mieluummin valisee ihan tavallisen naisen, kuin "tuollaisen playboy-mallin kropalla varustetun, mutta älykkään ja mukavan naisen". Hän sanoi, että miehet "pelkäävät" minua. Onko tässä teoriassa perää? Miksi joku toinen menee aina ohitseni? Vai luulevatko miehet minua pelaajaksi koska liikun muiden miesten seurassa?

Omasta mielestäni olen ihan tavallinen ihminen siinä missä muutkin ja jalat maassa-asenteella varustettu. Itselleni sisäinen kauneus ja luonne on tärkeämpää kuin ulkoiset asiat. En siis etsi mitään Keniä vaan ihan tavallista, mukavaa miestä joka arvostaa myös sitä mitä sisältäni löytyy. Minulle tärkeämpää on hyvä luonne kuin treenatut rintalihakset.

8

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lifemocker

      3 yleisintä syytä

      1) annat liian helposti - mies ei kunnioita sinua - et ole tyttöystävämateriaalia
      2) olet liian kylmä - kyllä naisenkin tarvitsee näyttää se miehelle, että tämä on kiinnostava
      3) et ymmärrä seurustelusta yhtään mitään - esim jos paistattelet muitten ihmisten "suosiossa" kokoajan, etkä huomioi tapailukumppaniasi niin tottakai tämä on merkki, ettei sinua kiinnosta

    • On vain ajan kysymys milloin tapaat kaipaamasi kaltaisen miehen. Hyvällä itsetunnolla varustetun tyypin, joka arvostaa hyviä parisuhdeihmiseen viittaavia ominaisuuksiasi eikä anna ulkonäön ja sosiaalisen luonteen johtaa vääriin päätelmiin.

    • kylläkyl

      Aivan niin, yb, aivan niin.

    • emmä tiiä

      En tiedä.

    • 21431

      Itse en ainakaan lähesty playboy-mallin näköisiä naisia koska heillä yleensä on järkyttävän komeita/rikkaita/suosittuja miehiä jonoksi asti ja baareissa heidän ympärillään urokset kärkkyvät tilaisuutta päästä nöyryyttämään jotain toista miestä heidän silmiensä edessä.

    • 10+11

      Liiouttelet kauneuttasi, rumilukset kehuvat itseään.

    • "Olen akateemista tutkintoa opiskeleva nainen. Koulussa olen aina ollut ysin oppilas ja olen kiinnostunut opiskelusta. Vapaa-ajalla nään kavereita ja käyn kuntosalilla. Suurin osa ystävistäni on miehiä. Juttelemme kaikesta mahdollisesta, käymme kaljalla tai mitä vaan. Tulen miesten kanssa paremmin juttuun kuin naisten. En kestä naisten ilkeilyä ja kateutta, jonka takia minua on syrjitty ja jätetty pois porukasta, ei olla haluttu, että tapaan ystävien miehiä jne... Pukeudun siistisi, enkä kulje paljastavissa vaatteissa, en käytä paljoa meikkiä. Kuulen paljon kehuja ulkonäöstäni töissä, baarissa, kavereilta jne."

      On of the lads. Suomeksi, hyvä jätkä.

      "Ongelma on, että kaverimieheni pitävät minua älykkäänä ja tyttöystävämateriaalina mutta esimerkiksi baarissa käydessä miehet pyörivät ympärillä ehdottelemassa kaikkea maan ja taivaan väliltä. En harrasta yhden illan juttuja joten kiitän kohteliaasti ja poistun takavasemmalle. Usein miehet tuntuvat olevan minusta kiinnostuneita ulkonäköni takia eikä heitä kiinnosta tutustua minuun ihmisenä."

      Ota sitten joku niistä kaverimiehistä. Ja mistä sinä kiinnostut miehissä? Kiinnostaako sinua tutustua mieheen ihmisenä? Varmaan niistä kaveripojista löytyy montakin sellaista keneen sinun kannattaisi tutustua miehenä ja ihmisenä...

      "Nyt jo monta kertaa on toistunut kuvio, jossa tapailen miestä, joka on aluksi kiinnostunut, mutta lopulta valitsee jonkun muun/laittaa homman jäihin. Tämä tapahtuu vaikkei sänkyyn asti oltaisi päädytty, joten pelkästä seksistä ei ole kyse, enkä muutenkaan hyppää sänkyyn ensitreffeillä. Olen useamman kerran kuullut miehen sanovan, että pelkää minun olevan epäluotettava, koska heistä ulkonäölläni vientiä riittää ja olen niin sosiaalinen. Jotkut ovat myös hämmästelleet kun olen kertonut etten harrasta mitään panoja, vaan olen yhden miehen nainen ja ihan tosissaan liikenteessä."

      Luen nyt kolmatta kirjoittamaasi kappaletta, enkä voisi sanoa että mielenkiintoni tutustua sinuun edes ihmisenä olisi mitenkään merkittävästi lisääntynyt.

      En tiedä sinusta, mutta itse en ole erityisemmin mainostanut sitä harrastanko panoja tai en, tai olenko yhden naisen mies tai en ja olenko tosissaan liikkeellä tai en. Pistäisi kyllä miettimään, jos nainen tuttavuuden alkumetreillä kertoisi minulla sellaisia. Jotenkin päättelen asiaa niin, että jos naisessa on luontaista seksuaalista vetovoimaa, nainen myös tietää sen eikä naisen tarvitse mainostaa itsessä muitakaan ominaisuuksia. Miehet saattavat monesti kuunnella "sosiaalisen" naisen juttuja silkasta kohteliaisuudesta, en tiedä mistä syystä sinun tapauksessasi.

      "Kerran sain aiheesta keskustelun aikaiseksi entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Hän sanoi että olen hänen silmiinsä "liian kaunis". Että mies mieluummin valisee ihan tavallisen naisen, kuin "tuollaisen playboy-mallin kropalla varustetun, mutta älykkään ja mukavan naisen". Hän sanoi, että miehet "pelkäävät" minua. Onko tässä teoriassa perää? Miksi joku toinen menee aina ohitseni? Vai luulevatko miehet minua pelaajaksi koska liikun muiden miesten seurassa?"

      En tiedä, ehkä sun pitäisi löytää sellainen mies, joka on sinun silmissäsi liian komea. Saattaa sekin mysteeri sinulle aueta...

      "Omasta mielestäni olen ihan tavallinen ihminen siinä missä muutkin ja jalat maassa-asenteella varustettu. Itselleni sisäinen kauneus ja luonne on tärkeämpää kuin ulkoiset asiat. En siis etsi mitään Keniä vaan ihan tavallista, mukavaa miestä joka arvostaa myös sitä mitä sisältäni löytyy. Minulle tärkeämpää on hyvä luonne kuin treenatut rintalihakset."

      Tää on taas niin näitä... Lue mitä kommentoin sinulle ylempänä...

    • Tuuyt

      Ei se ulkonäkö aina riitä. Ehkä sinussa ei ole sitä extraa, jonka takia miehet haluaisivat jatkaa sinuun tutustumista? Tai ainakaan nämä kyseiset miehet. Eli alussa tutustutaan ja katsotaan kohtaavatko kemiat. Ja ehkä ei nyt sitten ole näin käynyt...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe