Erosimme syksyllä 2009 ja laitoimme jo sitä ennen käytännössä ainoan omaisuutemme eli Helsingin reissu/lomailuasuntomme myyntiin. Asuntoa ostaessamme ex-vaimo pisti asuntoon 10 tuhatta euroa ja minä 50 tuhatta. Periaatteessa kaikki säästömme. Asunto oli pitkälti lainarahoitteinen, mutta jaettavaa jäi sentään 55000 euroa kun saimme sen alkuvuonna 2010 tappiolla myydyksi.
Ex-vaimo ehdotti, että hän ottaa jaettavasta 55 tuhannesta "omansa" runsaat 9 tuhatta ja minä pidän loput. Siirsimme rahat tuossa suhteessa omille tileillemme. Mitään avioehtoa ei ollut. Kaikki sopiminen perustuu pariin sähköpostiin ja suulliseen sopimiseen.
Nyt tuttu notaari väittää, että voin joutua liriin: verottajan näkökulmasta ex-vaimo on antanut minulle omaisuuttaan ja siitä olisi pitänyt maksaa lahjaveroa. Hän ehdotti, että voisin joko tehdä ex-vaimon kanssa kirjallisen ositussopimuksen, johon merkitään takautuva päivämäärä tai laatia erottelusopimuksena tunnetun asiakirjan. Paha kyllä ex-vaimo ei ole enää yhtä yhteistyöhaluinen, vaan ehkä vaatisi luovuttamansa omaisuuden takaisin. Hän on joutunut työttömäksi ja rahani kiinnostaa. Ja välitkin ovat huonot.
Mutta oikeasti, ei kai verottaja kaivele 3-4 vuotta vanhoja asioita? Ja ennen kaikkea - voisiko suullisesti tehty ositus olla jopa pätevä?
Ex-vaimo ehdotti, että hän ottaa jaettavasta 55 tuhannesta "omansa" runsaat 9 tuhatta ja minä pidän loput. Siirsimme rahat tuossa suhteessa omille tileillemme. Mitään avioehtoa ei ollut. Kaikki sopiminen perustuu pariin sähköpostiin ja suulliseen sopimiseen.
Nyt tuttu notaari väittää, että voin joutua liriin: verottajan näkökulmasta ex-vaimo on antanut minulle omaisuuttaan ja siitä olisi pitänyt maksaa lahjaveroa. Hän ehdotti, että voisin joko tehdä ex-vaimon kanssa kirjallisen ositussopimuksen, johon merkitään takautuva päivämäärä tai laatia erottelusopimuksena tunnetun asiakirjan. Paha kyllä ex-vaimo ei ole enää yhtä yhteistyöhaluinen, vaan ehkä vaatisi luovuttamansa omaisuuden takaisin. Hän on joutunut työttömäksi ja rahani kiinnostaa. Ja välitkin ovat huonot.
Mutta oikeasti, ei kai verottaja kaivele 3-4 vuotta vanhoja asioita? Ja ennen kaikkea - voisiko suullisesti tehty ositus olla jopa pätevä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuo mainitsemasi erottelusopimus liittyy tilanteisiin, joissa avioparilla on ollut avioehtosopimus eli ei koske sinua.
Ei auta vaikka tekisitte ositussopimuksen. Lahjaveroa joutuu silti maksamaan, jos osituksessa toinen saa enemmän eikä toinen maksa tasinkoa. Toinen juttu tietysti on se, jos keksitte siihen ositussopimukseen sopivasti kaikkea pientä muuta josta tulee saman verran omaisuutta sitten toisellekin, esim. kodin irtaimistoa, tauluja, muuta arvokasta...
Kiitos 1 19. Vaatii vaan melkoista säätämistä ja ei ole todennäköistä, että ex suostuu minua auttelemaan ilman tuntuvaa rahallista korvausta. Ja pelkona on se, että jos ex kuulee asiasta, niin alkaa vaatia ositusta takautuen. Toteaa, että jäi sellainen aikanaan tekemättä.
Jos lahjavero iskee päälle, niin avioeron jälkeen kuulut II veroluokkaan ja maksat lahjaveron kaksinkertaisena. Tässä tapauksessa nelisen tonnia. Siis aika vähällä selviät, jos saat pitää ex-vaimosi "lahjoittamat" rahat ja maksat verot kiltisti.
Muistan tuttavapiiristäni vastaavan tapauksen, jossa ex-vaimo tuli katumapäälle ja vaati jälkikäteen "puolet omaisuudesta". Silloinkin puuttui avioehto. Nainen selitti, että oli halunnut jatkaa elämäänsä eikä halunnut riidellä rahasta, mutta oli tullut toisiin aatoksiin. Mielestäni asia meni oikeuteen eikä nainen jäänyt rahattomaksi. Oli kyllä vähän suuremmista rahoista kyse. Nyt vaimosi voi kai vaatia sinulta n. 18000 € (korkoineen?).
Mitä jos kysyisit lakimieheltä tai sen puutteessa toiselta foorumilta:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3240
Olisi tuossakin tapuksessa pitänyt tejdä osituspaperi ettei toinen vaadi mitään ja jos se olisi tehty niin silloin on jälkikäteen turha vaatia mitään kun on paperit.
Unohtui sanoa, että jälkipolville olisi helpompaa, jos tekisitte sen osituksen. Perinnönjakoa kun ei voi tehdä ennen kuin ositus on tehty. Osta muijalle ruusuja ja pistä esitäytetty paperi nenän alle. Ei siinä tarvitse lukea sen kummempaa kuin että olette jakaneet omaisuutenne ettekä tule ositusta moittimaan.
Miten teillä oli asunnon omsitussuhde jaettua eli oli se sjoitetun pääoman mukaan vai papereissa puoliksi niin silloin on hankalampi juttu mutta jos osakepapereissa osuudet valmiiksi jaettuna niin ei mitään hätää tai jos asunto vain sinun nimissä niin ei hätää koska avio.oikeutta ei ole alin mukaan pakko käyttää.
Meillä asunto oli ostettu puoliksi kummankin nimiin eli osuuksia ei oltu eroteltu. Jälkeenpäin ajatellen siis tyhmästi toimittu.
Jos kerran myitte asunnon jo ennen eron vireillepanoa, voittte tietysti jakaa rahat ihan haluamallanne tavalla. Osituksenkin voi tehdä ihan niin kuin haluaa, ei siinä mitään toiselle myydä, jos kerran yhteisesti katsotte, että näin olette panostaneet omaisuuden kertymiseen..jos toinen ei kerran vaadi tasinkoa, ei toisen sitä tarvitse myöskään maksaa. Suullinen sopimushan on ihan yhtä pitävä kuin kirjallinen jos ei tule riitoja. Riitatilanteessa onkin sitten usein paljon hankalampi todistaa suullista sopimusta. Voitte siis hyvin jälkeenpäinkin tehdä sopimuksen jonka mukaan kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden ja siinä se.
Asunto saatiin myytyä kun oltiin jo erottu. Ostettu oli aviossa ja myyntiin laitettiin ennen lopullista avioeroa.
"Voitte siis hyvin jälkeenpäinkin tehdä sopimuksen jonka mukaan kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden ja siinä se."
Helpommin sanottu kuin tehty. Maksaisin ex-vaimolle jonkin verran tuollaisesta kirjallisesta ositussopimuksesta, mutta luulenpa ettei suostu. Alkaisi vaatia ositusta avioliiton aikaisen omaisuuden mukaan jos tajuaisi tilanteeni. Ja suoraan sanoen minulla ei ole millä maksaa.
Jos olette myyyneet asunnon avioliittonne aikana niin asian selvä koska tämä asia ei kuulu osituksen ja se päivä milloin ensimmäinen erohakemus jätetään niin sen päivän omaisuus ratkaisee ja jos se asuntokauppa on tehty sitä ennen niin se siitä.
Toivottavasti tämän ketju osuu Googlella kaikkien tietoa tarvitsevien silmiin. On oma vika, jos muka yhteisymmärryksessä tekee sanallisen osituksen. Toinen osapuoli voi palata asiaan myöhemmin. Esim. kun toinen kiristää tapaamisilla, niin toinen ottaa vapauden kysellä vuosia vanhan omaisuuden jaon perään. Huom! Jos ei ole nimiä alla, kaikki on mahdollista.